Sanotaan Jumalan kirjoittaneen Raamatun

Taitaa olla pelkkää luulottelua ja oletusta.
Kenelle hän sen muka olisi kirjoittanut?
Ja mihin ja millä?
Millä kielellä?

Kuka opetti ihmiset ymmärtämään tätä tekstiä ja kirjoitusasua?
Jos kerran vielä Mooseskin hakkasi kymmenen käskyä kiven pintaan, niin miksi ei hän tehnyt samoin kuin Jumala ja kirjoittanut niitä vaikka puulevyille.

Täyttä huuhaata ja tarua koko höpöhöpö-kirja.
20515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin. Mooseshan oli kaivertaja. Siinä meni aikaa kun hän nakersi kymmenen vaadetta: ÄLÄ älä älä... Eikä ollut copy pastea.

1Äänestä

missa sanotaan Jumala kirjoittaneen Raamatun? ei sitten missaan,,,sanooko aivosi tuota,,jos sanoo mene kallonkutistajalle..

2Äänestä

Profeetat Matteus. Markus, Luukas ja Johannes kirjoittivat Vanhan testamentin evankeliumit, joissa kerrotaan mm. maailman synty. Muut kirjat (lukukappaleet) ovat myöhemmin kirjoitettuja, niitä kirjoittivat muut profeetat (Hesekiel, Daniel...).
Se on uskon asia, yhtä epäselvä kuin sekin että apinasta tuli ihminen. Lapset kysyvät HS-perjantaissa kysymyksiään, joihin vastaavat yleensä HY:n tutkijat. Yksi kysyi: Miksi apinat eivät enää muutu ihmisiksi? Vastausta en muista.
Itse olen lapsille kertonut nämä kaksi tietoa maailman ja ihmisen synnystä. Saavat sitten itse päättää mihin uskovat.

1Äänestä
  • Ketkä kirjoitti UudenTestamentin? Minun raamattuni Vanhatestamentti alkaa; Viisi Mooseksen kirjaa....

    Olen myös lukenut ne 6 ja 7 Mooseksen kirjat, jotka on Mustassa raamatussa.

    1Äänestä

" lue jumalan sanaa " äkkinäinenkään ei mene lankaan sananlevityksessä, voipi mennä levittämään sanaa Malesiaan tai jehovaa venäjälle, jeesus joutui ristille sanan levityksestä, siitä uskotellaan että meidän syntiemme tähden jumala antoi ainoan poikansa.
Kaiken luoja eikö hän parempaa keksinyt, kaikki valtias haluaa teidän palvovan polvillaan kädet ristissä anna syntini anteeksi, anna minulle sitä ja tätä.
Kaikki valtias miksi annat ihmisten sotia, sairastaa, nähdä nälkää....oletko tosiaan kaiken valtias, luoja.

1Äänestä
  • Sehän selviää jo Raamatun alkulehdiltä, miksi maailmassa on pahuutta.

    Äänestä

  • Hirmu hallitsijat pitävät kansan nuhteessa ja kuulijaisia, jos kaikki olisi täydellistä unohtuisi kuka on kaiken valtias.

    1Äänestä

  • Edelliseltä kysyn, että mikäs rooli tässä kuviossa on pirulla?

    1Äänestä

  • Näin maallikkona mietin, voisikohan jokin parempi konsti olla kuin oman poikansa uhraaminen ristillä.
    Jos on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin olisi riittänyt pelkkä anteeksi anto.

    1Äänestä

  • Jumalalla oli vitsit vähissä kun uhrasi poikansa, epäilen laittoiko edes tikkua ristiin.

    1Äänestä

  • ei laittanut tikkua ristiin,,,,,vaan poikansa Ristille sinun ja minun syntiemme tahden,,kallein mahdollinen uhri..
    tuumihan miksi meilla on joulu..siina joulumiettimista..

    Äänestä

Jesse ja minä kirjoitimme raamatun aikoinaan.
Jessen faija heitteli meille ohjeita, neuvoja ja hulluja ajatuksiaan.
-
Meidän piti Jessen kanssa ensin laatia käsi-ala ja kirjoittaminen.
Siitä tuli aika hyvä, me kun otimme usein iltaisin viiniä.
Nykyäänhän on se kauno-kirjoitus...
-
Miten ne tulevat ihmiset osaa tämän? Kysyin Jesseltä.
- Se on faijan ongelma, sehän ne luo.
-
Taisi olla minun ideani tuo Jessen risti-riipunta.
Minä kun tiesin ettei siihen voi sattua.
Tiesin senkin että se osaa näytellä hyvin vaikka kuinka sitä naurattaisi.
-
Ja niin.
Tässä sitä nyt ollaan ihminen.
Sinä Luojasi luotu.
Maailmassasi on paljon kauniisti soituvia kieliä ja äänteitä.
Sinisellä sillalla
Rääkkääkkää
Vuuleevuukusee
Sjuksköterskor sjunger på blöjorna blå
Not you nuts you have absotulely no guts
Schönen feldt mit blomen bluhen und totenkopf
jne.

H.

Äänestä
  • hunksz..oletko mennyt sille joulupullollesi liian aikaisin..hurahtaneelta kuullostaa juttusi..

    1Äänestä

  • otemporaomores kirjoitti:

    hunksz..oletko mennyt sille joulupullollesi liian aikaisin..hurahtaneelta kuullostaa juttusi..

    Jumalan tiet ovat laveat.
    Eivätkö vain olekin?
    Sitä tulee oikein ihmetelleeksi kuinka paljon totta ja tarua yksi kirja voi saada aikaiseksi.
    Mutta.
    Jatkahan vain lukemistasi minusta, tarinoita kyllä löydät.
    Helpostikin.

    H.

    1Äänestä

Ei ymmärtääkseni missään sanota Jumalan kirjoittaneen Raamatun, mistä lie moisen pinttymän päähäsi saanut

2Äänestä
  • Raamatun alkuperäinen kirjoittaja oli vanha Gruusialainen lammaspaimen.
    Lampaita paimentaessaan hänen aikansa kävi pitkäksi, joten öisin kännipäissään hän kehitteli mielessään maailman synnyn lampaitten näkökulmasta katsoen.
    Ja hyvin hän onkin onnistunut...

    1Äänestä

Kukaan ei ole nähdyt, eikä ole sanonut ikinä mitään mikä se on ......ei mikään.

Äänestä
  • Minähän olen kuvaillut häntä poikineen monen-monituista kertaa.
    Usko nyt pois vaan.
    Enhän MINÄ voi väärässä olla.

    H.

    Äänestä

eikai jumala ei ees jeesus raamattua kirjottanu.ku Miehet.jokaikinen sana on Miesten kirjottama.ei yhtään naista ainakaan uuden testamentin puolella.MIESTEN kirjottama se on.ja mitä tästä ajattelemmeko edes.

1Äänestä
  • Sinulla taitaa olla Uusi Testamentti vielä lukematta.
    Onhan siellä naisia vaikka kuinka. Jokunen naisprofeettakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pässitnarussa kirjoitti:

Taitaa olla pelkkää luulottelua ja oletusta.
Kenelle hän sen muka olisi kirjoittanut?
Ja mihin ja millä?
Millä kielellä?

Kuka opetti ihmiset ymmärtämään tätä tekstiä ja kirjoitusasua?
Jos kerran vielä Mooseskin hakkasi kymmenen käskyä kiven pintaan, niin miksi ei hän tehnyt samoin kuin Jumala ja kirjoittanut niitä vaikka puulevyille.

Täyttä huuhaata ja tarua koko höpöhöpö-kirja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu