Hätävilkkuja ???

Jarrutin tänään aika äkisti väistääkseni bussia joka vilkutti lähtöä pysäkiltä. Olin jo aika lähellä ko. bussia kun vilkun laittoi, että luulen että olisin ihan hyvin voinut ohikin mennä ilman että törkeästi olisin kiilannut.

No, jarrutin kuitenkin lukkona n.55:stä stoppiin ja onnistuin moottorinkin sammuttamaan (käynnistyi uudestaan n. 0,5 sekunnissa), ja bussi siirtyi eteeni.

Se mikä hämmästytti, että kuski vilkutti tämän jälkeen hätävilkkuja jonkin aikaa, ja en yhtään ymmärrä syytä. Oliko kyseessä herja vaiko kiitos ?
13994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Että tuliko sinulla kiire hieman :) Sitä se kai tarkoittaa. Muistahan vastaisuudessa huomioida bussitkin paremmin että vaaranna muiden turvallisuutta ja tai häirtise liikennettä. Ei sitä helpolla opi lukemaan bussien pysäkiltälähtö hetkeä, koska se lähtee tai ei lähde. Silloin kun bussin ovet on menny kiinni niin on jo syytä varautua ja ottaa tavaksi että se voi tulla sieltä aika äkkiä. Laissakun ei kaiketi määritellä kuinka monta kertaa sen vilkun pitää vilkkua merkiksi pysäkiltä lähtiessä! Sitten kun bussikuskitkaan ei kaikki osaa sitä vilkkua käyttää puhumattakaan tavallisten autoilijoiden taidoista.

Äänestä
  • Ko. pysäkki on ulkokaarteessa, ei voi millään nähdä milloin ovet menee kiinni.

    Tilaakin jäi runsaasti mun ja bussin väliin, ei siis ollut mikään läheltäpiti-tilanne. Pysäkiltä lähtevän bussin ja mun välistä oikealta puolelta olis ihan hyvin mahtunut autokin sujahtamaan. Ja nopeamminkin olisi pysähtynyt jos ei olisi ollut jäistä.

    Ihan normaalin tiukka tilanne joita tulee itse kullekin vastaan suht usein. En vaan ymmärtänyt kuskin reaktiota vilautella hätäreitä päälle ja mitä hän sillä halusi sanoa.

    Vähän vaikea kyllä nähdä miten minä tässä muka nyt liikennettä vaarantaisin vähemmän muuten paitsi jättämällä auton kokonaan kotiin. Minä ja bussi oltiin ainoat n. 200 metrin matkalla kumpaankin suuntaan.

    Äänestä

  • JepJep kirjoitti:

    Ko. pysäkki on ulkokaarteessa, ei voi millään nähdä milloin ovet menee kiinni.

    Tilaakin jäi runsaasti mun ja bussin väliin, ei siis ollut mikään läheltäpiti-tilanne. Pysäkiltä lähtevän bussin ja mun välistä oikealta puolelta olis ihan hyvin mahtunut autokin sujahtamaan. Ja nopeamminkin olisi pysähtynyt jos ei olisi ollut jäistä.

    Ihan normaalin tiukka tilanne joita tulee itse kullekin vastaan suht usein. En vaan ymmärtänyt kuskin reaktiota vilautella hätäreitä päälle ja mitä hän sillä halusi sanoa.

    Vähän vaikea kyllä nähdä miten minä tässä muka nyt liikennettä vaarantaisin vähemmän muuten paitsi jättämällä auton kokonaan kotiin. Minä ja bussi oltiin ainoat n. 200 metrin matkalla kumpaankin suuntaan.

    Bussin kuljettaja kiitti vilkuilla että kun viitsit jopa turhaan pysähtyä kun olit ainoa auto joka oli tulossa. Jotkut bussinkuljettajat osaa jopa käyttää järkeäkin eikä kiilata turhaan sitä yhtä ja ainoaa tulevaa autoa kun sen voi ihan hyvin antaa mennäkkin. Että eiköhän se vaan kiittänyt kun kyse ei ole ollut mistään viimetingassa jarrutuksesta.

    Äänestä

on miettimistä. pönttö.

Äänestä
  • ...asiallisesta vastauksesta. Olen nyt paljon viisaampi. Kuinka saatoinkaan olla niin tietämätön !

    Äänestä

  • JepJep kirjoitti:

    ...asiallisesta vastauksesta. Olen nyt paljon viisaampi. Kuinka saatoinkaan olla niin tietämätön !

    joskus bussi kuskit tulee törkeästi eteen..joskus ei kannata kiirehtiä

    Äänestä

  • voi olla kirjoitti:

    joskus bussi kuskit tulee törkeästi eteen..joskus ei kannata kiirehtiä

    50-60 km/h tuntivauhdilla ehtii kuitenkin liikkua melkoisen matkaa, ja jarrutus varsinkin liukkaalla menee helposti pitkäksi.

    On aina siis tehtävä jonkinlaisia arvauksia: ehdinkö mennä ohi vai pitäisikö minun jarruttaa hyvissä ajoin.

    Jälkimmäinen ei ole aina hyvä vaihtoehto sekään, sillä aamuruuhkan aikaan se bussi voi olla siinä pitkäänkin, joten käkkiminen sen takana kunnes se varmasti lähtee, ei hyödytä ketään...

    Ja toistan nyt vielä, että tässä ei ollut mikään vaaratilanne, vaikka lukkojarrutuksen teinkin. Välimatkaa jäi reilusti, ja siksi en ymmärräkään kuskin reaktiota.

    Äänestä

Pysäkiltä lähtevää reittiliikenteesssä olevaa bussia pitää väistää enintään 60 km/h rajoitusalueella. Mutta yli 60 km/h alueella bussi on aina velvollinen väistämään takaa tulevia. Tämä asia näyttää oleva aikalailla hukassa sekä joillain bussikuskeilla, että monilla muilla tienkäyttäjillä. Pahimmillaan olen joutunut väistelemään pysäkiltä lähtevää bussia penkkoja hipoen jopa 100 km/h alueella.
Toinen yleisempi ongelma ovat nämä "kohteliaat" autoilijat, jotka tekevät lukkojarrutuksia päästääkseen bussin pysäkiltä eteensä 70...80...100 km/h alueilla. Siinä saattaa joutua maksajaksi sen peräänajajankin vahingot, kun muuttaa perusteettomasti sääntöjenmukaista ajojärjestystä.

Äänestä
  • Vanha tapa on kiittää takana-ajajaa milloin kaistan antamisesta tms. vilauttamalla nopeasti oikealle, sitten vasemmalle ja taas kerran oikealle.
    Taxarina käytän itse tätä vanhaa tapaa ja todella paljon. Kiitos niille tietä antaville yksityisautoilijoille, jotka ymmärtävät etten huvikseni aja ruuhkissa.

    Äänestä

  • näin, ei noin... kirjoitti:

    Vanha tapa on kiittää takana-ajajaa milloin kaistan antamisesta tms. vilauttamalla nopeasti oikealle, sitten vasemmalle ja taas kerran oikealle.
    Taxarina käytän itse tätä vanhaa tapaa ja todella paljon. Kiitos niille tietä antaville yksityisautoilijoille, jotka ymmärtävät etten huvikseni aja ruuhkissa.

    Tuollaisen valoshown kun näkisin niin epäilisin kyllä sitä, että eikö tuo tiedä minne on menossa. Eihän tuollaisia osaa kukaan tulkita ilman "liikenteen käsikirjaa". Kas kun ei sarjaan kuulunut vielä kahta vilautusta takasumarilla...

    Ei silleen, että kiitosten jakamisessa sinänsä olisi mitään vikaa, päinvastoin...

    Jos porukka alkais käyttämään etes niitä sääntöjen vaatimia oikeita vilkkuja liikenteessä!

    Unohtakaa ne kaikki ylimääräiset valojen ja vilkkujen vilkuttelut!

    Äänestä

  • JepJep kirjoitti:

    Tuollaisen valoshown kun näkisin niin epäilisin kyllä sitä, että eikö tuo tiedä minne on menossa. Eihän tuollaisia osaa kukaan tulkita ilman "liikenteen käsikirjaa". Kas kun ei sarjaan kuulunut vielä kahta vilautusta takasumarilla...

    Ei silleen, että kiitosten jakamisessa sinänsä olisi mitään vikaa, päinvastoin...

    tapa on vanha , harvemmin sitä enää näkee käytettävän , mutta kyllä silloin tällöin.

    Äänestä

Itä-Euroopassa hätä vilkkuja käytetään kiitettäessä ohitustilan antamisesta. Josko lie ollut puolalainen bussikuski.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JepJep kirjoitti:

Jarrutin tänään aika äkisti väistääkseni bussia joka vilkutti lähtöä pysäkiltä. Olin jo aika lähellä ko. bussia kun vilkun laittoi, että luulen että olisin ihan hyvin voinut ohikin mennä ilman että törkeästi olisin kiilannut.

No, jarrutin kuitenkin lukkona n.55:stä stoppiin ja onnistuin moottorinkin sammuttamaan (käynnistyi uudestaan n. 0,5 sekunnissa), ja bussi siirtyi eteeni.

Se mikä hämmästytti, että kuski vilkutti tämän jälkeen hätävilkkuja jonkin aikaa, ja en yhtään ymmärrä syytä. Oliko kyseessä herja vaiko kiitos ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu