Huomattava kato käynyt Lylyn kylän alueella. Kyläkirjan mukaan väkiluku olisi noin 400 henkeä, mutta äsken lehdessä oli väkimäärä noin 200 henkeä. Eli puolet on paennut johonkin. Tulee mieleen semmoinen juttu, että jos Lylyssä pysähtyisi paikallisjuna , niin olisi loputkin kaikonneet sivistyksen pariin "ambomaalta" (lääninrovastin LV, 1970 luvulla saarnassaan antama lempinimi). Kylälle hyvä asia että junat eivät turhaan hiljentele kylän kohdalla!
Kato käynyt
9
2873
Vastaukset
- Mies_Tampereelta
Pikemminkin, jos Lylyssä pysähtyisi juna ja vuoroväli olisi järkevä, muuttaisin heti Juupajoelle. Yhteiskunnassa harjoitetun hyvävelipolitiikan ansiosta ihmiset pakotetaan muutamaan suureen kasvukeskukseen. Itse olen asunut koko ikäni kaupungissa ja olen harvinaisen kypsä jo esimerkiksi Tampereella harjoitettuun kaavoituspolitiikkaan, jonka seurauksena moni asuinalue tullaan vielä pilaamaan suuruudenhullulla täydennysrakentamisella. Junaliikenteen esteenä on koko ajan ollut valtionyhtiö VR, joka toimii nykyisin valtiona valtiossa.
- tarhapölhö
Joku ns. " taiteellinen" henkilö Lylyssä oli kuulopuheiden mukaan suututtanut VR:n viskaalin siinä määrin että jarrupetaalin polkeminen Lylyn kohdalla on kielletty ehtottomasti. Että syy on sylttytehtaassa, (ei ent. tervatehtaassa).
- Nyplääjä
Mekin muutettiin Lylyn kylälle tänä syksynä. Ja on erittäin mukava kylä asua vaikka ruuhkaa ei näy raitilla. Ihmiset ystävällisiä ja avuliaita . En kadu sitä et jätin Tampereen hulinat taakseni. Rauhaisaa tulevaa vuotta 2019 kaikille Lylyn kyläläisille.
- Juupajoella-asunut
Kiitos samoin teille! Juupajoki on hieno paikka ja kun ihmisiin vähän tutustuu niin paljon mukavaa väkeä löytyy.
- oumaan
Juupajoella-asunut kirjoitti:
Kiitos samoin teille! Juupajoki on hieno paikka ja kun ihmisiin vähän tutustuu niin paljon mukavaa väkeä löytyy.
Mitä hienoa koko käpyysestä kylästä löytyy, sale =D
- mitta
Löytyykö naisihmistä joka viettäis aikaa minun kanssa kun tulen Lylyyn mittahommiin
ensi kuussa. - Anonyymi
Lylyn lyhintä loppuu.
- Anonyymi
Lyhin on lyhentynyt liian lyhyeksi, eli tullut pää vetäjän käteen...
- Anonyymi
Toivottavasti Lyly elpyy, on hienoa paikkaa. Jos olisi vähän lähempänä Tamperetta niin muuttaisin samantien.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477