Sipilän Suomi

Olisinpa syntynyt 40 v aikaisemmin, niin ei olisi tätä tarvinnut kokea.
10152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä lesta-aikakausi on erittäin surullinen jakso Suomen poliittisessa historiassa parlamenttarismia halveeraavine sinipiikahallituksineen kaikkineen.

Ikinä kuunaan olisi voinut uskoa, että Suomessa voidaan jonkin puolueen äänestäjiltä ryöstää eduskuntavaaleissa annetut äänet lestapuolueelle agendojensa kumileimasimeksi, mutta kyllä näköjään voi, se vaati vain lestalahkolaisen vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän pääministerin.

Äänestä

Moni muukin meidän demari porukassa ajattelee lämmöllä vanhoja aikoja. Silloin ei töitä tarvinnut tehdä. Nyt lesta on hommannut niin paljon työpaikkoja, että kaikki pakotetaan töihin.

Vain parhaat meistä voi elää mm. Kojamon vuokralaisten rahoilla.

Äänestä

1978 se vasta alkoikin elättien porsastelu. 80-luvun 'investeeraamiset' tukijussit ja poromiehet maksoivat juuri niiden ihmisten verovaroista jotka vetivät itsensä Tuho-Eskon hirmuvaltana kaulakiikkuun. Minä tiedän ainoastaan yhden pelkurimaisen isännän joka miehekkään velkahelvetissä rypemisen sijaan tunki haulikon suuhunsa.

Äänestä

Kekkosen aikaan kaikki oli tosiaan paremmin. Jos eteen tuli jokin ongelma, kysyttiin vain naapurilta, mitä meidän pitää tehdä, ja ongelma poistui.

Äänestä
  • Kyllä se isännillä olikin. Katsohan niitä kuvia 30-luvun rähjäisistä hökkeleistä tai kodista. Kekkosta kiitän toki sisävessan tuomisesta rannikon ulkopuolelle. Poromiestä jännitti vielä 60-luvulla minne Urkki tekee tarpeensa. Työläiset jatkavat kitumista pienissä ahtaissa asunnoissa raskasta työtä tehden. Minä asuin Kajaanissa alunperin UPM-kymmenen työntekijöille rakennetussa sikolätissä josta läävän omistanut maajuhani talojussi veloitti vuokraa yli 800 euroa kuukaudessa. Suomi olisi ilman Kekkosta Viron tapainen yhteiskunta suurine keskuksineen ja kituvine läävineen. Utsjokilainen ja evijärveläinen ovat keskimäärin vauraampia kuin Turun, Tampereen tai Helsingin työläiset.

    Äänestä

  • juhantalo kirjoitti:

    Kyllä se isännillä olikin. Katsohan niitä kuvia 30-luvun rähjäisistä hökkeleistä tai kodista. Kekkosta kiitän toki sisävessan tuomisesta rannikon ulkopuolelle. Poromiestä jännitti vielä 60-luvulla minne Urkki tekee tarpeensa. Työläiset jatkavat kitumista pienissä ahtaissa asunnoissa raskasta työtä tehden. Minä asuin Kajaanissa alunperin UPM-kymmenen työntekijöille rakennetussa sikolätissä josta läävän omistanut maajuhani talojussi veloitti vuokraa yli 800 euroa kuukaudessa. Suomi olisi ilman Kekkosta Viron tapainen yhteiskunta suurine keskuksineen ja kituvine läävineen. Utsjokilainen ja evijärveläinen ovat keskimäärin vauraampia kuin Turun, Tampereen tai Helsingin työläiset.

    1930-luvun rähjäisessä mökissä asunut saattoi tosiaan olla onnellisempi kuin nykyään kaupungin kerrostalossa asumistuella käytännössä ilmaiseksi asuva kaupunkilainen. Ulkovessa ei mieltä häirinnyt, kun sisävessasta ei tiedetty mitään tai ainakaan kertomuksiin niistä ei uskottu. Peukut silti minultakin Kekkoselle, jonka ansiosta sisävessat ja -saunat alkoivat yleistyä myös maaseudulla 1960-luvulta lähtien, olkoonkin että niitä varten rakennetut "elintasosiivet" rintamamiestaloissa olivat rumia. Mitä taas eri puolilla Suomea asumiseen tulee, niin hyvinvointia eivät ratkaise suuret tulot, vaan pienet menot. Joku ei vieläkään käsitä, että omalla henkilöautolla töihin ja takaisin maaseudulta ajaminenei ole kohtuuttoman kallista, kun otetaan huomioon maaseudun halvemmat asumiskustannukset ja vaikkapa se kliseinen oma perunamaa.

    Äänestä

  • Samoin Kekkosen aikana oli yhteisöllisyys koko maassa, kun nykyään on vain Tavoite6-alueella.
    Jos esim. Tavoite2-alueella menee nykyään kysymään uudemmalta naapurilta joko neuvoa tai juttuseuraa, niin aina katsotaan: "Mitä sää siinä teet? Painu sinn mist oot tullukki".

    Oi niiitä (Kekkosen) aikoja, oi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen... Olisin halunnut syntyä 10 vuotta aikaisemmin kuin todellisuudessa, niin olisin voinyt löytää työtä Kekkosen aikana, mutta ensimmäiset työvuodet olivat Manun ensimmäisen kauden aikana.

    Äänestä

Elämme murheellisia aikoja muurari hallitus tekee tavoitettaan muuttaa kansa orjikseen. Työtön orjuutetaan työvoima kiristyksellä muuttoon, näin hänet saadaan uudelleen velka kierteeseen uuden asunnon muodossa jonka Muurari veljet ovat tehneet. Veljet jakavat kultaisia kädenpuristuksiaan ja rypevät Optioissaan. Veli myy kansallisomaisuutta ulkomaan veljelle josta sipilän lailla saadaan tulot salaisina tuloutettua. Olipa onni että Hallituksessamme tehtiin ulkomaan veroparatiisi KATUMUS laki, noin vain ettei veljeä tarvinnut tuomita. Veljien hallitseva tiedotusvälineistö piti mölyt kurissa. berner ja orpo ovat päättäneet autosta tulevan kansan seurannan ja tarpeellisen vainonnan väline nyt vain autovero pois ja seurantalaitteet lailla määrätyiksi kansamme vainoon ja alistukseen. Kansa hurraa ja asentaa seurantaa veli poliiisi niittaa kaikki kaavasta vihastuneet uuden systeenin turvin nätisti ja hiljaisesti.

Äänestä

Roisto-Sipilä on Suomen tuhoisin pääministeri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisinjokuolllut kirjoitti:

Olisinpa syntynyt 40 v aikaisemmin, niin ei olisi tätä tarvinnut kokea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu