Kemiran alasajo

Tällä saiilla oli kysymys suurista talousmokista, siis munauksista ja tässä on yksi niistä. Tietoni perustuu moneen eri lähteeseen. Korjatkaa jos teillä on parempaa tietoa.

Tämä talousmoka alkoi jo siitä kun Kemira pilkottiin, siis omistaja pilkkoi koko yritysrypään ja " maatalouspisnes", siis lannoite- ja siihen suoraan liittyvä taloudellinen toiminta on järkevä siirtää omaksi yhtiökseen Kemira Agroksi joka siten eron jatkuessa sai nimen Grow Hou tai jotakin siihen suuntaan.
Tämä olikin varmasti oikein koska emäkemira suuntasi kohti kasvavia aloja, kuten veden pudistus jäte- ja talousveden osalta on ja esimerkiksi todella puhdasta vettä tarvitsevien teollisuuskemikaalien valmistus ja niiden koekäyttö.

Tämä johti nopeasti Kemiran tuhoon ja se syy on äärimäisen yksinkertainen: tämä maatalouspisnes tehtaineen kaikkineen annettiin KEPUÄNKYRÖIDEN johdettavaksi. Täytyy olla todella tehokas typerys ja tässä tapauksessa tarmokas kepuänkyrä, kun pystyy niin tuottavan ja tietojeni mukaan kohtuullisen hyvin johdetun yrityksen ajamaa konkurssin partaalle.

Tapasin sattumalta kesäpurjehduksen aikana erään korkeassa asemassa olevan henkilön, meillä joskus nuorena oli sama työhuone ja kysyin: "Miten voi myydä, siis lahjoittaa norjalaisille niin hyvän yrityksen." Hän otti pitkän hörpyn oluttuopista oli pitkään hiljaa ja sanoi: "Oli pakko, rahat oli kassasta loppu...." Kepuänkyräjohto pystyi ajamaan niin ennen tuotavan ja kymmeniä miljardia omistavan yrityksen vararikon partaalle.

17

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäi pois NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.

      Kepuänkyräjohto kuvitteli suuressa ja surkeassa tyhmyydessään, että teollisuusyritystä voi johtaa kuten tukiaisissa rypevää maataloutta.

      • Joko.houraat

        Laita nyt edes vähän lähteitäkin juttuusi, menee muuten hokaruutesi piikkiin.


      • kerro.oikein
        Joko.houraat kirjoitti:

        Laita nyt edes vähän lähteitäkin juttuusi, menee muuten hokaruutesi piikkiin.

        Varsinkin kun asiasta ei kepulaiset vastanneet.


    • TehokouluttajaMkvaAUlle

      " Nollat taulussa" toikkaroiva Jyri Häkämies valmisteli myynnin norjalaisille, samanlaisten nollakokkareiden säestäessä.
      Fakta on nyt vain MkvaAU niin kuin sanoin.

      • Outoa.käytöstä.Ossi

        Älähän Ossi sekoile.


      • TehokouluttajaMkvaAUlle
        Outoa.käytöstä.Ossi kirjoitti:

        Älähän Ossi sekoile.

        Sinä MkvaAU et asioista mitään ymmärrä. Kannattaa olla sordiino päällä, ettet totaalisesti munaa itseäsi.
        Aika outo hemmo kun kuvittelet, että toimisto pätevöittää ihan oikeaksi sotilaaksi, taistelun johtamisen kykyä myöten.


    • TalousmiesTommi

      Kemira elää ja voi hyvin, tuottaa edelleen sellu- ja paperiteollisuudelle kemikaaleja hyvälä katteella.

      Osmium ei taloudesta ymmärrä edes sitä, mitä sika tuulimyllyistä. Eikä näemmä politiikasta. Kemiran Growhow yksikön myi Jyri Häkämies, valtio sai siitä lähes 700 miljoonaa. Häkämies on Osmiumin mukaan KEPUÄNKYRÄ. No, kaikki muut pitävät häntä kovana kokoomuslaisena.

      700 miljoonaa konkurssikypsästä firmasta, sellaisenhan Osmium väittää Kemira Growhown olleen, on oikein hyvä hinta. Asia olisi aivan toinen. jos firma olisi hyvässä kunnossa ja tuottava. Toki silloinkin noin 300 miljoonan liikevaihdon (sitä luokkaa lannoitebisnes Suomessa on) yrityksestä 700 miljoonaa on aika hyvin.

    • Osmium76

      Sinulla kulkee ajatus hämmästyttävän hyvin, kun ottaa huomioon että et ymmärrä kirjoitettua sanaa. Lienet Älypelin järjenjättiläinen?
      Kerroin Kemiran yhtiöittämisetä ja siitä, että lannoiteteollisuus erotetaan Kemirasta ja myöhemmin se meni pörssiin, siis se yksityistettiin. Yksi syy lannoite"pisneksen" erottamisesta EmäKemirasta oli se, kuten kerroin, lannoiteteollisuus oli hyvin saastuttavaa ja aika huonossa huudossa suurten ympäristöhaittojen vuoksi. Se sopi hyvin huonosti vesikemikaalien ja muun "puhtaan teknologian" kansa yhteen.

      Emä-Kemiraan jäivät nämä toimialat. Kemira Agro ja myöhemmin Grou Houw jatkoi lannoiteteollisuudessa ja se sai kepuänkyräjohdon. Käsitätkö? Et tietysti.

      Kuvitteletko sinä "Tommi Talousmies" että toimiva johto voi myydä yrityksen? Mites siellä hullujen huoneella tuulee, kuinka tulimyllyt pyörivät?
      Tyhmyytesi lyö laidalta jopa osan täällä häiriköivistä kepun hullujen huoneen "korkeasti oppineista". Älä väitä minun sanonnen sellaista mitä en ole sanonut.
      Omistajat myyvät aina omistuksensa ja toimiva johto pyörittää esimerkiksi tehtaita, kuten lannoiteteollisuutta.
      Tässä tapauksessa entisen Kemira Oy:n lannoitetoimintoja, kuten tehtaita, raaka-aineiden-, pakkaustarvikkeiden, polttoaineiden, yms. hankintaa hoiti tietysti toimiva johto. Se vain toimi niin huonosti, että koko toiminta oli myytävä, Koska rahat loppuivat kasasta!

      Pitää varmasti selostaa vielä. Toimiva johto, joka oli kepuänkyröitä pullollaan ajoi asiat aivan katkeamispisteeseen. Tehtailla ei voitu tehdä edes välttämättömyysinvestointeja. Kyllä kepuänkyrät Grow Hou johdossa olisivat jatkaneet älyttömyyksiään, jos jostakin olisi tullut rahaa, mutta nämä talousnerot kuluttivat paljon enemmän kuin tuottivat, aivan kuin Suomen maatalous, tuet ovat suuremmat kuin tulos.
      Muistelen, että Raisio-Yhtymä ja muutama suuri elintarvikealalla toimiva olisi ollut halukas ostama kaikki toiminnot ja muistini mukaan yksi rahoittaja taho oli Paasikivi...jotakin. Kauppoja ei syntynyt. Eivät rengit saa myydä isännän omaisuutta, ettei käy kuten Nuorisosäätiössä.

      • Kirjoitusvirheitäkin

        Sanoisi Kapikin !


        Ei tuosta saa selvää sanoisi Ite Jytiläkin.
        Vielä sekavammaksi menee tuollaisen tolikan selityllä.


      • TalousmiesTommi

        Kemiralla oli ongelmia sellaisten osien kuin hienokemikaaliyksikkö (myytiin pääomasijoittajalle), vesiliukoiset erikoiskemikaalit ja kalsiumklorit (myytiin Tetralle) kanssa.

        Growhow'n listautumisen jälkeen sen kurssi kehittyi ihan mukavasti, eikä se myyntihinta Yaralle mikään huono ollut kuten edellä kirjoitin. Kun kurssi vahvistuu niin silloin tuloskin on kunnossa. Yhtiö siis menestyi Heikki Sirviön ja Kaj Frimanin johdolla ihan hyvin. Kumpikaan ei muuten ole kepulaisia.

        Yhtiö ei siis ollut konkurssikypsä, vaan hinta jolla se myytiin oli jopa alakantissa, fosfori kun alkaa olla strateginen hyödyke. Siinä se virhe tehtiin. Mutta Osmiumille taloudesta ja yritystoiminnasta kertominen on aivan sama kuin kertoisi sille tuulimyllyä ihmettelevälle sialle. Ei ole ymmärrystä, ei ole.


    • paskaasaapyytämättäkin

      Kepulainen tukipolitiikan isoisä pekoni-Mauri Pekkarinen valmisteli Kemira-kaupat, Häkämies viimeisteli.

      • En ole siitä mitään väittänytkään, kerroin miten kepuänkyrät päästyään valtaan, siis miehittivät toimivan johdon ja saivat tyhmyydellään ja taitamattomuudella, siis ajoivat Grow Houmin aivan konkurssin partaalle.
        Kepuääliöt eivät erota toimivaa johtoa ja omistajia. He uskovat näämmä että ministerit säkittävät lannoitteen ja lakaisevat pihat. Tyhmyys ei ole ilo …. kenellekkään


      • TalonmiesKapi
        osmium1 kirjoitti:

        En ole siitä mitään väittänytkään, kerroin miten kepuänkyrät päästyään valtaan, siis miehittivät toimivan johdon ja saivat tyhmyydellään ja taitamattomuudella, siis ajoivat Grow Houmin aivan konkurssin partaalle.
        Kepuääliöt eivät erota toimivaa johtoa ja omistajia. He uskovat näämmä että ministerit säkittävät lannoitteen ja lakaisevat pihat. Tyhmyys ei ole ilo …. kenellekkään

        Sinä tollikka otsikoit avauksesi Kemiran alasajo. Kemiraa ei ole ajettu alas, vaan se porskuttaa ihan hyvin myytyään osiaan mm. i3:lle ja Tetralle, sekä yhtiöitettyään ja vietyään pörssiin GrowHow'n. Eikä Grow How'takaan ole alasajettu, vaan se toimii Yaran nimissä ja pärjää hyvin.

        Grow How'n johdossa olivat tj Heikki Sirviö, ja varatj Kaj Friman, molemmat kaukana kepulaista.

        Laitappa Osmium tomppeli nyt niiden kepulaisten johtajajien nimet jotka ajoivat muka Grow How'n konkurssin partaalle. Yhtiöhän teki mm. viimeisenä toimintavuotenaan ennen Yara kauppaa 83,5 miljoonaa voittoa. Konkurssikypsä firma ei tee liki sadan miljoonan tulosta, kyllä kait Osmium, vaikka tomppeli onkin, sen verran ymmärtää.


      • Osmonium
        TalonmiesKapi kirjoitti:

        Sinä tollikka otsikoit avauksesi Kemiran alasajo. Kemiraa ei ole ajettu alas, vaan se porskuttaa ihan hyvin myytyään osiaan mm. i3:lle ja Tetralle, sekä yhtiöitettyään ja vietyään pörssiin GrowHow'n. Eikä Grow How'takaan ole alasajettu, vaan se toimii Yaran nimissä ja pärjää hyvin.

        Grow How'n johdossa olivat tj Heikki Sirviö, ja varatj Kaj Friman, molemmat kaukana kepulaista.

        Laitappa Osmium tomppeli nyt niiden kepulaisten johtajajien nimet jotka ajoivat muka Grow How'n konkurssin partaalle. Yhtiöhän teki mm. viimeisenä toimintavuotenaan ennen Yara kauppaa 83,5 miljoonaa voittoa. Konkurssikypsä firma ei tee liki sadan miljoonan tulosta, kyllä kait Osmium, vaikka tomppeli onkin, sen verran ymmärtää.

        Osmo taisi lähteä karkuun? Ei vastaa.


      • paskaasaapyytämättäkin
        TalonmiesKapi kirjoitti:

        Sinä tollikka otsikoit avauksesi Kemiran alasajo. Kemiraa ei ole ajettu alas, vaan se porskuttaa ihan hyvin myytyään osiaan mm. i3:lle ja Tetralle, sekä yhtiöitettyään ja vietyään pörssiin GrowHow'n. Eikä Grow How'takaan ole alasajettu, vaan se toimii Yaran nimissä ja pärjää hyvin.

        Grow How'n johdossa olivat tj Heikki Sirviö, ja varatj Kaj Friman, molemmat kaukana kepulaista.

        Laitappa Osmium tomppeli nyt niiden kepulaisten johtajajien nimet jotka ajoivat muka Grow How'n konkurssin partaalle. Yhtiöhän teki mm. viimeisenä toimintavuotenaan ennen Yara kauppaa 83,5 miljoonaa voittoa. Konkurssikypsä firma ei tee liki sadan miljoonan tulosta, kyllä kait Osmium, vaikka tomppeli onkin, sen verran ymmärtää.

        Siitä ei päästä yli eikä ympäri, että Pekkarinen ja Häkämies vastuuministereinä myivät Kemiran pilkkahinnalla norjalaisille. Yli 30 miljardin omaisuus 208 miljoonalla.

        https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3353149-hakamies-myi-pilkkahinnalla-nyt-lannoitteiden-hinnat-karkaavat-kasista


    • Perussuomalaisesta näkökulmasta aika yhdentekevä päätös. Pihanurmikkonsa saa edelleen lannoitettua kohtuuhintaan tai vaikka olla lannoittamatta kokonaan. Enemmän mietityttää, kannattaako oikeasti panostaa lannoitteiden sijasta niitä kalliimpiin sammaleenpoistoaineisiin. Kalkki lienee edelleen suomalaisissa käsissä. Mutta riittääkö kotitakan tuhka korvaan sen kokonaan?

      • Vielä lisäyksenä, että nauran kaikille, jotka haravoivat ruohonleikkuujätökset pihaltaan. Kyllä jätökset kannattaa jättää pihalle tulevan kesän lannoitteeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      171
      8897
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      136
      3283
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      0
      2240
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      170
      2212
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      101
      1856
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      174
      1786
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      180
      1667
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1341
    9. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      114
      1047
    10. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      11
      1013
    Aihe