Ystäviä tai harrstus seuraa

Olisiko täällä kuulolla ketään joka haluaa uhrata aikaa tutstumiseen enemmän kuin sen ensimmäisen kahvilan kahvi-kupin verran, ennen kuin päättää voiko tulla toimeen jonkun kanssa?
Etsin ystäviä lähinnä kirkkonummen ja naapurikuntien alueelta.
Olen 36-vuotias mies kirkkonummelta. Tiedän olevani jokseenkin tylsä tapaus sillä en viihdy kapakassa tai yö-kerhossa, vaikka täys-raitis en olekaan. Vaan tämä johtuu siitä että olen sairauden myötä päätynyt lievästi liikunta-rajoitteiseksi ja liikun ulkona kahden kyynärsauvan varassa. Niin olen todennut etten enää mahdu liikkumaan näissä paikoissa niin että viihtyisi siellä. Sitten toinen asia on kuuloni, jonka ansiosta olin jo ennestään lähes kuurona sellaisessa taustahälinässä kuin kapakoissa on.
Mitä harrastuksiini tulee niin pidän kaiken näköisestä askartelusta, mutta laivojen puiset pienoismallit ovat vieneet viimeaikoina eniten huomiota. Luen mielellään tekemieni laivojen miehistöjen kirjoittamia muistelma-teoksia, sekä muutaman kotimaisen kirjailijan ja satunnaisten ulkomaisten kirjoittajien kirjoja. Lisäksi pyrin pitämään ikkuna-puutarhaa ja kasvatan mausteeni kesä-aikana näin. Liikkuisin myöskin mielelläni luonnossa ja vesillä mutta toistaiseksi se ei ole helpointa toteuttaa liikunta-kykyni aiheuttaman rajoituksen kanssa...
Etsin ensi-sijassa ystäviä ja harrastus-seuraa naisista että miehistä. (Mutta jos vastaan tulee joku nainen jonka kanssa voisi ajatella yhteis-elämää, niin en sulje sitäkään pois mahdollisuuksista)
Minulle voi vastata mieluiten sähköpostilla kts. samivai@suomi24. Tutustutaan paremmin ja sovitaan vaikka joku tapaamispaikka missä käydä kahvilla tms.

0

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        274
        3020
      2. 201
        2866
      3. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        70
        2454
      4. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        218
        1929
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        42
        1371
      6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        13
        1368
      7. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1317
      8. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        24
        1298
      9. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        51
        1267
      10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        159
        1202
      Aihe