Yksittäisten ihmisten joukkovainoaminen

Yleisesti vasemmistomedia, kuten esim. erittäin vasemmalla oleva VICE media, väittävät, että joukkovainoa ei ole olemassakaan. Gang stalkingin uhrit leimattiin VICE:n artikkelissa 100 % valehtelijoiksi ja umpihulluiksi ja artikkelia varten haastateltiin yhtä psykologia, jonka mielestä kaikki joukkovainoaminen on hullujen kuvitelmaa, eikä sellaista tapahdu. Naisista, jotka kokivat jonkun kyttäävän heitä, todettiin artikkelissa puhuvan täyttä totta ilman mitään vainoharhoja paria poikkeustapausta lukuun ottamatta.
(Yliopisto-opiskelijan tekemä kirjoitus, jonka VICE pyrki näyttämään toteen yhden puolueellisen psykologin voimin)

Kuitenkin joukkovainoaminen oli DDR:ssä ja Neuvostoliitossa kansan tapa. Neuvostoliitossa vainottiin itsemurhiin vähintäänkin kymmeniätuhansia ihmisiä joukkovainoilla. Näissä NL:n joukkovainoissa valtava joukko ihmisiä oli mobilisoitu vainoamaan yksittäisiä yksilöitä itsemurhatavoitteellisesti ja järjestelmällisen tehokkaasti. Poliisit valehtelevat ja mitätöivät vainon uhrien kokemia rikoksia ja passittivat heidät mielisairaaloihin, joissa heidät sitten pakotettiin tekemään itsemurha. Neuvostoliitto ei ollut mikään kiva paikka asua joukkovainon uhreille, koska ainoa palkkio uhreille heidän pitkään jatkuneesta syrjinnästä, vainosta ja loputtomasta rikosaallosta oli vain väistämätön itsemurha.

Mitenkä vasemmistolaiset toimivat suomessa? Onko suomi uusi Neuvostoliitto?

Yksittäinen Joukkovainotapaus on saatu kuvattua videolle SUOMESSA ja rikosilmoitus on tehty:

https://www.bitchute.com/video/PPXIEd3X8Fvh/

http://suomiensin.com/?p=420

Mitä mieltä olette, onko joukkovainoa olemassa suomessa ja onko VICE-media perseestä?
1275298
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 127

Vanhimmat

https://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=en&u=http://www.darkfinland.com/&prev=search

Toivottavasti linkki toimii mutta Suomessa kaikki on tätä mitä kirjassa kerrotaan. Marsujen lapsista tehdään marsuja ja hyvin pitkälti tätä toimintaa johtaa mielenterveyspuoli yhdessä lastenkotien ja muiden laitosten kanssa. tuo joukkovainoaminen on siihen kytketty teatteri..... Muissa maissa tälläinen tuskin olisi mahdollista kuin täällä Suomessa....

1Äänestä
  • Kiitos viestistäsi, mutta en voi sietää lapsia - joten en välitä.

    Palatakseni taasen aiheeseen

    Onko VICE-media joukkovainoajien puolella ja siksi väittää, että joukkovainoja ei ole olemassa? Mitä Antifa tekee? - Se harjoittaa joukkovainoa!!!

    Kaikki, mitä Antifa ja VICE sanoo on valetta
    https://www.youtube.com/watch?v=n1q1o1L8jtk

    Totuus VICEsta ja Antifasta

    https://www.youtube.com/watch?v=GrMGyVPZOcM

    Joukkovainoa on siis olemassa ja ainakin äärivasemmisto on siihen selvästi syyllinen. Jos ette vielä ole kokeneet väkivaltaa, kuten esim. murhayrityksiä, kuten minä, niin älkää kuitenkaan tuudittautuko Gang stalkingin näennäiseen väkivallattomuuteen liikaan.

    Sain vuosia sitten jo äärimmäisen kovaäänisen tappouhkauksen Antifalta - joten tämä hörhö järjestö on ainakin minun Gang stalkingissani mukana. Toki vainossani on ollut paljon muutakin porukkaa mukana kuin näitä kyseenalaisenmaineen omaavia vasemmistolaisia, itse veikkaan vainooni pääsyylliseksi jotain porukkaa yliopistolta (kenties suurperheiden jäsenistä koostuvaa porukkaa?).

    2Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi, mutta en voi sietää lapsia - joten en välitä.

    tulee mieleen että onko alotus poliittinen?

    yritetäänkö poliittista vääntöä nyt muutta että olisikin joukkovainoa- kun kansallismieliset menee kuvailemaan ilmasto-vihreiden marsille sekaan?

    Joukkovainoa on olemassa mutta tuossa tilanteessa ei ehkä ole kye siitä?

    Joukkovainohan on täydellistä elämän tuhoamista ja tapahtuu koko ajan kohteen elämää tuhoten...

    syyt voi olla monia, myös poliittisia- mutta satanismi ei taida edes tarvita mitään syytä joukkovainoamiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    joo että oliko tuo yritys leimata joukkovainon uhrit kansallismielisiksi persuiksi?-

    nimittäin tuota on myös tehty- että yritetään saada joukkovainotulle rasistin leima ja sillä keinolla mamut tai monikulttuuriset hyökkäämään kohdetta vastaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    joo että oliko tuo yritys leimata joukkovainon uhrit kansallismielisiksi persuiksi?-

    nimittäin tuota on myös tehty- että yritetään saada joukkovainotulle rasistin leima ja sillä keinolla mamut tai monikulttuuriset hyökkäämään kohdetta vastaan?

    kyllähän joukkovainottu leimataan myös vasemmistolaiseksi , natsi-ym. aatetta oleville vainoajille...

    jne... leimoja riittää kohteita leimaamaan eri syillä, joka lähtöön.... aina tarpeen mukaan

    Äänestä

(niin älkää kuitenkaan tuudittautuko Gang stalkingin näennäiseen väkivallattomuuteen liikaan.)

mikään GS ei ole väkivallatonta, itsellenkin järjestetty useasti onnettomuustilanteita, myrkytyksiä, huumeita laitettu juomaa kaikki on koettu. Kyseessä on ihmisen murhaaminen hitaasti ensin henkisesti ja lopuksi fyysisesti. Joka päivä koen valtavia kipuja päässä sekä jaloissa, nyt on ilmeisesti sen verran jo vaikutettu että tasapainoni on heikentynyt ja pyörtyilyn tapaista on sattunut, kaikki kun jättää jäljet......

1Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu, GS on myös tuota.

    Äänestä

Gang stalkreilla on tapana levitellä uhreistaan törkeitä juoruja, joita se väittää totuudeksi:
https://varis.noblogs.org/post/tag/panu-huuhtanen/

Itse olen kokenut samaa, mutta lähinnä mylvintänä. Kahvipöydässä tai ruokatunnilla työ"kaverillani" (vanhalla mummelilla) oli tapana solvata koko ajan oikeistolaisia. Itse en edes ollut oikeistolainen, mutta siis joka kerta, joka ikinen päivä ja kerskailla kuinka hänen tyttärensä on saanut mustaa miestä. Siis ihan lapsellista touhua, kun yritin puhua muille työkavereilleni jostain järkevästä asiasta alkoi tämä mummeli mylvimään ja solvaamaan minua PASKANJAUHAJAKSI, siis sama tapahtui tyyliin melkein joka päivä. En ole siis moneen vuoteen ollut kyseisessä työpaikassa, joten en puhu tästä hetkestä tai edes tästä vuosikymmenestä.. Siis se mummeli edusti sitä ikäpolvea, joka koostui pääasiassa suurperheistä - joten ymmärrätte varmaan pointtini, miksi kerron tästä.

Kuitenkin osaan näistä julkisista herjauksista sisältyi myös väkivallalla uhkauksia, tällöin tekijät olivat yleensä pitkätukkaisia nuoria miehiä ja joskus tällaisia tapahtui siis myös entisellä työpaikallani, josta edellisessä kappaleessa puhuin. Nämä mustamaalauskampanjat olivat erittäin kovaäänisiä, joissa minua herjattiin julkisella paikalla mahdollisimman monen ihmisen kuullen palosireenin tavoin huutavan pitkätukkaisen nuoren miehen toimesta. Väkivallalla uhkailut olivat myös jatkuvia ja yhtä kovaäänisiä. Kuten GS-vainossa on tapana, myös tämä pitkätukkainen nuori mies alkoi aluksi kaveeraamaan kanssani - hänen todellinen luonteensa paljastui vasta myöhemmin ja epäile, että hän oli suurperheen vesa, vaikkei sitä sanonutkaan.

Sitä vainoa kokonaisuudessaan mitä koin työaikanani voidaan jo pitää rikoksena ihmisyyttä kohtaan, mutta ei kuitenkaan pelkästään edellisistä syistä. Minua vainottiin peräti työaikana ja työmatkalla täysin tuntemattomien ihmisten taholta.

Vuosia myöhemmin tästä suurperheen vesa. jonka kanssa jouduin olemaan tekemisissä päivittäin alkoi yllättänen mylvimään minulle: MIELESTÄNI, JOS AIKOO TAPAA ITSENSÄ, EI SAA VAHINGOITTAA MUITA. En kertakaan ymmärtänyt mistä oli kyse, en ole ikinä puhunut mistään itsemurha aikeista saatikka käyttäytynyt väkivaltaisesti hänen seurassaan. Tämäkin kummallinen mylvintätapa toistui useamman kerran.

Jotkut pitävät suurperheitä peräti pääsyyllisinä GS-vainnoon ja toiset väittävät, että ne ovat pelkästään suurperheiden jäseniä, jotka harjoittavat vainoa - eikä muuta GS-vainoa ole olemassakaan. Se on vähän miten sen ottaa, kahteen tapon yritykseeni on linkitettävissä yksi suurperhe ja kuten aiemmin kerroin, vain yksi tekijöistä "tuomittiin", hän ei saanut edes sakkoja ja hänen tuomionsa tippui neljäsosaan muista tekemistään rikoksista. Hänet siis palkittiin osallisuudesta tapon/murhan yrityksiini. Suurperheestä ketään ei syytetty, poliisi oli ja tuomioistuin oli täysin puolueellinen.

Suurperheet oat voineet yhdistää voimansa - esim. kännyköiden, sähköpostien, tekstiviestien yms. kautta vainoni olisi ollut helposti järjestettävissä.

Mitä mieltä olette, voiko olla, että kokemani GAng stalking olisi suurperheiden järjestämä?

1Äänestä
  • Olet vain henkisesti sairas harhainen idiootti joka tarvitsee hoitoa.

    1Äänestä

  • Taas Ad hominem, luulet olevasi parempi kuin minä.

    Somaliassa, Afganistanissa ym. maissa ihmiset elävät hiekan keskellä köyhyydessä - luuletko minun välittävän? Köyhyys ei ole oikeutus turvapaikalle - painukoot täältä pois, koska he eivät ole oikeita pakolaisia tai ylipäätään minkäänlaisen turvapaikan tarpeessa toisin kuin esim. minä.

    Jonkun täytyy vapauttaa nämä ihmiset köyhyydestä, mutta kukaan ei kuule käskyä tai komentoa - heidät roudataan tänne ilman mitään syytä viemään yhteiskuntamme rappiolle.

    Kuka oikeasti on oikeassa - minä!!!

    1Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Taas Ad hominem, luulet olevasi parempi kuin minä.

    Kyseessä ei ole Ad honimem koska olet todistetusti henkisesti sairas sekä harhainen, kirjoituksesi perustuvat henkiseen tilaasi joilla ei ole todellisuuspohjaa.

    Kiitos kun teet tästä niin kovin helppoa.

    "Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen."

    "Empathy is what makes a happy life possible, and the lack of it creates a psychological starvation that can cause people to act in extremely destructive ways."

    Tuntuuko tutulta?

    1Äänestä

  • Bxrjkhrj kirjoitti:

    Kyseessä ei ole Ad honimem koska olet todistetusti henkisesti sairas sekä harhainen, kirjoituksesi perustuvat henkiseen tilaasi joilla ei ole todellisuuspohjaa.

    Mitäpä tehdä, kun on heittänyt Ad hominemin kerran, heittää se vielä toiseen kertaan. Jälleen kerran vailla mitään totuuspohjaa Ad hominem, herää vain kysymys onko tämä pelkkä pehmennetty versio todellisesta tarinastasi - siitä minkälainen irvileuka todellisuudessa olet.

    1Äänestä

  • Mitä ovat "suurperheet"? Lestadiolaisia vai? Eikö heillä ole ainakin perheet suuria.

    1Äänestä

Voiko tyhmemempiä ihmisiä olla mitä nuo reformilaiset? Ai niin, ovathan ne skeidaajatkin varteenotettavia kilpailijoita tyhmimpien tittelistä.

Äänestä
  • Tyhmimmät palkinnosta kilpailevat lähinnä vihervasemmistolaiset sekä iljettäviä epätotuuksia suoltava vasemmistomedia!!!

    1Äänestä

> epäile, että hän oli suurperheen vesa, vaikkei sitä sanonutkaan.

Se oli sosukraatti. Ne ovat juuri tuollaisia. Mitähän seuraa siitä kun GS-puolue johtaa katugallupeissa ja nousee kevään vaaleissa suurimmaksi?

Yhdessä työväenpresidentin kanssa voi koittaa melkoisen kovat ajat GS-kohteille.

Kiitos niiden, jotka eivät kyenneet ohjaamaan asiaa poliittiseksi ongelmaksi vaan sitkeästi inttäen haluavat pitää kiinni henkilökohtaisesta ongelmasta kuin jokin sairauttaan esitteleva narsisti.

"Katsokaa - minulta on amputoitu raaja - auttakaa minua, rakastakaa minua, ihailkaa minua, kuulkaa viisauttani te ymmärtämättömät moukat" ;)

Äänestä
  • "Se oli sosukraatti. Ne ovat juuri tuollaisia. Mitähän seuraa siitä kun GS-puolue johtaa katugallupeissa ja nousee kevään vaaleissa suurimmaksi? "

    Tarkoitatko sosiaalidemokraatteja?

    Äänestä

Marco, eikö Sken sensuuriosasto voi poistaa videoita joissa käyttäydyt väkivaltaisesti?
Marco, eikö Sken väkivaltaosasto voisi tehdä asialle jotain?

https://youtu.be/vw0IdngG6Ps

Hlp
15.11.2018 13:23

Marco koiralauman johtajana hyökkää heikompien yksilöiden kimppuun...
https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

...Ja koirarakkuri ottaa kiinni villiintyneen ja valehtelevan koiran...
https://youtu.be/8IYKziTFdNw

Äänestä

Poliisi sakottaa ja poistaa väkivalta osaston laittoman aseen ja rauhankävely edessä.
https://youtu.be/QNG8ADqY0rQ

Marco, missä johtajuus? Vaimosi joutuu puolustaamaan Kallea. Onnistuuko Sken rauhankävely, poliisi ottaa talteen rauhankävelijän laittoman aseen. Kansallismieliset eivät saa edes aseistautua rauhan kävelylle . Törkeää, todella todella törkeää.

Äänestä
  • En oikein saanut selvää ison äijän videon puheesta, koska hänen puheensa kuuli vaimeana, kyllä hän sakoista puhui, muusta ei saanut selvää.. Erillismikrofoni olisi kova juttu.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    En oikein saanut selvää ison äijän videon puheesta, koska hänen puheensa kuuli vaimeana, kyllä hän sakoista puhui, muusta ei saanut selvää.. Erillismikrofoni olisi kova juttu.

    Kirosi kun poliisi takacarikoi laittoman kaasuaseen ja saa vielä sakot. Selvä kansallismielisten ajojahti polpon johtamana.

    Äänestä

  • Muttala kirjoitti:

    Kirosi kun poliisi takacarikoi laittoman kaasuaseen ja saa vielä sakot. Selvä kansallismielisten ajojahti polpon johtamana.

    "Kirosi kun poliisi takacarikoi laittoman kaasuaseen "

    Käsittääkseni pippurisumutteet ovat nykyään hyvin pitkälle laillisia, voisiko sakkojen saaminen liittyä johonkin muuhun?

    Kuitenkin gang stalkingissa on yleistä sakottaa ihmisiä teoista, jotka eivät ole rikoksia - kuten hengen pelastaminen.

    Ajattele, jos näkisit jonkun gang stalkerin tönäisevän vanhan mummon aallokkoon laiturilta rollaattorinsa kanssa? Sataisi ja olisi hirveä myrsky, joten hengen hätä olisi ilmeinen. Menisit sitten läheiseen paskaiseen soutuveneeseen ja ottaisit sieltä airon, jolla vetäisit mummelin ylös ja sitten tuo mummelin murhaa yrittänyt tyyppi tulisi todistamaan sinua vastaan ja väittäisi, että oli aurinkoinen päivä ja mummeli oli vain päivä uinnilla. Saisit todistajan vaatimuksesta sakot siitä, että otit airon veneestä ja palautit sen takaisin.

    Keksin tarinan omasta päästäni, koska totuus siitä, kun pelastin ihmisen hengen vaati todellista urheutta ja neuvokkuutta. Enkä halua kerskailla teollani, siksi en kerro tositarinaa.

    Äänestä

  • Kävelyllä oli mukana Carlos, joka on kyllä hauska tyyppi, tiedätkö onko hän pyrkimässä eduskuntaan? Carloksen heitot olivat helmiä tuolla pätkällä!

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Kävelyllä oli mukana Carlos, joka on kyllä hauska tyyppi, tiedätkö onko hän pyrkimässä eduskuntaan? Carloksen heitot olivat helmiä tuolla pätkällä!

    Mistä näitä maahantulijoita riittää?

    Carloskin on niin Suomalainen nimi että...

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Carlos on satiirikko vailla vertaa, joka parodisoi koko äärioikeistoa. Et varmaan pysty katsomaan seuraavaa pätkää nauramatta.

    https://www.youtube.com/watch?v=6JZFzVKio6w

    Olet oikeassa, en pystynyt katsomaan videota. en edes yrittänyt.

    En ole kiinnostunut ulkomaalaisten desanttien tekemistä videoista.

    Äänestä

"Gang+stalkingin+uhrit+leimattiin+VICE:n+artikkelissa+100+%+valehtelijoiksi+ja+umpihulluiksi+ja+artikkelia+varten+haastateltiin+yhtä+psykologia,+jonka+mielestä+kaikki+joukkovainoaminen+on+hullujen+kuvitelmaa,+eikä+sellaista+tapahdu."Ehkäpä+koska+mistään+sellaisesta+vainosta+joista+nämä+Gang+Stalkingin+uhrit+puhuvat,+ei+ole+havaittu+eikä+sille+ole+mitään+järkevää+motiivia+eikä+edes+toteuttajia."Naisista,+jotka+kokivat+jonkun+kyttäävän+heitä,+todettiin+artikkelissa+puhuvan+täyttä+totta+ilman+mitään+vainoharhoja+paria+poikkeustapausta+lukuun+ottamatta"Ehkäpä+koska+naisten+vainoojat+ovat+yleensä+varsin+ymmärrettäviä+eli+joko+mustasukkaisia+exiä+tai+kajahtaneita+naisia+tiirailevia+pervoja.+Molempi+tiedetään+olevan+olemassa+ja+heidän+käytöksensä+motiivit+tiedetään+myös.+Naiset+myös+aika+harvoin+väittävät+kyseessä+olevan+joku+laaja+salaliitto+vaan+juuri+tietyn+tunnetun+henkilön+tekemä+vaino.+"Kuitenkin+joukkovainoaminen+oli+DDR:ssä+ja+Neuvostoliitossa+kansan+tapa.+Neuvostoliitossa+vainottiin+itsemurhiin+vähintäänkin+kymmeniätuhansia+ihmisiä+joukkovainoilla.+Näissä+NL:n+joukkovainoissa+valtava+joukko+ihmisiä+oli+mobilisoitu+vainoamaan+yksittäisiä+yksilöitä+itsemurhatavoitteellisesti+ja+järjestelmällisen+tehokkaasti."Ja+tuo+oli+aivan+tunnettua+ja+sen+motiivi+oli+olemassa+ja+sen+toteuttajat+myös.+Kyse+oli+autoritäärisen+valtion+kontrollin+halusta+johon+sillä+oli+valtava+rahoitus+ja+valtava+koneisto+olemassa.+Myös+kansa+noissa+maissa+tiesi+tuon+koneiston+olemassaolosta+eikä+se+ollut+vain+muutaminen+väittämä+asia.Eli+kerrataan+vielä:+Gang+stalkin+on+ilmiö+josta+suuri+osa+kansasta+ei+tiedä+mitään,+eikä+ole+koskaan+mitään+sellaista+havainnut.+Sille+ei+ole+osoitettavissa+mitään+järkevää+motiivia,+ei+mitään+rahoitusta+eikä+tekijöitä+josta+kukaan+olisi+koskaan+kuulutkaan.+Tästä+syystä+sitä+käsitellään+myös+ihan+eri+lailla+kuin+vaikkapa+valitettavan+yleistä+naisten+häirintää+tai+poliittisesti+järjestettyä+vainoa+diktatuureissa.+Laajamittainen+Gang+stalkin+ei+ole+käytännössä+mahdollista+normaalissa+avoimessa+yhteiskunnassa+kuten+Suomi.

Äänestä
  • Minusta suurin osa psykologeista lähinnä nauttii omasta vallastaan kaikenlaisten ongelmaisten yli. Kun ei ole lukenut mitään tapauksia aidosta vainosta, vaan niitä psykologikirjojen tapauksia, niin voihan siinä arvata, miten käy.

    Äänestä

  • "Minusta suurin osa psykologeista lähinnä nauttii omasta vallastaan kaikenlaisten ongelmaisten yli. "

    Niin, he päättävät mikä on totta ja mikä ei. Mikä on uskottavaa ja mikä ei. Kuka on harhainen ja kuka ei. Suomessa aivan järkyttävän moni mamu täysin mieleltään häiriintynyt, heidän harhansa ovat käsittämättömiä ja vielä kun tuollaiset hullut ovat yleensä niin vakuuttavia. He väittävät nähneensä rasismia, vaikka sellaista ei edes ole suomessa ja moni heistä varmaankin näkee myös avaruusolentoja. Mieleltään kieroutuneet Antifat sitten tukevat näiden mielisairaiden mamujen hulluja väitteitä ja lähtevät vastustamaan "rasismia" huutelemalla "Eiiiiiiiiiiiii natseja helsinkiiiiiiiiiin, ei natsejaaaaaa mihinäääääääääään. Siinä saattaa olla ihan koko mielipuolijoukon sanavarasto, kuitenkin tätä sakkia johtaa ihan täydelliset kusipäät yliopistolta. Nämä eivät ole hulluja, vaan ihan täysiä kusipäitä, jotka pyrkivät saamaan anarkiaa kaduille ja nauttia, kun murhanhimoiset Antifan hullut hyökkäävät viattomien kimppuun sen takia, että joku väittää uhreja 'natseiksi.

    "Kun ei ole lukenut mitään tapauksia aidosta vainosta, vaan niitä psykologikirjojen tapauksia, niin voihan siinä arvata, miten käy. "

    Niin, oikea vaino, jossa kaikki tärvellään systemaattisesti on itseasiassa todellisuutta suomessa. Yliopisto teki tutkimuksen, jossa todettiin kiusaamisen olevan poikkeuksellisen järjestelmällistä ja kiusaaja porukan olevan myöskin älykkäitä. Tämä tutkimus antaa viitteitä siihen, että yliopisto itse järjestää kiusaamistutkimuksia, joissa ei pyritä ehkäisemään ollenkaan vainoa tai kiusaamista - päinvastoin.

    Itse en ole niinkään vakuuttunut kiusaamisen järjestäjien älykkyydestä, vaan pikemminkin siitä ,että he noudattavat tiettyä guide linea, joka on sama kaikille uhreille: kova tekoyskä, valtavasti ilkivaltarikoksia, herjauksia, järjestettyjä "kavereita" (jotka eivät olekaan kavereita jne. Kuitenkin pääasiallisesti nämä kiusaajat toimivat jonkun ryhmän käskystä ja kiihottavat erityisesti heikkoja kiusaamaan, koska vain heikot seuraavat, heikkoja ovat mm: vanhukset, lapset, ääriryhmät, työttömät ja ryhmästä riippuvaiset maahanmuuttajat jne.

    Psykologit tekevät sitten päätelmän, että tämä on normaalia ja uhri vain liioittelee tapahtumia. He yrittävät uskotella uhrille, että muutkin kokevat samaa - tämä ei pidä paikkaansa. He eivät osaa hoitaa uhria, koska uhrilla ei ole harhaisia kuvitelmia, uhri ei näe esim. avaruusolentoja tai rasismia, toisin kuin mieleltään häiriintyneet mamut ja fanaattiset umpihullut Antifat.

    Ongelma on siinä, että kyseessä on sietämätön rikos, joka poliisin pitäisi lopettaa, mutta valitettavasti poliisi on rikoksessa mukana ja tarkoitan monikkoa. Tämä systeemi aiheuttaa uhrille hirveät traumat, joihin hän ei saa hoitoa. Ja ennen kaikkea rikoksen tekijät tulisi tuomita rikoksesta ihmisyyttä kohtaan maksimituomioihin, jotta GS-vainot ylipäätään voitaisiin lopettaa suomessa. Vainon järjestäjiin tuskin ikinä pääsee käsiksi.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "Minusta suurin osa psykologeista lähinnä nauttii omasta vallastaan kaikenlaisten ongelmaisten yli. "

    Kiusaajat eivät ole älykkäitä. He käyttävät määrällistä ylivoimaa. Uhrit ovat älykkäitä, joita riistetään mahdollisimman paljon. Joku toinen alkaa elää niin kuin uhri suunnittelee, jolloin koitetaan onkia tietoa. Sairas kohtalo on sekin matkijalla, paitsi jos on identiteettihäiriö eli narsismi.

    Äänestä

" Gang stalkin on ilmiö josta suuri osa kansasta ei tiedä mitään, eikä ole koskaan mitään sellaista havainnut. "

Päinvastoin, kyllä he ovat tekoyskintää kuulet ja huomanneet ison joukon huutavan Ilmastomarssilla Natsit *ittuun, vaikka kyseinen aihe ei edes liity ilmaston muutokseen, tai kenties olleet mukana huutamassa. Tämä huutelu tapahtui kansallismielisen kaksikon tullessa lähelle, eikö olekin mystistä - niin kuin sanoit, sille ei ole osoitettavissa mitään järkevää motiivia. Lämpöhakuisen ohjuksen tavoin päin käveleviä ihmisiä ei myöskään voi olla huomaamatta - todistajia on kymmeniä tuhansia.

GS on lähinnä erittäin pahaa syrjintää ja kiusaamista , jota tapahtuu ja johon ei puututa tai siitä ei tuomita ketään.

Äänestä
  • "Päinvastoin, kyllä he ovat tekoyskintää kuulet ja huomanneet ison joukon huutavan Ilmastomarssilla Natsit *ittuun, vaikka kyseinen aihe ei edes liity ilmaston muutokseen, tai kenties olleet mukana huutamassa. Tämä huutelu tapahtui kansallismielisen kaksikon tullessa lähelle, eikö olekin mystistä - niin kuin sanoit, sille ei ole osoitettavissa mitään järkevää motiivia. "

    Tämä ei kyllä liittynyt yhtään millään tavalla siihen että olisi olemassa jotain järjestäytynyttä laaja mittaista vainoa täysin tavallisia viattomia ihmisiä kohtaan.

    "Lämpöhakuisen ohjuksen tavoin päin käveleviä ihmisiä ei myöskään voi olla huomaamatta - todistajia on kymmeniä tuhansia."

    Jaa, mistä nuo kymmenet tuhannet ihmiset löytää?

    "GS on lähinnä erittäin pahaa syrjintää ja kiusaamista , jota tapahtuu ja johon ei puututa tai siitä ei tuomita ketään."

    Valitettavasti kiusaamista tapahtuu niin kouluissa kuin työpaikoillakin mutta tämä ei ole sitä mistä yleensä puhutaan kun puhutaan Gang stalkingista. Haluat nyt vain hämärtää tätä keskutelua ja käsitteitä.

    Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    "Päinvastoin, kyllä he ovat tekoyskintää kuulet ja huomanneet ison joukon huutavan Ilmastomarssilla Natsit *ittuun, vaikka kyseinen aihe ei edes liity ilmaston muutokseen, tai kenties olleet mukana huutamassa. Tämä huutelu tapahtui kansallismielisen kaksikon tullessa lähelle, eikö olekin mystistä - niin kuin sanoit, sille ei ole osoitettavissa mitään järkevää motiivia. "

    Tämä ei kyllä liittynyt yhtään millään tavalla siihen että olisi olemassa jotain järjestäytynyttä laaja mittaista vainoa täysin tavallisia viattomia ihmisiä kohtaan.

    "Lämpöhakuisen ohjuksen tavoin päin käveleviä ihmisiä ei myöskään voi olla huomaamatta - todistajia on kymmeniä tuhansia."

    Jaa, mistä nuo kymmenet tuhannet ihmiset löytää?

    "GS on lähinnä erittäin pahaa syrjintää ja kiusaamista , jota tapahtuu ja johon ei puututa tai siitä ei tuomita ketään."

    Valitettavasti kiusaamista tapahtuu niin kouluissa kuin työpaikoillakin mutta tämä ei ole sitä mistä yleensä puhutaan kun puhutaan Gang stalkingista. Haluat nyt vain hämärtää tätä keskutelua ja käsitteitä.

    https://www.youtube.com/watch?time_continue=3998&v=wVHKswgubrY

    No kuitenkin tässä linkissä on muista suomen puolueista poikkeava tapa hoitaa pakolaisasioita suomessa. Jos kannatat järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, muista äänestää oikeaa puoluetta.

    No mutta katsotaanpas sinun aivoituksiasi!

    "Tämä ei kyllä liittynyt yhtään millään tavalla siihen että olisi olemassa jotain järjestäytynyttä laaja mittaista vainoa täysin tavallisia viattomia ihmisiä kohtaan."

    Tuo olikin yksi esimerkki, mutta toisinajattelijoiden vainosta olen kirjoittanut paljon ja siitä kuinka järjestelmällistä se on ja kansallismieliset ovat ottaneet kaiken videolle. Löydät näitä videoita mm. avauksestani "Ovatko poliisit vapaamuurarien puudeleita".

    Kuitenkin tämän viestiketjun avauksessa olleessa videossa käy hyvin ilmi kuinka tämä valtava joukko, joka alkaa ilman mitään ennakkovaroitusta vainoamaan kahta kansallismielistä rumpujen tahdissa huudelleen törkeyksiä ja syrjien heitä. Tämä todistaa, että joukkovainoryhmä on olemassa ja on valmis aloittamaan vainon heti ja isolla joukolla bongattuaan kohteensa. Sitä paitsi kukaan GS:n uhri ei ole tavallinen ihminen, me eroamme jollain tavalla suuresta harmaasta massasta. Joku uhri on kansallismielinen, toinen on salaliittoteoreetikko ja kolmas vain murhataan rahan takia. Ymmärsit oikein GS on pahimmillaan pelkkä murha - murha, josta ei anneta tuomioita.

    "Jaa, mistä nuo kymmenet tuhannet ihmiset löytää?"

    Lähdetään pelkällä tekoyskällä liikkeelle, koska se on selvä rikos ja GS-vainon trade mark. Jota pahentaa se, että tekoyskijät olivat pääosin tuiki tuntemattomia ja valtavasti lapsia oli koulutettu tekoyskimään.

    Tässä kokemassani GS-vainossa on paljon muutakin, mitä he ovat huomanneet, mutta saamani tiedon mukaan kova ääninen tekoyskä ei kuulu yhteenkään yliopiston ihmiskokeeseen - joten sen täytyy siis olla jopa epäinhimillisellä mittapuulla mitattuna absoluuttinen rikos ihmisyyttä kohtaan, koska se tapahtui kaikkialla, missä liikuin. Niin ja harrastustoiminta - en pystynyt harrastamaan mitään tämän yskän takia. Elokuvateattereissakin tätä yskätoimintaa tapahtui, joten vapaa-ajan viatto oli mahdotonta puhumattakaan ihmissuhteista. Sain kyllä "kavereita" olen kokenut heidän taholtaan vakavia rikoksia - GS-vainoajat leikkivät mielellään kaveria - sinä taasen todellakaan et, siksi uskoudunkin sinulle.

    Eli asuinalueeltani, metroasemilta, harrastustoiminnasta, koulusta, työpaikoilta, sieltä missä kuljin sekä vapaa-ajanviettopaikoista ja jopa kirjastoista löytyvät nämä ihmiset, jotka ovat huomanneet tämän selkeän rikoksen.

    Ja yskää tulee oikeasti useita miljoonia kertoja, eli useita miljoonia rikoksia. Ottaen huomioon, että työmatkani aikana sekä työaikanani koin myös valtaisaa tekoyskää, on rikos juridisestikin selvä - poliisi valehteli murhaajat vapaaksi.

    Satunnaisesti törmään vieläkin näihin turhan tärkeiltä vaikuttaviin tekoyskijöihin, eli rikos on jatkunut vuosikausia, eikä ikinä tule kokonaisuudessaan loppumaan.

    "Valitettavasti kiusaamista tapahtuu niin kouluissa kuin työpaikoillakin mutta tämä ei ole sitä mistä yleensä puhutaan kun puhutaan Gang stalkingista. Haluat nyt vain hämärtää tätä keskutelua ja käsitteitä. "

    Olet siinä mielessä oikeassa, että kiusaamista tapahtuu paljon ja se on suomessa joskus poikkeuksellisen järjestäytynyttä - eli joukkokiusaamista - eli tietyn asteista joukkovainoa. Tästä on tehty yliopistotutkimuskin. Koulussa harvemmin yksi tyyppi kiusaa ja samoin työpaikalla, kiusaajat ovat ryhmähenkisiä. GS on miten sen haluaa tulkita, esim. kovaääninen tekoyskä on Gang Stalking-vainon trade mark, mutta itse tulkitsen tuntemattomien taholta tulevan massiivisen koulukiusaamisenkin joukkovainoksi. Käsite gang stalkingista pitää sisällään myös koulukiusaamisen/syrjinnän sekä työpaikkakiusaamisen/syrjinnän, näitä jokainen GS:n uhri on kokenut

    Itsemurhaan kiusaaminen/vainoaminen on toisinaan eri asia kuin joukkokiusaaminen, ihmisen pitäisi haistaa vain palaneen käry, jos tyyliin kaikki edelliset aviopuolisot ovat tehneet itsemurhan tai liikekumppanisi edelliset partnerit ovat tappaneet itsensä - oikeasti siihen ei välttämättä suurta joukkoa tarvita. Itsemurhaan kiusaajilla on hyvät tiedot tämän sortin psykologiasta, vähän niin kuin myyjillä on hyvät tiedot myyntiin tarvittavasta psykologiasta. Järkyttävää kyllä, itsemurhaan kiusaaminen rahankaan takia ei ole suomen kaltaisessa maassa rikos.

    "Kuitenkin tämän viestiketjun avauksessa olleessa videossa käy hyvin ilmi kuinka tämä valtava joukko, joka alkaa ilman mitään ennakkovaroitusta vainoamaan kahta kansallismielistä rumpujen tahdissa huudelleen törkeyksiä ja syrjien heitä. Tämä todistaa, että joukkovainoryhmä on olemassa ja on valmis aloittamaan vainon heti ja isolla joukolla bongattuaan kohteensa."

    Tuossa kuvaat kahden toistensa kanssa täysin eri mieltä olevan ihmisjoukon yhteenotosta. Se ei ole gang stalkingia vaan erilaista mellakointia ja nujakointia jota on esiintynyt aina ja joka puolella maailmaa.

    "Sitä paitsi kukaan GS:n uhri ei ole tavallinen ihminen, me eroamme jollain tavalla suuresta harmaasta massasta. Joku uhri on kansallismielinen, toinen on salaliittoteoreetikko ja kolmas vain murhataan rahan takia. "

    Tarkoitin tavallisella ihmisellä sitä että ette ole mitenkään erikoisessa asemassa, teillä ei ole erityistä vaikutusvaltaa tai näkyvyyttä ja kuuluvuutta yhteiskunnassa. Teidän vainoamisellenne järjestelmällisesti ei siis ole mitään järkevältä vaikuttavaa syytä. Se että ajattelee asioista vähän eri tavalla tai uskoo johonkin salaliittoteorioihin ei ole mikään uskottava syy vainota.

    Mutta mitä muuten luen noita kokemuksiasi niin on selvää että olet elämässäsi kokenut kovia jo ihan lapsuudesta lähtien ja olen siitä vilpittämästi pahoillani. Kenenkään ei pitäisi kokea pahaa koulukiusaamista. Toivon että saat apua ongelmiisi.

    Äänestä

  • "Tuossa+kuvaat+kahden+toistensa+kanssa+täysin+eri+mieltä+olevan+ihmisjoukon+yhteenotosta.+Se+ei+ole+gang+stalkingia+vaan+erilaista+mellakointia+ja+nujakointia+jota+on+esiintynyt+aina+ja+joka+puolella+maailmaa"Höpsistä,+siinä+on+vain+kaksi+ihmistä,+joista+toinen+on+ympäristöbiologian+kandi+ja+heitä+aletaan+yllättäen+vainoamaan+valtavalla+joukolla.+Ja+se+heidän+kimpussaan+oleva+ympäristöstä+mitään+tietämätön+valtava+epämääräinen+porukka,+johon+kuuluu+perinteikkäästi+Goretex+vaatteillaan+luontoa+tärveleviä+vihreitä+ja+lisäksi+vasemmistolaisia+tms.+ovat+ottaneet+nämä+2kpl+ympäristöasioista+oikeasti+huolissaan+olevaa+kunniallista+henkilöä+selkeästi+kovaäänisen+joukkovainon+uhreiksi."Tarkoitin+tavallisella+ihmisellä+sitä+että+ette+ole+mitenkään+erikoisessa+asemassa"Mutta+kun+ympäristöbiologian+kandia,+joka+tietää+ympäristöä+kuormittavista+asioista+paljon+on+erityisessä+asemassa+ja+oikeasti+huolissaan+luonnon+tilasta+-+hän+kuuluu+ympäristömarssille+paremmin+kuin+99,99+%+siellä+olevista+"ympäristöaktiiveista"."Mutta+mitä+muuten+luen+noita+kokemuksiasi+niin+on+selvää+että+olet+elämässäsi+kokenut+kovia+jo+ihan+lapsuudesta+lähtien+ja+olen+siitä+vilpittämästi+pahoillani.+Kenenkään+ei+pitäisi+kokea+pahaa+koulukiusaamista.+Toivon+että+saat+apua+ongelmiisi.+"Eli+nyt+hypättiin+sitten+itseensä+minuun.+Hieno+juttu,+että+olet+tuota+mieltä:+haluan+nimittäin+kaikki+GS-vainoon+osallistuneet+henkilöt+vähintään+20+vuodeksi+vankilaan+ja+vähintään+miljardi+euroa+korvauksia+tältä+vainooni+osallistuneelta+ja+sitä+järjestäneeltä+murhaajaporukalta.+Se+olisi+oikein+hyvä+apu.+Tarkoitan+siis+erittäin+vakavia+ihmisoikeus+loukkauksia+sekä+rikosvyyhtiä+aina+lievistä+rikoksista+erittäin+vakaviin+=+gang+stalking+=+rikosihmisyyttä+kohtaan.+En+siis+puhu+mistään+virolaisen+matkamuistopatsaan+lähettämisestä,+vaan+todella+vakavasta+oikeasta+rikoksesta.

    Äänestä

  • valistaja kirjoitti:

    Lukekaa tämän ketjun viimeisin viesti "oksennu:palstalle"

    Siinä tiivistä listaa gs-vainokokemuksista sisältäen e-häirinnän.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/10812273/targeted-individual-(ti-person)

    Kännissä kirjoitettu kommentti, mutta kokemukset ovat omiani.
    Säästän muilta vaivan selailla kommentteja siellä, ko niitä on aikaslailla tullut lisää.

    "A target.

    Ns. 'hyvä ystäväni' teki minusta kohteen.
    Siinä samassa nusasi daamiani ja toistakin sen jälkeen.

    Joukkovainonnan keinot:
    To the childrens of the cold war:

    Pahantahtoiset huhukampanjat, joita olen kohdannut asuinpaikoissani.
    Mopon, kevarin ja auton seuranta, sakot, kolariyritykset jne ... name it
    seuranta kävellen, Pariisi 1992, Hampuri 1992, ... name it.
    Äänillä häirintä, kotona tai ulkona..
    Omaisuuteen, kotiin tai työhön kohdistuva sabotointi ja varkaudet
    erilainen pelottelu, eläinraatojen toimittaminen näytille rotat, linnut tms.
    Lasten häirintä tai pelottelu, lumipesut pihalla, zombiella pelottelu tms. kiusaaminen 2005-6.
    Lavastetut auto-onnettomuudet, Vanha turun maantie
    auton kumien puhkominen, Etelä-Haaga 2003-4
    Yliajamisyritykset, Nordenskiöldinkatu, Meklu, Vanha turun maantie...
    Jatkuvat väärät/erikoiset puhelut tai alasummerin soitot.
    Erikoiset tapahtumat kadulla/kaupassa/ostoskeskuksissa - jatkuvasti U name it
    laiskat, kalliit työntekijät - en nimeä, mutta on ollut, joku jopa mainitsi termin 'mind games' mielipelit- empaattinen tyyppi halusi kertoa minulle, muttei uskaltanut olla tarkempi.
    Kaupankäynnistä kieltäytyminen toimittajien kohdalta - ei.
    Vuokranantajan vuokran ehtojen tarkistaminen - kyllä.
    Työssä vapaa häirintä, asiakkaiden puolesta kyllä, työntekijöidenpuöolesta ei ja joo.
    Poliisi ei ole kieltäytynyt ottamaan vastaan rikosilmoitustani.
    Töissä minut on uhattu välillisesti tappaa monta kertaa.
    Yksityisessä elämässä vain yksi tappouhkaus.

    Sähkömagneettinen häirintä
    Oikeaan kylkeen jatkuvaa painetta vuodesta 2006 ?
    Päähän 2003?
    Kokovartalo 2011 ->

    Pietarissa menetin tajunnan puiston penkillä 2012 kesällä, pikkulapset shampanjapulloineen nauroivat minulle, 'ai se haluu lisää', oksensin ja menetin tajuntani. Pikkupirut tähtäsivät minua munille ennen tajunnan menettämistä. Että se venäläisistä. Jos joku kuvittelee, että uusi sukupolvi on erilainen kuin edellinen - ei. Missä on empatia ie Maria?

    Amerikkalaisille ystävilleni, serkuille, viesti: myykää meille aseita.
    (Ne Venäjälle menneet Aircobrat meni hukkaan.)

    Unen estäminen - en muuten kirjoittaisi tätä -olisin nukkumassa muuten.
    Kehon kivut: sisälläni olevat tekijät pitävät minut lämpimänä, vartalon kivut pitävät minut hereillä.
    Välillä kutisee munissakin. Perseessäkin.
    Tahtomattomia liikkeitä minulla on ollut aina, että ei oikein osu, eikä tahtomattomat puheet tai lauseet. Menee johonkin toiseen F. kategoriaan.
    Väsymyskohtauksia on univajeen osalta luonnollisesti.
    Röntgensäteilyyn minulla on mittari, jolla näen, milloin kotiani skannaillaan.
    Nukkuessa kehon lämpö nousee, mutta liittyy edelliseen ja voimakkaiseen elektromagneettiseen emissioon, joka on yli 300GHz. Mittari löytyy siihenkin ja logit.
    Sydämeni on laiska.
    Näköni sumenee välillä. Varsinkin hämärässä on vaikea nähdä.
    Voice to scull ... en ole kohdannut. Pikemminkin joitain yrityksiä nostaa piilotajuisesta ylös tiettyjä ajatuksia "hyppää" "virhe" jne... jos ajatukseni eivät ole linjassa hyväksikäyttäjän ajatusten kanssa.

    Tiedän unista aivan mahdottomasti. Tunnistan omat uneni ja tunnista unet, joita on manipuloitu ulkoa käsin. Tunnistan, kun mielialaani manipuloidaan. Tarpeet ovat se vaikea asia: milloin esim. nälkä on oikea? Muistin hämärtäminen on näistä kaikista helpoin: ylitsevuotava gangstalking sessio päälle ja ajatukset ja muistot, uuden omaksuminen ylitsevuotavan informaation kautta vain tukkeutuu... overflow kokemus. Gang stalking vaikuttaa myös uniin.

    Ja edellinen ase annetaan lasten käsiin. On suorastaan välttämätöntä, että lapset kohtaavat joskus vakailla arvoilla varustetun aikuisen, joka kertoo heille heidän tehneen virheen valitessaan kohdettansa. Opettajan.

    Vallankäyttäjän määrittelee se miten valtaansa käyttää. Jopa suorittavassa portaassa - kun kyse on ylitsevuotavasta voimasta.

    Kaikilla voimilla on vastavoimansa.
    Oli voiman käyttäjä tietoinen siitä tai ei." (C) Me.

    https://www.youtube.com/watch?v=wyK7YuwUWsU

    Äänestä

Juu nämä psykkolookit nykyään jos luulee, että joku vainoaa, laittavat kamerat kotiin, kontrolloivat elektronisia laitteita ja laittavat autot yms. seurailemaan, että vieläkös tuntuu. Itse koin tämän, kun kerran satuin sanomaan, että seurataan. No minähän olen jättäytynyt työelämän ulkopuolelle yms. jotta psykkolookit saavat nyt ihan täysillä terapioida. Heidän aikomuksensahan yleensä on se, että mahdollisimman pitkään saavat pitää potilaana, jotta tilipussi kasvaa. Ja jos pääsevät pumppaamaan lääkkeitä täyteen, niin sittenhän sinä vasta sekaisin oletkin loppuelämäsi.
https://medium.com/the-mission/do-antidepressants-and-other-psychiatric-drugs-kill-a-half-million-people-a-year-12b35f646ebc

Äänestä
  • Psykologit ovat maistereita, jotka ovat jatko-opiskelleet terapeuteksi.. Työväline on keskustelu.

    Psykiatrit ovat erikoistuneita lääkäreitä. Tekevät diagnooseja ja määräävät lääkkeitä.

    KELA ei korvaa psykologin antamaa psykoterapiaa masennustapauksessa, jos asakas ei syö lääkettä.

    PSYKOLOGIT VASTUSTAVAT PSYYKKENLÄÄKKEITÄ.

    Äänestä

  • vähäntarkennusta kirjoitti:

    Psykologit ovat maistereita, jotka ovat jatko-opiskelleet terapeuteksi.. Työväline on keskustelu.

    Psykiatrit ovat erikoistuneita lääkäreitä. Tekevät diagnooseja ja määräävät lääkkeitä.

    KELA ei korvaa psykologin antamaa psykoterapiaa masennustapauksessa, jos asakas ei syö lääkettä.

    PSYKOLOGIT VASTUSTAVAT PSYYKKENLÄÄKKEITÄ.

    Psykologit ovat viisaita, Kela ei.

    Äänestä

  • "kontrolloivat elektronisia laitteita" voin mainita tämän kuun kokemukseni;
    Älypuhelimen puhelinyhteys pätkii puhelun aikana, kun jotain tärkeää tietoa tulee esiin. Stalkkerit harjoittivat samaa vainoamisen alkuvuosina, mutta oli myös välivuosia. Tänä vuonna he palasivat asiaan.

    Onneksi stalkkerit saavat osansa viimeisessä tuomiossa tulisessa järvessä.

    Psalmi 56:
    "Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset minua polkevat, joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua. Joka päivä minun vihamieheni minua polkevat: sillä paljon on niitä, jotka ylpeästi sotivat minua vastaan. Mutta sinä päivänä, jota minä pelkään, minä turvaan sinuun. Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Joka päivä he vääntelevät minun sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa. He ahdistavat, he väijyvät minua, he vakoilevat minun askeleitani, sillä he tavoittavat minun henkeäni. Hekö pahuudessaan pelastuisivat? Syökse, Jumala, vihassasi kansat maahan. Sinä olet lukenut minun pakolaispäiväni; pane leiliisi minun kyyneleeni, ovathan ne sinun kirjassasi. Kerran väistyvät minun viholliseni, sinä päivänä, jona minä huudan; minä tiedän, että Jumala on minun puolellani. Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Herraan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa. Jumalaan minä turvaan enkä pelkää.

    Psalmi 58: Totisesti, onko vanhurskaus mykkkä, ja te puhutte? Tekö tuomitsette oikein, te ihmislapset? Ei, vaan te harkitsette sydämessänne vääryyttä, teidän kätenne käyttävät maassa väkivallan vaakaa. Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta. Heidän myrkkynsä on niinkuin käärmeen myrkky, he ovat kuin kuuro kyy, joka korvansa tukitsee, ettei se kuulisi lumoojan ääntä, taitavan taikojan loitsuja. Jumala, särje hampaat heidän suustansa, Herra, murra nuorten jalopeurain raateluhampaat. Haihtukoot he tyhjiin niinkuin vesi, joka valuu kuiviin. Kun he ampuvat nuolensa, olkoot ne kuin kärjettömät. Olkoot he niinkuin etana, joka sulaa mataessaan, niiinkuin vaimon keskoset, jotka eivät aurinkoa näe. Ennenkuin teidän patanne tuntevat tulen altansa orjantappuroista, hän myrskyllään puhaltaa pois kaiken, niin raa'an kuin kypsänkin. Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä.

    Psalmi 59: Jumalani, pelasta minut vihollisistani, suojele minua niiltä, jotka nousevat minua vastaan. Pelasta mminut pahantekijöistä, vapahda minut murhamiehistä. Sillä katso, he väijyvät minun henkeäni: julmurit kokoontuvat minua vastaan, vaikka en ole rikkonut enkä syntiä tehnyt, Herra. Ilman minun syytäni he juoksevat ja hankkiutuvat; heräjää, käy minua kohtaamaan ja katso, Ja sinä, Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala, heräjä kostamaan kaikille pakanoille. Älä säästä ketään uskotonta väärintekijää. Sela. He tulevat ehtoolla, ulvovat kuin koirat ja kiertävät kaupunkia. Katso, he purkavat suustaan sisuansa, miekat ovat heidän huulillansa, sillä "Kuka sen kuulee?" Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi. Sinä, minun väkevyyteni, sinusta minä otan vaarin. Minkä he huulillaan puhuvat, sen he suullaan syntiä tekevät. Joutukoot he ylpeydessään kiinni kirousten ja valheiden tähden, joita he puhuvat. He tulevat ehtoolla, ulvovat kuin koirat ja kiertävät kaupunkia. He harhailevat ruuan haussa: elleivät tule ravituiksi, he murisevat.

    Stalkkereiden kohtalo: Matt. 25:41-46
    ja Ilm. 20:12,15: "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."

    Äänestä

Käykää ihmeessä katsomassa kansallismielisten videopätkiä netissä.

Heidän joukkovainonsa muistuttaa hyvin paljon GS-vainoa. Eli avausvideon herjaaja oli jo vuosia sitten targetoinut viattoman kansallismielisen uhrikseen. Tämä oli alkanut sillä, että hän oli leikkinyt kansallismielisen ystävää ja tuonut hänelle ruusun. Mutta kuinka ollakaan tämä oli osa ilkeämielistä vainokampanjaa, jossa teemana oli tuo rasistille ruusu.

- GS-vainoajat yleensä pyrkivät antamaan jotain mitätöntä uhreilleen ja leikkimään heidän kavereitaan, vaikka eivät sellaisia ole. Minut on esim. yritetty useita kertoja murhata.

Kyseinen kansallismielinen on käsittääkseni ympäristöbiologian kandi, joten hän luonnollisesti tulee ilmastomarssille, koska hänellä on koulutusta ja kiinnostusta ympäristön hyvinvointia kohtaan. Kuitenkin täysin alelle kouluttamaton ilkeä vainoaja ilmoittaa hänelle :PAINUKAA RASISTI HELVETTIIN. Vainoaja tekee ällöttävän ja halveksuntaa ja vihaa täynnä olevan viharikoksen vihan vallassa, kuin virolainen GS-vainoaja ikään.

- Gang Stalkereilla on tapana eläytyä rooliinsa itsemurhaan kiusaajana ja saattavat pitää uhrejaan alempiarvoisina olentoina, ei edes ihmisinä. He pyrkivätkin häätämään uhrinsa näiden kiinnostuksen kohteiden parista tai ylipäätään mistä vain kovaäänisin herjauksin tai vääntämällä kovaa tekoyskää. Itse olen saanut vähintäänkin miljoonia tekoyskiä ja minut on häädetty kaikkien kiinnostuksen kohteitteni parista - en ole pystynyt elämään ihmisarvoista elämää lainkaan. Yskää on siis tapahtunut kaikkialla, missä yritin liikkua ja yhteiskunnasta eristäminen vainoamalla on vähintäänkin erittäin törkeä ihmisoikeusloukkaus - itseasiassa se on selkeästi tässä mittakaavassa rikos ihmisyyttä kohtaan.

Eli viivoilla alkavat olivat siis GS-vainoon liittyviä asioita ja ilman niitä kansallismielisten vainoon liittyviä asioita - huomaatteko yhtäläisyyden???

Äänestä
  • Oletko koskaan pohtinut minkä vuoksi olet kohde?
    Missä vaiheessa elämääsi järjestelmällinen vainoaminen alkoi?
    Tai oikeammin, missä vaiheessa tiedostit järjestelmällisen vainon alkaneen?

    Kysymyksiä, joita itse pohdiskelen.

    Äänestä

  • "Oletko+koskaan+pohtinut+minkä+vuoksi+olet+kohde?"Kyllä+olen,+hyvä+kysymys+muuten+sivumennen+sanoen.+Tähän+kysymykseen+vastaaminen+vie+paljon+aikaa+ja+tilaa,+joten+vastaan+muihin+kysymyksiisi+myöhemmin.Murha+rahan+takia+on+uskottavin,+vaino+on+toteutettu+mitä+suurimmalla+julmuudella+ja+julkisesti,+joka+tuo+mieleen+suurperheet.+Ehkäpä+lähistöllä+asui+suurperhe,+melkein+naapurissa.+Ehkäpä+koulussani+oli+suurperheitä.+Ehkäpä+työpaikoillani+on+ollut+suurperheitä.+Ehkäpä+tarkoittaa+tässä+tapauksessa+kyllä.Tony+Halme+kiusattiin+itsemurhaan+sen+takia,+koska+hän+vastusti+itsemurhaan+kiusaamista+julkisesti.+Huomion+arvoista+tässä+oli+se,+että+yliopistolaiset+haukkuivat+hänet+kuolemansa+jälkeen+lyttyyn.+Muistanko+kirjoittaneeni+paperin+noin+15+vuotiaana,+jossa+luki+kappaleen+keskellä+tyyliin+"sitoutuu+antamaan+kaiken+kuolemantapauksessa"+tai+"saavat+kaiken+kuoleman+tapauksessa.+Paperi+oli+vainon+irvikuva,+vähän+niin+kuin+vapaamuurareiden+jäsenyys,+jossa+autetaan+kaikessa+ja+saa+mahtavia+tukijoita+-+todellisuus+taisi+olla+kuitenkin+jotain+muuta.Toisaalta+huijarit+toimivat+verkostoidusti.+Yleensä+niitä,+keitä+on+kustu+pahasti+linssiin+kustaan+jatkuvasti+linssiin+pahasti+uusien+tyyppien+taholta.+Ei+korppi+korpin+silmää+noki,+joten+huijarit+antavat+toisilleen+tietoja+helpoista+uhreista.+Jos+on+kerran+kustu+linssiin,+niin+99+%+varmuudella+lankeaa+samaan+kusetukseen+uudelleen+ja+uudelelleen,+jos+kusetuksen+tekijä+on+toinen.+Eli+äiti+on+voinut+tilata+minulle+lapsena+esim.+jonkun+huonon+kalliin+lehden+väärältä+tyypiltä,+joka+onkin+kirjoittanut+tiedot+ylös.+Todella+moni+on+tappanut+itsensä+kusetuksen+uhrina,+joten+lienee+loogista,+että+pahimmat+kusettajat+mielellään+laitatuttavat+esim.+testamenttiin+uhrin+nimen.+Ei+sen+tarvitse+olla+mikään+muu+kuin+paperi,+johon+pyydetään+nimi.+Feikkimuste+voidaan+pyyhkiä+helposti+pois+ja+paperi+onkin+ihan+eri+uudelleen+kirjoituksen+jälkeen.+Se+voi+olla+mikä+vaan+paperi,+jonka+olen+allekirjoittanut.Toisaalta+taisin+suututtaa+jotkut+isokenkäiset+pahanpäiväsesti++sinä+iltana,+kun+minua+kidutettiin.++Silloinkin+minulle+luvattiin+kaiken+näköistä,+mutta+mikään+heidän+lupauksistaan+ei+pitänyt+paikkaansa.Toisaalta+minua+kiusattiin+jo+lapsena+ja+joukko+kiusaaminen+alkoi+jo+sangen+nuorella+iällä,+kun+jouduin+muualta+tulleiden+luokalle.+Yksi+luokan+oppilaista+oli+sukua+suurperheelle+ja+hän+seurasi+minua+yläasteeni+luokalle,+jossa+kiusaamiseni+jatkui.+Koulukiusaajat+ovat+yksi+vaihtoehto+siis+myöskin,+koska+suomessa+kiusaamisen+on+yliopistotutkimuksissa+todettu+olevan+poikkeuksellisen+järjestäytynyttä+-+voitaisiin+peräti+puhua+joukkovainosta,+joka+on+yleistä.Toisaalta+lapsuudesta+asti+vapaamuurareiden+jälkikasvu+on+ollut+lähelläni,+jo+ekasta+luokasta+alkaen.+Näin+oli+myös+lukiossa,+se+oli+oikea+rappareiden+jälkikasvun+pesäke.+Itse+näen+vapaamuurarit+lähinnä+maahanmuuton+kiihkomielisinä+kannattajina,+mutta+voihan+niistäkin+joku+vainoon+taipuvainen+mätäpaise+löytyä+ja+muut+tukevat+sitten+häntä+-+voihan+niinkin+olla.Kerroinko+aiemmin,+että+minut+huumattiin+2+kertaa,+se+lienee+välttämätöntä+aivopesun+kannalta.+Eli+aivopesu+itsemurhaan+siis+tapahtui.+Toisella+kertaa+juttu+oli+pahempi,+koska+siinä+ei+ollut+mitään+toivoa.+Nämä+tyypit+suunnittelivat+elämäänsä+ja+lastensa+elämää+20-30+vuoden+päähän.+"Meidän+Anu+on+silloin+päässyt+lääkikseen",+Anu+on+keksitty+nimi,+koska+en+muista+mitä+nimeä+he+käyttivät,+mutta+nämä+ihmiset+todella+saattoivat+olla+yliopistolta+ja+päättää+jopa+lastensa+elämästä+etukäteen+vuosiksi.+Tämän+sakin+suunnitelmat+siis+vaihtelivat+tästä+hetkestä+kahden+viikon+päähän+ja+aina+20+vuodesta+eläkeikään.+Mutta+se+ei+ole+pointtini,+vaan+se,+että+kaverini+oli+anarkisti.+Anarkisti+porukka+varmasti+aivopesisi+itsemurhaan+mielellään,+ja+esim.+LSD+on+tuon+porukan+käytössä+varmasti+yleinen+huume+ja+järjestäytyneet+rikolliset+opettavat+ja+kouluttavat+työntekijöitään+varmasti+mielellään+aivopesuun.+Eli+JR-+porukka+tai+anarkistit+ovat+myöskin+epäiltyjen+listalla,+ehkä+peräti+joku+huumejengi+tms.Poliisi+on+myös+ollut+vahvasti+läsnä+vainossani+ja+tuosta+noin+15-vuotiaani+kirjoittamastani+paperista+olen+jo+aiemin+mainunnut:+kaverit,+opiskelu,+harrastustoiminta,+poliisi+ja+yliopstolaiset.+Nämä+kaikki+ovat+siis+GS-uhreille+pahoja+juttuja.+Ei+poliisi+joka+päivä+minua+päin+kävele+tai+seuraa+autoilla,+mutta+on+ollut+mukana+oikeusmurhissa+ja+valehdellut+paljon.+Itseasissa+ilman+poliisia+koko+vainoa+ei+olisi+olemassakaan+-+järkyttävä+suosiminen+ja+järkyttävä+syrjiminen+ovat+poliiseille+tyyppillistä+käytöstä.Eli+tuo+paperi+on+hyvä+ohjenuora,+se+täytyy+vain+kääntää+päälaelleen.+Tämä++puolestaan+viittaa+rikollisiin+tai+huijareihin,+mutta+siinä+mainittu+poliisi+nimi+viittaakin+suoraan+Gang+Stalkingiin+ja+selittää+paljon+tästä+GS-operaatiosta.+Huijarit+toimivat+järjestäytyneesti+ja+pitävät+toisiinsa+yhteyttä,+huijareita+löytyy+yliopistoilta,+mutta++myös+ihan+mistä+tahansa+sosioekonomisesta+asemasta.+Kuitenkin+GS-vainon+väkinäisyys+ei+ikinä+lakkaa+ihmetyttämästä+minua,+mikä+viittaa+suoraan+johonkin+.

    Äänestä

  • Oletko käynyt intin?

    Äänestä

  • "Oletko käynyt intin? "

    Totta kai. Miksi moista kysyt? Sinulla on vielä aikaa, ennen kuin sinne joudut.

    Toki armeija voi olla myöskin yksi paikka missä GS-alkaa, mutta mielestäni se on vain yksi paikka, jossa sitä tapahtuu. Uskon, että GS-vainoojat pelkäävät lapsuuden muistelmia, ehkäpä jonkun luokkakaverin isä ja äiti olivat GS-vainoajia ja kouluttivat lapsiaan huonoille tavoille. Armeijan tupa "kaverini" tuskin sattumalta tulivat valituiksi samaan tupaan ja koko yksikkö vaikutti etukäteen valitulta. Ylipäätään koko paikka ja systeemi oli omituinen, opetus huonotasoista ja ihmiset vastenmielisiä.

    Äänestä

  • Haluaisitko olla kukkakauppias?

    Äänestä

  • wwiii kirjoitti:

    Haluaisitko olla kukkakauppias?

    "Haluaisitko olla kukkakauppias? "

    Kysymys on epäoleellinen, koska sillä ei ole mahdollisuutta toteutua. Gang stalkattuna tuo on mahdoton ajatus. Sosiaaliekonominen asemani ei ikinä voi tulla niin korkeaksi.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "Oletko+koskaan+pohtinut+minkä+vuoksi+olet+kohde?"Kyllä+olen,+hyvä+kysymys+muuten+sivumennen+sanoen.+Tähän+kysymykseen+vastaaminen+vie+paljon+aikaa+ja+tilaa,+joten+vastaan+muihin+kysymyksiisi+myöhemmin.Murha+rahan+takia+on+uskottavin,+vaino+on+toteutettu+mitä+suurimmalla+julmuudella+ja+julkisesti,+joka+tuo+mieleen+suurperheet.+Ehkäpä+lähistöllä+asui+suurperhe,+melkein+naapurissa.+Ehkäpä+koulussani+oli+suurperheitä.+Ehkäpä+työpaikoillani+on+ollut+suurperheitä.+Ehkäpä+tarkoittaa+tässä+tapauksessa+kyllä.Tony+Halme+kiusattiin+itsemurhaan+sen+takia,+koska+hän+vastusti+itsemurhaan+kiusaamista+julkisesti.+Huomion+arvoista+tässä+oli+se,+että+yliopistolaiset+haukkuivat+hänet+kuolemansa+jälkeen+lyttyyn.+Muistanko+kirjoittaneeni+paperin+noin+15+vuotiaana,+jossa+luki+kappaleen+keskellä+tyyliin+"sitoutuu+antamaan+kaiken+kuolemantapauksessa"+tai+"saavat+kaiken+kuoleman+tapauksessa.+Paperi+oli+vainon+irvikuva,+vähän+niin+kuin+vapaamuurareiden+jäsenyys,+jossa+autetaan+kaikessa+ja+saa+mahtavia+tukijoita+-+todellisuus+taisi+olla+kuitenkin+jotain+muuta.Toisaalta+huijarit+toimivat+verkostoidusti.+Yleensä+niitä,+keitä+on+kustu+pahasti+linssiin+kustaan+jatkuvasti+linssiin+pahasti+uusien+tyyppien+taholta.+Ei+korppi+korpin+silmää+noki,+joten+huijarit+antavat+toisilleen+tietoja+helpoista+uhreista.+Jos+on+kerran+kustu+linssiin,+niin+99+%+varmuudella+lankeaa+samaan+kusetukseen+uudelleen+ja+uudelelleen,+jos+kusetuksen+tekijä+on+toinen.+Eli+äiti+on+voinut+tilata+minulle+lapsena+esim.+jonkun+huonon+kalliin+lehden+väärältä+tyypiltä,+joka+onkin+kirjoittanut+tiedot+ylös.+Todella+moni+on+tappanut+itsensä+kusetuksen+uhrina,+joten+lienee+loogista,+että+pahimmat+kusettajat+mielellään+laitatuttavat+esim.+testamenttiin+uhrin+nimen.+Ei+sen+tarvitse+olla+mikään+muu+kuin+paperi,+johon+pyydetään+nimi.+Feikkimuste+voidaan+pyyhkiä+helposti+pois+ja+paperi+onkin+ihan+eri+uudelleen+kirjoituksen+jälkeen.+Se+voi+olla+mikä+vaan+paperi,+jonka+olen+allekirjoittanut.Toisaalta+taisin+suututtaa+jotkut+isokenkäiset+pahanpäiväsesti++sinä+iltana,+kun+minua+kidutettiin.++Silloinkin+minulle+luvattiin+kaiken+näköistä,+mutta+mikään+heidän+lupauksistaan+ei+pitänyt+paikkaansa.Toisaalta+minua+kiusattiin+jo+lapsena+ja+joukko+kiusaaminen+alkoi+jo+sangen+nuorella+iällä,+kun+jouduin+muualta+tulleiden+luokalle.+Yksi+luokan+oppilaista+oli+sukua+suurperheelle+ja+hän+seurasi+minua+yläasteeni+luokalle,+jossa+kiusaamiseni+jatkui.+Koulukiusaajat+ovat+yksi+vaihtoehto+siis+myöskin,+koska+suomessa+kiusaamisen+on+yliopistotutkimuksissa+todettu+olevan+poikkeuksellisen+järjestäytynyttä+-+voitaisiin+peräti+puhua+joukkovainosta,+joka+on+yleistä.Toisaalta+lapsuudesta+asti+vapaamuurareiden+jälkikasvu+on+ollut+lähelläni,+jo+ekasta+luokasta+alkaen.+Näin+oli+myös+lukiossa,+se+oli+oikea+rappareiden+jälkikasvun+pesäke.+Itse+näen+vapaamuurarit+lähinnä+maahanmuuton+kiihkomielisinä+kannattajina,+mutta+voihan+niistäkin+joku+vainoon+taipuvainen+mätäpaise+löytyä+ja+muut+tukevat+sitten+häntä+-+voihan+niinkin+olla.Kerroinko+aiemmin,+että+minut+huumattiin+2+kertaa,+se+lienee+välttämätöntä+aivopesun+kannalta.+Eli+aivopesu+itsemurhaan+siis+tapahtui.+Toisella+kertaa+juttu+oli+pahempi,+koska+siinä+ei+ollut+mitään+toivoa.+Nämä+tyypit+suunnittelivat+elämäänsä+ja+lastensa+elämää+20-30+vuoden+päähän.+"Meidän+Anu+on+silloin+päässyt+lääkikseen",+Anu+on+keksitty+nimi,+koska+en+muista+mitä+nimeä+he+käyttivät,+mutta+nämä+ihmiset+todella+saattoivat+olla+yliopistolta+ja+päättää+jopa+lastensa+elämästä+etukäteen+vuosiksi.+Tämän+sakin+suunnitelmat+siis+vaihtelivat+tästä+hetkestä+kahden+viikon+päähän+ja+aina+20+vuodesta+eläkeikään.+Mutta+se+ei+ole+pointtini,+vaan+se,+että+kaverini+oli+anarkisti.+Anarkisti+porukka+varmasti+aivopesisi+itsemurhaan+mielellään,+ja+esim.+LSD+on+tuon+porukan+käytössä+varmasti+yleinen+huume+ja+järjestäytyneet+rikolliset+opettavat+ja+kouluttavat+työntekijöitään+varmasti+mielellään+aivopesuun.+Eli+JR-+porukka+tai+anarkistit+ovat+myöskin+epäiltyjen+listalla,+ehkä+peräti+joku+huumejengi+tms.Poliisi+on+myös+ollut+vahvasti+läsnä+vainossani+ja+tuosta+noin+15-vuotiaani+kirjoittamastani+paperista+olen+jo+aiemin+mainunnut:+kaverit,+opiskelu,+harrastustoiminta,+poliisi+ja+yliopstolaiset.+Nämä+kaikki+ovat+siis+GS-uhreille+pahoja+juttuja.+Ei+poliisi+joka+päivä+minua+päin+kävele+tai+seuraa+autoilla,+mutta+on+ollut+mukana+oikeusmurhissa+ja+valehdellut+paljon.+Itseasissa+ilman+poliisia+koko+vainoa+ei+olisi+olemassakaan+-+järkyttävä+suosiminen+ja+järkyttävä+syrjiminen+ovat+poliiseille+tyyppillistä+käytöstä.Eli+tuo+paperi+on+hyvä+ohjenuora,+se+täytyy+vain+kääntää+päälaelleen.+Tämä++puolestaan+viittaa+rikollisiin+tai+huijareihin,+mutta+siinä+mainittu+poliisi+nimi+viittaakin+suoraan+Gang+Stalkingiin+ja+selittää+paljon+tästä+GS-operaatiosta.+Huijarit+toimivat+järjestäytyneesti+ja+pitävät+toisiinsa+yhteyttä,+huijareita+löytyy+yliopistoilta,+mutta++myös+ihan+mistä+tahansa+sosioekonomisesta+asemasta.+Kuitenkin+GS-vainon+väkinäisyys+ei+ikinä+lakkaa+ihmetyttämästä+minua,+mikä+viittaa+suoraan+johonkin+.

    Mistä olet kotoisin? Tätä tehdään oikeasti. Jos annatte lapsenne jollekin kultille, annatte heidät mm. huumattaviksi ja raiskattaviksi. Tai sitten heidät otetaan.

    Äänestä

  • Tätä käytetään ihan vain syynä vainoamiseen, että joku (yleensä) narsisti valitsee lapsen tai lapsia, joita haluaa raiskata ja usuttaa ihmisiä koko perheen kimppuun tällaisten yhteisöjen kautta. Syynä voi olla myös (normaalisti terve) kilpailu työyhteisön sisällä ja kaikenlaiset muut kateuden aiheet.

    Äänestä

" No minähän olen jättäytynyt työelämän ulkopuolelle yms. jotta psykkolookit saavat nyt ihan täysillä terapioida. "

Neuvostoliitossa psykologinen terveydenhuolto oli retribuution uhreille sangen simppeliä - pakotus itsemurhaan.

GS:n uihrina pyrin karttamaan terapiaa, koska on sangen todennäköistä terapian olevan pelkästään itsemurhaan pakotus. Kun makasin "kaverini" luona huumattuna liikuntakyvyttömänä ja minut yritettiin pakottaa tekemään itsemurha kiduttamalla tuntemattoman tyypin toimesta, mainitsi joku tuntematon aninen jotain mielisairaanhoidosta. Voiko peräti olla, että itsemurhaan kiduttamista yrittänyt henkilö olisi terveydenhuoltosysteemistämme ja tämä olisi sitä gs:n uhrien todellista "hoitoa" suomessa?

Jos GS-vaino onkin itseasiassa pelkkä kopio Neuvostoaikaisesta Psykologisesta retribuutiosta, jonka päätavoitteena lienee ollut vain pakotettu itsemurha. Täydelliseen yhteiskuntaan kaikki eivät siis Neuvostoliitossa sopineet ja näitä yhteiskuntaan kuulumattomat henkilöt pyrittiinkin murhaamaan vainaomalla heidät itsemurhiin. Mitenkä suomessa, täällä yritetään luoda maahanmuuttajista täydellistä uutta rotua suomeen - nämä ennen "turvapaikan hakijoiksi" kutsutut ovat nykyään siirtolaisia, koska kukaan ei usko näiden ulkonäön takia valittujen henkilöiden edes huonona pilana olleet minkään moisen turvapaikan tarpeessa ikinä.

Suomi muuttuu, maahanmuuttaja eliitti voimistuu - kohta ei ole enää valkoista rotua. Kun kehitysmaalaiset ovat tehneet uusista kotimaistaan kehitysmaita ja kulkutaudit vellovat ja lähes kaikki valkoiset on tapettu - nousee Antikristus pelastavana enkelinä tuomaan ratkaisun, Mutta hän tuhoaakin todellisuudessa koko ihmiskunnan. Valkoinen rotu on siis abouttista rallaa tuhoutunut 30 - 40 vuoden kuluttua ja olosuhteet ovat helvetillisiä kaikille.

Viite: (Jumalan lähettämä näky Antikristuksesta hänen syntymänsä aikoihin ja hänen lähettämänsä pyhä profetia maahanmuuttaja eliitistä.)

Äänestä

Marco, oletko huomannut?

Katsastusmerkintä
23.11.2018 10:16
Onko Marco totta että auton tuulilasia ei ole korjattu korjauskehoituksesta huolimatta?
Katsastuksessa oli merkintä; Halkeama näkökentässä, tuulilasi korjattava 7.4.18 mennessä.
Olette usein sanonut kuinka lakia ei noudateta.

Äänestä
  • "FinPhenom
    Kyllä itsekkin olen jättänyt jotain rekisterinkilven valoja vaihtamatta korjauskehotteesta huolimatta, kun ei vaan ole kiinnostanut, mutta tuulilasin kanssa en pelleilisi yhtään.

    Poliisi kuin poliisi varmasti antaa sakot, tai pahimmillaan vie kilvet jos pysäyttävät. Ja jos rupeat selittämään, niin selitä edes, ettei vaan ole rahaa heti vaihtaa sitä, jos rupeat puuta heinää selittämään niin pahennat vain asiaa"

    Äänestä

  • Vastaan,+vaikkei+minulta+kysyttykään."Katsastuksessa+oli+merkintä;+Halkeama+näkökentässä,+tuulilasi+korjattava+7.4.18+mennessä.Olette+usein+sanonut+kuinka+lakia+ei+noudateta.+"Tuulilasiin+tulee+helposti+säröjä+ja+ne+saattavat+olla+vaarallisia,+jos+törmää+hirveen+tms.+,+joten+ne+lienee+hyvä+korjauttaa.+Tosin+todennäköisyys+hirvikolarille+on+0,44%.+Eli+on+sangen+epätodennäköistä,+että+ihminen+joutuu+elinikänään+hirvikolariin.Gang+stalkingissa+suhdeluku+on+taasen+hälyttävä,+jopa+aiheesta+kirjan+kirjoittaneet+ovat+kuolleet+ennenaikaisen+kuoleman.+Asioita+pitää+priorisoida,+tuulilasin+halkeamasta+tuskin+mitään+haittaa+tulee+olemaan,+vaino+onkin+sitten+toinen+juttu.

    Äänestä

  • Holyprophet00007 kirjoitti:

    Vastaan,+vaikkei+minulta+kysyttykään."Katsastuksessa+oli+merkintä;+Halkeama+näkökentässä,+tuulilasi+korjattava+7.4.18+mennessä.Olette+usein+sanonut+kuinka+lakia+ei+noudateta.+"Tuulilasiin+tulee+helposti+säröjä+ja+ne+saattavat+olla+vaarallisia,+jos+törmää+hirveen+tms.+,+joten+ne+lienee+hyvä+korjauttaa.+Tosin+todennäköisyys+hirvikolarille+on+0,44%.+Eli+on+sangen+epätodennäköistä,+että+ihminen+joutuu+elinikänään+hirvikolariin.Gang+stalkingissa+suhdeluku+on+taasen+hälyttävä,+jopa+aiheesta+kirjan+kirjoittaneet+ovat+kuolleet+ennenaikaisen+kuoleman.+Asioita+pitää+priorisoida,+tuulilasin+halkeamasta+tuskin+mitään+haittaa+tulee+olemaan,+vaino+onkin+sitten+toinen+juttu.

    Stalkkerit tekevät naarmuja autojen lasiin, kuten Euran Latotien kakarat heittivät sorarakeita Hiacen etulasiin, kun olin lähdössä. Näin ollen tiedän, ketkä tekivät halkeamia, kun näin tekijät teossa autosta.

    Äänestä

  • "Stalkkerit tekevät naarmuja autojen lasiin, kuten Euran Latotien kakarat heittivät sorarakeita Hiacen etulasiin, kun olin lähdössä. Näin ollen tiedän, ketkä tekivät halkeamia, kun näin tekijät teossa autosta. "

    Niin, ja laittavat ruuveja auton renkaiden alle. Kun lähdet liikkeelle, on kumisi sitten puhki. Myös autoa he naarmuttelevat mielellään ja tekevät kaikkea muuta ikävää ilkivaltaa.

    Äänestä

Ske ja Sken hallituksen rikoksen uhrin mustamaalaus video.

Törkeää HolyProphet.
Todella törkeää Marco.

Carlos ansaitsee rohkeudestaan suuren kiitoksen.
Kiitos Carlos!

https://youtu.be/SWO3gVXq38c

Äänestä
  • "Ske ja Sken hallituksen rikoksen uhrin mustamaalaus video.Törkeää HolyProphet.
    Todella törkeää Marco."

    Okei, en vaan ymmärrä, miten minä ja Marco liitymme kyseiseen videoon, siis ainakaan negatiivisessa valossa???

    "Carlos ansaitsee rohkeudestaan suuren kiitoksen. Kiitos Carlos!"

    Vai niin, Carlos on jo pitkään tehnyt satiireja äärioikeistosta - tutustu hänen aiempaan tuotantoonsa. Carlos ei ole kovinkaan vakavasti otettava taho, kiitä PT-mediaa ja tajukangasta asiasta, jos tahdot kiittää jotakuta, jolla on merkitystä.

    Kiitoksen PT-medialle voit lähettää sähköpostilla: [email protected]

    Carlokselle voit toki tarjota tuopin tai pari - satiirikko ei ole absolutisti!!

    Äänestä

Marco ja Sken hallitus eivät pystyneet hiljentämään yrityksistä huolimatta ananvapaustaistelija Carlosta.

https://youtu.be/SWO3gVXq38c

Äänestä

Kuka on työnantajasi?

Äänestä

Oulun kaupungin valtuutettu Junes Lokka on joutunut eriskummallisen sakin joukkovainoamaksi. Älkää peljästykö, ette joudu katsomaan koko parin tunnin pätkää, olen kerännyt parhaat palat teitä varten, ne alkavat, kun klikkaatte linkkejä.

Kummallinen vihamielinen äijä tekee seksuaalisävytteisen solvauksen.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=4598&v=AbrfebMxQic

Omituinen huilu atakki
https://www.youtube.com/watch?time_continue=5023&v=AbrfebMxQic

Junes saa suoran ehdotuksen homoseksuaaliseen aktiin
https://www.youtube.com/watch?time_continue=5023&v=AbrfebMxQic

Junesta kehotetaan tappamaan itsensä, jonka jälkeen taas ehdotus ällöttävään homoseksuaaliseen aktiin:
https://www.youtube.com/watch?time_continue=3916&v=AbrfebMxQic

Mummo ehdottaa Junekselle inhottavaa seksuaalista aktia:

https://www.youtube.com/watch?time_continue=5567&v=AbrfebMxQic

Kaksi joukkovainon järjestäjistä paljastetaan
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1213&v=OBO74Ih2H1I

Jos ette tiedä kuka Dan Koivulaakso on, hän on Ihmisoikeusloukkausjärjestö Amnestuyn jäsen ja Amnestyn työntekijät ovat jääneet jo kansainvälisellä tasollakin kiinni Gang stalkingista:
https://www.youtube.com/watch?v=2Z17r9jUTEc

Äänestä

Reformi - Marco. 14 - 0.
Miltä tuntuu rökäle tappion jälkeen?

Äänestä
  • En tiedä miksi vertaat ja mitä vertaat, Marcon puhe oli rankempi poliiseista kuin Panun. Upeaa kuitenkin on, että Panulla riittää taistelutahtoa ja uskallusta jäädä taistelemaan perustuslaillisista oikeuksistaan: en tiedä miten Panun kävi, koska en löytänyt striimiä. Marcolla taasen on puolue ajateltavana, eikä hänellä ole varaa ottaa turhia riskejä ennen puolueeksi julistamista.

    Panu on kova ja asiallinen tyyppi, eikä minulta löydy muuta kuin hyvää sanottavaa hänestä. Panu on rohkeasti tuonut vainonsa julkisuuteen ja hänen kimppuunsa on hyökätty tämän johdosta kahta kauheammin. En ole aiemmin kuullut, että ketään olisi bannattu Periscopesta, mutta tämäkin ihme tapahtui Panulle. Kyseessä on todistetusti mitä katalin ja rankin salaliitto mamujen tolkuttoman roudaamisen kannattajien taholta Panua kohtaan. Ei muut kuin Tsemiä Panulle, toivotaan, että hän pääsee vainosta huolimatta kansanedustajaksi.

    Periscope bannaus.
    https://www.periscopen.com/HuuhtanenPanu

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    En tiedä miksi vertaat ja mitä vertaat, Marcon puhe oli rankempi poliiseista kuin Panun. Upeaa kuitenkin on, että Panulla riittää taistelutahtoa ja uskallusta jäädä taistelemaan perustuslaillisista oikeuksistaan: en tiedä miten Panun kävi, koska en löytänyt striimiä. Marcolla taasen on puolue ajateltavana, eikä hänellä ole varaa ottaa turhia riskejä ennen puolueeksi julistamista.

    Panu on kova ja asiallinen tyyppi, eikä minulta löydy muuta kuin hyvää sanottavaa hänestä. Panu on rohkeasti tuonut vainonsa julkisuuteen ja hänen kimppuunsa on hyökätty tämän johdosta kahta kauheammin. En ole aiemmin kuullut, että ketään olisi bannattu Periscopesta, mutta tämäkin ihme tapahtui Panulle. Kyseessä on todistetusti mitä katalin ja rankin salaliitto mamujen tolkuttoman roudaamisen kannattajien taholta Panua kohtaan. Ei muut kuin Tsemiä Panulle, toivotaan, että hän pääsee vainosta huolimatta kansanedustajaksi.

    Periscope bannaus.
    https://www.periscopen.com/HuuhtanenPanu

    En ole varma tuleeko tuollaisen kinastelun jälkeen tuosta lasten iltapäiväkerhosta mitään puoluetta.

    Jos tulee äänisaalis vaaleissa jää muutamaan sataan.

    Tämä on minun ennustukseni.

    Äänestä

  • Niin, vaalitulos voi olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Kertaakaan ei uusi puolue ole saanut meppiä mutta nyt on mahdollisuus sille, että näin kävisi.

    Nyt kun on eduskuntavaalit kyseessä, ja ääniä tarvitaan todella paljon saadakseen pienpuolueelle edes yksi edustaja läpi, voi olla, etteivät he saa ensimmäistäkään edustajaa.

    Kunnallisvaalit ovatkin sitten juttu erikseen, niihin veikkaan SKE:n saavan useammankin edustajan.

    Äänestä

Psykiatreilla nimenomaan on oikeus kaikkeen tietoliikenteeseesi tai vaikka salattuun kotivalvontaan, jos jonkinnäköisen diagnoosin sinusta saa kirjoitettua. Että stalkkaus on ihan valtiotasolla oikeutettua. Jos tapat jonkun, saat ehdollista, et kärsi päivääkään, eikä mitään muutakaan seurauksia tule:
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/863368/Yksi nyrkinisku koitui miehen kohtaloksi Turussa

Äänestä
  • https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/863368/Yksi nyrkinisku koitui miehen kohtaloksi Turussa

    Niin, eikä tullut edes kalliiksi, olipa viisas rikollinen!!!!!!!!!!!!!!!

    Tappaja joutui korvaamaan hautajaiskuluja hiukan yli tonnin ja suunnilleen saman verran ruumiinavauksen kuluja.

    Jos tappaja olisi yrittänyt pelastaa uhrinsa, olisi tämä todennäköisesti selvinnyt hengissä ja joutunut esim. 6 kk mittaiselle sairaslomalle. Tämä olisi tullut maksamaan tappajalle 6x3600 €, elikkäs reippaasti yli 21 000 € jättimäiset oikeuskulut aina hovioikeuteen asti.

    Mutta kun tappaja vain tappoi, eikä yrittänyt pelastaa uhriaan, selvisi hän saamatta käytännössä mitään rangaistuksia ja vieläpä ihan vitsikuluilla.

    Äänestä

Kansanedustajaksi pyrkivä Hannu Sileoni on joutunut rankan vainon kohteeksi. Hän on tallonut valtaeliitin varpaille ja kaupan päälle vielä vasemmistolaisen eliitin.

- Aluksi Hannu erotettiin käräjäoikeuden lautamiehen virasta, syynä tähän oli sananvapauden puolustaminen Ilja casessa.

- Sitten hänet erotettiin jopa työpaikaltaan valtaeliitin toimesta.

Itselleni GS-vaino on niin tuttua, olen ollut uhrina jo vuosia, etten ole edes ihmeissäni siitä mitä Hannulle tapahtui. Arvaatteko Hannun lempinimen? Se ei ole Hanski, vaan se on Miki. GS-vainossa tyypillistä on juuri työpaikasta ja luottamustehtävästä erottaminen.

Itse en päässyt toista kertaa erääseen luottamustehtävään, koska valinta olikin tehty jonkun ulkopuolisen "asiantuntijan" toimesta etukäteen ja äänestystä ei käyty. Kuitenkin GS-vainon uhreilla ei ole paljon vaikutusmahdollisuuksia edes luottamustehtävissä, vaikka ehdotin lukuisia parannuksia, eivät ne menneet läpi ja vastaus oli tyyliin tee ite, tai ajattelepa miten tuo voitaisiin järjestää ja paljonko se maksaisi jne. Vaikka minut onkin valittu luottamustehtäviin, en ole päässyt vaikuttamaan asioihin, GS on jatkunut niissäkin.

Työllistyminen on erittäin vaikeaa GS-vainon uhreilla. Maahanmuuttajan tarvitsee vain kävellä k-markettiin ja kysyä - työpaikka tulee heti. Kuitenkin hanttihommia tehneenä, joita kukaan ei oikeasti halua tehdä, voin sanoa, että syrjintä GS-uhreja kohtaan on todellista ja maahanmuuttajia ei syrjitä laisinkaan - heitä suositaan.

Suomessa GS-vainoajat toimivat lainvarjolla, eli mamut eivät joudu vainotuiksi, vaan he ovat vainoajia. Syrjintäpykälä on itseasiassa laajempi, mutta suomi ei noudata esim. kehitysvammaisten kohdalla tätä pykälää - joillekin vammaisille tosin annetaan 3 600 €/kk suojatyöpaikka, mutta todella harvalle. Nämä 3 600 €/kk suojatyöpaikat menevät lähes poikkeuksetta mamuille tai toisen/kolmannen polven mamuille. Valtiolla on näitä keskipalkkaisia suojatyöpaikkoja tarjolla, mutta ei GS-vainon uhreille, ei ainoallekaan!!!!!!! Vaikka GS-vainon uhrit ovat käytännössä ainoita, jotka sellaiset tarvitsisivat.

Näyttää siltä, että vasemmistolaiset ja vasemmisto eliitti ovat yleensä toisinajattelijoihin kohdistuvan GS-vainon takana, mutta pahoin pelkään, että oikeisto on myöskin mukana vainossa. Marcon kertomuksissa esiintyy usein omat selkään puukottajat. Vaalien jälkeen Marco lupasi tuoda näiden henkilöiden nimet julki, se on hieno juttu ja maltan tuskin odottaa!!!!!!! Eli GS-vaino ei ole pelkästään toisinajattelijoihin kohdistuvaa vainoa vihollisen taholta, vaan omatkin puukottavat selkään.

Itse en pidä itseäni toisinajattelijana, uskon GS-vainoni olevan pelkästään murha psykologian keinoin, koska minulla ei ole mitään selkeää puoluekantaa enkä koe maahanmuuttoa muuksi kuin tietynlaiseksi ongelmaksi. Ongelmaksi siksi, että mamut osallistuvat vainoon sankoin joukoin ja mielellään.

Äänestä

Arvatakaa mihin tänä aamun herätettiin. Laittoivat mut tähän systeemiin vuosia sitten sen takia, kun ennen tätä kävin Teatterissa ja heidän mukaansa "hakeuduin julkkisten piiriin" (?!), niin sen takia päättivät tuhota mun elämän gang stalkingilla ja elektronisella häirinnällä. Taisivat jo joskus aiemmin tästä vihjata ja kirjoitin tänne. Enpä tosiaan ole yökerhoissa päässyt sen jälkeen käymään kun pidetään gs ja eh vankina, joten aika tehokasta on...

Se päivä, kun mä saan tietää ketä nää tyypit on, jotka ovat pilanneet mun elämän... Voitte joinaa.

Äänestä
  • " "hakeuduin julkkisten piiriin" (?!), niin sen takia päättivät tuhota mun elämän gang stalkingilla"

    Voi olla, että julkkiksilla on jotain tekemistä GS-vainoajien kanssa. Ehkäpä GS-vainoajat ovat hekin kenties hakeutuneet heidän seuraansa.

    Äänestä

Kuka tää Jukka on? Heräsin tänään ääneen joka kertoi olevansa Jukka. Puhui jostain vihkimysasioista. Kertoi myös kuinka pystyy mielellänsä tyydyttämään ja raiskaamaan pikkulapsia, jopa näiden nukkuessa. Mitä tekemistä tällä on vihkimysten kanssa?

Äänestä
  • Se on Gråstenin Jukka. Onnittelut sulle. Oot päässy valon tielle. Jukkaa vaan kiinnostaa pikkulapset seksuaalisesti liikaa, muuten se kyllä yrittää viedä sut valoon. Sano sille, että laittaa ittensä egosentrifugiin, niin menee paremmin. Sen olis varmaan pitäny ite aikoinaan käydä läpi sama.

    Äänestä

  • Just joo. Jos joku idiootti nisti pistää sun elämän ja terveyden paskaks, raiskaa lapsia jne ajaa ihmisiä itsemurhiin ja mitä näitä nyt muita onkaan tälläkin palstalla kuvattu, niin miten voit lässyttää että Jukalla on kyllä hyvä tarkoitus tässä toiminnassa mut se ei vaan osaa! Taidat olla Jukka itse. Jos vielä nää siruilla tehdyt raiskaukset jne on totta tai ylipäänsä mahdollisia tämmöset siruilla "säteilyttämiset" niin puolustele nyt tämmöstä tyyppiä!

    Äänestä

Just joo. Taidat olla Jukka ite, kun puolustelet käyttäytymistäsi. Jos ihmiset tietäisivät mitä Jukka on lapsille tehnyt, et sinäkään kehtaisi Jukkaa puolustaa.

Äänestä

No niin, mutta takaisin sitten asiaan. Joukkovaino on tyypillistä juurikin kansallismielisiä kohtaan. Marco de Wit on joutunut räikeän vainon kohteeksi ja ollut uhrina vuosia. Hänen nilkkansa on murrettu ja hänen polvensa on hajoitettu, häntä on heitetty kivellä tms. jolloin hänen sormensa myös meni käyttökelvottomaksi joksikin aikaa. Hänelle on lisäksi tilattu lehtiä, joita hän ei halua lukea ja lisäksi hänen nimissään joku ilkimys teki suomen kalleimman sähkösopimuksen.

Kuitenkin vaino on kohdistunut myös Marcoon myös SKE:n nettistriimeissä, joissa asiattomia henkilöitä on tullut kesken lähetyksen mukaan ja taustalta on soinut pilkkalauluja Marcosta. Eli Tubessa on myös pilkkalauluja ja erilaisia pätkittyjä versioita Marcon miekkareista, joissa yritetään saada Marco näyttämään pahalta.

Pahin hyökkäys joukkovainon uhreihin tapahtuu yleensä lähipiiristä ja Marco yritetäänkin syrjäyttää puheenjohtajan paikalta ARIN, MASAN ja kumppaneiden toimesta.

Ei voi muuta kuin ihmetellä Marcon luonteenlujuutta, näyttää siltä, että vastoinkäymiset vain vahvistavat Marcon päättäväisyyttä ja tahtoa muuttaa asioita parempaan suuntaan.

Äänestä
  • Marcohan on itse vainonnut hyvin monia ihmistä. Kiusannut ja haukkunut. Niin vieraita kuin omiaankin.

    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan....

    Äänestä

  • "Marcohan on itse vainonnut hyvin monia ihmistä. Kiusannut ja haukkunut. Niin vieraita kuin omiaankin. "

    Höpsistä pomppas, Marco on vain puolustautunut ilkeämielistä joukkovainoa kohtaan.

    Äänestä

  • Vastaan, vaikket minulta kysynytkään.

    "Mites marco on maksut maksettu?"

    Kotikaraoke laulu tuskin kuuluu teostoon. Sitä paitsi epäilen, että kyseinen nainen haluaa, että hänen lauluaan levitellään ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Ensimäisessä videossa Marco torjuu mallikkaasti kännisen nyrkkisankarin nopean lyönnin väkivallattomasti.

    Toisessa videossa poliisi joukkovainoaa Marcoa.

    Tämä on selvä todiste siitä, että joukkovainoon kiihotettu poliisien lisäksi myös nyrkkisankareita.

    Äänestä

Gang stalking ja elektroninen häirintä vaikuttaa kaikkiin ihmisiin. Se vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, jotka liikkuvat kohdehenkilön lähettyvillä. Nämä ovat tavallisia ihmisiä, jotka eivät tiedä olevansa systeemissä. Sen takia gang stalkingista ja elektronisesta häirinnästä tulisi tiedottaa ja keskustella julkisesti, koska se ei vaikuta vain häiriköityyn kohdehenkilöön vaan voi ohjata jopa kokonaisen päivän kulun ihan tavallisilla ihmisillä. Iskut kohde henkilöitä kohtaan on laskelmoitu etukäteen. Kuka niitä laskelmoi... varmaankin täysin tietokonepohjalta, tuskin niitä kukaan ihminen siellä reaali aikaisesti suunnittelee. En usko, että kukaan terve järkinen sellaista pystyisi työkseen tekemään. Ihmiset on laitettu systeemiin ja systeemi laskee päivän kulun tietyille ihmisille. Huomaamattomasti voidaan aiheuttaa kohdehenkilölle painajaismaisia olotiloja just sillä hetkellä, kun katse osuu häiriköiden suuntaan.

Tänään gs-verkosto aktivoitiin minun kohdallani 12.25. Siinä osallisena olevat ihmiset olivat ihan tavallisia ihmisiä, en syytä heitä mistään. Käy vaan sääliksi, kun eivät tiedosta tätä systeemiä. Toisaalta, elämä on kyllä helpompaa, jollei tästä tiedä.

On myös päiviä, jolloin huomaan joka ikisen vartiointi kyltin tai tarran. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Olen tullut siihen tulokseen, että vartointiliikkeet käyttävät jotain tekniikkaa, jolla saadaan ohikulkeva ihminen kohdentamaan katseensa juuri siihen suuntaan, missä on vartiointiliikkeen kyltti. Muutenkin gang stalking perustuu paljolti siihen, että saadaan kohdehenkilö tietyllä hetkellä kohdentamaan katseensa tiettyyn kohtaan. Perustuu myös siihen, että jollain huomaamattomalla tavalla saadaan aikaan hirveätä olotilaa kohdehenkilölle.

Huomasin muutama viikko sitten, että tämän kaupungin poliisipartiotkin on laitettu mun kanssa samaan gang stalking verkostoon. En usko, että poliisit siellä auton sisällä oikeasti ovat siitä tietoisia, vaan heidän mieleensä vaikutetaan niin, että ajavat siitä kohdasta, mistä menen. Sama voi olla vartiointiliikkeiden autojen kanssa.

Ottaen huomioon sen, että en ole rikollinen enkä ole koskaan tehnyt mitään miksi minut olisi pitänyt tällaiseen painajaismaiseen systeemiin laittaa, niin ei voi todeta muuta kuin että tämän maan maanpuolustus ei voi systeemille mitään, koska jo vuosia olen siinä ollut. Sen täytyy siis olla ulkomaiden hallinassa, varmaankin Naton. Eipä siinä ilmeisesti ole Suomella paljoa sanan valtaa. Ainoa keino saada systeemi loppumaan, on vaan ampua alas oikea satelliitti ja tietokone...

Viime viikolla taisi olla taas jotain piinaa mua kohtaan kauppakeskuksessa. Sisääntullessa ensin perus kutitukset otsaan. Vaatekaupassa yhtäkkiä sydämen sykkeet nousivat, vaikka katselin tosi rauhallisena vaatteita. Siitä tuli huono olo, joka jatkui vielä poistuttuani ainakin tunnin. Uskon, että minuun kohdennettiin jotain, joka aiheutti tämän.

Varmaankin taas loppu illan jatkuu nämä näpäytyksen tunteet eripuolilla kehoani. Pikku hiljaa ne nakertaa.. saas nähdä miten käy loppu peleissä.

Äänestä
  • tosta tietokoneesta ole samaa mieltä

    Äänestä

  • en minäkään ole tuosta tietokoneesta samaa mieltä ei se ohjaa uhria vaan laitteiden etäkäyttäjät jotka ovat ihmisiä. mInulle ainakin he tekevät samanaikaisesti v2k:ta sekä kiduttavat aivoja ja ruumista sekä sitten tietenkin ympärillä olevia. Heillä on etälaitteet jotka ovat asennettu minun kotiin, autoon, ympäristöön kaikkialla missä liikun tai olen usein esim. uimahalli, kuntosali yms. ja näiden etälaitteiden avulla he tekevät tätä toimintaa....

    Äänestä

  • Uhreja löytyy kaikkialla. Ja ikävää ovat vanhat ihmiset! Äänihäirintää, hallusinaatioita, ja he eivät tiedä itse, mitä heille on tehty. Siihenkin törmää!
    Osa kaikesta ääni- kuulo ja virheaistimuksista tulee myös biologisista sairauksista, mm. suolatasapainon häiriö saa aikaan harha-aistimuksia. Niitä voi olla siis myös nuoremmilla ihmisillä, eikä niitä tarvitse psyykenlääkkeillä hoitaa, vaan perussairaus on hoidettava!
    Vertaistukea tarvitaan paljon enemmän.
    Hoitotyössä näkee enemmän uhreja, mutta yksittäisiä hoitajia ei ole valistettu häirinnäntekemisestä, eikä he voi puhua siitä! Tiedän, että osa näkee, miten ihminen on terve psyykkisesti, mutta peloteltu. Risumies oli hyvä esimerkki häirinnästä, samaa tehdään vanhuksille kaikkialla!

    Äänestä

Sirutin sinut. Bim. Nyt pystyn kohdistamaan katseesi mihin haluan ja luomaan sinulle siitä semmoisen fiiliksen minkä haluan. P.S. En oikeasti siruttanut sinua.

Äänestä

Psykologit on perseestä. Niin yksinkertaista se on. Käytä muita lähteitä.

Äänestä

Tehdäänkö muuten muille sitä, että kotona (ja muuallakin) huonekalut ja seinät paukkuu/napsuu?

Äänestä
  • Perushäirintää kaikkialla. Kaasuvalotuksen keinoja. Ihmisen huomion kääntämistä, haitantekoa. Kaikkialla maailmassa toimiva keino. Auton ikkuna napsahtaa, ikkuna napsahtaa kotona, muustakin kuin jostakin aseesta.

    Äänestä

Tähän keskusteluun on tullut eilen kommentti, jota en löydä, olisikohan tullut toissapäivänäkin. Voisiko mode jollakin tavalla helpotaa pitkien keskustelujen väliin lisättyjen kommenttien löytymistä?

Äänestä
  • "än keskusteluun on tullut eilen kommentti, jota en löydä, olisikohan tullut toissapäivänäkin. Voisiko mode jollakin tavalla helpotaa pitkien keskustelujen väliin lisättyjen kommenttien löytymi?

    Lähiaikoina tulleissa viesteissä lukee oikeassa nurkassa UUSI.

    Jos omistat lisäksi aivot se auttaa myös paljon. mUTTA kukapa teitä aivottomia ala-astelaisia täällä onkaan auttamassa internetin alkeissa.

    1) paina Ctrl pohjaan ja sitten F.

    2) kirjoita hakukenttään esim. 2019.

    Saat 6 tulosta ja joku noista on sitten se viesti, mitä haluat, koska 2019 vuonna ei kovinkaan paljon tänne ole kirjoitettu. Lisäksi on todennäköistä, että muistat päivät määrin, koska se on hyvin yleistä ala-aste ikäisten keskuudessa.

    Toivottavasti lastenaivoisille tarkoitetuista neuvoistani on apua, toivottavasti pääset pian yläasteelle ja opit hiukan lisää tietoteknisiä asioita, ennen kun seuraavan kerran nolaat itsesi tietämättömyydelläsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Pieni korjaus, kun kirjoitat 2019 avautuvaan hakukenttään, niin kentän viereen tulee se määrä viestejä, kun sinne on siihen mennessä kirjoitettu. Eli tämä muuttuu aina viestien kirjoittamisen myötä. Tämän viestin jälkeen kentän vieressä todennäköisesti on enemmän tuloksia.

    Muitakin hakukriteerejä voit käyttää, kunhan aivosi muuttuvat järkevämmiksi. Pikkulapset ovat yhtä älykkäitä kuin linnut, joten kun kasvat opit myös ajattelemaan.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "än keskusteluun on tullut eilen kommentti, jota en löydä, olisikohan tullut toissapäivänäkin. Voisiko mode jollakin tavalla helpotaa pitkien keskustelujen väliin lisättyjen kommenttien löytymi?

    Lähiaikoina tulleissa viesteissä lukee oikeassa nurkassa UUSI.

    Jos omistat lisäksi aivot se auttaa myös paljon. mUTTA kukapa teitä aivottomia ala-astelaisia täällä onkaan auttamassa internetin alkeissa.

    1) paina Ctrl pohjaan ja sitten F.

    2) kirjoita hakukenttään esim. 2019.

    Saat 6 tulosta ja joku noista on sitten se viesti, mitä haluat, koska 2019 vuonna ei kovinkaan paljon tänne ole kirjoitettu. Lisäksi on todennäköistä, että muistat päivät määrin, koska se on hyvin yleistä ala-aste ikäisten keskuudessa.

    Toivottavasti lastenaivoisille tarkoitetuista neuvoistani on apua, toivottavasti pääset pian yläasteelle ja opit hiukan lisää tietoteknisiä asioita, ennen kun seuraavan kerran nolaat itsesi tietämättömyydelläsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Miten noin tyhmillä voi olla noin paljon tietoa?

    Äänestä

  • "iten noin tyhmillä voi olla noin paljon tietoa? "

    En tiedä, voiko tyhmillä olla paljon tietoa? Ehkä kyse on päinvastaisesta asiasta, miten tyhmillä ei ole tarpeeksi tietoa?

    Kuitenkin, kun pääset yläasteelle opit lisää tietotekniikan saloja ja opit pärjäämään omillasi.

    Äänestä

HolyProphet voisitko avata mistä tuo tieto on peräisin?

Kuinka ihminen voi tietää toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita. Tiedätkö esimerkiksi kenen kanssa naapurinne ei ole jutellut. Voit tietää moniakin ihmisiä kenen kanssa naapuri on jutellut. Mutta et voi tietää ihmisiä joiden kanssa ei ole jutellut.

Mutta ahkera kirjoittelija HolyProphet pystyy. Ehkä hän voisi nyt vihdoin selittää kuinka se on mahdollista. Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla kuinka se on mahdollista.

"En ole ollut yhteydessä marcoon. Ja kysynkin että mistä voit sen tietää? Vai oletko itse marco?

Äänestä
  • "Kuinka ihminen voi tietää toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita."

    Hän voi tietää, koska:

    - Joku on kertonut hänelle
    -Hän on tehnyt päätelmiä ja päätynyt sellaiseen lopputulokseen
    - Hän on vakoillut
    - Hän on löytänyt tiedon jostakin
    - Hän on kysellyt kautta rantain jne.

    " Tiedätkö esimerkiksi kenen kanssa naapurinne ei ole jutellut."

    Kyllä tiedän monia henkilöitä, joiden kanssa he eivät ole jutelleet. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, kun en tiedä keiden kanssa he ovat jutelleet.

    "En ole ollut yhteydessä marcoon. "

    Niinhän sinä toistuvasti väität. Mutta toistuvuus ja kysymyksen asettelu puolestaan viittaa siihen, että olet ollut Marcon kanssa yhteyksissä ja yrität salata sen jostain syystä. En tosin tiedä mikä tämä syy on.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "Kuinka ihminen voi tietää toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita."

    Hän voi tietää, koska:

    - Joku on kertonut hänelle
    -Hän on tehnyt päätelmiä ja päätynyt sellaiseen lopputulokseen
    - Hän on vakoillut
    - Hän on löytänyt tiedon jostakin
    - Hän on kysellyt kautta rantain jne.

    " Tiedätkö esimerkiksi kenen kanssa naapurinne ei ole jutellut."

    Kyllä tiedän monia henkilöitä, joiden kanssa he eivät ole jutelleet. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, kun en tiedä keiden kanssa he ovat jutelleet.

    "En ole ollut yhteydessä marcoon. "

    Niinhän sinä toistuvasti väität. Mutta toistuvuus ja kysymyksen asettelu puolestaan viittaa siihen, että olet ollut Marcon kanssa yhteyksissä ja yrität salata sen jostain syystä. En tosin tiedä mikä tämä syy on.

    (naapurista puhetta)

    "Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, kun en tiedä keiden kanssa he ovat jutelleet."

    Miksi sinun pitäisi tietää kenen kanssa joku toinen yksityishenkilö on puhunut?

    Ei hänkään tiedä kenen kanssa sinä puhut; ja tuskin välittää.

    Miksi sinä välität?

    Miksi katsot että sinun kuuluisi tämä tietää?

    Miksi asia on ongelma?

    Äänestä

  • "
    "Miksi sinun pitäisi tietää kenen kanssa joku toinen yksityishenkilö on puhunut?"

    Entiset naapurini olivat kovia naputtelemaan öisin ja päivisin. En oikeasti saanut vuosiin unta ja koko muu talon väki oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisi tämän takia erittäin tärkeää saada selville keiden kanssa he ovat puhuneet tai keitä siellä on käynyt kylässä, kenties koputtelemassa ja tekemässä muutakin meteliä.

    "Ei hänkään tiedä kenen kanssa sinä puhut; ja tuskin välittää."

    GS-vainoojat ovat kovia vakoilemaan ja heitä tuppaa tulemaan aina sinne minne uhri menee. He voivat hyvinkin tietää kenen kanssa olen puhunut ja varmasti ovat erittäin kiinnostuneita keiden kanssa ja mitä olen puhunut.

    "Miksi asia on ongelma?"

    Kukaan ei varmasti halua olla itsemurhaan vainottu, mutta asioiden kieltäminen on merkki suuremmasta ongelmasta yhteiskunnassa. Tämä on niin totaalisesti maahanmuuttajia palvova yhteiskunta, että todelliset ongelmast sivuutetaan kokonaan ja maahanmuuttajien hyysäämisestä onkin tullut kansan tärkein tehtävä. Kukaan täyspäinen ei palkkaisi kusipäisiä virolaisia säheltäjiä töihin, mutta suomessa heidät palkataan ennen kantasuomalaisia. Yhteiskuntamme on sairas, eikä se tajua ottaa lääkettään: jos mitään ei tehdä, asiat pahenevat entisestään.

    Virolaiset eivät kuulu tänne, he kuuluvat viroon.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "

    Pohjalaanen ei holymarcoa enää kumartele. Olkoonkin suuri pikkujohtaja.

    Onko puoluesihteerin huumausaine viljelmät olleet myyntiin vai omaan käyttöön? Ainakin todella suuresta viljelmästä on ollut kyse.

    https://youtu.be/2xpHkIgFJ7E

    HolyPorphet00007
    "Koska minulle väännettiin kuulustelut huumattuna, niin uskoisin heidän tietävän paljon. Nämä tosin olivat erikoiset kuulustelut, niissä kysyttiin jatkuvasti mistä pidän ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia minulla on. Lisäksi hyvin tärkeää oli tietää, mistä en pidä ja mitä en voi sietää. Lisäksi taloudellinen tilanne kiinnosti kuulustelijoitani hyvin paljon."

    HolyProphet1
    26.9.2018 6:22
    Marco eläytyy hyvin puhuessaan ja hänen puheensa on jotenkin niin vilpitöntä.

    Äänestä

  • Pohjaalainen kirjoitti:

    Ihmettelen kovasti miksi lainaat tekemääni kirjoitusta gang stalkingista samassa yhteydessä Olli Juntusta koskevan aivan erilaisen jutun kanssa? Ja miksi tuot Juha Korhosen tämän hetkistä henkistä tilaa jatkuvasti julki laittamalla linkin hänen hullupuheisiinsa. Itse haluaisin muistaa Korhosen hyvänä tyyppinä, joka hän oli MV-lehden päätoimittajana - en tiedä, mikä teki hänestä pakkohoitotasoisen ihmisrievun, mutta minusta on sairasta ilakoida toisen mielenterveysongelmilla.

    Itse ihmettelen ettei sananvapaustaistelija holymarco00013 suo sananvapautta myös muille?

    Korhonen vain käyttää Trumppilaista ajattelutapaa. Kertoo asiat niinkuin ne on kaunistelematta. Myös sinusta marco.

    Äänestä

  • "Korhonen vain käyttää Trumppilaista ajattelutapaa. Kertoo asiat niinkuin ne on kaunistelematta."

    Vastaan, vaikket minulta kysynytkään.

    Korhonen puhuu aivan hulluja, mitäköhän miesparalle on oikein tapahtunut? Miten he saivat Korhosen menettämään mielenterveytensä? Toivottavasti Psykiatrinen hoito on suomessa sitä tasoa, mitä sen valtamediassa väitetään olevan ja saamme pian takaisin vanhan mieleltään terveen kunnon Korhosen. Ei muuta kuin pikaisia paranemisia Korhoselle!!!!!!!

    Äänestä

Kannattaa keskittyä omaan elämäänsä eikä miettiä kenen kanssa naapuri on jutellut; sillä tavalla vain hukkaa elämänsä tarpeettomaan.

Oikeasti, mitä vitun väliä kenen kanssa naapuri puhuu?

Suomalaisten "mitähäntoimustaajattelee" menttaliteetti on osasyy miksi kansalla ei ole tulevaisuutta.

Äänestä
  • "Oikeasti, mitä vitun väliä kenen kanssa naapuri puhuu?"

    Se voi ratkaista GS-vainon järjestäjät, ainakin ruohonjuuritasolla. Siksi asia on tärkeä!!

    "Suomalaisten "mitähäntoimustaajattelee" menttaliteetti on osasyy miksi kansalla ei ole tulevaisuutta. "

    Tuossa olet täysin oikeassa, mutta se ei liity mitenkään muuhun kirjoitukseesi. Olet kirjoittanut selkokielellä tyyliin: Sammakko kurnuttaa, miksi se kiinnostaa sinua - Suomessa on vanha autokanta, tämä on verotuksesta johtuva ongelma. Näilläkään asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei sitten mitään.

    Mutta palataksesi tähän jälkimmäiseen heittoosi, niin kyse ei ole pelkästään suomalaisista, vaan pikemminkin eurooppalaisista ja valkoisesta rodusta ylipäätään. Eivät arabit ajattele huijatessaan teitä, että mitäköhän toi musta ajattelee. Eikä arabi ajattele raiskatessaan alaikäisiä vääräuskoisia, mitäköhän ne vääräuskoiset musta tän jälkeen ajattelee. Afrikassa ihmiset ovat väkivaltaisia ja tappavat paljon toisia ihmisiä, eivät he ajattele, mitä muut ajattelevat heistä jne.

    Valkoinen rotu haluaa antaa itsestään paremman kuvan kuin on, ja siihen tämä mielikuvitus rasismikin perustuu. Väitetään äärimmäistä suosimista syrjinnäksi - that's it. Siinä koko rasismi suomessa. Sitten yritetään vääntää kaikesta rasismia, mutta ovatko ne köyhien lapset, jotka kulkevat täällä merkkivaatteissa ja saavat valtiolta ilmatteeks ajokortin? Ei, ne eivät ole köyhät, vaan ne ovat mamut. Kun katsotte Euroopan tilannetta, vaikkapa Ruotsin, huomaatte, etten puhu soopaa - kurkkaus ikkunasta näyttää minkälainen huominen meitä odottaa: meidän ei muuta kuin tarvitse kurkata Ruotsin puolelle, niin tiedämme jo suomen kohtalon. Syy miksi suomalaisista naisista tulee monesti mamujen jakorasioita, on juuri tämä teennäinen suvaitsevaisuus. Asenteiden täytyy muuttua ja meidän on lopetettava "mitä toi musta ajattelee" mentaliteetti ja heitettävä esim. tänne kuulumattomat virolaiset haittatyöntekijät takaisin viroon.

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    "Oikeasti, mitä vitun väliä kenen kanssa naapuri puhuu?"

    Matkusta enemmän, Suomen ulkopuolella valkoiset eivät ajattele "mitä toi musta ajattelee" tai "en voi tehdä näin koska tuo näkee".

    Eikös sun väitteen mukaan myös ne Virolaiset petkuta väkeä minkä ehtivät?

    Viimeksi kun Virolaisen näin, myönnän että siitä on toista vuosikymmentä, hän oli ihonväriltään valkoinen.

    Äänestä

  • puhuit.pussiin kirjoitti:

    Niin, tarkoitin sanalla musta jotain muuta, se on synonyymi minusta sanalle. Hyvä pointti sinulta kuitenkin, sait jauhotettua minut. Täytyykin ensi kerralla olla tarkempi minkälaista sanaa käyttää.

    " myös ne Virolaiset petkuta väkeä minkä ehtivä"

    Niin tästä lienevät kaikki yhtä mieltä!

    "
    "Viimeksi kun Virolaisen näin, myönnän että siitä on toista vuosikymmentä, hän oli ihonväriltään valkoinen. "

    Niin heitä ei ole mikään ilo katsella, moni pyrkiikin välttämään kuvottavia virolaisia kuin ruttoa. En ihmettele ollenkaan, että olet pyrkinyt inhoten katsomaan muualle aina virolaisoletetun tullessa näköpiiriin ja näin pystynyt välttämään heidän näkemistään vuosikymmenien ajan.

    Et sitten ymmärtänyt yhtään mitä kirjoitin; tiedän kyllä mitä "musta" sana tarkoitti tuossa lauseessa, enkä siihen kommentoinut mitään.

    Mielenkiintoisesti en hetkeäkään ajatellut sitä sanaa lauseessa ihonvärinä; se että sinä niin teit kertoo karua kieltä mielenliikkeistä.

    En jaksa alkaa selittämään mitä kommenttini oikeasti tarkoitti; et ymmärtäisi sitäkään.

    Äänestä

Suosittelen lukemaan Alpo Rusi - Tiitisen lista nimisen kirjan jos aihe Suomen kohdalta kiinnostaa, vaikka et Jepua kannattaisikaan

Äänestä

Sairaiden ihmisten tekemää häirintää.

Tekevät pienistä lapsistakin kohteita, erityisesti tytöistä, pissivaivaisia ja osa tarvitsee vaippoja muutaman vuoden ikäisenä uudestaan.

Miten ihmisiä koitellaan?
Suomessa ei kannata hankkia lapsia näiden vainoajien takia, ei kenenkään, joka haluaa lopettaa tällaisen vainon Suomesta.

Ajatelkaa, jos omat pienet lapsenne joutuvat uhriksi. Häirintä on hirveää pikkulapsille. Seksuaalinen häirintä alle kouluikäisenä jo!

Äänestä

tässäkin jotakin muumien tilalle, ajakaa tosiaan aikuiset set ne laaksostanne

Äänestä

Yrittäkääpä kirjoittaa Youtuben hakuun "joukkovainoaminen" (ilman lainausmerkkejä). Ei löydy hakutuloksia. Mutta, kun kirjoitatte Youtuben hakuun "joukkvainoaminen" (ilman lainausmerkkejä) eli kirjoitatte termin "joukkovainoaminen" hieman väärin, niin antaa/löytyy hakutuloksia.

Mistähän tällainen mahtaa johtua? Onkohan tarkoituksella tehty tuolla tavalla?

Joskus ajat sitten, kun kirjoitin Youtuben hakuun termin "joukkovainoaminen, niin silloin muistaakseni näytti/antoi hakutuloksia, mutta kun nyt yritän kirjoittaa joukkovainoaminen Youtuben hakuun, niin ei anna/löydy mitään hakutuloksia.

Hieman epäilyttävää ja ihmeellistä tämä kyllä on.

Äänestä

Tärkein asia, joka tästä on tiedettävä, on se, että nuorimmat kohteet osaavat hädin tuskin kävellä. Siis 2-vuotiaita.

Äänestä
  • Joku toinen näköjään kirjoitti jo samasta.

    Äänestä

Lapsia, naisia ja miksei miehiä voidaan huumata niiden lähipiiriin soluttautuneiden kautta sillä tarkoituksella, että joku raiskaa. Treffiraiskaushuumeet. Pitäkää silmällä lasia.

Äänestä

"Yleisesti vasemmistomedia, kuten esim. erittäin vasemmalla oleva VICE media, väittävät, että joukkovainoa ei ole olemassakaan. --

Kuitenkin joukkovainoaminen oli DDR:ssä ja Neuvostoliitossa kansan tapa. Neuvostoliitossa vainottiin itsemurhiin vähintäänkin kymmeniätuhansia ihmisiä joukkovainoilla"

Miten se että Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa kytättiin ja ilmiannettiin tavallisia ihmisiä, todistaa että sitä tapahtuisi nykyajan Suomessa? Itäblokissa se ei ollut mikään salaliitto vaan kaikki siitä tiesivät ja yleensä osasivat varoa puheitaan.

Äänestä
  • Niin.

    Miksi Itä Saksassa ja Neukuissa kansa osasi varoa puheitaan?

    Koska ohi puhumisesta tuli seurauksia riittävän suurelle osalle väestöä.

    Suomessa näin ei käy (avainsana ylempää "riittävän suurelle osalle väestöä"). Se että pari mielisairasta näin kokee tapahtuvaksi ei tarkoita että sitä tapahtuu.

    Voisin siis esimerkiksi sanoa:

    Los Alamosissa kehitettiin ydinase, tämä todistaa sen että naapurillani on ydinase.

    Äänestä

Sadististen ihmisten rikollisia puuhasteluja. Ei tämmöistä kukaan normaali tee ja lähde tekemään. Tekijöillä on reikä päässä. Sadisti ja sadistin hovi voi tämmöistä tehdä. Vinksahtaneet

2Äänestä
  • On niin pitkä ketju, että lyhyesti jotakin.

    Googlaa: Suomen joukkovainotut ry
    siellä on kotisivuilla lyhyt yleiskatsaus, tarkemmin joukkovainosta, elektronisesta häirinnästä sekä linkkejä organisaatoihin ja järjestöihin, jotka tekevät työtä vainon kohteiden hyväksi. Blogissa on artikkeleitä.

    Äänestä

  • = satanistit, ja heidän saatana-kultti jäsenet jotka pakotettuja sekasinhan tuo koko sakki on aina?

    Äänestä

  • Täysiä luusereitahan gang stalkerit ovat.

    Äänestä

5 vuotta perheen vainoamista

Äänestä

Joukkovainoon syylliset vapaamuurari ym valtiosatanistit tullaan tuomitsemaan...

joukkovainotut pääsee kostamaan, kuten juutalaiset pääsi 2 maailmansodan jälkeen...

olkaa valmiit

- nyt mm. valtion tekemää vainoa seuranata, syrjintä, leimaaminen, kemiallista juttua hyökkäyksessä, mieleenvaikuttaminen yritystä paljon, ihmisoikeusrikos, luultvaasti vakoilu , kirjesalaisuus-rikos, jne

.... liittyen jatkuvaan vuosikausien aiempiin.... eli suurta uhkaa mm nyt, tosin pelollahallinta ei aina johda todellisiin ongelmiin, mutta pelaavat uhkalla?

Äänestä

Niille jotka käy tätä läpi paljon voimia ja tsemppiä! Kyll tää tästä kohta kääntyy ja sitten saadaan läjä korvauksia =) eli jaksakaapi vielä hetki

Äänestä
  • Oikealla lääkityisellä asia selviäisi nopeammin; ei tarvi odotella maailman tappiin asti.

    Äänestä

Voimia omaisille jotka joutuu katsomaan mitenkä läheinen kärsii harhoista joita ei suostu ymmärtämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HolyProphet00007 kirjoitti:

Yleisesti vasemmistomedia, kuten esim. erittäin vasemmalla oleva VICE media, väittävät, että joukkovainoa ei ole olemassakaan. Gang stalkingin uhrit leimattiin VICE:n artikkelissa 100 % valehtelijoiksi ja umpihulluiksi ja artikkelia varten haastateltiin yhtä psykologia, jonka mielestä kaikki joukkovainoaminen on hullujen kuvitelmaa, eikä sellaista tapahdu. Naisista, jotka kokivat jonkun kyttäävän heitä, todettiin artikkelissa puhuvan täyttä totta ilman mitään vainoharhoja paria poikkeustapausta lukuun ottamatta.
(Yliopisto-opiskelijan tekemä kirjoitus, jonka VICE pyrki näyttämään toteen yhden puolueellisen psykologin voimin)

Kuitenkin joukkovainoaminen oli DDR:ssä ja Neuvostoliitossa kansan tapa. Neuvostoliitossa vainottiin itsemurhiin vähintäänkin kymmeniätuhansia ihmisiä joukkovainoilla. Näissä NL:n joukkovainoissa valtava joukko ihmisiä oli mobilisoitu vainoamaan yksittäisiä yksilöitä itsemurhatavoitteellisesti ja järjestelmällisen tehokkaasti. Poliisit valehtelevat ja mitätöivät vainon uhrien kokemia rikoksia ja passittivat heidät mielisairaaloihin, joissa heidät sitten pakotettiin tekemään itsemurha. Neuvostoliitto ei ollut mikään kiva paikka asua joukkovainon uhreille, koska ainoa palkkio uhreille heidän pitkään jatkuneesta syrjinnästä, vainosta ja loputtomasta rikosaallosta oli vain väistämätön itsemurha.

Mitenkä vasemmistolaiset toimivat suomessa? Onko suomi uusi Neuvostoliitto?

Yksittäinen Joukkovainotapaus on saatu kuvattua videolle SUOMESSA ja rikosilmoitus on tehty:

https://www.bitchute.com/video/PPXIEd3X8Fvh/

http://suomiensin.com/?p=420

Mitä mieltä olette, onko joukkovainoa olemassa suomessa ja onko VICE-media perseestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu