Sipilän mukaan keskusta on ”tämän ajan vastavoima ainakin kolmelle asialle”. Vapaavuorelais- vihervasemmistolaiselle keskittämispolitiikalle, korporaatioiden sinipunalle sekä valheellisia lupauksia antavalle populismille.
Hyvät ystävät, keskusta ei aio kevään vaaleissa jäädä katsomoon. Päätimme eilen puoluehallituksessa, että tästä kokouksesta lähtee taistelutahtoinen ja yhtenäinen keskusta. Vapise sinipuna. Vaalitaistelu on alkanut, Sipilä lopetti puheensa.
Hyvät ystävät, keskusta ei aio kevään vaaleissa jäädä katsomoon. Päätimme eilen puoluehallituksessa, että tästä kokouksesta lähtee taistelutahtoinen ja yhtenäinen keskusta. Vapise sinipuna. Vaalitaistelu on alkanut, Sipilä lopetti puheensa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinpä, lestapuolue on tukevasti syvällä oppositiossa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, hyvä.
Keskustasta on jäänyt tällä vaalikaudella kovin ristiriitainen kuva kansalaisille:
1. Onko puolueen linja kokoomukselaistunut ja alkiolaisuus haudattu tyystin?
2. Vai ovatko jotkut ministerit väärässä puolueessa; Sipilä, Berner, Lintilä esim. Kaikkonen näyttää
taiteilevan siinä rajalla?
Onko ristiriita ratkaistavissa, ja jos niin kumpi vaihtoehto voittaa; keskustan linjan muutos vai "ei-keskustalaisten" siirtyminen kokoomukseen?
yksi jälkijättöinen komukka, maailma on nyt kovin erilainen kuin Alkion aikana, kenenkään nyt ei tarvitse lähteä miedon tielle elantoaan kerjäämään ja syy siihen voimakas talouden nousu joka mahdollistaa korkean elintason kaikille suomalaisille..
Eli Kepu voi heittää hyvästit vanhalle ideologialleen ja paskoa juurilleen?
eiköhän komukoidenkin olisi aika nousta -18 poteroista nykyaikaan..
Hyvät ystävät, keskusta ei aio kevään vaaleissa jäädä katsomoon. Päätimme eilen puoluehallituksessa, että tästä kokouksesta lähtee taistelutahtoinen ja yhtenäinen keskusta.
Taistelutahto ja puolueen yhtenäisyys eivät vaan yksin kanna vaaleissa. Pitäisi vielä löytyä kansan luottamus ja sitä myöten äänestäjät. Sipilän johdolla se on Kepulle paljon suurempi haaste kuin olisi ilman Sipilää. Eli vaikka Keskusta ei aikoisi jäädä kevään vaaleissa katsomoon, niin kansa voi ja aika todennäköiseltä näyttää äänestävän Keskustan sinne katsomoon. Aihetta tuntuisi löytyvän ja se korreloituu Kepun gallupluvuissa.
Epätoivo, joka johtuu tulevasta veret seisauttavasta vaalitappiosta, panee Sipilän puhumaan mitä sylki suuhun tuo. Keskustan vaalipuheissa alkaa pian tulla niin suuria valheita, että linnutkin lakkaavat lentämästä.
Keskusta ei lähde helppoheikkien kelkkaan, puhumattakaan ilmastonmuutoksella ratsastamisesta..
Sipilä on Suomen suurin helppoheikki.Kepu ensin ajattelu ei vaan enää onnistu.
Mitä se kepun taistelu enää auttaa, kansa on saanut tarpeekseen tyhjistä lupauksista sekä saamattomasta ja herkkänahkaisesta kepulaisesta pääministeristä. Mistään asiasta ei ole tullut lasta eikä paskaa. Ainoa saavutus on täysin sotkettu taksiala ja julkisen alan lomarahaleikkaujset
Hyvät ystävät, keskusta ei aio kevään vaaleissa jäädä katsomoon
Miksi Keskusta sitten tekee kaikkensa, joutuakseen sinne katsomoon?
Munakarvaparrallisia lestoja ei ole voinut ennenkään ymmärtää...
persu "viisauksia"...
Hyvät ystävät, keskusta ei aio kevään vaaleissa jäädä katsomoon... Päätimme eilen puoluehallituksessa, että tästä kokouksesta lähtee nyt taistelutahtoinen ja yhtenäinen keskusta vaaleihin.
Vapise sinipuna. Vaalitaistelu on alkanut, Sipilä lopetti puheensa.
Tullee mielhen se speden sketsi "entä sitten"? Ketä kiinnostaa ketun kokoomuslaisten ja ns. alkiolsisten ottelu. Paavo vie toisen puolen äänet?
MILLOINKAS JUHA SIPILÄ ALKAA TEKEMÄÄN SUOMEN VALTIOLLE VERONALAISTA TYÖTÄ KAIKISTA PÄÄOMATULOISTAAN JNE?
Tämä valheellisuus olisi mielenkiintoista tietää ennen vaaleja...
Pääsiköhän humansrightswatches saudeihin katsomaan niitä aktivisteja, kun olisi täälläkin katsottavissa 1 000 000 000 tammikuun puutarhalaista ja jokunen aktiivimallikin.