En ole trolli, vaan yllätyin lähipiiriin kuuluvan henkilön ja muusikon (metallistin) kommentista. Hän ei ole NW-fani mutta ei inhoa Nightwishiä eikä ketään laulajattarista jne. Tosin Anettea ei olisi pitänyt koskaan kuulemma valita. Ei siksi ettei osaisi laulaa vaan ei vain sopinut bändiin miltään osin. Hän sanoi että NW on pudonnut keskikastiin ja kurssi on alaspäin. Ja esim.Jenkeissä Ghost ja muut on menneet ohitse. Hänen mielestään Tarjan pitämisellä bändissä se voisi olla nykyisin jotain todella suurta ottaen huomioon biisimateriaalin jne tässä vuosien kuluessa.
Yllätyin kommentista täysin. Mitä mieltä te olette?
Jos Tarja olisi jatkanut Nightwish olisi jotain todella suurta..?
20
802
Vastaukset
- JebaJep
Ihan mielenkiintoinen näkökanta. Turusen ympärillä jyllännyt kulttimainen henkilöpalvonta olisi pian pakottanut bändin pelkän hittipotpurin esittämiseen ajasta ikuisuuteen. Kummassa on enemmän mieltä, bändi on musiikillisesti monimuotoisempi ja yleisöä on 10 000, kuin biisilista on samat vanhat hitit ja yleisöä on 20 000 ja enemmän? Nightwish teki radikaalin vedon ja valitsi vaihtoehdon 1 ja ovat onnellisia sen kanssa.
Mielestäni bändi pärjää vallan mainiosti ja juuri sanoivat haastattelussa, että on suurin Euroopan kiertueproduktio bändin historiassa. . Edelleen ajattelen, että muista verrokeista, vaikkapa Epicasta ja Within Temptationista, Nightwish on kukkulan kuningas. Moni alan julkaisukin jo myöntää, että Nightwish on Euroopan suurimpia raskaan musiikin bändejä. Jenkeissä tosin Nightwish ei varmaan koskaan tule olemaan mikään iso nimi. Nightwishin musiikki on hieman liian vaikeaa ja korkealentoista mainstream-tason kuuntelijalle ja suuremmille massoille. Sitäkin on monesti spekuloitu, kuinka paljon hallaa bändin kasvulle teki Turusen&Cabulin haluttomuus kiertää Jenkeissä 2000-luvun alussa. Innolla jään seuraamaan, kun nyt tuntuu bändillä olevan rauta kuumana Briteissä. Saisiko sitä kautta vähän jalkaa ovenväliin myös Jenkkilän suunnalla? Voi kyllä olla, että jäsenillä tulee ikä vastaan ennen kuin yksikään stadion sielläpäin on täynnä.
Itse olin todistamassa Lahden keikkaa viime kesänä ja siihen showhun ei olisi Tarja Turunen tuonut minkäänlaista lisäarvoa. Uskomatonta tykitystä koko ilta, vaikka vanhana fanina olenkin kuullut nämä Decadesin biisit jo varmaan tuhansia kertoja. Saattaa olla, että olenkin ainoa, joka ei nää Tarja Turusen lavaolemuksessa, äänessä tai esiintymisessä mitään erityisen taianomaista tai häikäisevää. Floor sen sijaan...Huhhuh! - sallinappanahka
Suuren yleisön maku on ollut muusikoille aina mysteeri. Siksi varmaan metallikin on jäänyt kultti-ilmiöksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kulttiin jää tosin kaikista artisteista valtaosa, joten metallistit eivät pääse liiaksi leventelemään erikoisuudellaan.:)
Laulaja on minulle niin oleellinen osa kokonaisuudesta, että ilman Flooria olisin todennäköisesti ostanut ja kuunnellut Nightwishilta ohimennen vain Wishmasterin. Nyt hyllyssä neljä Tarjan kauden studiokiekkoa, ei yhtään Anetten ja Floorin ainokainen, mitä myös kuuntelen ainoana, että muihin ei tule naarmuja.:) - a_nightmare
Eihän Tarja edes ole oikea metallilaulaja, vaan klassinen laulaja, joka esittää metallimusiikkia, koska siitä saa paremmin hynää kuin mitä hän klassisesta saisi. Siinä on vissi ero verrattuna alan ammattilaiseen eli Flooriin.
Sitä paitsi, pojiltahan oli jo mennyt hermot Marcelon takia. Jatko olisi ollut yhtä henkien taistelua ja terapiassa käyntiä. Tuomas olisi todennäköisesti menettänyt kykynsä tehdä musiikkia... - josjosjos
JOS, tuo suomalaisten perussana.
JOS kanalla olisi gulli, niin se olisi kukko- pientä_pilaa
Meinaatko että Tarja olisi aamulla herätessään todennut vieruskaverilleen tyyliin: "Nightwishiin mua viime yönä"...
- Nightwishjee
En ymmärrä millä perusteella Tarjan mukana olo lisäisi nyky Nightwishin suosiota. Antakaa esimerkki jossa klassinen sopraano bändin keulakuvana täyttäisi stadionit. Päinvastoin Tarjan jatko bändissä olisi rajoittanut bändin kasvua. Tästä antaa vahvan vihjeen Tarjan oma sooloura. Miksi hänen fanimääränsä on jäänyt niin kauas Nightwishin vastaavasta. Jos klassinen sopraano olisi laajemmin suosittu oopperatalot eivät tarvitsisi yhteiskunnan tukea. Klassisen sopraanon fanit on pieni piiri ja Nightwish tavoitti sen jo Tarjan ollessa bändissä. Mitä tulee USAn markkinoihin niin Nightwishillä menee siellä loistavasti ja keikkapaikat kasvavat joka kiertueella. Ghostiin on turha tehdä vertailuja koska se bändi on merkityksetön vanhan kertaaja ja kopioija joka menee sieltä missä aita on matalin. Veikkaan että bändin faneissa on paljon Trumppilaisia jotka käy ottamassa pientä ihanaa synnin makua bändin sanoituksista. Eivät luultavasti ole penaalin terävimpiä kyniä. Liian paljon käytettyjä teemoja että Ghostista tulisi pitkäikäinen menestys.
- Jurrin_Ykä
Jos Tarja olisi jatkanut Nightwish olisi jotain todella suurta..sekoilua ja lopulta bändin loppu - vähältä piti jo 2005.
Jokainen vähänkään ihmisuhteista ymmärtävä tietää mitä tarkoittaa "henkilökemia" ? Ei voi mitenkään verrata bändiä 2003-5 tähän päivään. Bändin ilmeet kertovat soittamisen ja onnistumisen reimsta, joka välittyy myös katsomoon.
Tarja oli "one-trick donkey" joka haittasi jo Tuomaksen luovuutta ennen "Once" levyä , siksi hän valtsi Anetten. Tuomaksen sielunmaiseman muusa oli tämä; https://www.youtube.com/watch?v=wA8l8QM0gow Ei kovaksi keitetty metaalisopraano Tarja, vaan ihana Johanna vaimo ja maailman suurin, kaunein ja lempein metallilaulaja Floor.- asioidentunt
Ikävä kyllä mutta Tuomas teki viimeiset hyvät biisit v 2004 DPP levyyn, sen jälkeen ei ole tullut mitään mikä ei kuulostaisi häiritsevän paljon vanhojen biisien pohjalle tehtyjä kopioita ja aika huonoja sellaisia. Veikkaan että se viimeinen jos tulee joskus v 2020 aiheuttaa vain myötähäpeää.
- sekoiluontaidetta
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Henkilökemiat on aina vaikea asia. Ehkäpä myös jonkun sortin voimavara kun on pitänyt purkautua ja jotain kautta on ollut päästävä purkautumaan. On syntynyt upeita sävellyksiä ja lopulta kaula katkeaa.
Mysteerit ovat aina kiehtovia. Mitä jos asiat olisivat tehty toisin tai menneet toisin. Näitähän asioita jokainen puntaroi omassakin elämässään tämän tästä ja parempaa huomista odottaen. Parempi huominen bändille tuli, siis kemioissa.
Ihmiset jaksaa vääntää ja ihmetellä. Sekin on merkki, että bändi kiinnostaa ja musaa rakastetaan ja kaikki herättää keskustelua.
Tässä on hienoa, että kohta alkaapi ihmettely seuraavasta levystä. Jotain irkku-ballaadejako?
Auri tyyppistä lyriikkaako ja suht tylsää olisi jos näin olisi. Tuomas on kuitenkin rankka rokkari, jolla on erillaisia persoonia. Siis hyvässä mielessä. Floor tällaisia sielunmaisemia tulkitsemassa...
en usko. Johanna on tällaisissa projekteissa oiva tulkitsia. Jos tällaisiin tuotoksiin päädyttäisiin, niin onko todellinen End of an Era todellisuutta. Mielestäni nämä podinnat ovat paljon mielenkiintoisempia, kuin Taape sitä ja tätä, jota ihmiset jaksaa hämmästellä ajasta ikuisuuteen.
- sallinappanahka
Aikamoinen to the next level -jumppi olisi Nightwish-osakkuus Garage-Tarjalle,
https://www.youtube.com/watch?v=HqgzXFXNNQM
vaikka he näkyvät pyörivän samoilla kulmilla.:)
https://www.youtube.com/watch?v=dqcoS8fCrXo- aikapahatolleen
Hah, aikas härski rinnastus. Mutta, eiköhän kuitenkin melko selventävä, että missä mennään ja millä.
Kuinkahan paljon sävellyksiä Tuomaksella on jäänyt "varastoon"ajalta Taape. Uskoisin, että useita.
Jos jostain syystä näitä päätyisi Tarjan käytettäviksi, niin olisiko maailmalla kaksi aivan huippu tuotetta. Enpäs tiedä oliskohan sittenkään tai ehkä. - sallinappanahka
aikapahatolleen kirjoitti:
Hah, aikas härski rinnastus. Mutta, eiköhän kuitenkin melko selventävä, että missä mennään ja millä.
Kuinkahan paljon sävellyksiä Tuomaksella on jäänyt "varastoon"ajalta Taape. Uskoisin, että useita.
Jos jostain syystä näitä päätyisi Tarjan käytettäviksi, niin olisiko maailmalla kaksi aivan huippu tuotetta. Enpäs tiedä oliskohan sittenkään tai ehkä.Minulle on syntynyt mielikuva, että Holopainen ei tekeillä olevaa levyllistä enemmän laatikkoon kirjoittele. Tuskin hänellä on liiemmin ylimääräisiin aikaakaan.:)
En tiedä, mistä tämä tuli mieleen, niin arvaamattomat ovat mielleyhtymien tiet.:)
https://www.youtube.com/watch?v=gdTfjTK_cv0
- ancienthistory
Menneisyydessä elävät ihmiset ovat surullisia.
Nightwish on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan, myös USAssa. - KammottavaTurunen
Tässäpä on Tarja Turusen nykyistä laulutyyliä livenä Raskasta Joulua -kiertueelta. Miten voikin Turuska näin rumasti ja falskisti laulaa. Jos hän olisi tällaiseen äänenkäyttöön siirtynyt Nightwishissa ollessaan, niin bändi olisi menettänyt paljon faneja.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=7&v=0aRWW2hfazU- laulutunneilletakaisin
Onhan tuo kovaa kamaa. En kyllä tuosta mitään ymmärrä, tai oikeastaan en enää jaksakkaan yrittää enää. Kyllä tuon esityksen täytyy olla laadukasta, kun näin kovat muusikot kerran kiertueelle mukaan ottaneet. Varmaan luurin tallenne ominaisuudet vaan vääristää tolleen. Joo o, pitää jäädä odottelee median arvosteluja. Juntti kun olen, niin odotan jonkun selventävän miksi tämä tulkitaan tälleen.
- sallinappanahka
Hyvä Tarja! :) https://www.youtube.com/watch?v=ldTKelOK9Yo
Metallisoulversiossa pureudutaan vähän syvemmin asiaan.:) https://www.youtube.com/watch?v=vJI5A5miSWs
- oldfan
Pure gold; ihan hemmetin kova veto. Vanhaa kunnon Nightwishiä! https://m.youtube.com/watch?v=i_scshoOnw4
- Hyyberi
Jees.tohon ei Tarja enää nykyään pysty.
- JebaJep
http://metalliluola.fi/tarja-turunen-vanhasta-nightwish-materiaalista-olin-vaikeuksissa-studiossa-ja-lavalla/
Tarja itse myöntää kyvyttömyytensä. Vanhasta materiaalista ei tätä kyllä kuule ja aika kultaa muistot.
Olisi mielenkiintoista kuulla Tarjalta ammattitason coveri jostain uudesta (vai voisiko sanoa nykyisestä) NW-biisistä. Ihan vertailuksi, ei paskamyrskyä varten, vaikka sellainen siitä väistämättä tulee. Kiihkeimmät fanit eri aikakausilta kun eivät osaa kunnioittaa bändin historiaa ja muuntautumista.- sallinappis
Ilmankos Nightwish ei iskenytkään minuun silloin kultavuosinaan. En ole jaksanut kuunnella, mutta kuva täsmää.:) https://www.youtube.com/watch?v=rABxILYoGh4
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019