Laki yleisestä asumistuesta muuttuu.

Otsikon mukaisesti ehkä jo vuoden 2019 aikana ja kaikki asumistukimuodot tullaan runttaamaan yhdeksi ja samaksi, lain muutokseen luo kela ehdotuksi ja paineita.

Seuraava teksti on aika pitkä, mutta kannattaa lukea ymmärtäen.

Perustuslain mukaan kela ei voi tehdä lakimuutosehdotuksia tai edes että saisi vaikuttaa lainsäädäntöön jja se on perustuslaissa näin:

"6 luku
Lainsäädäntö
70 §
Lainsäädäntöaloite

Lain säätäminen tulee eduskunnassa vireille hallituksen esityksellä taikka kansanedustajan lakialoitteella, joka voidaan tehdä eduskunnan ollessa koolla.

(LAKIALOITE on käytännössä LAKIEHDOTUS eli tämän pykälän mukaan on kaksi tahoa jotka voivat tehdä lakialoitteen, edes kansalaisilla (50 000 allekirjoitusta) ei ole oikeutta vaan tuo oikeus olisi pitänyt tehdä ja antaa perustuslain muutoksella)

71 §
Hallituksen esityksen täydentäminen ja peruuttaminen

Hallituksen esitystä voidaan täydentää antamalla uusi täydentävä esitys, tai se voidaan peruuttaa. Täydentävää esitystä ei voida antaa sen jälkeen, kun asiaa valmistellut valiokunta on antanut mietintönsä.
72 §
Lakiehdotuksen käsittely eduskunnassa

Lakiehdotus otetaan asiaa valmistelleen valiokunnan annettua siitä mietintönsä eduskunnan täysistunnossa kahteen käsittelyyn.

Lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä esitellään valiokunnan mietintö ja käydään siitä keskustelu sekä päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. Toisessa käsittelyssä, joka pidetään aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn päätyttyä, päätetään lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Lakiehdotus voidaan ensimmäisen käsittelyn aikana lähettää suuren valiokunnan käsiteltäväksi.

Lakiehdotuksen käsittelystä säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä. (SIIS VAIN JA AINOASTAAN KÄSITTELYSTÄ, ei siis lakiehdotuksen antamisesta)"

Sitten mikä asema on perustuslailla suomenlainsäädännössä on kiteytettynä tässä lain kirjoittajan oppaan yhdessä lausekkeessa näin:

"Perustuslain etusijaa koskevalla sääntelyllä on vahvistettu perustuslain olevan osa tuomioistuimissa sovellettavaa oikeutta sekä turvattu perustuslain säädöshierarkkinen ylemmänasteisuus konkreettisissa käytännön soveltamistilanteissa".

Eli se on siis korkein laki eli huipulla ja eli se määräävin laki, (käytännössä näin ei ole), rakennusteknisesti sanottuna se on muiden lakien peruskivi/perusta eli se rakenne mikä kantaa koko lainsäädännön ja ohjaa lainsäädännön perusmukaisuutta, siis teoriassa, käytännössä ei.
20721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sitten se, mistä tässä koko ketjun aloituksessa on kyse, on tämä: "Kelan toimeenpaneman lainsaadannon kehittamissalkku 2017" ja sieltä tämä:

"3.
Asumisen tukien yhdistäminen ja kehittäminen

Asumisen tukien yhdistäminen

Kelan hoidettavana on neljä asumisen tukijärjestelmää: eläkkeensaajan asumistuki, yleinen asumistuki, opintotuen asumislisä ja sotilasavustuksen asumisavustus

Lisäksi asumiskustannuksia korvataan toimeentulotuesta.
Järjestelmät määräytyvät erilaisin säännöin osin historiallisista syistä ja niille on asetettu osin
erilaisia tavoitteita. Tämä on asiakkaan näkökulmasta sekavaa ja aiheuttaa toimeenpanolle lisätyötä.

Asumisen tukien rajapinnat sekä siirtyminen tuelta toiselle aiheuttavat ylimääräistä työtä sekä asiakkaalle ,että Kelalle. Asumisen tuet tulisi yhdistää yhdeksi asumistukijärjestelmäksi. Muutos voitaisiin toteuttaa kaikille tuensaajille samanaikaisesti, tai asteittaisen harmonisoinnin avulla .

Uudistettu yleinen asumistuki soveltuu yhdistetyn asumistuen pohjaksi. Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin 1.8.2017 alkaen.

Pääministeri Sipilän hallituksen strategisen ohjelman mukaisesti vuoden 2015 lopulla valmisteltiin Sosiaali-ja terveysministeriön kanssa yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen yhdistämistä, mutta hanke peruttiin loppuvuodesta 2015.

Kelan toimeenpaneman lainsäädännön kehittämissalkku 8 (92)

Ansiotulovähennyksen / sen poiston vaikutukset

Yleisestä asumistuesta annettuun laki lisättiin 1.9.2015 alkaen säännös, jonka mukaan asumistuen määrää laskettaessa jokaisen ruokakunnan jäsenen yhteenlasketuista ansio-ja yrittäjätuloista vähennetään 300 euroa kuukaudessa. Ansiotulovähennys perustuu vuoden 2013 rakennepoliittiseen ohjelmaan ja sen tavoitteena on kannustaa ottamaan työtä vastaan.

Suojaamalla osa ansiotuloista työn tekeminen haluttiin tehdä kannattavammaksi kuin sosiaaliturvalla eläminen.

Työttömyysturvassa soviteltua työttömyysetuutta laskettaessa
suojaosuuden määrä on sama kuin yleisessä asumistuessa eli 300 euroa kuukaudessa tai 279 euroa neljässä viikossa.

Toimeentulotuessa vastaava etuoikeutettu tulo on enintään 150 euroa kuukaudessa.
Käytännössä ansiotulovähennyksen soveltaminen on johtanut siihen, että

---->verrattain korkeitakin palkkatuloja saava henkilö on tullut yleisen asumistuen piiriin<----.

Näin ollen esimerkiksi vuonna 2016 ansiotulovähennyksen vuoksi yleisen asumistuen menot olivat noin 73 Me suuremmat kuin ne olisivat olleet ilman ansiotulovähennystä. Vuonna 2017 luvun oletetaanedelleen kasvavan, sillä ansiotulovähennyksen saajamäärä on lisääntynyt vuoden 2016 aikana tammikuun 56500 ruokakunnasta joulukuun 86500 ruokakuntaan.

Ansiotulovähennyksen merkityksestä työn vastaaottamisessa ei ole tehty selvitystä.

Saajamäärän kasvu osoittaa, että vähennyksen seurauksena asumistuen piiriin on tullut runsaasti uusia saajia.

Ansiotulovähennyksen poistaminen tai pienentäminen kohdistuisi työssäkäyviin yleisenasumistuen saajiin, joiden tulot ovat yleensä paremmat kuin pelkästään sosiaalietuuksia saavilla

Ansiotulovähennyksen poistaminen tai pienentäminen ei lisäisi myöskään toimeentulotukimenoja, koska työssäkäyvät tuensaajat harvemmin ovat toimeentulotuen piirissä.

Muut asumisen tukiin liittyvät esitykset ovat luvussa 5".

ELI TUO MERKITSISI SITÄ, ETTÄ PIENITULOISET MENETTÄISI ANSIOTULOVÄHENNYKSEN ja jolloinka tapahtuisi se, että suurin osa joutuisi hakeutumaan toimeentuloluukulle.

Huomatkaa ylempänä oleva kirjoitus joka nuolilla korostettuna ja on täyttä potaskaa.

Mutta kysymys, mistä kela on saanut oikeutensa tehdä lakialotteita, koska perustuslaissa annetaan vain asetusten teko-oikeus ministerille, presidentille ja että lailla delegoidaan tarkkaan rajattu oikeus viranomaiselle ja vain määrätyssä asiassa?
.

Äänestä

Ei mitään vaikutusta, nyt huonopalkkainen ja ei saa asumistukea, ei edes työttömänä, mitään muutosta ei siis tulossa.

Äänestä

Lawetorder, tunnet selvästi hyvin tuon asian, mutta voisitko kuitenkin tiivistää lainaamasi asian, jotta muutkin (riippumatta koulutusasteesta) ymmärtävät tuon tärkeän muutoksen, jonka kaikkien vähäosaisten tulee tietää?

Äänestä
  • Tässä tiivistys.

    Asumistukien runttaus yhdeksi merkitsee sitä. että joillain se saattaa nousta, lähinnä työttömät, mutta eläkeläiset joko joutuu muuttaan pois omasta kodistaan tai joutuvat uhraan eläkkeestään (pieneläkeläiset) osan asumismenoihin.

    Työtulon poistaminen merkitsee sitä. että osapäivätyötä ei kannata ottaa vastaan, lisäksi useampi lapsinen perhe missä isä vain työssä tai äiti, niin saavat pienepää asumistukea, eli kysymyksessä on ainoastaan valtion menojen säästäminen joka taas lisää joko kuntien sosiaalimenoja taikka toimeentulotukien hakijamäärän lisääntymistä

    Äänestä

  • Lawetorder kirjoitti:

    Tässä tiivistys.

    Tällä hetkellä eläkeläinen saa samalla tulolla asumistukea jopa yli 100e/kk kun täysin samantuloinen työssäkäyvä ei saa senttiäkään.
    Kaikki eivät ole samanarvoisia asumistuen suhteen. Pahinta on että tukea voi saada myös omistusasuntoon ja se tuskin on ollut alunperin tarkoitus. Se pitää poistaa ehdottomasti ja korvata vaikka toimeentulotuella.

    Äänestä

  • Uudistustarve.on kirjoitti:

    Eli ehdotat kirkkain silmin hölmöläisten peitonjatkamista?

    Eli kun leikataan asumistukea (leikataan peiton yläpäästä) ja sama asia korvataankin sitten toimeentulotuella?

    Mietitäänpä millainen vaikutus tuolla olisi, esim 30v työssä olleelle ja nykyisin sairaseläkkeellä olevan itsetunnolle kun hän joutuu ns. sossuasiakkaaksi.

    Et sitten tiennyt sitä, että eläkeläisen asumistukeen ei nykyään vaikuta tulot, eikä asunnon koko mitään, kun taas pienpalkkaisella riippuu molemmista kuinka paljon hän saa asumistukea ja nyt jos poistetaan ansiotulosuoja, niin se merkitsee sitä, että vielä vähemmän pienpalkkainen saa asumistukea ja lisäksi jos eläkkeen saajat runtataan samaan yleiseen asumistukeen, niin eläkeläinen joka hyvin pärjää vaikkapa vuokraamassaan omakotitalossa puuhastellen ja pysyy virkeänä, niin hän joutuisi muuttaan keskustaajaman ahtaaseen yksiöön, niin kuinka kauan hän sellaisessa pysyisi virkeänä ja poissa sairauslistoilta, ett.ä myöskin sairaalasta.

    Tosiasiassa tuo runttaaminen merkitsee ainoastaan että yhteiskunnan menot lisääntyisi.

    Kyllä kannattaa niitä ajatuskehräämöjä käyttää, ennen kuin alkaa kirjoitteleen.

    Äänestä

Eläkeläisten asumistukea yritettiin muutta yleiseksi tämän vaalikauden aikana.. Nousi ölömölö lähinnä demareitten toimesta >Peruttiin.

Demarit todennäköinen pääministeripuolue > Tuskin etenee ensikaudella tällainen ja nykykaudella ei enää mitään muutoksia tehdä jo vaalienkin takia.

Jotain säätöä asumistukiin kyllä voi tulla sillä on senverran iso menoerä valtiolle. Jos on tarkoitus säästää niin varmasti on häviäjiä. Minusta pitäisi tukea ihmisiä, ei asuntoja. Jos näin niin ihmiset itse päättäisivät asuvatko korvessa, kimpoissa säästääkseen vai missä. Nykyinen systeemi vain on korotusautomaatti ja tulonsiirto asuntosijoittajille.

Äänestä
  • Varsinainen tulonsiiro aloitettiin tosiasiassa joskus 90-luvun alussa kun vuokrakatto poistettiin, eli oli määriteltynä jokin määrätty vuokramäärä mikä sai olla.

    Vuokrakaton poistaminen perustui oletukseen vuokra-asuntojen lisääntymiseen, vaan näin ei ollutkaan, eikä käynyt, vaan ainoastaan vuokrat nousi, mutta asuntojen määrä ei lisääntynyt kuin ihan hieman.

    Äänestä

  • Juho Saaren työryhmän esityksen mukaan pienituloisten eläkeläisten asumistuen pienentäminen muuttamalla eläkkeensaajan asumistuki yleiseksi asumistueksi käytännössä pakottaisi valtavan määrän köyhimpiä eläkeläisiä muuttamaan kaupungeista halvemmille pikkupaikkakunnille ja maaseudulle jossa heillä ei enää olisi palveluja ja sukulaisten ja läheisten tarjoamaa turvaverkostoa.

    Ei voi kuin ihmetellä tälläistä suunnitelmaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia vammaisia ja sairaita vanhuksia kohtaan.

    1Äänestä

  • PitkäMarssi kirjoitti:

    Juho Saaren työryhmän esityksen mukaan pienituloisten eläkeläisten asumistuen pienentäminen muuttamalla eläkkeensaajan asumistuki yleiseksi asumistueksi käytännössä pakottaisi valtavan määrän köyhimpiä eläkeläisiä muuttamaan kaupungeista halvemmille pikkupaikkakunnille ja maaseudulle jossa heillä ei enää olisi palveluja ja sukulaisten ja läheisten tarjoamaa turvaverkostoa.

    Ei voi kuin ihmetellä tälläistä suunnitelmaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia vammaisia ja sairaita vanhuksia kohtaan.

    Niin, siihen tarvittiin maatilan pojan työryhmä, toteamaan asia, en ole nähnyt kyllä, mutta esitin sen asian jo tuossa tiiviistelmässäni.

    Taisi tuo työryhmän esitys mennä silloiselle hallitukselle joka tätä siirtoa silloin esitti?

    Äänestä

  • Lawetorder kirjoitti:

    Niin, siihen tarvittiin maatilan pojan työryhmä, toteamaan asia, en ole nähnyt kyllä, mutta esitin sen asian jo tuossa tiiviistelmässäni.

    Taisi tuo työryhmän esitys mennä silloiselle hallitukselle joka tätä siirtoa silloin esitti?

    Jäi sanomatta, että nythän kela taas esittää samaa asiaa, mutta nyt vain laajempana, että kiristettynä, eli jos ja kun poistetaan ansiotulosuoja, niin se merkitsee pieni-/keskituloisille asumistuen pienenemistä, että myöskin käteen jäävien tulojen leikkaantumista ja tätä kautta ostovoiman vähenemistä eli myöskin verotulojen leikkausta valtiolle.

    Hölmöläisten peitonjatkamis touhut sen kuin vaan jatkuu.

    Päinvastoin kuin kela esittää, niin yksikään suurituloinen ei edes saa asumistukea, "verrattain korkeitakin palkkatuloja saava henkilö on tullut yleisen asumistuen piiriin", olisi mielenkiintoista tietää, mihin tuloihin on verrattu? Kelan tapaan mitä ilmeisimmin toimeentulotukea/työttömyyspäivärahaa ja asumistukea saavien tuloihin, niin tällöinhän jopa pienituloisen tili on muhkea.

    Äänestä

Kirjoitin jo yhteen toiseen osioon tästä asumistukiasiasta.
Eli äitini kuoli alkutalvesta ja sai asumistukea 6 v ajalta joka vuosittain muuttui (summa) eläke oli pieni,peruseläkkeet ja ennen kuolemaansa oli täyshoidossa ettei olis eläkkeet riittäneet hoitoihin.Sai myös hoitotukea ja veteraaniseteleitä joka pelasti tilanteen.
Perunkirjoitus tehtiin 3 kk kuluessa ja kaikki piti olla selvää. Nyt lokakuussa Kela karhuaa takaisin as.tukia vajaat 2000 e,ovat maksaneet liikaa,ei auttanut valitus vaan meidän kolmen "perijän" pitää maksaa takaisin.Perinnöt oli parin tonnin luokkaa per lärvi,ja 2 perijöistä on jo uo:ssa ennenstään ja eivät varmaan tule maksamaan.
Joten pitääkö minun eläkkeestäni maksaa nyt tämä summa,ja tehdä velkaa että pystyn maksamaan vuokrani,lääkkeeni,ruokani ym.elämiseni,eläkeläinen vanhus kun olen itsekkin.
Mitäs neuvoksi.?

Äänestä
  • maksat vaan oman osasi siitä olet vastuussa.Hoitotuki ei pitäisi vaikuttaa esim.asumistukeen tulona mitenkään ovatkohan tehneet siinä virheen.

    Äänestä

  • Millaisessa "täyshoidossa" äitisi oli?

    Jos laitoshoidossa ja kuinka kauan, niin tuota ajankohtaa koskee tämä lain pykälä eläkkeen saajan asumistuesta "26 §
    Keskeyttäminen laitoshoidon vuoksi

    Jos asumistuen saaja on 7 §:ssä tarkoitetussa jatkuvassa julkisessa laitoshoidossa, asumistuen maksaminen keskeytetään hoidon alkamista seuraavan kymmenennen kuukauden alusta.

    Asumistukea aletaan maksaa laitoshoidon päättymistä seuraavan kuukauden alusta, jos laitoshoito päättyy kuukauden 16 päivänä tai sen jälkeen. Muutoin asumistukea aletaan maksaa laitoshoidon päättymiskuukauden alusta".

    Eli tuon pukälän mukaan jos laitoshoito on kestänyt yli kymmenen kuukautta, niin asumistuki keskeytetään, mutta jos hoito on kestänyt alle 10 kk, niin sitä ei keskeytetä sillä edellytyksellä, että asumistuen saaja on palannut asumaan osoitteeseen mihin maksetaan asumistukea.

    Et ole henkilökohtaisessa vastuussa vainajan veloista, vaan niistä on vastuussa kuolinpesä eli vainajan velat maksetaan kuolinpesän varoista ja vain ja ainoastaan ne velat jotka perukirjassa onkin, kun perunkirjoitus on tehty ja jos vainajalla ilmenee uusia velkoja on perintökaaren mukaan tehtävä näin: " 10 §

    Jos perunkirjoituksen jälkeen ilmaantuu uusia varoja tai velkoja, on kuukauden kuluessa laadittava täydennys- tai oikaisukirja. Siitä on soveltuvin kohdin voimassa, mitä edellä on perukirjasta säädetty" ja tässä osoite siihen: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040?search[type]=pika&search[pika]=perintökaari#L20

    Ja tässä siihen eläkkeen saajan asumistukilakiin: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070571#L3P26

    1Äänestä

  • Lawetorder kirjoitti:

    Millaisessa "täyshoidossa" äitisi oli?

    Lisään omaani: palannut asumaan taikka jos on kuollut ja joka katkaisee tuon asumistuen saamisen.

    Äänestä

  • selvittäkää kirjoitti:

    maksat vaan oman osasi siitä olet vastuussa.Hoitotuki ei pitäisi vaikuttaa esim.asumistukeen tulona mitenkään ovatkohan tehneet siinä virheen.

    PSSSSTT. pienenä vihjeenä, älä anna väärää tietoa, vaan selvitä ensinnä asiat ennen kuin alat vastaileen, taikka älä vastaa mitään, jos et kerta tiedä mistään mitään.

    Äänestä

  • No mitäs luulet. Saatko täältä "viisailta" tyhjentävän vastauksen kysymykseesi. Ensinkään, ei ole selvästi tiedossa, mistä tuo takaisinperintä johtuu, onko perukirjoitushetkellä vainajalla ollut varoja ym. ym. Ei täällä kukaan pysty sulle tyhjentävästi vastaamaan. Ota yhteyttä kunnan oikeusapuun tai vastaavaan. Täältä saat niin monta erilaista vastausta kuin on vastaajaakin.

    Äänestä

Saako asumistuen myös Portugalissa olevaan asuntoon ?

Onhan se kuitenkin EU:ta.

Äänestä
  • Ei saa.

    "Asumistukea voidaan maksaa Suomessa sijaitsevan vakinaisen vuokra-asunnon, asumisoikeusasunnon, osaomistusasunnon tai omistusasunnon asumismenoihin."

    Äänestä

Saako asumistuen myös Portugalin asuntoon ?

Onhan se EU valtio.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lawetorder kirjoitti:

Otsikon mukaisesti ehkä jo vuoden 2019 aikana ja kaikki asumistukimuodot tullaan runttaamaan yhdeksi ja samaksi, lain muutokseen luo kela ehdotuksi ja paineita.

Seuraava teksti on aika pitkä, mutta kannattaa lukea ymmärtäen.

Perustuslain mukaan kela ei voi tehdä lakimuutosehdotuksia tai edes että saisi vaikuttaa lainsäädäntöön jja se on perustuslaissa näin:

"6 luku
Lainsäädäntö
70 §
Lainsäädäntöaloite

Lain säätäminen tulee eduskunnassa vireille hallituksen esityksellä taikka kansanedustajan lakialoitteella, joka voidaan tehdä eduskunnan ollessa koolla.

(LAKIALOITE on käytännössä LAKIEHDOTUS eli tämän pykälän mukaan on kaksi tahoa jotka voivat tehdä lakialoitteen, edes kansalaisilla (50 000 allekirjoitusta) ei ole oikeutta vaan tuo oikeus olisi pitänyt tehdä ja antaa perustuslain muutoksella)

71 §
Hallituksen esityksen täydentäminen ja peruuttaminen

Hallituksen esitystä voidaan täydentää antamalla uusi täydentävä esitys, tai se voidaan peruuttaa. Täydentävää esitystä ei voida antaa sen jälkeen, kun asiaa valmistellut valiokunta on antanut mietintönsä.
72 §
Lakiehdotuksen käsittely eduskunnassa

Lakiehdotus otetaan asiaa valmistelleen valiokunnan annettua siitä mietintönsä eduskunnan täysistunnossa kahteen käsittelyyn.

Lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä esitellään valiokunnan mietintö ja käydään siitä keskustelu sekä päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. Toisessa käsittelyssä, joka pidetään aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn päätyttyä, päätetään lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Lakiehdotus voidaan ensimmäisen käsittelyn aikana lähettää suuren valiokunnan käsiteltäväksi.

Lakiehdotuksen käsittelystä säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä. (SIIS VAIN JA AINOASTAAN KÄSITTELYSTÄ, ei siis lakiehdotuksen antamisesta)"

Sitten mikä asema on perustuslailla suomenlainsäädännössä on kiteytettynä tässä lain kirjoittajan oppaan yhdessä lausekkeessa näin:

"Perustuslain etusijaa koskevalla sääntelyllä on vahvistettu perustuslain olevan osa tuomioistuimissa sovellettavaa oikeutta sekä turvattu perustuslain säädöshierarkkinen ylemmänasteisuus konkreettisissa käytännön soveltamistilanteissa".

Eli se on siis korkein laki eli huipulla ja eli se määräävin laki, (käytännössä näin ei ole), rakennusteknisesti sanottuna se on muiden lakien peruskivi/perusta eli se rakenne mikä kantaa koko lainsäädännön ja ohjaa lainsäädännön perusmukaisuutta, siis teoriassa, käytännössä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu