Tilanteessa, jossa oma liitto on jo natissut pidemmän aikaa on mieleen tulvinut monenmoisia aatoksia. Nyt kun muutamia lähellä olleita hyvin pitkiä liittoja on hajonnut , olen asiaa tarkastellut eri valostakin. Täälläkin kovasti tuomitaan se, kun toinen löytää sen uuden rakkauden, vaikkapa todellisn sielunkumppanin ja jättää tällöin vanhan kumppaninsa. Todellakin tuomitaan, vaikka ei enää rakastaisi vanhaa kumppania. Monet miehet haluavat silti pitää tuon kumppaninsa, vaikka tämä ei rakasta. Vaatii siis todellista rohkeutta lähteä tuosta yhteen uuden kumppanin kanssa. Itse näen rakkauden merkittäväksi enkä jmistä vanhaan suhteeseen silloin hyväksi ratkaisuksi, varsinkin jos suhdetta on jo yritetty korjata. Mutta entäpä, jos tuo toinen osapuoli ei halua toisen eroavan vuokseen. Silloinhan sinä et voi valita. Et voi päättää onko se rakkaus se juttu, jonka valitsisit. Tuolloin ei sitten varmaan ole kysymys rakkaudesta lainkaan siltä toiselta osapuolelta, siltä vapaalta. Koska todellakin on olemassa ihmisiä, jotka haluaa olla yhdessä vaikkei olisi rakkautta. Lähteminen on silloin vaikeaa.
Rakkauden merkitys
muttaonkokukaansitonnel
21567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mutta eihän tuo toinen voi tehdä eroamatta päätöstä toisen puolesta. Lähinnä hän ei ehkä halua vain niskoilleen koko vastuuta mahdollisen suhteen tulevaisuudesta. Kerron esimerkin: itselläni on jo vuosia ollut tunteita varattua miestä kohtaan, mutta minua pelottaisi se, että hän eroaisi nimenomaan minun eikä vaikka itsensä takia, sillä en halua asemaan, jossa edellistä suhteesta lähtemistä voisikin käyttää aseena minua vastaan - eli tiukan paikan tullen syyllistää, että sinun takiasi minä... Nounou. Tai joutua kirotun kakkosnaisen asemaan perheenjäsenten ja ystävien edessä.
Tietystikin kuitenkin on pakko myöntää, että omaa itsetuntoa hivelisi se, että hän eroaisi ja haluaisikin minut. Vaikea tilanne. Ollakko moraalisesti kunnollinen ja kannustamatta toista eroamaan, vai ajatella omaa onneaan ja ehkä toisenkin? Miten voi oikein valita?
Mutta mikäli varattuna kehittää jo tunteita jotakuta toista kohtaan, niin ehkä aikalisä olisi vain hyväksikin. Kumpikin olisi vapaa etsimään elämäänsä sen rakkauden. Miksi kahden ihmisen (ja mahdollisesti kolmannenkin tai neljännen) rakkaudeton elämä olisi jotenkin kunniallisempaa ja arvokkaampaa? Ja ovatko todelliset esteet oikeasti muuta kuin taloudellisia?
rakkaus katkaisee nettiyhteytesi. tuhoaa viiksesi. ainakin panee sut ne tuhoomaan.
Komppaan.
Eli et halua toista rakkauden vuoksi, ajatteletko miltä se toisesta tuntuu, jos toinen vaikka tosissaan rakastaisi sinua. Sinua silti hivelisi se, että toinen eroaisi vuoksesi. Eihän toinen voi erota rakkauden vuoksi silloin, jos sinä pakenet. Ihan rehellisesti kuulostaako reilulta? Entä jos toinen on jo ehdottanut aikalisää kotona tai jopa eroa, mutta puoliso haluaa silti pysyä yhdessä, onko se reilua ja kenelle kuvio on reilu ja kuka loppujen viimeksi onnellinen? Puoliso jota ei rakasteta, puoliso joka ei voi rakastaa tai sinkku joka unohtaa rakkauden. Sinkunko pitäisi olla niin rakas jollekin, että ilman mitään tunteista tietämistä, joku eroisi ja ehkä kelpaisi sinkulle. Mä en oikeesti usko, että tosirakkkaitta joku jättäisi kokematta ja mä en puhu nyt näustä sinkuista, joilla moraalia ei ole lainkaan vaan sänkyyn hyppäisivät varattujen kanssa, se on eri juttu se.
Enemmän uskon siihen, että juurikin rakkaudesta ihminen on hieman epäileväinen, eikä ole heti eroamassa tunteen ja intohimon huumassa. Se ettei kannusta toista eroamaan ei tarkoita sitä, etteikö rakastaisi. Lähinnä se kertoo siitä epävarmuudesta, että onko se oma rakkaus kylliksi kannattelemaan sitä suhdetta, kun siihen tullaan kaikki painolasti mukana vanhasta? Kyllä minusta on aina hyvä pitää vähän taukoa suhteiden välissä, eikä olla heti valmis pomppaamaan uuteen kelkkaan. Minusta on tervettä tuntea näissä tilanteissa hieman ristiriitaa, eikä kuvitella, että kaikki olisi jotenkin satumaisen yksioikoista.
Ei mulla vaan pokka riittäisi vaatimaan ketään eroamaan vuokseni. Haluan sen jotenkin tapahtuvan enemmän hänen omasta aloitteestaan kuin jonkinlaisesta painostuksesta.
Joo, ei munkaan mielestä ihan parin viikon tai kuukauden ihastumisen vuoksi kannata erota, höh ihmisethän ihastuu vähän väliä vai onko jotkut kuiteskin erilaisia? Mä en kyllä lue aloitusta myöskään vaatimisena, että jonkun pitäis erota. Mutta jotkut luottaa rakkauteen ja elämään ehkä siinä on kyse siitä. Tottakait on moraalisesti tiukempia ihmisiä, jotka on uskollisia, sinkkuja jotka ei varattujen kanssa hengaa saatikka, että punkkais, mutta tuommosessa tilanteessa varmaan tajuaa kuinka hienoja ihmisiä ne on ja varmaan kuitenkin jutteleen pystyy.
Jokaisen on itse mietittävä mihin on valmis ja mitä itse haluaa. Se eroa harkitseva tekee itse eroamispätöksen ja vastaa päätöksestä itse kävi uuden mahdollisen suhteen kanssa miten vain.
Sinkku myös itse vastaa päätöksestään onko valmis suhteeseen varatun tai eroa tekevän kanssa. Joskus jollain oma ajatus on niin, selvä ettei halua sekaantua, vaikka tietäisi sen varatun olevan onneton tai rakkaudettomassa suhteessa. Siihen on täysi oikeus. Ei ketään voi vaatia suhteeseen edes kahden sinkun suhteessa. Jokaisella on vapaus valita.
Nuorena en olisi ymmärtänyt, tilannetta, jossa sinkku ja seurusteleva aloittaa suhteen. En tosiaankaan. Enkä ole ikinä pettänyt. En koskaan.
Kuitenkin ikä vaikuttaa, että mustavalkoinen muuttuu harmaan sävyiksi. Kun lapsia, joiden takia halunnut pitää perhettä yhdessä, vaikka samaan aikaan vanha parisuhde on kuollut. Ei ole fyysistä eikä fyysistä läheisyyttä, ei seksiä, ei kosketusta, ei yhteistä tekemistä tai edes TV:n katselua yhdessä. Surullistahan se on, ja turhauttavaa kun mikään ei ole auttanut yrityksestä huolimatta.
Kun tähän pakettiin osuu vähän puolivahingossa ihminen, joka on saanut sukat pyörimään pelkällä katseella. Tunne on vahva, vaikka mitään ei ole edes tapahtunut, ja tunnetta ei pysty hallitsemaan tai poistamaan järjellä mitenkään. Nyt ymmärrän hyvin, miten suuri kiusaus olisi antautua hänelle, jos hän niin itse haluaisi (En tiedä haluaako). Taitaisin olla vähän liiankin helppo ;-) En silti harkitsisi pettämistä kenenkään muun kanssa. Nämä tunteet on tekijä, miksi olisin altis.
Nyt tiedän myös miten paljon haluaisin omasta parisuhteesta pois, vaikka ne lapset surettaa. Silti lasten kanssa elmän realiteetit on realiteetteja, ja tässä joutuisi odottamaan omia tarpeitaan. Asioita ei voi rynniä läpi niin kuin kahden aikuisen perheessä olisi helpompi tehdä.
Hänen pitää itse valita, onko kuvio liikaa edes keskusteltavaksi. Hänen päätöstään kunnioitan, enkä siksi ole itse aloitetta tehnytkään. Onhan tämä kohtuuton tilanne hänen näkökulmastaan. Anteeksi siitä :-(
En miettisi näitä asioita, jollei rakkauden merkitys olisi suurin.
Ehkä sun kantsii puhua kohtees kanssa. Mä en oo ite kenestäkään varatusta sillen kiinnostunut. Ylipäätään mä huomaan, että sellasetkin jotka on tuntu kiinnostavilta alkaa kun vähän enemmän miettii ja ettii niistä huonoja puolia niin vaikuttamaan huonoilta vaihtoehdoilta. Mutta sinkkuna sit varmaan varatut kiinnostaa enemmän, kun tarjontaa muutenkin vähemmän.
Lähinnä tulee aloituksesta mieleen, että pitää olla jo uusi suhde varmistettuna ja katsottuna ennen kuin uskaltaa erota. Ei näin. Kyllä sitä aikuisen pitäisi kyetä päättämään erosta omalta osaltaan oman onnellisuutensa vuoksi. Marttyyrinä suhteeseen jääminen ei kannata pidemmän päälle.
Ei suinkaan tule olla katsottuna. Ihmiset nyt vaan ei aina rakastu "ihanneaikaan" ja usko pois, että moni kyllä yrittää sitten tunteensa tukahduttaa ja sen toisen unohtaa, mutta joku saattaa tietää ettei se kaikilla tunneihmisillä niin onnistu varsinkin jos liitto tullut tiensä päähän. Mutta turha tästä on jankata, ihmiset on tunteiltaan, tunteiden voimakkuuksiltaan, tärkeydeltä ym.eriaisia. Toisaalta kyllähän moni kumppani, joka olisi halunnut jatkaa vielä vanhan kanssa vaikka ilman rakkautta on sanonutkin, että pääasia että toisellakaan ei ole uutta onnea ja ettei toinenkasn uutta löydä. Sekin on sitä rakkautta aidoimmillaan.
Ja oikeasti aika harva taitaa sitä rakkautta takaisin löytää vanhan kumppanin kanssa, kun ne ongelmatkin monesti pidemmältä aikaa ja joskus jopa ratkaistamattomissa, että kylöä monet jossain vaiheessa lähtee ja kyllä mä uskon, että monet sitten lähdön jälkeen haluaakin löytää rakkauden, mutta ei se vanhemmiten enää niin helppoa ole kelpo kumppania ja molemminpuolista rakkautta löytää enkä ite varmaan kyllä sillloin miettis kuinka soveliasta olis. Ei täällä ennenkään mistään hyvyydestä oo palkintoja saanut, pääsääntösesti paskan olon itelle. Ite en oikeestan usko enää rakkauteen, mikä tekee elämästä ainakin itelle tarpeettoman. Toki monista asioista pystyy iloitseen, mutta itekseen se on tyhjää.
vastakohtana toimii täysin loinen kopioinen...
housuissas joku toinen...
ps.perinnehameen alla putiikissa vaikka pöytäsirkkeli?
terveisin.fi
Rakkaus on vain käsite jostakin temmattu tuulen vietäväksi omia menojaan. Kyllä se siitä sujuu vähemmälläkin.
Minun on nyt pakko vastata tähän ja tpivon, että tämä kirjoitukseni lopettaa kaikki spekuloinnit. Jos voisin, niin tätä meidän välistä "suhdetta" ei olisi koskaan syntynytkään. Uskon, että tällä on tarkoitus tälläkin vaikka välillä olen sitä jo epäillyt. Minulla olisi nyt helppo tilanne olla mutta ei. Tämä raastaa ja jotenkin minusta tuntuu, että tämä ei helpota. Olenko minä siihen syypää? Minä rakastan miestäni hyvin paljon. Hän on minun kallioni ja ollut tukena myös huonoina vuosina, jolloin monet hylkäsivät, myös sinä. Hän tuntee minut läpikotaisin, hyvine ja huonoine puolineni. Hän saa minusta parhaan esille. Minun mieheni on näes pyhimyksestä seuraava. Niin hyvää ihmistä saa hakea. Hänen kanssaan voin elää eteenpäin lukuisine ongelmineni tietäen, että hän auttaa minua aina. Minä näen oman tieni nyt edessäni selkeänä ja uskon, että minulla on vielä annettavaa kenties sovitukseen asti. Anna minun elää elämääni, anna minulle anteeksi ja jatka elämääsi. Miten jatkat, se ei minulle kuulu. Olet hyvä tyyppi ja ansaitset hyvän kohtalon. Toivon, rukoilenkin joka yö, että löydät itsellesi ihanan naisen, sinulle sopivan. Käsitän, että ympärilläsi pyörii moni. Valitse heistä sinulle sopiva. Anna elämälle tilaisuus aläkä estä hyvää tapahtumasta. Ala elää äläkä pyöri täällä. Elämä on kallisarvoista tuhlattavaksi. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja olen kiitollinen sinulle. Ilman sinun apuasi en olisi selvinnyt hyvin vaikeasta ajasta. En usko, että tapaamme enää. Niin on vain parasta. Toivon, että lopettaisit nämä kirjoitukset täällä. Pyydänkin. Lopetetaan tämä kerta kaikkiaan!!! Tästä ei koskaan tule mitään syntymään.
Voisitko sää lopettaa nämä trollauksesi. Minä olen nainen enkä varmasti kirjoita sinulle eikä minulla ole meneillään mitään suhdetta kehenkään. Sitäpaitti miksi sä olisit täällä, jos sulla on npin hyvä mies.
Rohkeutta on katkaista suhde ja rueta olemaan yksin. Rohkeutta ei ole hypätä suhteesta suhteeseen.
Tiedätkö silti, että rohkeuteenkin tarvitaan jotain vahvistusta, enkä nyt tarkota sitä yhtä jota joku rakastaa. Mutta jos siinä ei oo ketään, yhtikäs ketään vahvistamassa vaan päinvastoin. Jokainen tarttee oikeesti tunteen tulla merkitykselliseksi ja rakkaaksi ja tätä on montaa muotoa. Kuten totesinkin jos ei oo rakkautta moni menee järjellä kunnes järkikin loppuu.
On varmaan niinkin, että ensin kantsii erota ja ettiä sitten uusi rakkaus (moni löytää pikademmin). Itelleni on ksikkien kumppanien kanssa käynyt niin, että ne on löytynyt tuttavapiiristä. En ole yhtään kumppania löytänyt ravintoloista tai netistä, en taida oikein osata noita isku-ja keimailukuvioita. Oikeesti vähän hirvittää noi nettideitti sovellukset, kun niissä käydään viidenkin eri ihmisen kanssa treffeillä rinnakkain ja vaikka yhden viikon aikana. Kenen aika ja kiinnostus riittää tuommoiseen määrään tapaamisia ja kuinka jaksaa alottaa rutustuminen aina alusta. Monilla kavereilla lisäksi ikäviä kokemuksia juuri niistä, jotka haluaa sitoutua. Varsinkin miehet ihan.älymustasukkadia ja sitovia.
Minä olen ollut vuosia yksin (10.v) :) erosin 8 vuotta kestävästä parisuhteesta,yksin olen ollut koska halunnut niin.aluksi tietystikkin koska ero teki kipeää.. viihdyin yksin opin olemaan yksinkin,jopa nauttimaan siitä :D sitten rupesikin tulemaan ajatuksia että miten mielenkiintoista olisi jakaa elämä toisen kanssa,kasvaa enemmän ihmisenä <3 ymmärsin että mun täytyy tehdä töitä jotta saan sen .ns.sydämmen kahleet avattua ja avautua kaikelle uudelle,ei se tost noin vaan tapahdu!ainakaan mulla :D nyt haaveilen perheestä rakastumisesta..iloineen suruineen <3
Mä luulen, että ongelma monelle varmaan on se, että ei enää uskalla antautua tunteiden vietäväksi, ei halua enää kolhuja, poikkeamaa jonkinlaisesta tasapainosta. Ei halua enää lähestyä ja toisaalta kellään ei ole nykysin edes tarve lähestyä, jos se ei oo heti helppoo ja mutkatonta. Ihmiset on vaan niin korvattavissa muilla. Lisäksi kipeät kokemukset jättää sen jäljen ettei edes ole rakkauden ja rakastamisen arvoinen, se on muuten syy miksi moni kuolleissa suhteissakin roikkuu. Oikeestaan mitä vaikeempi ja pidempi suhde sitä hankalampaa on irrottautuminen. Rohkeutta ja positiivisuuden kokemuksia ja näkemyksiä siihen tarvitaan ja tunnetta, että on ihmisiä niin samaa kuin vastakkaista sukupuolta, joille olet merkityksellinen ja tärkeä, rakastettava.
olipa hienosti kirjoitettu ja olen kanssasi samaa mieltä :) itsellä on halu työstää niitä kahleita pois sen sydämen ympäriltä <3 ja siitähän se lähtee,omasta halusta.niinkuin monessa muussakin asiassa :)halu heittäytyä elämään toisen ihmisen kanssa.. olla täysin haavoittuvainen..luottaa <3 puolin jos toisin :)miten paljon rikkaampana kaiken näkisi ja kokis..i ja kyllä voi olla et siipeentulisi pahastikkin,ei voi tietää ;) uskon kuitenkin että oli sen arvoistakin <3 elämää :D