Parantaako valkosipuli hevosen vastustuskykyä ja voiko syöttää jatkuvasti?
Valkosipuli
sipuli
2454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mie käytän valkosipulia ruokinnan monipuolisuuden vuoksi ns. lisänä, jotkut käyttää hengityselinten vuoksi. lisäksi annan myös pellavainen- liuosta ruuansulatuksen vuoksi sekä karvan "kiiltoon". siinä miun hepan lisät esikuivatun säilörehun ja prixin lisäksi. toki myös racing vimin-vitamiini
Valkosipuli kuuluu niihin juttuihin, joihin toiset uskovat ja toisten mielestä se on ihan huu-haata. Joka tapauksessa sen toivottu vaikutus on sama kuin ihmisellä eli ennalta ehkäisevä.
Valkosipulin uskotaan parantavan vastustuskykyä ja ehkäisevän yskää yms hengitysongelmia. Talviyskää vastaan sitä tulisi siis syöttää jo hyvissä ajoin syksyllä.
Viimeisimpien ohjeiden mukaan valkosipulia ei pitäisi syöttää jatkuvasti vaan 1-2 kuukauden kuureina. Kuurin aikana ja ainakin sen jälkeen tulisi antaa jotain suoliston bakteerikantaa tasapainoittavaa. Esim meillä polle saa muutaman viikon välein piimää 5-6 päivän ajan. Kolibakteerien muutokset ovat tosin yksilöllisiä ja kaikilla valkosipuli ei vaikuta samoin.
Kannattaa myöskin tutustua eri valmisteisiin. Jos haju ei haittaa niin jotkut hepat syövät oikein mielellään ihan raakoja kynsiä :)