Miksi sinä siirryt Kehä I:llä tai III:lla minun takaani minun eteeni ajamaan?

Miksi sinä teet niin vaikka vasemmalla kaistalla ei ole ketään, jossa voisit jatkaa ajamista. Miksi se minun keulan edessä oleva paikka on parempi kuin minun takanani, kun minä ajan mukautuva vakionopeuden säädin päällä ja välimatka edelläni ajavaan säilyy vakiona.

Kerro minulle, miksi. Minä en ymmärrä.
Ilmoita


Sulla on ikävän näköiset takavalot autossa.
Ilmoita
No kerron minun stoorini:
17 täyttäneenä kun leikin vielä puupalikoilla pihalla muiden kanssa (vähän nuorempia kavereita) niin isä kertoi että tuo on hyvää kehityksesi kannalta, se kehittää monia asioita. Sekä että hän alkoi kertoa myös kukkasista ja mehiläisistä koska alkaa olla jo se aika, tämä oli kahden kesken koska vähän nuorempien kavereideni läsnä ollessa se ei olisi kuitenkaan ollut soveliasta vielä. Siinä oleellisena jäi mieleen että miksi kehitykseni taso johtuu että naisella on kaksia aukko, meillä miehillä yksi aukko ja kun äidin kanssa touhutessa näihin molempiin aukkoihin niin sotkeentui spermaan mukaan myös ulostetta, ulostettakin siis ja paljon muutakin kuin kunnon spermaa niin tällä on ollut vaikutusta varmaan myös älylliseen kehitykseen. Tämän takia käy vielä seitsemättä luokkaa koulussa, jolla saanee lykkäystä armeijaan (toivon todellakin).

Mutta autokouluun pääsin, pappa betalar/mamma hjelppar menin autokouluun.
Kun olin käynyt autokoulua 7 kuukautta niin isä kertoi että nyt riittää, tuossa on kortti sinulle.
Olin ikionnellinen että nyt minulla on ajokorttikin.

Sain oman asunnon, kaupunki järjesti sellaisen ja siellä asuu monia muitakin, se on sellainen erikoinen kommuuni jos voisi sanoa, melkein koulu, asumisyksikkö. Säästöjä minulla oli viikkorahoista niin meni paikalliseen autoliikkeeseen missä automyyjä tiesi heti mikä auto on automerkille ominaisen sopiva maine, en muista automerkkiä mutta siinä oli 3 vai 4 kirjainta.. a tai b kirjaimella alkoi..

En kyllä ymmärtänyt kysymystäsi mutta olen oikein hyvä kuljettaja.
Siskoni muuten sanoo että ajan paljon paremmin kuin hän, kai se jotain kertoo osaamisestani!

Mut hei hyvää kevättä toivoo petszu tuunin jäbä sutii sutii kaks markaa jee jee olen cool 06 kuka huus.. who kares.. rispekt
Ilmoita
Se vasemmalla turhaan ajaminen on liikennesääntöjen vastaista.
Siis ohituksen jälkeen oikealle sopivalla turvavälillä.
Miten se sinua voi häiritä/ärsyttä, onhan autossasi se mukautuva vakkari?
On vaikea ymmärtää.
5 VASTAUSTA:
Kehäteillä ei ole mitään ohituskaistaa. Vasemmalla kaistalla saa ajaa samalla perusteella kuin oikealla.
Näköjään on vaikea ymmärtää.
khfrty kirjoitti:
Kehäteillä ei ole mitään ohituskaistaa. Vasemmalla kaistalla saa ajaa samalla perusteella kuin oikealla.
Näköjään on vaikea ymmärtää.
Eipä tuossa ole mistään ohituskaistasta mainittukaan.
Saahan siellä vasemmalla ajaa vaikka
TLL9 §
Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.

Tämän(kin) voisi ymmärtää.
Niin ja kun kaistoilla on suuntamerkinnät, niin TLL9 § päde
Ja aivan oikein, tämän(kin) voisi ymmärtää
khfrty kirjoitti:
Niin ja kun kaistoilla on suuntamerkinnät, niin TLL9 § päde
Ja aivan oikein, tämän(kin) voisi ymmärtää
Eipä noista "suuntamerkeistä" ollut aloituksessa sen paremmin kuin 1.12.2018 15:48 kommentissasi mitään mainintaa, joten TLL 9§ on ok.

Ymmärtää toki saa.
tässäkerrottu kirjoitti:
Eipä noista "suuntamerkeistä" ollut aloituksessa sen paremmin kuin 1.12.2018 15:48 kommentissasi mitään mainintaa, joten TLL 9§ on ok.

Ymmärtää toki saa.
Aloituksessa puhuttiin kehä I ja III teistä. Molemmilla teillä kaistat ovat merkitty "suuntamerkeillä" , joten TLL 9§ ei ole voimassa.
+Lisää kommentti
Myös toistuvasti pääkaupunkiseudulla vaikuttava, autoileva Geurt De Wit on aikaisemmassa striimissä todennut, että nuo jotka tuollaista tekevät ovat juurikin niitä joille voi keskaria/centeriä näyttäen todeta olette faking Idiootteja.
Ilmoita
En ole tiennyt, ettei juuri sinun eteesi saa vaihtaa kaistaa. Miksi se on kielletty? Osaatko perustella?
3 VASTAUSTA:
Vaihtaa kaistaa??? Luekos uudelleen!
LueUudelleen kirjoitti:
Vaihtaa kaistaa??? Luekos uudelleen!
Eikö se siis vaihda kaistaa? Siirtyy takaasi eteesi vaihtamatta kaistaa? Se voisi sanojesi mukaan jatkaa vasenta kaistaa mutta ei tee niin, joten mitä se sitten tekee?
kerroperustelut kirjoitti:
Eikö se siis vaihda kaistaa? Siirtyy takaasi eteesi vaihtamatta kaistaa? Se voisi sanojesi mukaan jatkaa vasenta kaistaa mutta ei tee niin, joten mitä se sitten tekee?
Tyhmä.
+Lisää kommentti
Nopeutesi vaihtelee, puhut puhelimeen, kaivat nenääsi, jarruttelet varmuuden vuoksi, vakkarisi pitää liian suurta "turhaa väliä" ajosi häiritsee jatkuvasti takana olevia, sen takia tulen eteesi, miksi se sinua häiritsee????
2 VASTAUSTA:
Kertomansa mukaan aloittaja ajaa vakkari päällä.

Jos joku ohittaa vakionopeussäädin päällä kulkevan auton, niin eikö kaiken logiikan mukaan ohittaneella kulkijalla olekin suurempi kiire ja ohittaneen auton pitäisi kasvattaa välimatkaa, kadoten lopulta horisonttiin?

Ilmeisesti ei. Ohittajalla ei vaan tässä tapauksessa ole logiikkaa. Siihen, onko ohittaja tyhmä, en ota tässä kantaa.
Sinulle tiedoksi, että mukautuva nopeudensäädin pitää nopeuden tarkalleen edelläajavan auton nopeuden mukaisena ja välin sentilleen samana. Se edellä ajavan nopeudella eteneminen ei voi ainakaan häiritä sitä takaani eteeni siirtyvää, sillä se ei vaikuta hänen tilanteeseen eikä auta häntä mitenkään.

Miksiköhän minä siirtyisin jonkun takaa samalta kaistalta jonkun eteen ajamaan? Kun piru vie, minä en löydä sellaiselle mitään syytä enkä selitystä. Kerrotko sinä, joka teet tätä, että mistä on kysymys.
+Lisää kommentti
Siksi ajan eteesi kun olen niin pöljä etten tajua että pitkä väli jedessäsi ohtuu tasaisen nopeuden säätimestä. Luulen että ajat liikennevirtaa hitaammin. Tikattu helvetin ruma muotitakki ja ponin häntä osoittaa myös täydellistä tyhmyyttäni.
Ilmoita
Minä ainakin ohitan kaikki vakkarinysvääjät mihin ryhmään tämä aloittanutkin näköjään kuuluu. Kaistavaihdon jälkeen palaan suoraan eteen ja painan jarrua.
1 VASTAUS:
Penis.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miksi sinä siirryt Kehä I:llä tai III:lla minun takaani minun eteeni ajamaan?

Miksi sinä teet niin vaikka vasemmalla kaistalla ei ole ketään, jossa voisit jatkaa ajamista. Miksi se minun keulan edessä oleva paikka on parempi kuin minun takanani, kun minä ajan mukautuva vakionopeuden säädin päällä ja välimatka edelläni ajavaan säilyy vakiona.

Kerro minulle, miksi. Minä en ymmärrä.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta