Totuusmedia vaikenee NATO-luvuista

Enää vain viidennes (20 %) suomalaisista kannattaa liittymistä NATO:on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mukaan. Tämän tiedon julkaiseminen ei näytä kelpaavan uutiseksi johtaville suomalaisille sanomalehdille. (YLE:n uutistoimitus julkaisi tiedon ihme kyllä nettisivullaan).

Siitä tehdään kyllä uutinen, että maanpuolustustahto laskee. Mutta onko tämä mikään ihme, kun armeijan johto ja poliitikot ovat sitomassa Suomea vastoin kansakunnan nimenomaista tahtoa USA:n apujärjestö NATO:n toimintaan.

Suomalainen valtamedia on vuosien ajan ajanut keinoja kaihtamatta maan liittämistä NATO:on eli Yhdysvaltain Venäjän saarrostus- ja hyökkäysvalmistelupolitiikan uloimmaiseksi etuvartioksi. On tietenkin katkeraa havaita, ettei sotapropaganda uppoa kansaan. Suomalaiset ovat viisasta väkeä. He muistavat vielä Paasikiven ja Kekkosen opetuksia toisin kuin kenraalit, päätoimittajat ja poliitikot.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PK-linja kirjoitti:

Enää vain viidennes (20 %) suomalaisista kannattaa liittymistä NATO:on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mukaan. Tämän tiedon julkaiseminen ei näytä kelpaavan uutiseksi johtaville suomalaisille sanomalehdille. (YLE:n uutistoimitus julkaisi tiedon ihme kyllä nettisivullaan).

Siitä tehdään kyllä uutinen, että maanpuolustustahto laskee. Mutta onko tämä mikään ihme, kun armeijan johto ja poliitikot ovat sitomassa Suomea vastoin kansakunnan nimenomaista tahtoa USA:n apujärjestö NATO:n toimintaan.

Suomalainen valtamedia on vuosien ajan ajanut keinoja kaihtamatta maan liittämistä NATO:on eli Yhdysvaltain Venäjän saarrostus- ja hyökkäysvalmistelupolitiikan uloimmaiseksi etuvartioksi. On tietenkin katkeraa havaita, ettei sotapropaganda uppoa kansaan. Suomalaiset ovat viisasta väkeä. He muistavat vielä Paasikiven ja Kekkosen opetuksia toisin kuin kenraalit, päätoimittajat ja poliitikot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu