katkeruutta päättäjiä ja valanpitäjiä kohtaan

kun ne säätää tavan tallaajien elämiseen huonoja sääntöjä. en pysty luottamaan oikein mihinkään ennää.
enne kun lapseni oli päiväkoti ikäisi oli sääntö ett ei saanut käydä kaupassa ennnekä oli hakenut lapset päiväkodista, kun siis oli töistä tulossa. järjetön sääntö. kauppaoli matkan varrella ja päiväkoti vasta sen jälkeen lähempänä kotiamme.
no nyt esim kotiäidit saa viedä lapsiaan päiväkotiin lauantainakin vaikka siis yksinhuoltaja kotiäiti ei ole töissäkään.
8130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei. Muistan tuon säännön. Ettei saa käydä kaupassa, ennen päivähoidosta noutoa. Kukahan ja millainen ihminen tämän keksi?
Muistan kun muutaman kerran kävin ruokakaupassa ennen hakua, niin mietin, että kukahan näkee ja käräyttää - stasi. Ja onko hoitajalla laser-katse?
Kaikella sitä sadistit voivat ihmisiä kiusata! Ei ollut siis kyse shoppailusta.
Minun päivähoitajani sai aikalailla ylöspäin pyöristetyn päivän.
Aamuisin teki joskus kiusaa, eikä avannut ovea kuin ihan tasan jotakin. Selitäpä se lapselle.

Äänestä
  • nii in ett vaikee uskoa ja luottaa enää keneenkään ja mihinkään.

    Äänestä

  • lleveneeskoski kirjoitti:

    nii in ett vaikee uskoa ja luottaa enää keneenkään ja mihinkään.

    No ei nyt ihan noinkaan.
    Iloitsen aina parannuksista ja kehittämisestä.
    On paljon tahoja, joihin voi hyvinkin luottaa.
    Kyseenalaistaminen ei kuitenkaan ole mitenkään pahasta vaan enimmäkseen hyvästä.

    Äänestä

Taisi olla kauan sitten kun en muista tuollaista sääntöä.

Äänestä

ihmettelen sitäkin raamatunkohtaa ett esivaltaa on kunnioitettava.
esivalta määrännyt ihmisiä esim noitina elävältä polettettaviksi. miten täsä enää pystyy kunnioittamaan esivaltaa ja yhtään mitään, kun esim tuollaista säätäneet ymv.

Äänestä
  • Tuo on katekismuksessa muutettu. Esivalta -> esimies.
    Rippikoulussa kun tuo opetetaan ja saa narsistin esimieheksi, niin kiva.

    Äänestä

minusta on hienoa että löytyy vielä ihmisia jotka niskaan satavista paskaryöpyistä huolimatta haluavat hoitaa valtakunnallisia asioitamme, pulassa olisimme ilman heitä

Äänestä

-- viiskytviiviivsvuottakolmivuorotöitten oravanpyrörää mullakin aikoinaan - ennen kuin työeläke tuli ansaituksi - lapset ol mun mielestä joka paikassa tosi hyviä opettajia. työhullukko kun olin ja tyja työorja v elkojenvuoksi- jonkun oli vain pakko huolehtia -----kaikki lomatkin oli pelkkiå työlomia - töitä putkessa ilmanvuorja - - kyllä vanhemmiten sitten koki kehossaan tosi romahduken - pituudestakin katosi 7cm jonnekin huitsin helekattiiin . ranka niin kieroksi vääntynyt ja vväänntty- sanon siti kuin kiinalaiset - ettävain pieni osahan elämää on jokin katkeruudentunne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fannne kirjoitti:

kun ne säätää tavan tallaajien elämiseen huonoja sääntöjä. en pysty luottamaan oikein mihinkään ennää.
enne kun lapseni oli päiväkoti ikäisi oli sääntö ett ei saanut käydä kaupassa ennnekä oli hakenut lapset päiväkodista, kun siis oli töistä tulossa. järjetön sääntö. kauppaoli matkan varrella ja päiväkoti vasta sen jälkeen lähempänä kotiamme.
no nyt esim kotiäidit saa viedä lapsiaan päiväkotiin lauantainakin vaikka siis yksinhuoltaja kotiäiti ei ole töissäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu