Seksitön suhde

Anna_

Ollaan oltu kumppanin kanssa yhdessä kohta neljä vuotta. Tänä aikana seksielämä on kuihtunut olemattomiin. Tällä hetkellä en edes muista milloin vimeksi olisi ollut mitään toimintaa siltä saralta.

Alussa seksiä oli ja se oli ihan ok ta ja ajattelin että tästä se vaan paranee kun tutustuu kumppaniin enemmän ja oppii tuntemaan toisen paremmin ja mistä tämä nauttii.. Kuitenkin vuosien vieriessä miehen aloitekyky on kadonnut ja häntä ei koskaan kiinnostanut oppia tuntemaan mistä minä nautin. Hän kyllä lähtee leikkiin mukaan jos minä teen aloitteen mutta muuten seksistä ei puhuta eikä hän muutenkaan koskaan puhu mitään erotiikkaan tai seksuaalisuuteen viittaavaa. Hän peittelee alapäätään ja suhtautuu alastomuuteen aivan minulle vieraalla tavalla. Itse olen tottunut että näistä asioista puhutaan avoimesti ja alastomuus on luonnollista. Omista toiveista ja haluista puhutaan avoimesti ja mistä nauttii ja mitä haluaisi toiselle antaa ja tehdä. Olen yrittänyt aluksi puhua kauniisti ja rakentavasti asiasta kun olen huomannu että toiminta on melko yksipuolista ja antanut hänelle aikaa että luottamus suhteessa kasvaa ja voi olla rennosti sängyssä. Tämä ei myöskään tee omalle itseluottamukselle hyvää että aloite lähtee aina itsestä. Varmasti jokainen haluaa tuntea itsensä halutuksi suhteessaan. Mies sanookin että ei ole siitä kysymys etteikö haluisi. Rakastaa ja haluaa ja on empaattinen ja sympaattinen ja muuta vikaa hänessä ei ole. Mutta seksitön suhde ja aikuinen mies joka ei osaa käsitellä asiaa. En kertakaikkiaan ymmärrä miten yli kolmekymppinen mies ei kykene käsittelemään asiaa. Eteen kyllä ottaa mutta aloitekyky on nollassa. Joka kerta kun asiasta puhuttu niin lupaa kiinnittää huomiota asiaan ja nykyään tuntuukin kuin asia olisi jokin ikävä juttu kuten tiskin tiskaaminen jonka lupaa tehdä. Koskaan ei kuitenkaan mitään parannusta asiaan tule. Nykyään pelkkä ajatuskin seksistä nostaa niin suuren tunteenpuuskan että tilanne on sietämätön. Mies alkaa puhua aivan muista aiheista ja omista ongelmistaan (jotka voisi hyvin hoitaa mutta ei sitäkään tee) ja minä raivostun koska hän ei osaa sanoa asiaan mitään.
Toivoisin jonkunnäköistä konkreettista siirtoa hänen puoleltaan että hänkin haluaa korjata asian. Olen ehdottanut että tehtäisiin vain hetki jossa voidaan olla lähekköin ja kynttilöitä jne ilman odotusta mihinkään sen kummempaan. Olen ehdottanut terapiaa, seksileluja kysynyt mitä hän toivoo olen yrittänyt näyttää mallia miten itse haluaisin että alote tehdään mutta mikään ei auta. Hän ei vastaa esim terapia ehdotukseen mitään seksileluihin hän ei sano mitään ja jos minä teen aloitteen ja ”hoitelen” hänet niin silloin hän vain nauttii. Normaalisti tällaisesta nauttisin minäkin että saa antaa toiselle mutta tilenteen ollessa tämä en saa muuta kun raivostumisen tunteen.
Muutenhan meillä on kaikki ihan hyvin, mutta tämä asia jonka pitäisi olla ihana osa suhdetta, ei sitä ole. Mitä voi enää tehdä?

3

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies51v

      Nähdäkseni tässä on ongelman ydin piilotettuna: "Mies alkaa puhua aivan muista aiheista ja omista ongelmistaan (jotka voisi hyvin hoitaa mutta ei sitäkään tee) ja minä raivostun koska hän ei osaa sanoa asiaan mitään. " Mieheltäsi puuttuu vahva tunneside sinuun. Todennäköisesti hoitaa omat seksuaaliset tarpeensa jotenkin muuten. Sitä en tiedä voiko asialle tehdä mitään, mutta raivostumisesi ei ainakaan paranna asiaa.

    • Pilluatekismieli

      Miehesi taitaa olla aseksuaali. Käykää pari terapiassa ja koittakaa sitä kautta saada asia selville. Tai sitten ehdotat avointa suhdetta.

    • Olet kyllä hankalassa välikädessä, kun asia on miehellesi ilmeisen herkkä. Hän ei varmasti halua sinänsä olla mitenkään 'huono mies', mutta aseksuaalisuus on ominaisuus, jota voi olla vaikea toisen toimesta oleellisesti muuttaa.

      Meillä on juuri toisinpäin, joskaan ei ihan noin pahassa asteluvussa. Me sovimme taannoin vaimoni kanssa, että minulla (ja tietty hänelläkin, jos innostuisi) on lupa muihinkin suhteisiin. Me olemme toisillemme tässä täysin avoimia, jolloin tämä ei ole myöskään 'pettämistä', kun asiat on oikein esillä, vaikkemme retostelekaan näillä jutuilla.

      Lopulta olen vain kerran käyttänyt tätä 'optiota'. Hassua muuten sanoa, että jo sekin, että on lupa näin toimia on tuntunut hyvältä, vaikken sitten sitä oikeutta liiemmin käyttäisikään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      236
      4740
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      134
      3858
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      363
      3553
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      20
      2528
    5. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      52
      1911
    6. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1824
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      95
      1722
    8. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      201
      1684
    9. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1402
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      101
      1299
    Aihe