tunteen toiselle laidalle, älä hylkää minua valollle, vain koska varjo ei usko tunnetta kohtaasi.
Sen voimme löytää vaikka se tuntuu liian pimeelle. kunhan uskomme valoon pimeyden keskellä yhdessä
Me olisimme terapiaa toisillemme, mustaa ja valkoista, kauhua ja jumaluutta, kukkien loistoa ja lintujen kaunista laulua
Sen voimme löytää vaikka se tuntuu liian pimeelle. kunhan uskomme valoon pimeyden keskellä yhdessä
Me olisimme terapiaa toisillemme, mustaa ja valkoista, kauhua ja jumaluutta, kukkien loistoa ja lintujen kaunista laulua
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kauniisti kirjoitettu. Voisin itsekin laittaa muutaman sanan, eräs rakas mielessäni. Tuo "varjo ei usko tunnetta kohtaasi" on puhuttelevasti kirjoitettu, vaikkakaan tämä mies ei kävä kyllä kirjoittaisi minulle noin. Sen vuoksi kohta kenties jäikin mieleeni takomaan. Minulla ei ole mitään uskottavaa hänen puoleltaan, minun on tyydyttävä siihen, mitä on. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi hänen ystävyydestään kiitollinen.
En oikein tavoita tämän aloittajan tarkoitusta, mutta liian suuret ääripäät voivat olla liian hankalat yhdessä. Jollain tasolla ehkä mahdollusta, mutta aika paljon pitisi tapahtua tasoittumista, jotta jotain pysyvämpää,,,
Luulen myös, että tuo vastakohtaisuus kiehtoisi. Juuri sopivalla taajuudella ne täydentyisivät kokonaisuudeksi, jossa olisi sopivasti kaikkea.
En oikein jaksa enää, mut majakan korjaaja olin
Uskon aina valoon.
Olen iloinen siitä että ajattelet niin.