Miksi pääministeri Sipilä on hiljaa?

Presidentti ja Sisäministeri jo jollain tavoin joutuivat ottamaan kantaa Oulun raiskauksiin. Mutta pääministeri Sipilä on hiljaa. Kuitenkin hänellä on oikeasti suuri vastuu ja osittainen syyllisyyskin näihin tapahtumiin. Hän suorastaan houkutteli suuren määrän pakolaisia Suomeen lupaamalla omakotitalonsa pakolaisille. Muutoinkin hän toimi siten, että pakolaisilla oli mahdollisimman helppoa tulla tänne ja jäädä tänne aiheettomastikin. Erittäin ikäviä seurauksia on ollut muitakin kuin nämä Oulun hirvittävät tapaukset. Mutta Sipilä on hiljaa. Tulkitsenko oikein, kun arvelen, että hän jollain tapaa hyväksyy nämä teot ja pitää tavallaan luonnollisena, että tällaista voi sattua ja saa sattua? Onko siihen osasyynä se, että siinä yhdessä uskonnollisessa liikkeessäkin on näitä tapauksia sattunut ja niihin on tavallaan totuttu ja ollut pakko hyväksyäkin, vaikka muodollisesti on tietysti sanottu, että väärin on tehty. Kaksinaismoraaliako? Että hyväksytään se, että sellaista sattuu...
12349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rauhansanalaisten piireissä ei raiskat, kysymyksessä oikeaoppisuuteen tähtäävä opastustilanne.

Äänestä

Lestaadiolaisuudessa pedofilia ja lasten raiskaukset ovat hyvin yleisiä.

Miksipä siis ottaisi kantaa sellaiseen asiaan minkä näkee ihan normaalina toimintana omassa sairaassa päässään.

1Äänestä

Kuuluuko Sibbe itsekin johonkin pedofiiIirinkiin? En ihmettelisi tätä.

Äänestä

Nyt Sipiläkin sanoi jotain. Mutta pelkkää ympäripyöreää höpötystä. Ei edes mitään lupausta, että asialle tehdään jotain, että ruvetaan estämään nämä tapaukset. Että hänen mielestään kaikki saa jatkua ennallaan. Hän sanoo vain, että oikeusjärjestelmä tuomitsee. Ei se riitä. Tällaiset teot pitää estää. Mutta Sipilä ei halua.

Äänestä

Mitäpä musujen kutsuisännällä on sanomista?
Taisi lirahtaa housuihin, kun totuus paljastui sillekin paskalle.

Äänestä

Miksei vaadita ministereiden eroa?
Ulkomailla tällainen tapaus olisi johtanut virasta eroamiseen.
Eihän tällaista kansalaisten vaarantamista voi kuitata pelkillä selityksillä.
Pääministeri toivotti mediassa pakolaiset tervetulleiksi ja mitä saatiin?
Suomen turvallisuusasiat on retuperällä ja ne pitää saattaa sellaiseen kuntoon, että maan kansalaiset voi luottaa viranomaisiinsa täysipainoisesti.
Oulun tapaus on erittäin häpeällinen osoitus poliittisesta oman edun ajamisesta ja nämä lapsiuhrit ovat populismin tulos.

Äänestä

Pääministeri ymmärtää oman uskonsa ja aslamin yhteneväisyyden näissä asioissa. Siis jos hyväksyy lasten raiskauksen kotona, hyväksyy sen myös laittomille tulijoille.
Sipuli esiintyy kuin matujen käyttäytyminen olisi hänelle yllätys. Jos sipuli olisi lukenut Jussi Halla-ahon Scriptaa, josta on painettunakin saatavana kirjoitukset väliltä 8.4.2005 - 30.5.2008, niin ei olisi yllätys tämä nykyinen meno. Scriptan kirjoituksia on kaikkiaan noin 400, niin että ei voi olla Juhalle ja hänen kabinetilleen täysin outoa vieraitten tavat. JH-A:n akateemisen laadukkaat kirjoitukset ovat olleet suurin osa luettavana jo ennen kuin sipuli ryhtyi pääministeriksi.

Hirvittävä on meidän hallituksemme: Lesta pääministeri, ryssänpoika sisäministeri ja paavinuskoinen ulkoministeri. Kuka täällä enää pitää suomalaisten puolta.

Äänestä

Presidentti sekä Sipilä ja Orpo ovat syyllisiä näiden raiskaajien tänne Suomeen houkuttelemiseen ja saisivat myös saada tuomion lasten raiskauksista.
Virossa ei ole tämän vuoden aikana tapahtunut kuin yksi moniosaajaraiskaus ja voi kuvitella vain miksi ei enempää.
Suomessa ei toimi Ruotsin malli, että raiskataan joka päivä ja suvaitaan.
Suomessa köyhiltä, työttömiltä, ja sairailta sekä vammaisilta viedään tuhkatkin pesästä ja porvarit nauraaa.

Äänestä

Nyt maaltamuuttajia pitäisi saada mahdollisimman paljon arvopuolueiden ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, että saataisiin tätä fennomaaniyhteiskunnan säädöstöä, arvoja ja asenteita muutettua ensi vaalikaudella Orpon ja Rinteen johdolla enemmän ja nopeammin globaaliksi arvoliberaaliyhteiskunnaksi. Emme saa hyväksyä sitä, että maaltamuuttajat eivät pääse muuttamaan meitä ja meidän pinttyneitä metsäsuomalaisia tapojamme. Meitä tulee kotouttaa eikä heitä.
Virkamiehistöön tarttis saada lisää alan asiantuntijoita, jotta muutos olisi mahdollisimman aito.
Seuraava presidentti olisi syytä olla maaltamuuttanut, joka arvovallallaan saisi muutosvastarintaiset uuden uljaan kulttuurin kehitysvastaiset tahot eristetyksi.
Parhaimmassa tapauksessa fennomania on eristetty täältä kymmenessä vuodessa kuin "kuppa Töölöstä".
Seurakunnassa on jo alkanut maalta tulijoiden rekrytointi päättäviin elimiin.

Äänestä

Suomen maanpuolustus petti.
Vain itäraja pitää, länsirajalta tuli vihollinen, joka valtasi maan.

Naurettavaa ostaa Hornetteja, kun rajat on auki. Senkun kävelee vaan tänne.

Äänestä

Suomen maanpuolustus on jo pettänyt,kuka haluaa puolustaa tuollaisia kusipäitä kuin maamme hallituksessa on,tai maata joka on täynnä ulkomailta völjättyjä turmapaikanhakijoita,maata jossa köyhille,vanhuksille,sairaille ei anneta mitään ihmisarvoa,Minä en ainakaan puolusta tätä maata
maata jota eliitti ryöstää koko ajan,ja joka koko kaivaa verta nenästään ,kun härnää ryssäläisiä.
-ja juuri tehdyn tutkimuksenkin mukaan nuorten miesten maanpuolustustahto on romahtanut...ja siitä tuo luopiohallitus kantaa täyden vastuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kepulaista kirjoitti:

Presidentti ja Sisäministeri jo jollain tavoin joutuivat ottamaan kantaa Oulun raiskauksiin. Mutta pääministeri Sipilä on hiljaa. Kuitenkin hänellä on oikeasti suuri vastuu ja osittainen syyllisyyskin näihin tapahtumiin. Hän suorastaan houkutteli suuren määrän pakolaisia Suomeen lupaamalla omakotitalonsa pakolaisille. Muutoinkin hän toimi siten, että pakolaisilla oli mahdollisimman helppoa tulla tänne ja jäädä tänne aiheettomastikin. Erittäin ikäviä seurauksia on ollut muitakin kuin nämä Oulun hirvittävät tapaukset. Mutta Sipilä on hiljaa. Tulkitsenko oikein, kun arvelen, että hän jollain tapaa hyväksyy nämä teot ja pitää tavallaan luonnollisena, että tällaista voi sattua ja saa sattua? Onko siihen osasyynä se, että siinä yhdessä uskonnollisessa liikkeessäkin on näitä tapauksia sattunut ja niihin on tavallaan totuttu ja ollut pakko hyväksyäkin, vaikka muodollisesti on tietysti sanottu, että väärin on tehty. Kaksinaismoraaliako? Että hyväksytään se, että sellaista sattuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu