Olen elänyt väkivaltaisessa suhteessa kauan. Väkivalta on lähinnä henkistä. Olen myös työstäni sairaslomalla masennuksen takia. Olen käynyt keskustelemassa sairaanhoitajan luona, kertonut hänelle elämästä, kaikesta mitä siinä on ollut ja luottanut häneen.
Sit hän sanoo minulle, että entäs jos olen vainoharhainen ja minulla olisikin paranoidinen persoonallisuushäiriö ja olisin vain kuvitellut ja ymmärtänyt asiat väärin?
Nyt olen vain itkenyt ja miettinyt miksi sanoi näin, mikä tarkoitus oli tuhota se luottamus ja usko siihen, että joku kuuntelee ja näkee kyynelteni läpi sen hädän ja epätoivon.
No nyt ei ole enää mitään jäljellä, ei luottamusta toisiin, ei uskoa huomiseen, ei elämänhalua. The End.
Sit hän sanoo minulle, että entäs jos olen vainoharhainen ja minulla olisikin paranoidinen persoonallisuushäiriö ja olisin vain kuvitellut ja ymmärtänyt asiat väärin?
Nyt olen vain itkenyt ja miettinyt miksi sanoi näin, mikä tarkoitus oli tuhota se luottamus ja usko siihen, että joku kuuntelee ja näkee kyynelteni läpi sen hädän ja epätoivon.
No nyt ei ole enää mitään jäljellä, ei luottamusta toisiin, ei uskoa huomiseen, ei elämänhalua. The End.
Vastaukset 26
Vanhimmat
On kyllä aika ammattitaidotonta toimintaa. Olen pahoillani puolestasi. Sinulla on käynyt ehkä huono tuuri sen kanssa kuka sattuu sinun hoitajaksi.
Olen itsekin kokenut samanlaista. Olen kertonut kipeitä kokemuksiani mukamas ammatti-ihmiselle, ja saanut osakseni asioiden vähättelyä ja jopa suoranaista kieltämistä. On siinä ollut oma todellisuudentaju koetuksella, kun terapeutti on pokkana väittänyt, että asiat joista olen kertonut eivät ole tapahtuneet. Itse ajattelin asian niin, että se oli terapeutin tapa välttää vaikeiden asioiden käsittelyä. Näin se varmaan on myös sinun kohdallasi. Sairaanhoitaja ei jostain syystä itse halua käsitellä henkistä väkivaltaa parisuhteessa, joten hän kehittää omasta päästään teorian, jonka mukaan sinun kokemuksesi ovat harhaisia ja sinulla olisi paranoidinen persoonallisuushäiriö. Tämä hoitajasi tekemä diagnoosi tuntuu kyllä minusta aika paksulta. Muistelen että paranoidinen persoonallisuushäiriö oireilee ihan eri tavalla ja paljon vakavammin. Muutenkaan sairaanhoitajalla ei ole pätevyyttä tehdä mitään diagnooseja. Ehkä parasta olisi, että etsisit jonkun muun ihmisen auttamaan sinua, tästä sairaanhoitajasta ei siihen taida olla.
Psykpot on aivan oikeassa. Ja minäkin olen todella pahoillani puolestasi. Kyseinen sairaanhoitaja ei tiedä mitä tekee, on ammattitaidoton.
OLen miettinyt kaikkea tapahtunutta, niitä sanoja, uhkauksia, kiristystä, huutoa jne. Tiedän, että se kaikki on totta ja on asioilla ollut todistajiakin, mutta kun ammatti-ihminen sanoo näin niin pakostakin sitä alkaa miettimään asioita. Ammatti-ihmisellä on kuitenkin niin suuri vaikutus potilaaseen ja hän voi omilla sanoillaan vetää potilaan henkisen hyvinvoinnin aivan pohjalle.
Nyt kun hoitosuhde katkesi näin niin koen olevani aivan hukassa ja samalla lailla myös petetty. Turvasin häneen asioissani ja ajattelin, että hän olisi tukenani vaikeina hetkinä, mutta näin ei sitten ollutkaan.
Miksi et lähde siitä henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ja näin auta itseäsi? Haluatko vain myötätuntoa tilanteesi ja kun hoitava puoli on sen huomannut , niin sanoi siitä suoraan, jolloin loukkaannuit.
Ei se ole aina niin yksinkertaista. Lähteminen voi olla vaikeaa monista eri syistä. Ja hoitajahan ei puhunut aloittajam viestin mukaan myötätunnon halusta, vaan siitä että aloittajalla olisi paranoidinen persoonallisuushäiriö. Väkivallan uhrin syyllistäminen tilanteesta on minusta epäeettistä.
Jatkan vielä. Minullakin on ollut ihan samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin aloittajalla. Yritin puhua koulukiusaamisesta, joka on aiheuttanut minulle traumoja. Kuvittelin, että terapeutin kanssa asiasta keskusteleminen helpottaisi oloani. Mitä vielä, terapeutti ei uskonut, että mitään kiusaamista olisi koskaan tapahtunutkaan. Minuunkin oli terapeutin sanoilla suuri vaikutus. Aloin miettimään, että niinkö se onkin, eikö mitään kiusaamista koskaan ollutkaan...Tuli jotenkin tosi omituinen olo. Sitten muistin, että muutkin ihmiset olivat huomanneet, että minua kiusataan. Asia ei ollutkaan pelkästään minun päässäni. Olin tavallaan helpottunut, koska minun ei enää tarvinnut epäillä omaa todellisuudentajua. Samalla olin tosi vihainen ja pettynyt terapeuttiini, koska hän jätti minut yksin. Hän ei ollutkaan minun tukena. Oliko hänelle tärkeintä sittenkin vain minun leimaaminen ja alistaminen.
Tänään olen miettinyt kaikkia tapahtumia, lääkäreissä käyntejä jne. Olen etsinyt papereita ja vakuuttanut itselleni, että näin on tapahtunut. Kerran käsi väännettiin liki sijoiltaan ja kävin päivystyksessä jossa se kuvattiin. Soitin sinne ja kysyin milloin olin käynyt ja näin tiesin, että kaikki on tapahtunut. On niin älytöntä vaikka tiedän kaiken olevan totta niin silti minun pitää todistaa itselleni, että ne ovat totta. Outoa, kun ammatti-ihminen sanoo noin niin tulee tunne, että ei enää itsekkään tiedä mikä on totta ja mikä ei vaikka oikeasti tietää. Mutta toisaalta tuskin hän enää asiaa sen enempää miettii, asiakkaita on paljon ja olin vain yksi niiden monien joukossa. Mutta minä tulen muistamaan aina nuo sanat ja en usko, että voin enää koskaan puhua asioistani kenellekkään, vaikka se voisi olla tärkeää.
Joo, on niin tuttu tunne tuo, että ei enää itsekään tiedä mikä on totta ja mikä ei, vaikka oikeasti tietää. Vähän aikaa minäkin olin todella hämmentynyt. En kuitenkaan onneksi lopulta uskonut terapeuttia. Aloin miettimään, että eihän sillä terapeutilla ole mitään mahdollisuuksia realistisesti ottaen tietää sitä, mitä on tapahtunut, kun hän ei ole ollut tapahtumia näkemässä. Haluaa vain väistellä oikeasti vaikeiden asioiden käsittelyä ja heiluttaa leimakirvestä. Miksikö, no ehkä siksi että se on terapeutille itselleen mukavampaa. Ei tarvitse tehdä hommia ja voi tuntea ylemmyyttä potilaaseen nähden. Huono työmoraali ja valvonnan puute...
Ihmeellinen käsitys, että ammattiauttajalta voisi tilata, mitä se sanoo tai tekee. Aika avutonta!
Jos ei ole avoimin ja vastaanottavaisin mielin liikeellä, niin ei voi odottaa toipuvansa tai saavansa apua.
Jos päässä on vain yksi ajatus ja on niin varma asioistaan, niin miksi edes menee sinne ammattiauttajalle viemään niiden ihmisten vastaanottoajat, jotka kykenevät ottamaan hoidon ja avun vastaan ja jotka ei ole niin oman napansa ympärillä, että pystyvät kuulemaan myös muita ihmisia ja ammattilaisia. Oletko joku autisti, jonka rajoittuneeseen käsitykseen mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan ja et ole kykenevä ottamaan vastaan mitään muuta?
Kysymyksiä: mikä sinua tässä asiassa niin hirveästi suututtaa ja miksi alennut asiattomuuksiin, kuten autistiksi haukkumiseen?
Vastaan itse ensin. Alennuit haukkumiseen, koska koet uhkaa. Ehkä uhkan tunne tulee siitä, että olet riippuvainen psykiatrisesta hoidosta, ja edelliset kirjoitukset saivat sinut epäilemään psykiatrista hoitoa. Turvallisuudentunteesi riippuu siitä, että käyt psykiatrisessa hoidossa, ja jos joku uskaltaa kyseenalaistaa sen toimintaa uskottavasti, koet perustavanlaatuista turvallisuudentunteen menetystä. Koet siis uhkaa, joten reagoit aggressiivisesti yrittäen poistaa ja mitätöidä uhkan lähteen eli aiemmat kirjoitukset ja niiden tekijät. Capiche?
En ole autistinen. Kävin sielä sen takia, että pääsisin masennuksesta, kokisin jotain muutakin kuin loukkauksia ja nöyryytystä ja saisin keskustella asiallisesti jonkun kanssa. Kaikki meni hyvin ja aloin päästä jaloilleni taas kunnes yksi lause tuhosi sen kaiken. En myöskään koe, että olisin niinkään vienyt toisen aikoja jos kävin hänen luonaan kerran puolessatoista kuukaudessa. En myöskään pyöri oman napani ympärillä, ajattelen aina ensin muita ja ennenkaikkea kuuntelen sujuvasti mitä toinen sanoo ja yritän niistä sanoista ammentaa ja luoda toivonkipinää parempaan huomiseen, mutta kiitos kuitenkin mielipiteestäsi, kaikilla on niihin oikeus.
Voi olla, että tämä nimimerkki tarkoitti minua. Ei minullakaan mitään autismia ole diagnosoitu eikä edes epäilty kaikkien niiden vuosien aikana kun olen psykiatrisessa hoidossa käynyt. On minusta aika naurettavaa lähteä diagnosoimaan ihmisiä jonkin netin keskustelupalstan kirjoituksen perusteella. Ja onko tämä henkilö edes siinä asemassa että voi diagnosoida ihmisiä? Vähän epäilen. Jos hän olisi lääkäri, niin luulisi että äly sanoisi sen verran että ei parin lyhyen kirjoituksen perusteella voi ketään diagnosoida.
Heh, sinä olet selkeä psyykepotilas. Siitä kertoo esim. tarve käsitellä ongelmiaan ikään kuin keskustelisi niistä jonkun kanssa ja siksi rakentelet näitä älyttömiä keskustelulankoja. Varo, ettei toiseus hajoita persoonaasi lopullisesti.
Muuten tunnen soten melko tarkkaan, kiitos kysymästä, ja Suomessa saa pääsääntöisesti todella laadukasta hoitoa.
Autismikirjoon viittaa tämä loputon jankkaaminen ja ymmärryksen kapeus ja lapsellinen suoraviivaisuus ilman variaatioita ja näköalaton asioiden käsittely. Tiedät varmaan itsekin, että toimit näin itsellesi vahingollisesti, mutta jos et muuhun pysty, niin ei kai sinulla sitten ole vaihtoehtoja.
No hehheh. Jo nimimerkki kertoo, että olen psyykepotilas, ja huom! se että aiemmissa viesteissäni kerroin, että olen käynyt terapeutilla. Että hyvää työtä Sherlock. Muuten en valitettavasti ihan ymmärtänyt viestiäsi, ehkä olen sitten vaikka autisti, jos se saa olosi tuntumaan paremmalta. Oletko sittenkin hoitoalalla itse, kun noin ärhäkästi ryhdyit puolustamaan hoitajia? Kerro ihmeessä lisää.
Onpa tämä aika ironista. Keskustelu alkoi henkisen väkivallan uhrina olemisesta, ja tuntui että tässä on nyt hyvää vertaistukea. Sitten joku henkisesti väkivaltainen tyyppi tulee sotkemaan keskustelua.
En jaksanut kaikkia viestejä lukea mutta hyvin ikävää tuollainen. Kaikki kokee asiat hieman omista lähtökohdistaan ja yhdelle painosta puhuminen voi olla todella rankkaa ja toinen ottaa sen vinkkinä ja asiana mitä miettiä..näin esimerkkinä. Ihmeset reagoi eri tavalla siihen mitä sanotaan ja kommentoidaan.. itse yleensä muistan kaiken mitä on puhuttu pitkällä välilläkin hoitajien ja lääkärien kanssa niin ikävä kyllä se tuntuu monilla olevan tapa että kiristetään, maallaillaan uhkakuvia, valehdellaan ja vääristellään asioita kun yritetään vahvistaa omaa pointtia. Ilmeisesti monet hoitajat ja lääkärit pitävät potilaita tyhminä ja menevät sieltä missä aita on matalin mutta samalla tapetaan se luottamut hoitavaan tahoon helposti. Kannattaa myös miettiä hyötyykö kontaktista joskus siitä voi olla myös enenmän haittaa ja kanttaa myös kertoa hoitajalle asioista mikä itseäärsyttää, hyvä hoitaja myös ottaa sen huomioon ja osaa pyytää anteeksi tai perustella asiaa, Syyt hoidossa oloon on eri joku tarvitsee sairaslomaa ja joku myös hyötyy siitä aina myös voi miettiä löytyisikö muualta parempaaapua itselleen jos ei esim sairasloman takia siellä tarvitse homehtua.
Minusta on tuntunut tosi raskaalta nimenomaan se, että terapeutti jätti minut yksin vaikeiden ja traumaattisten kokemuksien kanssa. Minä maksoin sentään hänelle palkan, ja hänen olisi pitänyt auttaa minua. Apua en saanut, koska terapeutti ei uskonut minua, eikä suostunut käsittelemään asiaa. Hän ei siis tehnyt kunnolla omaa työtään.
Juu kyllä ammattiauttajilta kaikenlaista diagnoosia tulee. Harrastavat myös sosiaalista kontrollia ja jonkinlaista kasvatusta omien ja yhteiskunnan arvojen mukaan. Minulla on tosiaan mennyt luottamus noihin "hoitaviin" tahoihin.
Tutustukaa, miten vailla konkreettista todellisuuspohjaa diagnoosit ovat.
https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Szasz
Itsellä hieman samanlaisia kokemuksia erään hoitajan kanssa Peijaksen akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian poliklinikalla. Siellä kun kartoitettiin hoitajan kanssa masennustani, niin yritin kertoa kuinka minua kiusattiin koulussa niin kuulin että kaikkiahan koulussa kiusataan ja kun kerroin erosta mikä oli minulle erityisen rankka niin kyllä ne muutkin eroaa ja tälläisiä hieman vähätteleviä lausuntoja useaan kertaan. En koskaan ole ollut erityisen hyvä avautumaan toisille ihmisille ja kun kuulin tälläsiä useaan otteeseen niin en kertakaikkiaan osannut enään avautua hoitajalle enään, myöhemmin yritin hoitajaa vaihtaa, niin vikaa alettiinn etsiä minusta. Myöhemmin olen ollut muualla hoidoissa mutta kaikki mitä tuolla osastolla koin niin oikeastaan varjosti myöhempiä hoitoja en luottanut koska valehdeltiin ja vähäteltiin asioita mitä sanoin. Ilmeisesti asiat mitkä pitkään on vaivannut ja etenkin kiusaaminen vaikuttanut koko elämääni, niin on hyvin vähäpätöisiä asioita tai kun muutkin niitä on kokenut niin niillä ei ole merkitystä masennukseni kanssa.
Onpa jännää, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Kuinkahan yleistä tämä mahtaa olla? Minusta on aika hassua, että hoitaja vähätteli kiusaamista. Se on jo tieteellisissä tutkimuksissakin todettu, että kiusaaminen aiheuttaa traumoja ja vaikutuksia jotka voi kestää pitkälle aikuisuuteen tai jopa koko elämän. Onkohan tässäkin jälleen kerran kyse vastuun pakoilusta, vai ihan vaan tietämättömyydestä? Minusta jokaisen alalla työtä tekevän pitäisi olla perillä alan tieteellisistä tutkimustuloksista ainakin pääpiirteissään. Muutenkin ihmisen psyyke on huomattavan monimutkainen kokonaisuus, josta ei vielä edes tiedetä kaikkea. Siksi hoitajilla pitäisi olla riittävästi sekä älyä että koulutusta, ja näitä taitaa olla monesti liian vähän. On myös todella tyypillistä se, että jos homma ei suju, etsitään vikaa vain potilaasta. Aina se on potilaan vika mukamas, ja kukaan ei koskaan tee työssään mitään virheitä. Pitävät toisiensa puolta.
Itselle on jotenkin tullut sellainen mielikuva, että "kunnallisella hoidolla" on muutamia tavotteita.. pitää ihminen töissä, työntää muiden palveluiden piiriin ja estää itsemurhat.. Helpoissa tapauksissa se pilleri purkki ja keskustelu auttavat mutta muissa tapauksissa se on kuin laastari valtimo vuodossa.
Niin paljon olen nähnyt näitä hoitoja, että hoitajat vähättelevät asioita koska niidä ei todellisuudessa voida hoitaa kuin lähinnä keskustelemalla hoitajan kanssa tai muutenkaan mitään kunnollista apua muuta kuin ne muutamat paketti ratkaisut mitä tarjotaan.
Kun ihminen pysyy töissä niin toimintakyky pysyy jonkinlaisena todellinen pahoinvointi ym on toissijaista. Tai kun ihminen on nähnyt ne muutamat palvelut ja todennut että ne eivät auta niin silti niitä tarjotaan toistuvasti. Valehtelemalla tai kiristämällä tuilla ym yritetään saada asiat katoamaan tai taipumaan potilas hoitavan tahon tarjoamiin asioihin tai tahtoon.
Itse huomaan lähes joka käyntikerralla kun lääkäri valehtelee ja kun huomautan asiasta niin vastaus on yleensä hyvin hyökkäävä aina.
Ihmettelen vain kun hoitava taho hakee näitä pikavoittoja vähättelemällä tai valehtelemalla niin eikö ole sanomattakin selvää että potilas ei osaa jonkinajan jälkeen luottaa ja avautua ja kuinka terve sellainen hoito suhde. Sinällään väkisinkin mietin millainen on ihmisen moraali ja etiikka jos tälläistä tekee.
On muuten hirveää, että aloittajalla on ilmeisesti jopa fyysistä väkivaltaa parisuhteessa, ja hoitaja vaan vähättelee ja lätkii diagnooseja. Toivon aloittajalle voimia ja rohkeutta. Toivon että jättäisit sen miehen. Rikosilmoitus on yksi mahdollisuus. Fyysinen väkivalta on rikos.
Apua ainakin ensihätään, väkivaltaa kokevalle:
Nollalinja
https://www.nollalinja.fi/
Naisten linja
https://www.naistenlinja.fi/?gclid=EAIaIQobChMI4qO4vsSc3wIVHIGyCh2gBA9DEAAYASAAEgIaQvD_BwE
Surullista luettavaa nämä jutut. Tuntuu, että toinen toistaan onnettomampia ovat auttajatkin, joiden pitäisi onnettomia tukea. Aloituksen kuvaus nyt luo taas aika elävänoloisen näkymän ihan täydellisestä tohelosta terapeuttina. Varmaan hyvä, jos se arvailuapu sitten loppui, ja jotain muuta parempaa voi vaikka löytyä tilalle.
Potilaiden tilanteet ovat vaikeita ja kipeitä, ja niissä pitäisi ammattiauttajan osata asetella suhtautumisensa ja sanansa viisaasti. Jos muuta annettavaa ei ole kuin älyttömät ja välinpitämättömä huolimattomat tulkinnat ja kommentit toisen ihmisen tilanteeseen, niin ehkä silloin pitäisi olla jossain muissa töissä. Ala on vaativa, siksi valopäiden tai robottien ei pitäisi sillä toimia. Valitettavasti niitäkin vain on paljon...
On kurjaa että muutenkin taakoitetut ja uupuneet potilaat saavat kärsiä lisäksi hoitavien tahojen omalla avuttomalla ja vastuuttomalla toiminnallaan aiheuttamista lisäkuormista. Yksin käytännön prosessit hoitosuhteen ei-toivotun päättymisen ja vaihtamisen kohdalla ovat usein todella raskaita, puhumattakaan kaikesta henkisestä koettelemuksesta, jota näihin aiheisiin tyypillisesti kietoutuu.
Voimia aloittajalle eteenpäin. Toivottavasti löydät vielä hyvän kuuntelijan ja avun asioidesi äärille. Yhden (tai sen puoleen useammankaan) idiootin takia ei kannata kaikkea toivoa ja luottamusta toisiin ihmisiin, ehkä edes ammattilaisiinkaan pois heittää. Olen itsekin hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, vaikka alkuperäiset avunhaun syyt ja tapahtumakulut ovat varmaan vähän erilaiset. Eli yksin ei näissäkään asioissa ja kokemuksissa sikälikään olla...
"On kurjaa että muutenkin taakoitetut ja uupuneet potilaat saavat kärsiä lisäksi hoitavien tahojen omalla avuttomalla ja vastuuttomalla toiminnallaan aiheuttamista lisäkuormista."
Juuri näin, ja juuri tuolta minusta on tuntunut. Kun on jo ennestään haavoilla ja rikki, niin siihen ei tarvita enää jotain toheloa syyttelemään, leimaamaan ja vähättelemään. Joskus psykiatrinen hoito on muistuttanut henkistä väkivaltaa. Kuinka moni ihminen oikeasti toipuu henkisellä väkivallalla? Arvelen, että ei kukaan. Tilanteen tekee vielä ahdistavammaksi se, että on odottanut saavansa apua, on luottanut ja ollut vastaanottavainen, ja sitten vastassa on "apua", joka tekee olon vain entistä pahemmaksi.