Sattui joskus kesällä. Istuskelin kahvilassa siinä ajatuksissani, välillä ympärille, välillä ulos kattellen. Pidän sitä hyvänä ominaisuutena omalla kohdalla, meinaan, pystyn uppoutumaan ajatuksiini vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Noh, roikuin siinä jakkaralla aikani kahvin jälkeen, kun sitten satuin vilkaisemaan ulos ja tapahtui se klassinen, eli näin Hänet....(naisen). Kaikki muu, vähäinenkin, ympäristön huomioiminen jäi tyystin. Hän käveli vastapuolen jalkakäytävää, lähti viistosti ylittämään tietä osoitteenaan selvästi tämä kahvila. Muistan näin useiden kuukausien jälkeenkin vieläkin hänen ulkonäkönsä ja -asunsa. Voisin kuvailla kasvot, hiukset, niiden kampauksen ja värin, silmien värin, kropan muodon, kävelytavan, vaatetuksen kenkien kärjistä takkinsa kaulukseen, pikkureppunsa selässään..kaikki jäi mieleen. Hän sitten asteli ovesta sisään, jatkoi suoraan pöytään missä oli ennestään kavereitaan. Sanoivat siinä jotain toisilleen ja istuutui alas. Hymyilyttää se kauniin siveä istuma-asento polvet yhdessä ja selkä suorana. Hän antoi jo kävellessään sen itsenäisen ja omillaan ajattelevan vaikutelman, kuin myös siinä istuessaan ja kaiveli repustaan jotain pää kumarassa keskittyneesti. Olisin voinut vain katsella häntä siinä koko ajan huomiota kiinnittämättä mutta päätin poistua paikalta ja siinä lähtiessä vielä vilkaisin häntä nopeasti ja pakostakin kiinteästi kääntämättä päätäni, annoin vain hänen liukua näkökenttäni ohitse. Silloin tällöin hän tulee uudestaan ja uudestaan mieleeni ja ajattelinpa tällä kertaa runoilla sen tänne.
Toistuvailtasatu
Ikkunapaikalla
0
114
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743660
- 2012992
- 252890
- 492768
- 232683
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412455Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2512159Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241907Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2091888- 441847