Debian 9 sovellukset aivan liian vanhoja.

liianVanhaa

Olen siirtynyt Ubuntusta takaisin Debianiin, koska Ubuntun vakaus ei ole riittävän hyällä tasolla. Koneen resurssien käyttö putosi valtavasti samalla kun siirryin Debianiin.

Ongelmaksi on muodostunut vanhat sovellukset. Osa sovelluksista on niin vanhoja ettei niitä edes tueta ja ovat pahimmillaan tietoturvaongelma. Firefoxin saa onneksi asennettua heidän kotisivuiltaan, eikä näin tarvitse käyttää sitä repoista löytyvää turhaketta.

Ongelmaksi on KDE:n Calligra Word, jonka versio on 2 vuotta vanha 2.9.11. Uusin versio on 3.0.1. Tuossa vanhassa versiossa word -dokumenttien tuki on aivan luokattoman huono ja buginen. Ja kun työn alla on opinnäytetyön kirjoittaminen, tarkoittaa se sitä, että minun on tehtävä se valmiiksi toisella koneella.

Minusta toimistotyökalut ovat niin peruskauraa työpöydälle, että yhteisön pitäisi pitää huolta, että edes nämä ovat ajantasalla ja turvallisia käyttää.

38

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ongelmaksi on muodostunut vanhat sovellukset."

      Mikä ei toimi?

      "Osa sovelluksista on niin vanhoja ettei niitä edes tueta ja ovat pahimmillaan tietoturvaongelma."

      Debianissa olevia sovelluksia tuetaan ja niihin tehdään tietoturvapäivitykset, kesäkuuhun 2022 saakka.

      "Firefoxin saa onneksi asennettua heidän kotisivuiltaan, eikä näin tarvitse käyttää sitä repoista löytyvää turhaketta."

      Debianissa on aina ajanmukainen Firefox.

      "Ongelmaksi on KDE:n Calligra Word, jonka versio on 2 vuotta vanha 2.9.11. Uusin versio on 3.0.1. Tuossa vanhassa versiossa word -dokumenttien tuki on aivan luokattoman huono ja buginen."

      Älä käytä mitään standardinvastaisia dokumenttimuoitoja. Calligra Wordissa natiivimuoto on standardi ODF. Käytät sitä ilman extensioneita niin ei ole mitään ongelmia.

      "Ja kun työn alla on opinnäytetyön kirjoittaminen, tarkoittaa se sitä, että minun on tehtävä se valmiiksi toisella koneella."

      Ei tarvitse.

      "Minusta toimistotyökalut ovat niin peruskauraa työpöydälle, että yhteisön pitäisi pitää huolta, että edes nämä ovat ajantasalla ja turvallisia käyttää."

      Niin ovatkin.

    • Turbo-Urpo1

      "Debian 9 sovellukset aivan liian vanhoja."

      Debian sovellukset on aina olleet museointia vailla olevia versioita. Ei luulisi kenelläkään olevan vara käyttää millään syyllä vanhoja paskoja.

      • Roskaa.

        Debianissa käytetään valmiita versioita. Debianiin pääsevän sovelluksen pitää päästä:

        1. Kehittäjien oman julkaisun läpi.
        2. Käännettyä Debianin käyttämillä komponenttiversioilla
        3. Käydä Debianin testausvaiheiden läpi

        Sitten se on valmis ja vakautettu ja sitä tuetaan se 5v, samalla käynnistyy prosessi seuraavalle julkaisulle.

        Olennainen juttu on se, että toimivaa ei muutella miten sattuu kun muutos vaikuttaa riippuviin asioihin. Ne versiot suurelta osin pysähtyvät siihen julkaisuun missä ne tehdään. Kaikki ovat ajanmukaista olennaisesti sen 5v mitä tuetaan.

        Versiot päivittyy sitten kun päivittää uudempaan Debianiin. Saa itse valita ajankohdan muutokselle.

      • Turbo-Urpo1
        M-Kar kirjoitti:

        Roskaa.

        Ethän sinä edes näytä tuntevan tuota prosessia ollenkaan, kaikki kolme kohtaa omasta päästä keksittyä puppua.

      • Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Ethän sinä edes näytä tuntevan tuota prosessia ollenkaan, kaikki kolme kohtaa omasta päästä keksittyä puppua.

        Ei tosiaankaan: https://debian-handbook.info/browse/stable/images/release-cycle.png

        Lähes kaikki Debianin paketeista tulee muualta, on siis kehitetty, testattu ja julkaistu, ja se sorsa otetaan sitten Debianiin paketoidaan ja saa lisää testausta yhdessä muun Debianin kanssa. Sitten sitä pakettia ylläpidetään ja näkee pakettien versioista, että paketit saaneet lukemattomia päivityksiä

        Poikkeusiakin on, että Firefox muuttuu vuosittain uudemmaksi ja joskus voi olla jostain hyvin perustelluista syistä jotain mikä on selvästi kehitysvaiheessa. Lazarus esimerkiksi oli näin.

      • 4re4r

        Mun mielestä sovellus joka on käyttökelvoton pitäisi päivittää uuteen tai ainakin laittaa se uudempi saataville backports repoihin. Toi Debianin Calligra ei toimi kunnolla. En edes ymmärrä miksi noin buginen versio on otettu stablen repoihin.

      • Turbo-Urpo1
        4re4r kirjoitti:

        Debianin testausvaihe on 10 vuorokautta, ehkä se selittää omalta osaltaan, toiseksi 5 vuotta vanha tavara ei ole enään käyttökelpoista muulla kuin SER -lavan koneissa.

      • Turbo-Urpo1
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Debianin testausvaihe on 10 vuorokautta, ehkä se selittää omalta osaltaan, toiseksi 5 vuotta vanha tavara ei ole enään käyttökelpoista muulla kuin SER -lavan koneissa.

        Debianin julkaisut ei ole sen kummempia kuin muidenkaan taitaa olla vielä epävarmempia kuin jokin yksityisen jako, jossa on toisenlainen motivaatio pistää asiat kuntoon mahdollisimman nopeasti.

        Tämä on tietysti se ohjelma puoli, mutta järjestelmä itsessään 5 vuoden periodi voi olla pelkästään resussipulan paikkaamista, jota selitellään miten nyt vaan saadaankin asia näyttämään hyväksyttävältä.

      • 4re4r kirjoitti:

        Mun mielestä sovellus joka on käyttökelvoton pitäisi päivittää uuteen tai ainakin laittaa se uudempi saataville backports repoihin. Toi Debianin Calligra ei toimi kunnolla. En edes ymmärrä miksi noin buginen versio on otettu stablen repoihin.

        "Mun mielestä sovellus joka on käyttökelvoton pitäisi päivittää uuteen tai ainakin laittaa se uudempi saataville backports repoihin."

        Mutta Calligra toimii, ei se ole käyttökelvoton.

        "Toi Debianin Calligra ei toimi kunnolla."

        Testailin tänää vähän enemmän. Ihan hyvin toimi. Jos jokin on rikki niin miten virhe toistetaan?

      • Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Debianin julkaisut ei ole sen kummempia kuin muidenkaan taitaa olla vielä epävarmempia kuin jokin yksityisen jako, jossa on toisenlainen motivaatio pistää asiat kuntoon mahdollisimman nopeasti.

        Tämä on tietysti se ohjelma puoli, mutta järjestelmä itsessään 5 vuoden periodi voi olla pelkästään resussipulan paikkaamista, jota selitellään miten nyt vaan saadaankin asia näyttämään hyväksyttävältä.

        "Debianin julkaisut ei ole sen kummempia kuin muidenkaan taitaa olla vielä epävarmempia kuin jokin yksityisen jako, jossa on toisenlainen motivaatio pistää asiat kuntoon mahdollisimman nopeasti."

        Debianissa on motivaatio laittaa asiat kuntoon koska kehittäjät ovat Debianin käyttäjiä.

        On totta, että Debianin julkaisut eivät ole sen kummempia kuin muiden vastaavat. Esimerkiksi Red Hat Enterprise/CentOS, Solaris, Ubuntu LTS jne.

        Eroaa sitten aika paljon beetaversioista, insidereista, preview versioista, rolling releaseista. kehitysversioista jne.

        "Tämä on tietysti se ohjelma puoli, mutta järjestelmä itsessään 5 vuoden periodi voi olla pelkästään resussipulan paikkaamista, jota selitellään miten nyt vaan saadaankin asia näyttämään hyväksyttävältä. "

        Väärin meni. 5v periodi kertoo resurssien lisääntymisestä. Debianilla oli aiemmin käytäntönä, että julkaisua tuetaan vuoden verran sen jälkeen kun uusi on valmis joka tarkoitti sitä, että julkaisuja tuettiin käytännössä noin 3v.

        Debianilla oli resurssipulaa 15v sitten ja se ilmeni Debian 3.1:n viivästymisenä. Laadusta eivät halunneet tinkiä. Saivat asiat kuntoon sitten ja resurssien parantuessa tukiaika nostettiin viiteen vuoteen.

        Tukiajan lyhentyminen taas viittaa siihen, että halutaan säästää resursseja syystä tai toisesta.

      • we4r5t6y7u8i
        M-Kar kirjoitti:

        "Mun mielestä sovellus joka on käyttökelvoton pitäisi päivittää uuteen tai ainakin laittaa se uudempi saataville backports repoihin."

        Mutta Calligra toimii, ei se ole käyttökelvoton.

        "Toi Debianin Calligra ei toimi kunnolla."

        Testailin tänää vähän enemmän. Ihan hyvin toimi. Jos jokin on rikki niin miten virhe toistetaan?

        https://bugs.debian.org/cgi-bin/bugreport.cgi?bug=914745

        Lisäksi tuossa 2.9.11 versiossa ei toimi docx tiedstot kunnolla.

      • we4r5t6y7u8i kirjoitti:

        https://bugs.debian.org/cgi-bin/bugreport.cgi?bug=914745

        Lisäksi tuossa 2.9.11 versiossa ei toimi docx tiedstot kunnolla.

        -> https://bugs.debian.org/cgi-bin/bugreport.cgi?bug=914745

        Kokeilin toistaa vikaa.

        Kirjoitin kahdelle sivulle tekstiä. Sitten asetin marginaalit nollaan. Ei se teksti hävinnyt.

        "Lisäksi tuossa 2.9.11 versiossa ei toimi docx tiedstot kunnolla."

        ODF on Calligran standardi formaatti. OOXML Strict on se mille on importti.

        .docx tiedosto voi sisältää standardin vastaisia toimintoja ja sille olisi vain tuonti, ja tarkoitettu tosiaankin siihen että saadaan tuotua dataa. Muista myös se että toimisto-ohjelmien formaatit eivät tallenna muotoilua tarkasti, että ei voi olettaa että on esimerkiksi saman näköinen kuin toisessa ohjelmassa. Voi olettaa, että OOXML Strict muodossa siirtyy dokumentin rakenne (otsikko, kappale jne.) ja se tekstidata missä merkitty rivinvaihto ja jne.

        Yleisohje onkin että ei keskity tekstinkäsittelyssä millään tavalla ulkoasuun vaan tekstin rakenteeseen. Ulkoasun voi nysvätä sitten viimeisessä vaiheessa juuri ennen kuin tekee exportin PDF:ksi.

      • 3e3e3e

        Laita ensiksi marginaalit nollaan. Sitten kopioi siihen joku pitkä teksti.

      • 3e3e3e kirjoitti:

        Laita ensiksi marginaalit nollaan. Sitten kopioi siihen joku pitkä teksti.

        Kokeilin. En saanut tekstiä katoamaan.

        Sen sijaan onnistuin toistettua niin, että jos tekstin vaatimien sivujen määrä kutistuu niin Calligra ei automaattisesti poista jo luotuja sivuja näkyvistä, että jos on 8 sivua josta 7 sivua sisältää tavaraa niin tyhjä sivu 8 näkyy jos siihen tulee vaikka jotain.

        Se ei kuitenkaan jätä mitään tiedostoon. En osaa sanoa onko tässä virhettä vai onko tuon tarkoitus toimia näin.

    • saku40

      Päivitä Debianisi ensinnäkin 9.5 versioon mikä on tällä hetkellä standardiversio. (stable, stretch).

      Tämä antaa sinulle esim. Firefox version 60.3.0 jonka Mozilla julkaisi Lokakuun 23, 2018. On aika uusi.

      Jos välttämättä haluat käyttää uusinta uutta päivitä testing:iin. Oletan että osaat muokata sources.list tiedostoa ja aptata sen mukaan.

      Mitä vikaa on OpenOfficesessa/LibreOfficesessa?

      • we4r5t6y7u8i

        Tietenkin se on 9.5. Ei niillä vanhemmilla tee enää mitään.

      • w3e4r5ty67u8

        KDE:ssa openofficen on korvannut Calligra.

      • debxfce
        we4r5t6y7u8i kirjoitti:

        Tietenkin se on 9.5. Ei niillä vanhemmilla tee enää mitään.

        Kait se on jo 9.6 joka tuli viime kuussa 10 päivä pihalle.

    • Mikko_Tku

      Debiania voidaan käyttä yrityksissä joissa satoja koneita. Toimistohjelmien pitää toimia. Mitä pidempään samoja versioita voidaan käyttää sen vähemmän ylläpitokuluja. Kotikäyttäjä voi tykäta uusista asioista, mutta yrityksissä pieni muutos aiheuttaa helposti kustannuksia. Mitä kauemmin työasema pysyy samanlaisena on hyvä asia. FF 52.9 esr on käytössä vielä lisäosien takia. Moni asia hajoaisi jos tuon päivittäisi uusimpaan

      • perjantai-ilta

        Mitä sieniä syöt?

        "Debiania voidaan käyttä yrityksissä joissa satoja koneita. Toimistohjelmien pitää toimia."

        Realistinen tilanne? Missä? Utopilandiassa. Toimisto-ohjelma === Microsoft Office, kun ollaan satojen koneiden yrityksissä.

        "Kotikäyttäjä voi tykäta uusista asioista, mutta yrityksissä pieni muutos aiheuttaa helposti kustannuksia."

        Missä yrityksessä yritetään jonkun Linux-säädön varassa? Ei missään. Linux on lelux. Yrityksissä keskitytään tekemiseen. Työkalujen viilaus ei ole kovinkaan monen yrityksen bisnesmalli.

        "Mitä kauemmin työasema pysyy samanlaisena on hyvä asia."

        Sen vuoksi Windows XP on edelleen käytössä.

      • uikun-uikun
        perjantai-ilta kirjoitti:

        Microsoft-sienien syönti on epäterveellistä.

        XP on ollut mailman paras, siksipä minulla jokainen Linux muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi Windows XP:tä.

      • w3e4r

        Yrittäjille docx tuli on elintärkeä, siksi juuri Debianin versio Calligrasta on käyttökelvoton.

      • perjantai-ilta kirjoitti:

        Mitä sieniä syöt?

        "Debiania voidaan käyttä yrityksissä joissa satoja koneita. Toimistohjelmien pitää toimia."

        Realistinen tilanne? Missä? Utopilandiassa. Toimisto-ohjelma === Microsoft Office, kun ollaan satojen koneiden yrityksissä.

        "Kotikäyttäjä voi tykäta uusista asioista, mutta yrityksissä pieni muutos aiheuttaa helposti kustannuksia."

        Missä yrityksessä yritetään jonkun Linux-säädön varassa? Ei missään. Linux on lelux. Yrityksissä keskitytään tekemiseen. Työkalujen viilaus ei ole kovinkaan monen yrityksen bisnesmalli.

        "Mitä kauemmin työasema pysyy samanlaisena on hyvä asia."

        Sen vuoksi Windows XP on edelleen käytössä.

        "Missä yrityksessä yritetään jonkun Linux-säädön varassa?"

        Ei minkään säädön vaan Debianin. Debiania käytetään paljon yrityksissä.

        "Yrityksissä keskitytään tekemiseen. Työkalujen viilaus ei ole kovinkaan monen yrityksen bisnesmalli."

        Sitä varten on Debian, ei tarvitse viilailla kun on valmiiksi laitettu toimimaan niin valtavamäärä työkaluja.

      • w3e4r kirjoitti:

        Yrittäjille docx tuli on elintärkeä, siksi juuri Debianin versio Calligrasta on käyttökelvoton.

        "Yrittäjille docx tuli on elintärkeä"

        Ei ole.

        Yrityksissä keskitytään tekemiseen, ei säätämään jonkun formaatin kanssa. Siksi Calligrassa käytetään tiedostoja työstettäessä ODF:ää.

      • w3e4r4
        M-Kar kirjoitti:

        "Yrittäjille docx tuli on elintärkeä"

        Ei ole.

        Yrityksissä keskitytään tekemiseen, ei säätämään jonkun formaatin kanssa. Siksi Calligrassa käytetään tiedostoja työstettäessä ODF:ää.

        NImenomaan keskitytään tekemiseen. Sen vuoksi asiakkaalta saatu doc-tiedosto on saatava nopeasti auki ja juuri sen näköisenä kun kuuluukin. Linux uskovaiset pilaavat koko Linuxin kun eivät tunnusta tosiasioita.

      • w3e4r4 kirjoitti:

        Liitetiedostot lähetetään PDF:nä.

        doc-tiedostot eivät tallenna ulkoasua tarkasti joten voivat näyttää vähän miltä sattuu. Niillä ei ole ulkoasua miltä näyttäisi kuten kuuluukin. Eikä välttämättä edes yhteensopivuutta kun ei ole standardoitu.

      • officedoc

        doc-tiedostot voivat näkyä väärin eri MS versioillakin. Niitä on erikielisiä käytössä. Lisäksi niissä voi olla ei toivottua dataa. Niitä ei pitäisi koskaan lähettää liitteenä.

    • Oikeusmininisteri

      "Missä yrityksessä yritetään jonkun Linux-säädön varassa? Ei missään. Linux on lelux. Yrityksissä keskitytään tekemiseen. Työkalujen viilaus ei ole kovinkaan monen yrityksen bisnesmalli."

      Oikeusministeriössä on käytössä yli 10 000 tuhannessa koneessa. Siellä on tärkeää, että ohjelmat toimii ja dokumentit saa auki vuosien päästä. Saavutetuista säästöistä ja eduista on tehty väitöskirjakin. Lue se ja väitä sitten systeemiä joksikin leluksi. Oikeuden päätökset kirjoitetaan LibreOfficella.

      MS dokumentit hankalia kun eri versioita on paljon ja aina tuntuu olevan joku joka ei saa liitettä auki. Yhdistyspostin liitteeksi kun pistää dokumentin sitä kaikki ei saa auki.

      • tattista

        Lopeta nyt se sienten syönti!

      • "Oikeusministeriössä on käytössä yli 10 000 tuhannessa koneessa."

        Oikeusministeriö ei ole yritys. En tiennyt että käyttävät Debiania. Tietääkseni ilmatieteenlaitoksella oli Debian.

        "MS dokumentit hankalia kun eri versioita on paljon ja aina tuntuu olevan joku joka ei saa liitettä auki."

        Ei sen hankalampia. Samalla tavalla nuo toimivat.

        "Yhdistyspostin liitteeksi kun pistää dokumentin sitä kaikki ei saa auki. "

        Sitä varten on PDF.

    • "Oikeusministeriö ei ole yritys. En tiennyt että käyttävät Debiania. Tietääkseni ilmatieteenlaitoksella oli Debian."

      En ole varma alustasta, mutta LibreOffice taitaa olla nykyisin. Open Office aikaisemin. Käsittääkseni Suomessa isoin yksittäinen avointa koodia käyttävä organisaatio.

      Ilmatieteenlaitoksen kone nyt tuskin Windowsilla toimisi. Sään ennustaminen ja mittausten keruu ei Windowssin alaa. Ilmatieteenlaitoksella Cray XC30 jossa 3420 laskentayksikköä.

    • saku40

      Kaikissa leffastudioissa joissa olen ollut töissä on ollut linuxit tähän päivään asti. Siinä on koneita ihan riittävästi (Disneystä vaikka mihin), 3d ja ym. toimivat paremmin.

      Googlen käyttää Linuxia koneissaan - onko siinä tarpeeksi yritystä sinulle?

    • Tuossssssanoinnnnnnnnn

      Debianin asentaminen koneeseen osoittaa järjen köyhyyttä.

      • vuosi-2000-meni-jo

        Debianin käyttäjät elää vielä viimmevuosisadalla, täällä kysellään C-kasetin kopiointia ohjeita, miten näytön resoluutio saadaan oikeaksi, ääkköse ja öökköset hukassa, yle ei näy, miten firefox päivitetään versioon 56, opera 27 ei toimi ja niin edelleen . . .

      • win-latensit

        Kyselisit ennemmin miksi vain 12.5% Windows 10:n käyttäjistä on saanut 1809 påivityksen.

    • e45r

      Debian 10 Buster julkaistaan kesällä. Nyt parhaillaan jäädytetään julkaisu valmistelukuntoon. Se helpottaa moneen ongelmaan kun saada nuo libreofficet ja muut tuoreemmiksi.

      • Eli testausvaihe on paljon pidempi kuin 10pv.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1686
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1186
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1061
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      997
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      976
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      864
    Aihe