Olipas helpottavaa lukea täältä miten monella ihmisellä on saman kaltaisia ongelmia ujouden kanssa kuten mulla itselläkin. Monesti kun juttelee ihmisten kanssa jotka eivät itse ole ujoja, kulee vastaavanlaisia kommentteja kuten "opettele elämään sen kanssa"
Se on aika hankalaa elää sen kanssa, kun ujous ainakin mun kohdalla rajoittaa normaalia elämää. Jos vaikka on jossain isommassa porukassa ja keskustellaan jostain aiheesta mikä mua itseä kiinnostaa, niin en viitsi sanoa omaa mielipidettä, koska kuitenkin puhuisin liian hiljaa tai sanat menis sekaisin. Sitten se jää harmittamaan pitkäksi aikaa kun ei tullut sanottua mitä ajatteli.
Asioita vaan jännittää ja mietii aivan liikaa kun on näin ujo kuin minä, eikä sille mahda oikein mitään. Mutta olishan se tietenkin mahtavaa jos oppis vähän rennommaksi ja avoimemmaksi. Haluaisin niin kovasti joskus avata suun, mokaamatta, mutta kun en pysty. Pääseekö tästä ikinä mitenkään eroon?
Se on aika hankalaa elää sen kanssa, kun ujous ainakin mun kohdalla rajoittaa normaalia elämää. Jos vaikka on jossain isommassa porukassa ja keskustellaan jostain aiheesta mikä mua itseä kiinnostaa, niin en viitsi sanoa omaa mielipidettä, koska kuitenkin puhuisin liian hiljaa tai sanat menis sekaisin. Sitten se jää harmittamaan pitkäksi aikaa kun ei tullut sanottua mitä ajatteli.
Asioita vaan jännittää ja mietii aivan liikaa kun on näin ujo kuin minä, eikä sille mahda oikein mitään. Mutta olishan se tietenkin mahtavaa jos oppis vähän rennommaksi ja avoimemmaksi. Haluaisin niin kovasti joskus avata suun, mokaamatta, mutta kun en pysty. Pääseekö tästä ikinä mitenkään eroon?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itekin haluaisin todellakin olla vähän avoimempi jne. mutta ei se kai tule koskaan onnistumaan. Olen kuitenkin tosi huumontajuinen ja isossa porukassa joskus tekisi niin mieli heittää hauska kommentti keskusteluun mutta kun ei millään kehtaa. Jossain vaiheessa tuntui että ujous oli jotenkin jäänyt vähemmälle, mutta nyt viime aikoina olen taas sama vanha luuseri ja myös aika ahdistunut. Yök, inhoan olla minä.
Olin itsekin nuorena ujo ja hiljainen. Pienessä porukassa vielä juttu lensi mutta isommassa ja vähän vieraammassa olin aina hiljaa. Olen vieläkin jos porukka on vähänkin oudompaa ja jos pitää puhua vuorollaan jännittää etukäteen. Mutta kyllä muuten on helpottanut iän myötä koko ajan. Ne jotka eivät minua ole nuorempana tunteneet eivät usko että minua on sanottu hiljaiseksi. Kun sanovat että olen aina äänessä :) .Erään artikkelin mukaan (ja piti paikkansa) olen tyypillinen perheen nuorimmainen. Kun aina isommat lapset nauroi minun kommenteille tai tietämättömyydelleni kun olin niin "pikkainen". Siitä oppi olemaan hiljaa seurassa. Kyllä se teilläkin vielä helpottaa. Uskon niin. Tsemppiä
Monesti sitä ujona ajatteleekin, että hankala on puhua. Sitten ajattelee helposti, että ei muilla kiinnosta tai ei halua häiritä tai jopa niin, että muutkin kiusaantuvat ujon seurasta. Sitten kiusaantuu itse. Selvitä itselle, kuinka paljon ajattelet sitä, mitä muut mahdollisesti saattaisivat ajatella.
Tässä on yksi ujon ja rohkean ero. Ujona on yliempaattinen toisen tunteille. Sillä jos todella tietäisit, että se on toisille aivan sama, mitä sanoisit ja he eivät muodostaisi käsitystä sinusta sen perusteella, miten itse toimisit, ethän olisi lainkaan ujo. Eikö niin? Rohkeat ihmiset eivät ajattele toisten ajatuksia, joten ne eivät vaikuta heidän rohkeuteensa, vaikka ne ajatukset olisivat mitä. Joten sinäkin voit unohtaa toisten ajatusten luulemisen ja olettamisen. Ei kenenkään ajatuksia voi lukea.
Rohkeat ihmiset eivät siis tule välttämättä edes tietoiseksi näistä mahdollisista toisten harmillisista ajatuksista. Ja jos niistä ei edes tiedä, ne eivät vaikuta siihen, miten kokee itsensä. Oletko huomannut tätä?
On ihana asia, että olet empaattinen. kuitenkaan sinun ei tarvitse olla empaattinen toisten ajatuksille, jotka eivät ole välttämättä ollenkaan sitä, mitä ujona saattaa olettaa.
Ja vielä lopuksi sellainen asia, miten itselle kävi. Oli ryhmätyöesitelmä, joka piti esitellä suurelle joukolle. Hätäilin, että minä en osaa ja en tiedä, miten olla, jännitän.. Yksi tyttö sanoi ihanasti, että on sinullekin tehtävä. Voit hymyillä muille. Sitten ryhmä esiintyi ja minä hymyilin. Jäi tosi hyvä mieli. :) Jos tuntuu, että ei tule sanoja, voi hymyillä. Hymyä sinulle.
että iän myötä pikkuhiljaa, toisinaan on kovasti auttanut se että on jossain puheilu tilanteessa itse tuonut ilmi sen että on ujo ja vaikee puhua. Jotkut ihmiset on todella ihania ja alkavat puhumaan kannustavasti....tiedän...kun tuntuu ettei sekään auta riittävästi.
Ei niitä toisii ihmisii kannata pelätä tai miettii et mitä ne ajattelee sust. Neki on vaa saman laisii ihmisii ja hengittää sammaa ilmaa ku sä. Samal taval verta ja lihaa. Meil ujoil tulee monesti tunne et muut on jotenki parempii, mut ei se oo nii. Me kaikki ollaan yhtä hyvii änkytettiin sit tai ei. Rohkeesti vaa suuta auki jos kerran mielipiteitä löytyy, vaik tuntus et sanat häviää. Jos sä hoet ittelles et se jännittää tai ujostuttaa, nii sun aivotki alkaa toimii nii. Se jää "soimaan" sun takaraivoon. Me itehän meijän mieltä käsketään. Sun täytyy vaa hokee ittelles et sä selviit siit ja et sä oot yhtä hyvä ku muut. Kannattaa aamuisin laittaa jotain hyvää ja rauhoittavaa musaa soimaan ja maata sängyllä selällään ja rentouttaa ensiksi koko keho ja sit ensin ajattelee et tänään mä en jännitä ja et oon yhtä hyvä ku muutki, sit ajattelee niit erillisii tilanteit jotka jännittää, kuvittelee ne mielessään niin ku haluais niitten menevän. Täytyy vaa ajatella et mul mä pystyn tähän jos nuo muutki pystyy. Ääntäki voi vaik yrittää aukaista aamulla lauleskelemalla.
Toivottavasti tästä on sulle ees jotain apuu.