Mihin itseluottamuksenne

Eikait sitä juuri koskaan ole liiemmin ollut. Osa taisi kadota jo lapsena/kouluaikoina kun olen aina ollut isoissa joukoissa niin ujo ja hiljainen erikoinen outolintu etten sen tähden oikeen koskaan ole saanut kavereita/ystäviä (oletan sen siitä johtuvan) ja siitä tullut tunne että olen jotenkin viallinen/hyljeksetty yksilö kun en porukkaan/ kenenkään ystäväksi kelpaa. Sekä ujouden myötä pelännyt vähän kaikkea ja sen tähden myöskin kokenut epäonnisuvani kaikessa mihin ryhdyn.

Ei ole kadonnut mihinkään. Olen realisti ja hyvin vaativa itseäni kohtaan.

Unohtuu aina töihin. Damn.

Menetin itseluottamusta joskus minua tahallaan litistävän ja lytistävän miehen takia.

Hänelle normaali itseluottamus oli uhka ja hän pelkäsi että jos luotan itseeni, taitoihini, osaamiseeni ka kelpaavuuteeni niin hylkään hänet.

Minulla oli ennen häntä hyvä itsetunto ja itseluottamus joten hänen yrittäessä litistää minua laitoin vastaan. En suostunut siihen ohan helposti. Kun hän alkoi onnistuun tajusin pahoinvointini ja jätin hänet.
Rakkaus on muuta kuin henkistä väkivaltaa.

Olen oppinut tässä itseluottamusta takaisin hakiessa että ihmisen suurin virhe on itsesääli.

Ihminen tekee itsestään itsekkäät ja sokean kun säälii itseään. Se estää ihmisiä näkemästä muita ihmisiä.
Se tekee ihmisestä paskamaisen toista kohtaan.


Kun avaa silmät näkee miten harvalla ihmisellä on rautainen itseluottamus.
Kuinka lähes jokainen miettii kelpaako itsenään. Ja pelkää että muut ei hyväksy tai näyttää kauhealta. Pelkää että sanoo tai tekee jotain noloa. Jne

Kun avaat silmäsi niin näet ympärilläsi sitä paljon

Jos itsesääliin vajoaa muuttuu sokeaksi ympäristölle ja haavoittaa vieressään toista itseluottamuksen kanssa kamppailevaa kun luulee häntä vahvemmaksi ja voi pahimmillaan romuttaa ehkä toisen aikeet pyytää ulos juuri sinua

Ei mihinkään. Hän on vain luonut semmoisen epävarmuuden tähän, että mikään ei enää etene. Suunta taitaa olla vain kauemmaksi.