Meidän kissa esimerkiksi raahasi neljän kuukauden vanhana kuljetuskopan isoa fleecepeittoa jatkuvasti. Ihmeteltiin, että mikä mahtaa olla homman nimi. Sitten hän piilotti peiton sängyn taakse, sitä ei meinannut löytyä mistään. Peitto laitettiin kuitenkin takaisin.
Myöhemmin , kun koppa otettiin esille, teki samaa, piilotti peiton sängyn alle ja nukkui sitten kopassa pelkillä lehdillä. Ilmeisesti kissa ilmoitti, ettei halua peittoa koppaan. Kissat ilmeisesti osaavat ilmaista asioita ihmisille aika hyvin.
Onko kellekään sattunut vastaavanlaista?
Kissat ovat älykkäitä
8
334
Vastaukset 8
- ymmärräEläimiä
Aika kiva juttu! Eläimet ovat paljon fiksumpia, kuin tyhmä ihminen osaa kuvitella. Kun niitä seuraa ja kuuntelee, sen kyllä huomaa. Pitää myös muistaa, että ne tuntevat samoja tunteita, kuin me. Siitä huolimatta ihminen on ottanut oikeudekseen kiusata, alistaa ja pelotella niitä!!?
- siskosisko
Kissa ei tykkää fleecepeitoista.Laitoin peiton koriin joka oli mieluinen.Siihen loppui siinä nukkuminen.Kun otin peiton pois niin jopa kelpas.Kissa nukkuu tyynyn vieressä öisin.Tyyny pitää laittaa selkää vasten .Hän hakee laittamaan illalla,Lakanan pitää olla sileä eikä roskia saa olla vaikka itse on ne sinne kantanutkin.
- kissaonkissa
Elämässäni on aina ollut kissa.
Kaikki ovat olleet erilaisia luonteeltaan; toiset älykkäämpiä, keskustelevia,toiminnallisia, mielialansa osoittavia, toiset taas rauhallisia, lähinnä ruuasta kiinnostuneita.
Fleecepeitoista en tiedä mitään, liityisikö kuljetuskoppaan? Ei halua matkustaa, niinkuin ei kissat yleensäkään.
Viimeisen kissani vein viimeiselle piikille vuosi sitten, ikävä edelleen... - Kissat-on-
Tykkäsi sitten olla kopassa ilman sitä peittoa, siitä vain laskin 1 1. Nyt täytyy mennä leikittämään kissaa, se kaipaa nyt leikkiä...
- Fiksuetsiapua
Kissat on fiksuja .Meidän pihalle ilmestyi vieras kissa,kyöröttiin pois.Koska meillä koiria,jotka voisivat helposti sen napata.Kissa ei välittänyt,palasi aina uudelleen,ja miukui muutaman metrin päässä .Kylmien ilmojen tullessa,laitettiin loukku pihalle. Kissa meni loukkuun ja kuljetettiin löytöeläintaloon.Jälkeenpäin kyselin kissan kuulumisia.Pääsi omistajalleen takaisin. Oli karannut muuton yhteydessä jo yli vuosi aikaisemmin.Fiksu kissa,kun osasi tuppautua juuri meidän pihalle apua hakemaan,niin pääsi takaisin omistajilleen.Monet ei olis kissan hätää huomanneet,vaan antaneet sen olla.Ilman ruokkijaa,madottajaa,ja lämpimään pääsyä on kissalla varmasti ollut surkeat olot.Se näkyi käytöksestä,kun sitkeästi palasi pihaamme.Turkki oli siistin näköinen,joten ei olis uskonut sen jo niin pitkään kuljeskelleen ulkona.Ei kyllä maatiaisen karva takkuun mene,eikä huonolta edes näytä,enenkun kissa on jo todella huonossa kunnossa.
Fiksu mirri oli,kun palas aina takas pihaamme,sai tarvitsemansa avun.Ja jatkossa ,kokemuksesta viisastuneena tarkkailen pihaa valppaammin.En halua,et joku kissa raukka,nälissään kituu tai kärsii kylmää pihassani. - jury1
Hyvin teit, siitä kiitos. Eläimiä pitää auttaa. Kissat ovat todella älykkäitä. Joskus tuntuu, että älykäämpiä kuin moni ihminen. Niitä pitää vain osata "lukea". Kissa osaa näyttää, mitä hän haluaa. Kissa myös kiittää hyvästä hoidosta.
- sähikäiset
Kissat eivät tykkää tekokuiduista. Ovat itse sähköisiä ja varmaan se liittyy jotenkin sähköistymiseen. Myös untuvatäkin päälle ei meidän mirrit koskaan tulleet köllöttelemään. Kissat ovat paljon fiksumpia, kuin me pystymme kuvittelemaan!
- Soolo
KISSAT OVAT NS. piiloälykkäitä. Huomioivat kaiken, mutta näyttävät harvoin taitojaanMeillä kissanäyttää katseellaan ja äänellään, mitä haluaa. Ja auta armias, jos et toimi heti. Ensin se on nostettava komeron ylimmälle hyllylle, josta haluaa melko heti pois. Silloin käännän selkäni kisslle ja se kipuaa olkapäitäni pitkin alas. Kun herra syö. niin keittiöstä ei saa kuulua pihahdustakaan. Yöllä on joskus tukalaa, kun Soolo nukkuu kaulani päälä ja koirani Touho melkein vieressä. Tulee kuuma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011100
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔71963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6738- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.56601- 35600