Uskovaisten rokotevastaisuus järkyttää

voi.voi.aikoja

Rokottaminen on tieteen yksi menestystarinoista. Sen avulla on vakavia epidemioita pystytty estämään. Rokotevastaisuus on kuitenkin levinnyt huolestuttavasti esimerkiksi uushenkisten ja vanhempienkin uskontojen piireissä. Kauan on puhuttu Jehovantodistajista jotka eivät salli verensiirtoa uskovaisilleen. Nyt on tullut aivan järjetön ja vastuuton rokotevastaisuus muotiin muissakin ryhmissä. Tiedettä on vastustettava vaikka siinä joudumme uhraamaan lähimmäistemmekin hengen.

22

325

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöyristynyt

      Kauheeta! ('?)

    • ArtoTTTeikirjautunut

      Ja tämäkin yritetään vierittää uskonnolliseksi asiaksi, kannattaa käydä lukemassa uutisia, tässä Luodosta kirjoitus.

      "Myös monet muut paikalliset kertovat, että rokotevastainen sanoma levisi alueella etenkin muutama vuosi sitten.
      Rokotteita vastaan puhuttiin paitsi luennoilla myös muun muassa blogikirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa.
      Sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsia-tapaukset vaikuttivat paikallisten mukaan myös siihen, ettei rokotteiden turvallisuuteen luoteta.
      Eräs haastateltava pohtii, että myös Ruotsissa vahvana jyllännyt rokotevastainen kampanja on saattanut vaikuttaa asenteisiin pääosin ruotsinkielisessä kunnassa.
      Hagnäs kertoo halunneensa kuitenkin rokottaa lapsensa, jotta nämä eivät levittäisi tuhkarokon kaltaisia vakavia sairauksia eteenpäin.
      – En halua altistaa muita lapsia sairaudelle, joka saattaa koitua kuolemaksi.

      Keskustelua on ollut myös rokotevastaisuuden yhteydestä uskontoon, sillä Luodossa suuri osa asukkaista on lestadiolaisia.
      Rukoushuoneyhdistysten liitto LFF:n puheenjohtaja Jens Björkskogin mukaan kirkon tehtävänä ei ole ottaa kantaa rokotteisiin. Hänen mukaansa kyse on yksityisestä asiasta.
      – Meillä ei ole kantaa puolesta tai vastaan. Jos olisi kanta, se olisi rokotemyönteinen.
      Hagnäsin mukaan on helppo syyttää uskontoa, mutta hän uskoo syyn rokotevastaisuuteen olevan muualla.
      – Mielestäni se liittyy siihen, että halutaan luonnonmukaisuutta."

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005921472.html

    • Ei rokotevastaisuus ole varsinaisesti lestadiolaisten masinoimai lmiö vaan se on levinnyt jonkun somevaikuttajan toimesta ruotsinsuomalais alueilla.
      Tästä mainittiin eilen uutisissakin,. Rokotevastaisuus on ollut yleistyvä ilmiö yleensäkin joissakin euroopan maissa.
      Ihmiset jotka seuraavat somea, ottavat sieltä vaikutteita.

      • Tarkoitin ruotsinkielisillä alueilla. Ruotsissahan rokotevastaisuus on yleisempää. Hetki sitten uutisoitiin Italiassa esiintyvästä rokotevastaisuudesta. https://yle.fi/uutiset/3-10541364

    • näin.on

      Vaarana tässä on se että jos antaa jossakin asiassa periksi tieteelle ja antaa rokottaa lapsensa, kohta uskoo ja tietää evoluutionkin tapahtuneen.

      • Kyllä suuri osa uskovista rokotuttaa lapsensa. Ei usko ja tiede ole toisiaan poissulkevia. Monet tiedemiedet ovat lisäksi uskovia.
        Paremmikin rokotevastaisuus on tiettyjen someaktivien aikaan saamaa.

      • mistä.se.kertoo
        evita- kirjoitti:

        Kyllä suuri osa uskovista rokotuttaa lapsensa. Ei usko ja tiede ole toisiaan poissulkevia. Monet tiedemiedet ovat lisäksi uskovia.
        Paremmikin rokotevastaisuus on tiettyjen someaktivien aikaan saamaa.

        Kaikki rokotevastaiset ovat kuitenkin uskovaisia.

      • mistä.se.kertoo kirjoitti:

        Kaikki rokotevastaiset ovat kuitenkin uskovaisia.

        Ei pidä paikkaansa. Olenhan minäkin uskova, enkä ole rokotevastainen. Paremminkin päinvastoin. On edesvastuutonta kanssaihmisiä kohtaan jättää lapsi rokottamatta nyt kun siihen on mahdollisuus. Ennen ei ollut, ja voin sanoa lapsena tuhkarokon sairastaneena, ettei se mikään lievä tauti ollut. Viikon kestävä korkea kuume, kova yskä ja ihottuma, joka kutisi niin, että verille piti raapia.

      • evita- kirjoitti:

        Jospa entisaikojen uskovat vanhemmat rukoilivat, että keksittäisiin jotain, mikä estäisi tuollaisen taudin?

        Jospa heidän rukouksiinsa vastattiin? Keksittiin rokotus.

        Käänteet voivat olla yllättäviä.

      • mistä.se.kertoo
        evita- kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Olenhan minäkin uskova, enkä ole rokotevastainen. Paremminkin päinvastoin. On edesvastuutonta kanssaihmisiä kohtaan jättää lapsi rokottamatta nyt kun siihen on mahdollisuus. Ennen ei ollut, ja voin sanoa lapsena tuhkarokon sairastaneena, ettei se mikään lievä tauti ollut. Viikon kestävä korkea kuume, kova yskä ja ihottuma, joka kutisi niin, että verille piti raapia.

        Luit kommettini huonosti. Kaikki uskovaiset eivät ole rokotevastaisia mutta kaikki rokotevastaiset ovat uskovaisia.

      • mistä.se.kertoo kirjoitti:

        Luit kommettini huonosti. Kaikki uskovaiset eivät ole rokotevastaisia mutta kaikki rokotevastaiset ovat uskovaisia.

        Ihan samalla tavalla kuin kaikki muslimit eivät ole terrorosteja mutta kaikki terroristit ovat muslimeita 😉

        Minä en tiedä yhtään uskovaa joka vastustaisi rokotuksia mutta olen kuullut, että viherpiipertäjissä heitä on. Samat henkilöt jotka yrittävät elää luonnonmukaisesti kotisynnytyksineen ym. vastustavat myös rokotuksia🤓

      • mistä.se.kertoo kirjoitti:

        Kaikki rokotevastaiset ovat kuitenkin uskovaisia.

        Rokotevastaisia on myös muissa kuin uskovaisissa. Tällä kertaa tapaus tuli ilmi uskovaisten piiristä, mutta se ei tarkoita kaikkien rokotevastaisten olevan uskovaisia.

      • jepjepp
        usko.vainen kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla kuin kaikki muslimit eivät ole terrorosteja mutta kaikki terroristit ovat muslimeita 😉

        Minä en tiedä yhtään uskovaa joka vastustaisi rokotuksia mutta olen kuullut, että viherpiipertäjissä heitä on. Samat henkilöt jotka yrittävät elää luonnonmukaisesti kotisynnytyksineen ym. vastustavat myös rokotuksia🤓

        Ovathan nuo "viherpiipertäjätkin" uskovaisia. Järki-ihmiset, jotka luottavat tieteeseen, eivät vastusta rokotuksia.

      • heipparallaaa
        Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        Rokotevastaisia on myös muissa kuin uskovaisissa. Tällä kertaa tapaus tuli ilmi uskovaisten piiristä, mutta se ei tarkoita kaikkien rokotevastaisten olevan uskovaisia.

        Uskovainen=tiedevastainen hörhö

      • heipparallaaa kirjoitti:

        Uskovainen=tiedevastainen hörhö

        Ei evosadun kieltäminen tee meistä tiedevastaisia vaan nimeomaan tieteeseen uskovia 😉

      • heipparallaaa kirjoitti:

        Uskovainen=tiedevastainen hörhö

        Useat uskovaiset ovat tiedevastaisia hörhöjä, mutta eivät kaikki.

      • jepjepp kirjoitti:

        Ovathan nuo "viherpiipertäjätkin" uskovaisia. Järki-ihmiset, jotka luottavat tieteeseen, eivät vastusta rokotuksia.

        "Järki-ihmiset, jotka luottavat tieteeseen, eivät vastusta rokotuksia."
        Juuri näin.

      • Kysyjäx
        usko.vainen kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla kuin kaikki muslimit eivät ole terrorosteja mutta kaikki terroristit ovat muslimeita 😉

        Minä en tiedä yhtään uskovaa joka vastustaisi rokotuksia mutta olen kuullut, että viherpiipertäjissä heitä on. Samat henkilöt jotka yrittävät elää luonnonmukaisesti kotisynnytyksineen ym. vastustavat myös rokotuksia🤓

        Niin siis tämä seksiravintolan polttaja, joka oli suomalainen hihhuli, joka yritti polttaa myös City-lehden toimituksen ja Michael Jacksonin konserttilavan oli myös muslimi?

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003609576.html

        Samoin Andreas Breivik on siis sinusta myös muslimi?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders_Behring_Breivik

    • Kummajaisuskoa

      Uskovaiset pelkää, että rokottamisessa heihin istutetaan mikrosiru pedonmerkki, jonka kautta Saatana alkaa hallita heitä.

      • Emme pelkää😂 Pelkäätkö sinä❓

    • Jeesus.ei.paranna

      Koko länsimainen lääketiede perustuu evoluutioon. Ilman sitä ei olisi rokotuksia eikä mitään muutakaan lääketiedettä. Jeesus parantaa -hörhöt ovat jotain aivan muuta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      526
      1058
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      460
    Aihe