Presidentin arvostelu kovenee
5.6.98 HS: n haastattelussa Ahtisaari paljastaa ulkopoliittisen ajattelunsa ytimen. Ennestään hän oli perustellut EU:iin ja EMU:iin liittymistä maamme turvallisuudella. Nyt hän tuo joukkoon myös ulkomaisen pääoman.
- Presidentti muistuttaa Suomen tarvitsevan jatkuvasti ulkomaista pääomaa. Hän hyväksyy väitteen, että ulkomaisen pääoman tulo osaltaan vahvistaa Suomen läntisiä siteitä ja sitä kautta myös turvallisuuttamme.
Hän puhuu haastattelussa lempiaiheestaan eli unionin yhteisestä ulkopolitiikasta.
- Ahtisaari on useissa puheissaan ja esiintymisissään hoputtanut unionia tiivistämään ulkopoliittista yhteistyötä ja korottamaan profiiliaan.
- ”Minusta kaikki logiikka ja järki puhuu sen puolesta, että nimenomaan pienten maiden intressissä pitäisi olla tämän toiminnan vahvistaminen”.
Minusta asia on tasan päinvastoin: juuri pienet valtiot menettävät mahdillisuutensa omaan ulkopolitiikkaan ja joutuvat noudattamaan isojen unionimaiden sanelemaa politiikkaa.
Kauppalehti julkaisee 5.6.98 Veikko Järnefeltin kolumnin, joka suorasukaisemmin kuin aikaisemmat kirjoitukset arvostelee Ahtisaarta. Otsikko oli Huono presidentti.
- Mielestäni Martti Ahtisaari on huono presidentti.
Sitten hän käsittelee monia talouselämää sivuavia aiheita, joista presidentti oli viime aikoina lausunut mielipiteitään. Mm. johdon optioista:
- Onko koko ikänsä virkamiehenä toiminut Ahtisaari näissä asioissa viisaampi kuin omia rahojaan jakavat yhtiöiden omistajat?
- Mauno Koivisto aikanaan arvosteli, ettei presidentillä ole ”tarpeeksi pientä pyssyä” kannanotoilleen. Ahtisaarta tämä ei huoleta, hän ampuu hehtaaripyssyllä milloin mitäkin asiaa, yleensä sellaista, johon presidentillä ei tarvitse olla julkista mielipidettä.
- Ahtisaari on selvästi päättänyt asettua ehdolle toisellekin kaudelle. Muutoin ei voi selittää hänen viimeaikaisia populistisia kannanottojaan. Ja taitaa hän tulla valituksikin.
- Mielestäni Tasavallan presidentin vaalin muuttaminen kansanvaaliksi oli kohtalokas erehdys. Ennen 300 valitsijamiestä sentään takasivat, ettei ihan kenestä hyvänsä voinut tulla presidenttiä.
- Koska vaalitapaa tuskin saadaan entiselleen, jää vain yksi vaihtoehto: presidentiltä pitää ottaa loputkin valtaoikeudet pois.
- Pääministeri johtakoon valtakuntaa. Jos hän epäonnistuu tai toimii huonosti, hänet voidaan vaihtaa milloin hyvänsä.
Kirjoitan Suomenmaan yleisönosastoon 11.6.98.
Idänsuhteemme hoidamme parhaiten itse
Ulkopoliittinen johtomme hakee turvallisuutta kaikista yhteyksistämme länteen. EU:iin liittyminen oli tärkeää juuri turvallisuuspoliittisista syistä.
EMU lisäsi turvallisuuttamme. Äskeisessä (5.6.) Helsingin Sanomien haastattelussa presidentti ”hyväksyy väitteen, että ulkomaisen pääoman tulo osaltaan vahvistaa Suomen läntisiä siteitä ja sitä kautta myös turvallisuuttamme”
Näin siis Enson joutuminen ruotsalaisten Wallenbergien hallintaan lisäsi myös turvallisuuttamme.
Samoin hänen mukaansa juuri pienten maiden intressi olisi EU:n ulkopoliittisen roolin vahvistaminen. Myös turvaaminen Naton rauhankumppanuuteen kuuluu myös tähän samaan pyrkimykseen hakea turvaa läntisistä organisaatioista.
Hallitukselle on muodostunut pakkomielle itäisestä uhasta. Idänsuhteemme ovat kuitenkin yhä elintärkeä osa ulkopolitiikkaamme. Niiden hoitamista ei pidä vapaaehtoisesti luovuttaa vieraisiin käsiin.
Ruotsin vallan aikana niitä hoitivat ruotsalaiset ja tämän vuosisadan alkupuolella Saksalla oli suuri vaikutusvalta idänpolitiikkaamme. Seuraukset pelottavat. Vain 1800-luvun ja tämän vuosisadan alkupuoliskon olemme itse hoitaneet Venäjän suhteemme ja saaneet elää rauhassa ja voineet rakentaa tämän kukoistavan suomalaisen isänmaamme.
Oiva Härkönen, Vantaa
Ilkka arvostelee 18.6.98 Ahtisaaren puhetta Euroopan parlamentissa.
- Presidentti antoi ymmärtää, että unionin on otettava uusia askeleita kohti EU.n yhteistä puolustusta. Tien päässä on muuntuminen sotilasliitoksi.
- Jotta EU voisi valvoa etujaan ja tuoda panoksensa yhteisten ongelmien ratkaisemiseen, sen täytyy hänen mukaansa tehostaa toimintaansa ulkosuhteiden alalla.
- ”Kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa EU:lta odotetaan enemmän. Amsterdamin sopimukseen kirjattiin EU:n toimintakyvyn lisääminen sotilaallisen kriisihallinnon alalla. Tämä vastaa olemassa olevia turvallisuustarpeita Euroopassa ja on myös EU:n tämän hetkisen kehityksen kannalta realistinen askel yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisessä. Sopimuksen tultua voimaan unionilla pitäisi olla poliittista tahtoa kriiseihin puuttumiseksi – tarvittaessa myös sotilaallisesti.
- Varmemmaksi vakuudeksi Ahtisaari korosti, että vain toimintakykyinen ja ulkosuhteiltaan kokonaisuutena käsittelevä unioni voi toimia uuden, laaja-alaisen turvallisuuskäsitteen mukaisesti.
- Mikä muu kuin sotilasliitto tai suurvalta (EU:n liittovaltio?) voi olla ”kriisihallinnan alalla laaja-alaisin toimija”?
- Ajaako Suomen tasavallan presidentti EU:sta sotilasliittoa vai ei?
- Muutoinkin sotilaallisella voimankäytöllä uhoaminen on tähän asti ollut vierasta Suomen ulkopolitiikalle.
Saman lehden Seppo Keränen ihmettelee kolumnissaan presidentin sotaisuutta:
- Jo kaksi vuotta sitten Ahtisaari linjasi Suomen armeijan toiseksi tehtäväksi isänmaan puolustamisen lisäksi osallistumisen kansainvälisiin tehtäviin.
- Liipaisinherkkyyttä Ahtisaari osoitti jo toimiessaan YK:n erityisedustajana Namibiassa 1980-luvun lopulla. Hän kutsui keväällä 1989 Etelä-Afrikan sotilaita kurittamaan SWAPO:n joukkoja, joita oli vastoin sopimuksia tunkeutunut Angolan puolelta Namibiaan kahakoimaan.
- En muista, että Kekkonen presidenttinä tai presidenttiehdokkaana olisi pitänyt sotaisia puheita tai antanut lausuntoja, joissa olisi korostettu sotilaallisia keinoja pulmien ratkaisuna.
Suomenmaassa 23.6.98 Petri Neittaanmäki ruotii samaista Strasbourgin puhetta otsikolla Presidentin oudot kuviot.
- ”Toimintakyky turvataan parhaiten lisäämällä määräenemmistöpäätösten käyttöä niissä kysymyksissä, jotka ovat tarkoituksenmukaista hoitaa eurooppalaisella tasolla”. Ahtisaari siis kannattaa määräenemmistön käyttöä kaikessa ministerineuvoston päätöksenteossa, mikä on merkittävä askel kohti liittovaltio-Eurooppaa.
- Ahtisaari totesi puheessaan: ”Suomi haluaa vahvan unionin, koska vahva unioni voi parhaiten edistää jäsenmaittensa etuja ja tavoitteita”.
- Onko Suomen tavoite edelleen kehittää EU:ta Maastrichtin sopimuksen mukaiseksi keskittyneeksi liittovaltioksi?
- Ahtisaaren mielestä: ”Sopimuksen tultua voimaan unionilla täytyisi olla poliittista tahtoa kriiseihin puuttumiseksi – tarvittaessa myös sotilaallisesti”.
- Ahtisaaren voidaan siis tulkita kannattavan EU:n yhteisen puolustuspolitiikan luomista sekä Suomen vähittäistä luopumista omasta liittoutumattomuudestaan.
- Presidentin visiot ovat outoja.
25.6.98 Helsingin Sanomat julkaisi kirjoitukseni.
Taas väki muuttaa etelään.
Ylioppilaat kysyivät Vaasassa maakuntamatkalla olleelta presidentiltä kiihtyvästä muuttoliikkeestä, joka johtaa väestön keskittymisen etelään ja harvoihin muihin keskuksiin. Presidentti vastasi, että pitäisikö meidän ruveta vastustamaan luonnollista kehitystä.
Vastaus kuvastaa hyvin nykyisten valtaapitävien ajattelua. Onko tosiaan luonnollista, että kansa muuttaa työnhakuun Helsingin seudulle, jossa heille joudutaan rakentamaan asunnot, koulut, muut kunnalliset palvelut ja koko infrastruktuuri? Se maksaa vähintään miljoona mk perhettä eli yhtä tai kahta työssä työssäkäyvää kohti. Sen maksavat pääosin muuton vastaanottavan kunnan veronmaksajat. Muuttajilla olivat jo nämä perusrakenteet kotipaikkakunnillaan. Siellä ne jäävät tyhjilleen tai vajaakäyttöön rasittamaan sen kunnan veronmaksajia.
Työpaikkoja on luotava muuttavan perheen kotiseudulle. Yhteiskunnan ei tarvitse käyttää paljoakaan tuosta miljoonasta tukeakseen yhden tai kahden työpaikan syntymistä muuttotappioalueille.
Ei kaikkea pidä jättää ”luonnollisen kehityksen” eli tässä tapauksessa markkinavoimien varaan, vaan hallituksen on ohjattava valtakunnan rakentamista. Keskittyminen on luonnotonta kehitystä ja kansakunnan voimavarojen tuhlausta. Valtiovallan voimin sitä pystytään hidastamaan ja ohjaamaan muuttoliike luonnolliselle tasolle.
Oiva Härkönen, Vantaa
Iltalehti kiinnittää huomiota 6.7.98 Ahtisaaren suosion hiipumista gallupeissa.
- Ahtisaari on siis lähinnä perusdemareiden ehdokas.
- Presidentin kokemus painaa aina uurnilla, jos hän ei kolhi arvovaltaansa Suomen Pankin johtajakiistan kaltaisissa peleissä,
Tapio Metsä toteaa Satakunnan Kansansa 8.7.87 presidenttiyden muuttuvan väkisin.
- Ei ole epäilystäkään siitä, että puoluejohtajien arvostuksessa pääministeriys ajaa ennen pitkää presidenttiyden edelle.
- Yhä perustellumpaa on todeta, mihin Suomessa vastaisuudessa tarvitaan presidenttiä. Vaikka valtiosääntöuudistus säilyttää vielä erikoislaatuisen kaksinapaisen järjestelmämme, presidenttiys on jo Ahtisaaren kaudellakin muuttunut käytännössä huomattavasti ja muuttuu edelleen.
Olin kirjoittanut marginaaliin: Nyt aletaan tajua ja hyväksyä presidenttiyden arvon aleneminen (SM3.7.). Ei Ahtisaari ole sitä halunnut, mutta asia on vain liukunut hänen käsistään aivan hänen omasta syystään. Hän on kykenemätön mies. Oikeastaan hyvä tämän asian kannalta, näin on saatu enemmän valtaa parlamentaariseen järjestelmään.
HS kirjoittaa Ahtisaaren Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin nuivasta suhtautumisesta Ahtisaaren aloitteeseen järjestää Helsingissä Venäjän, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen huippukokous ’99 loppupuolella.
- Korkeimman tason tapaamisia on hänen mielestään viime vuosina niin paljon, että on aika jarruttaa. Uusille ei ole helppo löytää tilaa.
- Myös Britannian pääministeri on puhunut sitä vastaan.
- Sisäisissä vaikeuksissa kamppaileva Venäjä, ainoa supervalta Yhdysvallat ja taloudellisesti vahva, mutta poliittisesti hajanainen EU eivät todellisuudessa ole tasapäisiä kumppaneita.
Ilta-Sanomien Hannu Savola puuttuu 17.7.98 Ahtisaaren vaatimukseen, että aiheetta syytettyjen pitäisi saada korvausta valtion varoista.
- Keskustelu meni alusta lähtien hakoteille, koska kyseinen laki on jo säädetty ja presidentti on sen vahvistanut.
- Kyseiseen tarkoitukseen varatut rahat vuodelle 1999 – arviolta 15 miljoonaa markkaa – sisältyvät oikeusministeriön budjettiesitykseen.
Olin kirjoittanut marginaaliin: Aina, kun Ahtisaari aukaisee suunsa, sieltä tulee sammakoita.
Suomen Kuvalehti julkaisi kirjoitukseni 17.7.98.
Päätoimittaja Tapani Ruokanen kannattaa suoralla kansanvaalilla valittua suurin valtuuksin toimivaa presidenttiä. (SK 24/98). Muita poliitikkoja ja erityisesti puolueita hän ei arvosta. Kolumnissaan hän pitää presidenttiä demokraattisempana vallankäyttäjänä pääministeriin verrattuna. Presidentin yhden miehen valta on siis kansanvaltaisempaa kuin eduskunnan ja siten myös puolueiden tukeen nojaava valtioneuvoston valta.
Nykyisen valtiosäännön aikana pääministeri ja koko valtioneuvosto on enemmänkin presidentin kuin puolueiden peliväline. Presidentti yksin nimittää pääministerin ja muut valtioneuvoston jäsenet. Hallitus on presidentin valmisteluelin, mutta tärkeimmissä asioissa hän yksin tekee päätökset eikä ole sidottu valtioneuvoston tai esittelevän ministerin kantaan. Tosin presidenteillä ei käytännössä ole mahdollista puuttua jokaiseen asiaan, mutta sen hän voi aina halutessaan tehdä. Näin valmistelussa on aina yritettävä ennakoida presidentin mielipide.
Puolueet halajavat valtioelinten valtasuhteiden saattamista normaalin länsieurooppalaisen hallintotavan mukaiseksi, jossa toimeenpanovalta on yksin parlamentin asettamalla ja sen luottamusta nauttivalla hallituksella.
Sellaisella valtionpäämiehellä, jolla ei ole poliittista valtaa, on paremmat mahdollisuudet nousta kaikkien kansalaisten kunnioittamaksi kansakuntaa yhdistäväksi voimaksi, joka myös edustaa valtiota korkeimmalla tasolla ja joka voi tarvittaessa arvovallallaan olla lukkiutuneiden tilanteiden laukaisijana. Tällaisen presidentin valintaan suora kansanvaali sopii hyvin.
Ruokanenkin tietää, että, ellei poliittinen valta perustu kansanvaltaisten puolueiden toimintaan, meitä hallitsee Puolue.
Oiva Härkönen, Vantaa
Kalevan kolumnissa 21.7.98 Markku Heikkilä pohtii edessä olevien vaalien merkitystä otsikolla Valta ei vaihdu.
- Martti Ahtisaaren ensimmäisen presidenttikauden lähetessä loppuaan on tapahtunut suuri muutos: ulkopuolisena, raikkaana muutosvoimana tuotu henkilö alkaa yhä enemmän näyttäytyä eräänlaisena surullisen hahmon ritarina. Sanoipa hän mitä vain, siitä ei kukaan oikein piittaa.
- Ulkopolitiikassa ei aloite EU:n Venäjän ja Yhdysvaltain huippukokouksesta tunnu ottavan tulta.
- Lopputuloksena on, juuri nyt, eräänlainen välivaihe. Toisaalta presidentin sanomisia pidetään tärkeinä, toisaalta niillä ei tunnu olevan oikein väliä.
- Suomalaisessa vallankäytössä ei enää ratkaise, kuka asuu Mäntyniemessä, vaan kuka asuu Kesärannassa.
- Yhä selkeämmin nimittäin kyse on siitä, kenen käsissä ovat kolme suurinta puoluetta.
- Vasta näiden puheenjohtajapaikkojen muuttuminen kertoo selkeimmin siitä, että suomalainen poliittinen kulttuuri olisi muutoksessa. Lähestyvien eduskuntavaalien alla niin ei ole käynyt. Pääministerin valinta on Paavo Lipposen, Sauli Niinistön ja Esko Ahon kauppa.
Ahtisaari oli ilmeisesti tullut ”uskoon”, kun vaati Suomea Jyväskylässä pitämässään puheessa olemaan alueellisen kehityksen mallimaa EU:ssa. Keskusta tietysti tuki tuollaisia puheita. Mauri Pekkarinen kirjoitti HS:ssa 2.8.98:
- Tasavallan presidentin tulee nyt huolehtia myös siitä, että hänen vaatimuksilleen löytyy myös katetta hänen hallituksensa teoista.
- Lipposen hallituksen aluepoliittisten ratkaisujen perusteella Suomen omat näytöt ovat kaukana siitä, mitä tasavallan presidentti – aivan oikein – rooliksemme kaavaili.
Hallituksen muodostaminen nousee esiin
6.8.98 HS kirjoittaa otsikolla Eduskunnassa yhä halua rajata presidentin valtaa.
- Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskovicz sohaisi muurahaispesää ehdottaessaan tiistaina presidentin vallan vähentämistä hallituksen muodostamisessa.
- Zyskovicz on saanut avointa tukea sekä hallitusrintamasta, että keskustaoppositiosta.
- Hallituksen esitys noudattelee Nikulan komitean esityksen pohjalta muotoiltua kompromissia oikeusministeri Kari Häkämiehen ja presidentin kanslian välillä.
- Hallituksen esityksen muuttaminen eduskunnassa on kaikkea muuta kuin pikkujuttu presidentin ja oikeusministeri Häkämiehen yhteisymmärryksen takia.
- Jos taas eduskunta lähtee käyttämään valtaansa ja toimimaan omin päin, edessä voi olla perustuslaillinen kiista presidentin kanssa.
- Hallituksen esityksessä presidentti nimittäisi pääministeriehdokkaan kuultuaan eduskunnan puhemiestä ja ryhmänjohtajia. Zyskoviczistä presidentin asema jää liian keskeiseksi.
Kuvaavaa Ahtisaaren pelkoon oli lehden viimeinen lause.
- Pitäytyminen hallituksen esityksessä saattaa sen takia olla lopulta fiksuinta, jotta perustuslakiuudistus saadaan ylipäätään voimaan.
Tästä Zyskoviczin ehdotuksesta Ilkka kirjoitti merkittävän pääkirjoituksen 7.8.98.
- Hallitus tulisi muodostaa eduskuntavaalien tuloksen pohjalta ryhmien sopimuksella, ilman että presidentillä olisi eduskunnasta riippumatonta aktiivista roolia.
- Zyskovicz on ehdottomasti oikeassa.
- Parlamentaarisen demokratian tärkein idea on, että kansalaiset valitsevat vapaissa vaaleissa hallitsijansa, ensiksi eduskunnan – puolueiden eduskuntaryhmät – ja eduskunta sen luottamusta nauttivan hallituksen. Siihen ei muu riippumaton poliittinen toimija sovi.
- Ahtisaaren puolue on seurannut presidenttitason mielenmuutosta. Valtiosääntöuudistus uhkasi pysähtyä, mikä pakotti uudistajat taipumaan juuri ketään muuta kuin presidenttiä tyydyttävään kompromissiin.
- Vuoden 1918 poikkeustilanne pitää Suomen parlamentaarisen demokratian poikkeuksellisena vielä 80 vuotta myöhemmin. Osat vai ovat vaihtuneet: silloin parlamentaariseen valtaan ei luottanut oikeisto, nyt sen torjuu vasemmiston ylin johto.
8.8.98 Myös Suomenmaa kiinnittää Zyskoviczin ehdotukseen huomiota otsikolla Myöhäisherännäisyyttä.
- Asiallisesti ottaen Zyskoviczin ehdotus vastaa Esko Ahon hallituksen valtiosääntöehdotusta viime vaalikaudelta.
- Ahon hallituksen valtiosääntöehdotus haudattiin SDP:n vaatimuksesta yhdellä pöytäkirjamerkinnällä hallitusneuvotteluissa viime vaalien jälkeen. Zyskovicz osallistui näihin neuvotteluihin kokoomuksen ryhmän puheenjohtajana.
- Valtiosääntöuudistuksen varsinainen ongelmapesä on kuitenkin SDP. Se on varjellut mustasukkaisesti presidentin valtaa hallituksen muodostamisessa. SDP:n kanta muuttuisi luultavasti silmänräpäyksessä, jos puolue menettäisi presidentin paikan.
Timo Laaninen kirjoitti Suomenmaassa 4.11.98 perustuslakiuudistuksen hallituksen muodostamista koskevasta tilanteesta eduskunnassa.
- Kokoomuksessa, keskustassa ja vasemmistoliitossa olisi valmiutta kääntää hallituksen esityksen logiikka päinvastaiseksi. Sen mukaan eduskunta valitsisi pääministerin.
- SDP on kannattanut tähän saakka tiukasti hallituksen esitystä, joka antaa presidentille avainroolin.
Laaninen muistuttaa, että perustuslaki täytyy hyväksyä uudessa eduskunnassa ¾ enemmistöllä, jollainen ei syntyisi helposti, jos yksikin isoista puolueista asettuu poikkiteloin.
- Siksi niiden kannattaisi hakea yksimielisyyttä jo tässä eduskunnassa, jotta uudistus saataisiin kunnialla satamaan vaalien jälkeen.
9.1.99 HS haastatteli Åbo Underrettelser-lehden päätoimittaja Torbjörn Keviniä, joka oli juuri julkaissut kirjan Välj bort presidenten – förädla demokratian.
- Hän sanoo nukkuvansa hyvin Ahtisaaren tasavallassa, ha hyväksyvänsä kaiken, mitä tämä on tehnyt presidentin toimissaan. Sen sijaan Kevin on eri mieltä lähes kaikesta, mitä Ahtisaari on sanonut valtiosääntöuudistuksesta.
Hänen mielestään ongelman huippu on pääministerin valinta. Valinnan pitää olla yksiomaan eduskunnan käsissä, eikä siinä presidenttiä tarvita.
- Kevinin analyysi perustuu vuoden 1987 tapahtumiin, joista presidentti Mauno Koivisto kertoi kirjassaan.
- Se keisi paljasti selkeästi valtiosäännössä olevat puutteet. Eduskuntaan oli juuri valittu 200 uutta kansanedustajaa, mutta presidentti alkoi kulissien takana soitella läpi liikasia ja holkereita. Kansanedustajat eivät tienneet mitään.
Vielä 18.1.99 HS kiinnittää huomiota hallituksen muodostamiseen otsikolla Perustuslain loppuhiontaa.
- Suomen perustuslain lopullinen teksti voidaan toivottavasti lyödä lukkoon tällä viikolla, kunhan vain hallitus suostuu siunaamaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan viime hetken viilaukset.
Asiasta hieman poiketen, tuo äskeinen lause on outo tai epätarkka. Mikä eduskunnan päätösten siunaaja hallitus on? Sillähän on kyllä mahdollisuus tehdä jostakin eduskunnan käsittelemästä asiasta ns. hallituskysymyksen. Se tarkoittaa, että ellei eduskunta hyväksy hallituksen tiettyä esitystä, se katsoo menettäneensä eduskunnan luottamuksen ja eroaa. Hallituksella on myös mahdollisuus vetää esityksensä pois eduskunnasta.
- Merkittävin muutos on presidentin kierroksen jättäminen pois hallitusneuvottelujen alkuvaiheessa. Presidentti kuulisikaan kaikkia eduskuntaryhmiä, vaan ainoastaan puhemiestä, joka saisi näin avainroolin. Presidentti joutuisi toimimaan puhemiehen esityksen mukaisesti.
5.6.98 HS: n haastattelussa Ahtisaari paljastaa ulkopoliittisen ajattelunsa ytimen. Ennestään hän oli perustellut EU:iin ja EMU:iin liittymistä maamme turvallisuudella. Nyt hän tuo joukkoon myös ulkomaisen pääoman.
- Presidentti muistuttaa Suomen tarvitsevan jatkuvasti ulkomaista pääomaa. Hän hyväksyy väitteen, että ulkomaisen pääoman tulo osaltaan vahvistaa Suomen läntisiä siteitä ja sitä kautta myös turvallisuuttamme.
Hän puhuu haastattelussa lempiaiheestaan eli unionin yhteisestä ulkopolitiikasta.
- Ahtisaari on useissa puheissaan ja esiintymisissään hoputtanut unionia tiivistämään ulkopoliittista yhteistyötä ja korottamaan profiiliaan.
- ”Minusta kaikki logiikka ja järki puhuu sen puolesta, että nimenomaan pienten maiden intressissä pitäisi olla tämän toiminnan vahvistaminen”.
Minusta asia on tasan päinvastoin: juuri pienet valtiot menettävät mahdillisuutensa omaan ulkopolitiikkaan ja joutuvat noudattamaan isojen unionimaiden sanelemaa politiikkaa.
Kauppalehti julkaisee 5.6.98 Veikko Järnefeltin kolumnin, joka suorasukaisemmin kuin aikaisemmat kirjoitukset arvostelee Ahtisaarta. Otsikko oli Huono presidentti.
- Mielestäni Martti Ahtisaari on huono presidentti.
Sitten hän käsittelee monia talouselämää sivuavia aiheita, joista presidentti oli viime aikoina lausunut mielipiteitään. Mm. johdon optioista:
- Onko koko ikänsä virkamiehenä toiminut Ahtisaari näissä asioissa viisaampi kuin omia rahojaan jakavat yhtiöiden omistajat?
- Mauno Koivisto aikanaan arvosteli, ettei presidentillä ole ”tarpeeksi pientä pyssyä” kannanotoilleen. Ahtisaarta tämä ei huoleta, hän ampuu hehtaaripyssyllä milloin mitäkin asiaa, yleensä sellaista, johon presidentillä ei tarvitse olla julkista mielipidettä.
- Ahtisaari on selvästi päättänyt asettua ehdolle toisellekin kaudelle. Muutoin ei voi selittää hänen viimeaikaisia populistisia kannanottojaan. Ja taitaa hän tulla valituksikin.
- Mielestäni Tasavallan presidentin vaalin muuttaminen kansanvaaliksi oli kohtalokas erehdys. Ennen 300 valitsijamiestä sentään takasivat, ettei ihan kenestä hyvänsä voinut tulla presidenttiä.
- Koska vaalitapaa tuskin saadaan entiselleen, jää vain yksi vaihtoehto: presidentiltä pitää ottaa loputkin valtaoikeudet pois.
- Pääministeri johtakoon valtakuntaa. Jos hän epäonnistuu tai toimii huonosti, hänet voidaan vaihtaa milloin hyvänsä.
Kirjoitan Suomenmaan yleisönosastoon 11.6.98.
Idänsuhteemme hoidamme parhaiten itse
Ulkopoliittinen johtomme hakee turvallisuutta kaikista yhteyksistämme länteen. EU:iin liittyminen oli tärkeää juuri turvallisuuspoliittisista syistä.
EMU lisäsi turvallisuuttamme. Äskeisessä (5.6.) Helsingin Sanomien haastattelussa presidentti ”hyväksyy väitteen, että ulkomaisen pääoman tulo osaltaan vahvistaa Suomen läntisiä siteitä ja sitä kautta myös turvallisuuttamme”
Näin siis Enson joutuminen ruotsalaisten Wallenbergien hallintaan lisäsi myös turvallisuuttamme.
Samoin hänen mukaansa juuri pienten maiden intressi olisi EU:n ulkopoliittisen roolin vahvistaminen. Myös turvaaminen Naton rauhankumppanuuteen kuuluu myös tähän samaan pyrkimykseen hakea turvaa läntisistä organisaatioista.
Hallitukselle on muodostunut pakkomielle itäisestä uhasta. Idänsuhteemme ovat kuitenkin yhä elintärkeä osa ulkopolitiikkaamme. Niiden hoitamista ei pidä vapaaehtoisesti luovuttaa vieraisiin käsiin.
Ruotsin vallan aikana niitä hoitivat ruotsalaiset ja tämän vuosisadan alkupuolella Saksalla oli suuri vaikutusvalta idänpolitiikkaamme. Seuraukset pelottavat. Vain 1800-luvun ja tämän vuosisadan alkupuoliskon olemme itse hoitaneet Venäjän suhteemme ja saaneet elää rauhassa ja voineet rakentaa tämän kukoistavan suomalaisen isänmaamme.
Oiva Härkönen, Vantaa
Ilkka arvostelee 18.6.98 Ahtisaaren puhetta Euroopan parlamentissa.
- Presidentti antoi ymmärtää, että unionin on otettava uusia askeleita kohti EU.n yhteistä puolustusta. Tien päässä on muuntuminen sotilasliitoksi.
- Jotta EU voisi valvoa etujaan ja tuoda panoksensa yhteisten ongelmien ratkaisemiseen, sen täytyy hänen mukaansa tehostaa toimintaansa ulkosuhteiden alalla.
- ”Kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa EU:lta odotetaan enemmän. Amsterdamin sopimukseen kirjattiin EU:n toimintakyvyn lisääminen sotilaallisen kriisihallinnon alalla. Tämä vastaa olemassa olevia turvallisuustarpeita Euroopassa ja on myös EU:n tämän hetkisen kehityksen kannalta realistinen askel yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisessä. Sopimuksen tultua voimaan unionilla pitäisi olla poliittista tahtoa kriiseihin puuttumiseksi – tarvittaessa myös sotilaallisesti.
- Varmemmaksi vakuudeksi Ahtisaari korosti, että vain toimintakykyinen ja ulkosuhteiltaan kokonaisuutena käsittelevä unioni voi toimia uuden, laaja-alaisen turvallisuuskäsitteen mukaisesti.
- Mikä muu kuin sotilasliitto tai suurvalta (EU:n liittovaltio?) voi olla ”kriisihallinnan alalla laaja-alaisin toimija”?
- Ajaako Suomen tasavallan presidentti EU:sta sotilasliittoa vai ei?
- Muutoinkin sotilaallisella voimankäytöllä uhoaminen on tähän asti ollut vierasta Suomen ulkopolitiikalle.
Saman lehden Seppo Keränen ihmettelee kolumnissaan presidentin sotaisuutta:
- Jo kaksi vuotta sitten Ahtisaari linjasi Suomen armeijan toiseksi tehtäväksi isänmaan puolustamisen lisäksi osallistumisen kansainvälisiin tehtäviin.
- Liipaisinherkkyyttä Ahtisaari osoitti jo toimiessaan YK:n erityisedustajana Namibiassa 1980-luvun lopulla. Hän kutsui keväällä 1989 Etelä-Afrikan sotilaita kurittamaan SWAPO:n joukkoja, joita oli vastoin sopimuksia tunkeutunut Angolan puolelta Namibiaan kahakoimaan.
- En muista, että Kekkonen presidenttinä tai presidenttiehdokkaana olisi pitänyt sotaisia puheita tai antanut lausuntoja, joissa olisi korostettu sotilaallisia keinoja pulmien ratkaisuna.
Suomenmaassa 23.6.98 Petri Neittaanmäki ruotii samaista Strasbourgin puhetta otsikolla Presidentin oudot kuviot.
- ”Toimintakyky turvataan parhaiten lisäämällä määräenemmistöpäätösten käyttöä niissä kysymyksissä, jotka ovat tarkoituksenmukaista hoitaa eurooppalaisella tasolla”. Ahtisaari siis kannattaa määräenemmistön käyttöä kaikessa ministerineuvoston päätöksenteossa, mikä on merkittävä askel kohti liittovaltio-Eurooppaa.
- Ahtisaari totesi puheessaan: ”Suomi haluaa vahvan unionin, koska vahva unioni voi parhaiten edistää jäsenmaittensa etuja ja tavoitteita”.
- Onko Suomen tavoite edelleen kehittää EU:ta Maastrichtin sopimuksen mukaiseksi keskittyneeksi liittovaltioksi?
- Ahtisaaren mielestä: ”Sopimuksen tultua voimaan unionilla täytyisi olla poliittista tahtoa kriiseihin puuttumiseksi – tarvittaessa myös sotilaallisesti”.
- Ahtisaaren voidaan siis tulkita kannattavan EU:n yhteisen puolustuspolitiikan luomista sekä Suomen vähittäistä luopumista omasta liittoutumattomuudestaan.
- Presidentin visiot ovat outoja.
25.6.98 Helsingin Sanomat julkaisi kirjoitukseni.
Taas väki muuttaa etelään.
Ylioppilaat kysyivät Vaasassa maakuntamatkalla olleelta presidentiltä kiihtyvästä muuttoliikkeestä, joka johtaa väestön keskittymisen etelään ja harvoihin muihin keskuksiin. Presidentti vastasi, että pitäisikö meidän ruveta vastustamaan luonnollista kehitystä.
Vastaus kuvastaa hyvin nykyisten valtaapitävien ajattelua. Onko tosiaan luonnollista, että kansa muuttaa työnhakuun Helsingin seudulle, jossa heille joudutaan rakentamaan asunnot, koulut, muut kunnalliset palvelut ja koko infrastruktuuri? Se maksaa vähintään miljoona mk perhettä eli yhtä tai kahta työssä työssäkäyvää kohti. Sen maksavat pääosin muuton vastaanottavan kunnan veronmaksajat. Muuttajilla olivat jo nämä perusrakenteet kotipaikkakunnillaan. Siellä ne jäävät tyhjilleen tai vajaakäyttöön rasittamaan sen kunnan veronmaksajia.
Työpaikkoja on luotava muuttavan perheen kotiseudulle. Yhteiskunnan ei tarvitse käyttää paljoakaan tuosta miljoonasta tukeakseen yhden tai kahden työpaikan syntymistä muuttotappioalueille.
Ei kaikkea pidä jättää ”luonnollisen kehityksen” eli tässä tapauksessa markkinavoimien varaan, vaan hallituksen on ohjattava valtakunnan rakentamista. Keskittyminen on luonnotonta kehitystä ja kansakunnan voimavarojen tuhlausta. Valtiovallan voimin sitä pystytään hidastamaan ja ohjaamaan muuttoliike luonnolliselle tasolle.
Oiva Härkönen, Vantaa
Iltalehti kiinnittää huomiota 6.7.98 Ahtisaaren suosion hiipumista gallupeissa.
- Ahtisaari on siis lähinnä perusdemareiden ehdokas.
- Presidentin kokemus painaa aina uurnilla, jos hän ei kolhi arvovaltaansa Suomen Pankin johtajakiistan kaltaisissa peleissä,
Tapio Metsä toteaa Satakunnan Kansansa 8.7.87 presidenttiyden muuttuvan väkisin.
- Ei ole epäilystäkään siitä, että puoluejohtajien arvostuksessa pääministeriys ajaa ennen pitkää presidenttiyden edelle.
- Yhä perustellumpaa on todeta, mihin Suomessa vastaisuudessa tarvitaan presidenttiä. Vaikka valtiosääntöuudistus säilyttää vielä erikoislaatuisen kaksinapaisen järjestelmämme, presidenttiys on jo Ahtisaaren kaudellakin muuttunut käytännössä huomattavasti ja muuttuu edelleen.
Olin kirjoittanut marginaaliin: Nyt aletaan tajua ja hyväksyä presidenttiyden arvon aleneminen (SM3.7.). Ei Ahtisaari ole sitä halunnut, mutta asia on vain liukunut hänen käsistään aivan hänen omasta syystään. Hän on kykenemätön mies. Oikeastaan hyvä tämän asian kannalta, näin on saatu enemmän valtaa parlamentaariseen järjestelmään.
HS kirjoittaa Ahtisaaren Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin nuivasta suhtautumisesta Ahtisaaren aloitteeseen järjestää Helsingissä Venäjän, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen huippukokous ’99 loppupuolella.
- Korkeimman tason tapaamisia on hänen mielestään viime vuosina niin paljon, että on aika jarruttaa. Uusille ei ole helppo löytää tilaa.
- Myös Britannian pääministeri on puhunut sitä vastaan.
- Sisäisissä vaikeuksissa kamppaileva Venäjä, ainoa supervalta Yhdysvallat ja taloudellisesti vahva, mutta poliittisesti hajanainen EU eivät todellisuudessa ole tasapäisiä kumppaneita.
Ilta-Sanomien Hannu Savola puuttuu 17.7.98 Ahtisaaren vaatimukseen, että aiheetta syytettyjen pitäisi saada korvausta valtion varoista.
- Keskustelu meni alusta lähtien hakoteille, koska kyseinen laki on jo säädetty ja presidentti on sen vahvistanut.
- Kyseiseen tarkoitukseen varatut rahat vuodelle 1999 – arviolta 15 miljoonaa markkaa – sisältyvät oikeusministeriön budjettiesitykseen.
Olin kirjoittanut marginaaliin: Aina, kun Ahtisaari aukaisee suunsa, sieltä tulee sammakoita.
Suomen Kuvalehti julkaisi kirjoitukseni 17.7.98.
Päätoimittaja Tapani Ruokanen kannattaa suoralla kansanvaalilla valittua suurin valtuuksin toimivaa presidenttiä. (SK 24/98). Muita poliitikkoja ja erityisesti puolueita hän ei arvosta. Kolumnissaan hän pitää presidenttiä demokraattisempana vallankäyttäjänä pääministeriin verrattuna. Presidentin yhden miehen valta on siis kansanvaltaisempaa kuin eduskunnan ja siten myös puolueiden tukeen nojaava valtioneuvoston valta.
Nykyisen valtiosäännön aikana pääministeri ja koko valtioneuvosto on enemmänkin presidentin kuin puolueiden peliväline. Presidentti yksin nimittää pääministerin ja muut valtioneuvoston jäsenet. Hallitus on presidentin valmisteluelin, mutta tärkeimmissä asioissa hän yksin tekee päätökset eikä ole sidottu valtioneuvoston tai esittelevän ministerin kantaan. Tosin presidenteillä ei käytännössä ole mahdollista puuttua jokaiseen asiaan, mutta sen hän voi aina halutessaan tehdä. Näin valmistelussa on aina yritettävä ennakoida presidentin mielipide.
Puolueet halajavat valtioelinten valtasuhteiden saattamista normaalin länsieurooppalaisen hallintotavan mukaiseksi, jossa toimeenpanovalta on yksin parlamentin asettamalla ja sen luottamusta nauttivalla hallituksella.
Sellaisella valtionpäämiehellä, jolla ei ole poliittista valtaa, on paremmat mahdollisuudet nousta kaikkien kansalaisten kunnioittamaksi kansakuntaa yhdistäväksi voimaksi, joka myös edustaa valtiota korkeimmalla tasolla ja joka voi tarvittaessa arvovallallaan olla lukkiutuneiden tilanteiden laukaisijana. Tällaisen presidentin valintaan suora kansanvaali sopii hyvin.
Ruokanenkin tietää, että, ellei poliittinen valta perustu kansanvaltaisten puolueiden toimintaan, meitä hallitsee Puolue.
Oiva Härkönen, Vantaa
Kalevan kolumnissa 21.7.98 Markku Heikkilä pohtii edessä olevien vaalien merkitystä otsikolla Valta ei vaihdu.
- Martti Ahtisaaren ensimmäisen presidenttikauden lähetessä loppuaan on tapahtunut suuri muutos: ulkopuolisena, raikkaana muutosvoimana tuotu henkilö alkaa yhä enemmän näyttäytyä eräänlaisena surullisen hahmon ritarina. Sanoipa hän mitä vain, siitä ei kukaan oikein piittaa.
- Ulkopolitiikassa ei aloite EU:n Venäjän ja Yhdysvaltain huippukokouksesta tunnu ottavan tulta.
- Lopputuloksena on, juuri nyt, eräänlainen välivaihe. Toisaalta presidentin sanomisia pidetään tärkeinä, toisaalta niillä ei tunnu olevan oikein väliä.
- Suomalaisessa vallankäytössä ei enää ratkaise, kuka asuu Mäntyniemessä, vaan kuka asuu Kesärannassa.
- Yhä selkeämmin nimittäin kyse on siitä, kenen käsissä ovat kolme suurinta puoluetta.
- Vasta näiden puheenjohtajapaikkojen muuttuminen kertoo selkeimmin siitä, että suomalainen poliittinen kulttuuri olisi muutoksessa. Lähestyvien eduskuntavaalien alla niin ei ole käynyt. Pääministerin valinta on Paavo Lipposen, Sauli Niinistön ja Esko Ahon kauppa.
Ahtisaari oli ilmeisesti tullut ”uskoon”, kun vaati Suomea Jyväskylässä pitämässään puheessa olemaan alueellisen kehityksen mallimaa EU:ssa. Keskusta tietysti tuki tuollaisia puheita. Mauri Pekkarinen kirjoitti HS:ssa 2.8.98:
- Tasavallan presidentin tulee nyt huolehtia myös siitä, että hänen vaatimuksilleen löytyy myös katetta hänen hallituksensa teoista.
- Lipposen hallituksen aluepoliittisten ratkaisujen perusteella Suomen omat näytöt ovat kaukana siitä, mitä tasavallan presidentti – aivan oikein – rooliksemme kaavaili.
Hallituksen muodostaminen nousee esiin
6.8.98 HS kirjoittaa otsikolla Eduskunnassa yhä halua rajata presidentin valtaa.
- Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskovicz sohaisi muurahaispesää ehdottaessaan tiistaina presidentin vallan vähentämistä hallituksen muodostamisessa.
- Zyskovicz on saanut avointa tukea sekä hallitusrintamasta, että keskustaoppositiosta.
- Hallituksen esitys noudattelee Nikulan komitean esityksen pohjalta muotoiltua kompromissia oikeusministeri Kari Häkämiehen ja presidentin kanslian välillä.
- Hallituksen esityksen muuttaminen eduskunnassa on kaikkea muuta kuin pikkujuttu presidentin ja oikeusministeri Häkämiehen yhteisymmärryksen takia.
- Jos taas eduskunta lähtee käyttämään valtaansa ja toimimaan omin päin, edessä voi olla perustuslaillinen kiista presidentin kanssa.
- Hallituksen esityksessä presidentti nimittäisi pääministeriehdokkaan kuultuaan eduskunnan puhemiestä ja ryhmänjohtajia. Zyskoviczistä presidentin asema jää liian keskeiseksi.
Kuvaavaa Ahtisaaren pelkoon oli lehden viimeinen lause.
- Pitäytyminen hallituksen esityksessä saattaa sen takia olla lopulta fiksuinta, jotta perustuslakiuudistus saadaan ylipäätään voimaan.
Tästä Zyskoviczin ehdotuksesta Ilkka kirjoitti merkittävän pääkirjoituksen 7.8.98.
- Hallitus tulisi muodostaa eduskuntavaalien tuloksen pohjalta ryhmien sopimuksella, ilman että presidentillä olisi eduskunnasta riippumatonta aktiivista roolia.
- Zyskovicz on ehdottomasti oikeassa.
- Parlamentaarisen demokratian tärkein idea on, että kansalaiset valitsevat vapaissa vaaleissa hallitsijansa, ensiksi eduskunnan – puolueiden eduskuntaryhmät – ja eduskunta sen luottamusta nauttivan hallituksen. Siihen ei muu riippumaton poliittinen toimija sovi.
- Ahtisaaren puolue on seurannut presidenttitason mielenmuutosta. Valtiosääntöuudistus uhkasi pysähtyä, mikä pakotti uudistajat taipumaan juuri ketään muuta kuin presidenttiä tyydyttävään kompromissiin.
- Vuoden 1918 poikkeustilanne pitää Suomen parlamentaarisen demokratian poikkeuksellisena vielä 80 vuotta myöhemmin. Osat vai ovat vaihtuneet: silloin parlamentaariseen valtaan ei luottanut oikeisto, nyt sen torjuu vasemmiston ylin johto.
8.8.98 Myös Suomenmaa kiinnittää Zyskoviczin ehdotukseen huomiota otsikolla Myöhäisherännäisyyttä.
- Asiallisesti ottaen Zyskoviczin ehdotus vastaa Esko Ahon hallituksen valtiosääntöehdotusta viime vaalikaudelta.
- Ahon hallituksen valtiosääntöehdotus haudattiin SDP:n vaatimuksesta yhdellä pöytäkirjamerkinnällä hallitusneuvotteluissa viime vaalien jälkeen. Zyskovicz osallistui näihin neuvotteluihin kokoomuksen ryhmän puheenjohtajana.
- Valtiosääntöuudistuksen varsinainen ongelmapesä on kuitenkin SDP. Se on varjellut mustasukkaisesti presidentin valtaa hallituksen muodostamisessa. SDP:n kanta muuttuisi luultavasti silmänräpäyksessä, jos puolue menettäisi presidentin paikan.
Timo Laaninen kirjoitti Suomenmaassa 4.11.98 perustuslakiuudistuksen hallituksen muodostamista koskevasta tilanteesta eduskunnassa.
- Kokoomuksessa, keskustassa ja vasemmistoliitossa olisi valmiutta kääntää hallituksen esityksen logiikka päinvastaiseksi. Sen mukaan eduskunta valitsisi pääministerin.
- SDP on kannattanut tähän saakka tiukasti hallituksen esitystä, joka antaa presidentille avainroolin.
Laaninen muistuttaa, että perustuslaki täytyy hyväksyä uudessa eduskunnassa ¾ enemmistöllä, jollainen ei syntyisi helposti, jos yksikin isoista puolueista asettuu poikkiteloin.
- Siksi niiden kannattaisi hakea yksimielisyyttä jo tässä eduskunnassa, jotta uudistus saataisiin kunnialla satamaan vaalien jälkeen.
9.1.99 HS haastatteli Åbo Underrettelser-lehden päätoimittaja Torbjörn Keviniä, joka oli juuri julkaissut kirjan Välj bort presidenten – förädla demokratian.
- Hän sanoo nukkuvansa hyvin Ahtisaaren tasavallassa, ha hyväksyvänsä kaiken, mitä tämä on tehnyt presidentin toimissaan. Sen sijaan Kevin on eri mieltä lähes kaikesta, mitä Ahtisaari on sanonut valtiosääntöuudistuksesta.
Hänen mielestään ongelman huippu on pääministerin valinta. Valinnan pitää olla yksiomaan eduskunnan käsissä, eikä siinä presidenttiä tarvita.
- Kevinin analyysi perustuu vuoden 1987 tapahtumiin, joista presidentti Mauno Koivisto kertoi kirjassaan.
- Se keisi paljasti selkeästi valtiosäännössä olevat puutteet. Eduskuntaan oli juuri valittu 200 uutta kansanedustajaa, mutta presidentti alkoi kulissien takana soitella läpi liikasia ja holkereita. Kansanedustajat eivät tienneet mitään.
Vielä 18.1.99 HS kiinnittää huomiota hallituksen muodostamiseen otsikolla Perustuslain loppuhiontaa.
- Suomen perustuslain lopullinen teksti voidaan toivottavasti lyödä lukkoon tällä viikolla, kunhan vain hallitus suostuu siunaamaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan viime hetken viilaukset.
Asiasta hieman poiketen, tuo äskeinen lause on outo tai epätarkka. Mikä eduskunnan päätösten siunaaja hallitus on? Sillähän on kyllä mahdollisuus tehdä jostakin eduskunnan käsittelemästä asiasta ns. hallituskysymyksen. Se tarkoittaa, että ellei eduskunta hyväksy hallituksen tiettyä esitystä, se katsoo menettäneensä eduskunnan luottamuksen ja eroaa. Hallituksella on myös mahdollisuus vetää esityksensä pois eduskunnasta.
- Merkittävin muutos on presidentin kierroksen jättäminen pois hallitusneuvottelujen alkuvaiheessa. Presidentti kuulisikaan kaikkia eduskuntaryhmiä, vaan ainoastaan puhemiestä, joka saisi näin avainroolin. Presidentti joutuisi toimimaan puhemiehen esityksen mukaisesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.