Syynä on muun muassa vihervasemmistolainen kansakunnan rappiota edistävä politiikka.
Nuorison maanpuolustustahto alentunut selvästi
alikers
41545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Nuorisolla on muutakin ajateltavaa kuin maanpuolustus, maailmanpuolustus. Maailmaa hallitaan yllättävän vähällä järjellä (Oxestjierna) , joten nuorisolle pitää tarjota älyllisiä haasteita, ei kranaatinheitto-ohjeita, ei poteron kaivamisen neuvoja, nyt on aika oppia kohtaamaan vieras eikä ruveta pelkäämään sitä.
tai sitten nuoret on vaan fiksumpia? eipä nykyään kranaatin heittotaidoilla pärjää kun pesäpallossa ja poteron kaivuulla kaapelityömaan monttumiehenä? joo fakta---vaikka kuinka oltas isänmaallisia noi nykynuoret on uuden taktisen sodankäynnin etunenässä ka se käydään ihan sisätiloissa kuule rannanjärvi
Kun hyökkäys tulee idästä, niin siinä ei auta, vaikka kuinka osaisi pelata tietokonepelejä ja tubettaa. Hyvä kunto, sitkeys, tahto, ja asetaidot ratkaisevat. Ihan samat asia kuin 1939 - 1945.
Jättävät naiset ja lapset tappelemaan. Itse häipyvät mahdollisimman kauas hakemaan Asylumia. Ovat saaneet tällaisen idean kopioitua, mistähän lie?
Hyökkäys on tullut jo ja se on tullut lännestä. Itse en ainakaan rupea mitään Ruotsia puolustamaan.
Viheriät hävitävät suomalaisuuven.
Kyllä puolustustahto on ennallaan. Ja venakko on edelleen se johon ei luoteta.
Eikö olisi aihetta ottaa huomioon sekin, että tänne voi hyökätä myös Amerikka. Siinä tapauksessa minäkin tartun aseeseen ja koetan hätistää jenkit pois.
Ryhmään ei näköjään anneta lisätä uusia aloituksia!!!!!!
Maanpuolustustahdon kanssa laskevat myös oppimistulokset kouluissa ja syntyvyys.
Voi lettas sentähären on siinä jokissilla murheet!!!
Niin kun maailmassa ei riittäisi ajateltavaa!!
Täällä porsas laaksossa on aina asenut ankeus ja itsekkyys!!
No mitäs wittuu sitä kirjaimellisesti nyt puolustaisi - lainvalvojien oma Mc Jenkki psykoosipartiota, Ryssä Mc Roistot vittuperkelesaatanapartiota, Suomi Saatanan tunarinatsipartiota vai vitun virkamies anna rahaa tai tulee munaa perseeseen... on Suomi Saatana nyt niin ihana ilmestys että ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja ihan oikeasti.
Tosi uskottava Puolustus.
Kenen maata pitäisi puolustaa?
näin just. eikös tää ollut yhteinen maailma, ainakin hönöjen mielestä. mitä sitä yhteistä maailmaa sitten puolustaa??!!
Tätä se teettää kun trolliarmeija panee parastaan. "Hajota ja hallitse", sen Venäjä osaa. Onneksi Putin on jo ylittänyt venäläisten miesten elinaikaodotteen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016022521163544
Venäjä+on+ollut+vuosisatoja+diktatuurivaltio+ja+sellaisena+pysyy.+Neuvostoliiton+hajottua+oli+lyhyt+demokratiakokeilu+90-luvulla,+joka+epäonnistui.+Länsimainen+demokratia+eli+ns.+liberalismi,+joka+syntyi+USA:n+syntymisen+ja+Ranskan+suuren+vallankumouksen+myötä+ei+sovi+Venäjälle.+Niin+kuin+ei+juuri+muuallekaan.+Putinilla+on+noin+80+%+kannatus+nyky-Venäjällä.+Venäjä+otti+Krimin+niemimaan+Ukrainalta.+Strategisesti+tärkeitä+maa-alueita+myydään+Suomessa+itänaapurilaisille+yhä.+Että+tällä+lailla!
Suomipojat, naiset ja lapset saavat lähteä sitten lähi-itään kun sota tulee. Ja lähi-itä saa kuulla kunniansa, jos ei ole täydellistä hotelli majoitusta, ruokaa, tapahtumia ja rahaa käteen ja paljon ja ja ja ja......................
Venäläiset sentään osaa lukea ja kirjoittaa ja muutenkin lähempänä suomen kulttuuria. Mun puolesta venäjä putin saa tulla ennemmin kuin nämä moniosaajat.
Ai niin kuin tulivat raatteentietä?
ei siinä nyt enää sitkeys ja isänmaallisuus auta talvisodan hengessä hei...maailma on muuttunut....ootteko juonu päänne pilalle? vaikka kuinka taistelutahtoa täynnä juoksee venäjän rajalle rynkky kädessä niin mitäs luulet kuinka käy...tegnologiaa ei ollu silloin nyt on...
Ei uutta kuin pystyttämään lisää kiviä, kivikasoja ja muita muistomöykkyjä, niin kyllä se tapa nuorten maanpuolustushengen typistää.
Ei 1939 ollut yhtään sen kummempi tilanne kuin nyt, russland oli 200 miljoonan kansa ja loputtomasti miehiä ja arsenaalia, meillä ei kumpaakaan, mutta vastaan pantiin.
Kyse ei ole varustelukilvasta vaan TAHDOSTA, haluatko puolustaa isänmaatasi.
On se perkeleen kumma jos joku EI halua! Painukoon sellaiset sinne työläisten paratiisiin samantien, niin ei tarvitse odottaa Putinia.
Ensin pari säkeistöä Ateenalaiste laulusta Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä ... ja päätteeksi Sillanpää marssilaulua ja pätkä Narvan marssia. Johan nousee henki taistelemaan. Tai käymään kybersotaa.
Mitä puolustaa, kun ilmaiseksi vieraille annetaan koko maa?
GCM-sopimuksella se tehdään.
Nykyhallitus sen tekee.
Viikon päästä me lähteä 250 miljoona afrikkalainen kohti Finland. Te luvata, me tulla.
nää koti uskon ja isänmaan uhoojat tällä sivustolla(lue persut) ei ole niitä jotka edes olisi siellä etulinjassa..vaan komerossa. uskoisin
Ei ole mikään ihme että puolustus on heikentynyt. Maahan vedetään matuja=samanikäisiä nuoria sotaväki-ikäisiä käpykaartilaisia !
Tämähän+on+oikeen+hyvä+juttu..+Ketään+ei+kiinnosta+pyssyleikit..saati+median+luoma+putin+pelko.+Aikuset+työttömätmiehet+täällä+vinkuu+mamuita+24/7+..Perustakaaoma+mamu+ketju+jossa+voitte+vinkua.+Seinäjoki+keskutelusta+on+jo+70%+pelkkää+mamu+txt..Näitten+muutaman+persläven+vuoksi+jo..+Onneksi+tulee+pakolaisia+ja+maailma+menee+eteen+päin+JA+TEILDäN+MIElipiteellä+EI+OLE+MERKITYSTÄ.
periaatteessa edellinen kirjoittaja oli oikeassa...miksi varsinkin lakeuksilla miehet kuluttavat kaiken energian turhaan vouhkaamiseen venäjä pelosta ja mamuista kun voisi tehdä jotain järkevääkin....fakta on se että yksi tapaus kylässä sai koko paikan sekaisin...no ei kaikki maailman mamut oo täällä...ja mitä tulee itänaapureihin seinäjoen raksat on täynnä niitä,ootteko käyny tarkkailemassa...?----mä ymmärrän jos pimeessä tulee hulluksi yksin kiljua juodessa
Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttöön suunnitellaan rajoituksia, kalastusta ja metsästystä rajoitetaan länsimaissa yhä enemmän ynnä muuta, ynnä muuta, hallitsemattomasta maahanmuutosta puhumattakaan. Vihervasemmistolaisen aatemaailman kyllästämää länsimaista kulttuuria ei välttämättä nähdä puolustamisen arvoisena. Jos ainoa vapaus on se, että mies voi panna toista miestä perseeseen, niin sellaista kulttuuria ei kovin moni nykynuori näe ihanteena. Ihanneyhteiskunta voisi löytyä itäeurooppalaisesta kansallisvaltio-ajatuksesta.
Nim nuorison_puolesta
Jaahas sinä sitten sait taas yhdistettyä vähemmistöt tähän asiaan.!!
Mielipiteesi on kaukana tämän päivän nuorison mielipiteistä eikä yleistyksesi päde lainkaan!!
Totta hitossa se vähenee kun MV:n kaltaiset paskajulkaisut vaativat vuodesta toiseen vallankumousta, 'maailman korruptoituneimman' hallituksen väkivaltaista kaatamista.
Maailman lehdistö kirjoittaa kyllä aivan päinvastaista, mutta jonkun mielestä olemme samassa jamassa kuin Pohjois-Korea.
Mikä siinä Venäjän vallan alla olemisessa voi niin kiehtoa, kun siellä ei edelleenkään ole tavallisella musikalla juuri minkäänlaista ihmisarvoa?
Ei tässä oikein voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että Pietarin trollitehdas häärii Suomen joka ainoalla palstalla kylvämässä eripuraa maailman onnellisimmassa maassa. Onko Putin niin kade vai muuten vain hullu, kun ei kestä meidän demokratiaamme?
Putinilla ei ole diplomaattisesti ottaen lainkaan ystäviä, mutta silti täällä oikein jumaloidaan hänen diktatuuriaan.
Kuinka tyhmä pitää olla ettei näe trollausta?
Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon rakennusten sisäilmaongelmista. Venäjällä ei ole sisäilmaongelmia. Sisäilmaongelmat poistuvat Suomesta, kun alamme noudattaa venäläistä politiikkaa.
Joo eipä juuri kiinnosta tätä maata enää puolustaa eikä se ole minkään mystisen "vihervasemmiston" vika vaan tämä maan porvarihallituksen, joka vain leikkaa ja kurjistaa niiltä joilla ei ennestäänkään ole, ja siirtää varat rikkaiden taskuun.
Gini-kertoimen+mukaan+Suomen+taloudellinen+tasa-arvo+on+käytännössä+maailman+ykköskastia,+eli++lähes+joka+ainoassa+muussa+maassa+epätasa-arvo+on+paljon+suurempi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gini-kerroin
Eikä+tässä+vielä+kaikki,+tuossa+taulukossa+on+meidän+edellä+maita+jossa+on+prosentin+osia+parempi+tasa-arvo,+mutta+niissä+ansiotaso+on+puolet+tai+jotain+Suomen+ansiotasosta.
Normaali+suomalainen+palkansaaja+tienaa+niin+paljon,+että+sillä+sijoittuu+kevyesti+maailman+rikkaimpien+prosenttiin,+eli+yli+99%+maailman+väestöstä+on+köyhempiä+kuin+sinä,+jos+sinulla+on+aivan+tavallinen+työpaikka.+++https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000466762.html
Lässyn lässyn. Pelkkää sanahelinää.
Tässä ihan niitä faktoja:
https://www.smu.fi/uutiset/sipilan-hallituksen-tekemat-leikkaukset-ovat-kurittaneet-etenkin-lapsiperheita-ja-tyottomia/
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/53b854bd-684b-4bf7-b115-1248a751564c
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201802142200742857
Ilmaista rahaa ei pitäisi jakaa ollenkaan.
http://kukkahattu.com/2015/10/25/laiskat-nuoret-ovat-ongelma-kertovat-opettaja-ja-toimitusjohtaja/
Älähän lässytä tyhjä aivo. On aivan oikein, että nuoria tuetaan samoin kuin muutkin vähäosaiset. Tämän sairaan hallituksen järkyttävät päätökset näkyvät heikko-osaisten elämässä kauan!!
No koskapa ne nuoret eivät ole muka laiskoja olleet vanhojen ihmisten mielestä. Jo antiikin ajoista lähtien :D
Siellä taas joku kiihkoporvari- äärioikeistolaisnatsi meuhkaa isänmaallisuusdesta. Minä ainakin paskat nakkaan tästä Sipilän roistohallituksen johtamasta valtiosta. Kun valmistun, menen töihin ulkomaille ja anon kansalaisuutta niin pian kuin mahdollista. On ollut opiskeliijalla tässä paskamaassa todella vaikeaa kun hallitus vei tuhkatkin pesästä. Saa koko Suomi vaikka vajota suohon. Kyllä sitä rappiota edistää tämä nykyhallitus eikä mikään ihmeen mystinen "vihervasemmisto".
tais olla lehdessäkin kirjoitus siitä että puolustusvoimat ja poliisi hakee töihin näitä nuoria drone lentäjiä ja koodareita...se on sitä nykysodankäyntiä....mä ymmärrän että monella takapihan kranaatti kunkulla ottaa hermoon kun oma poika ei kato iskän kans talvisotaa joka viikonloppu....no vittu kato....life is life