Olen rintaperillinen ja ainut sellainen joten kaikki on nyt minulla. Kuinka toimin? Vuokra-asunto pitäisi irtisanoa ja ilmeisesti selvittää velat perunkirjoitusta varten? Koska perittävänä on vain velkaa en tiedä miten toimin. Uskallanko tyhjentää asunnon ilman että se on kuolinpesään ryhtymistä? Asunnossa on kaikki roskiin menevää.
Vuokranantajalta sain lapun, valtakirjan minkä voisin palauttaa ja he hoitavat tyhjennyksen mutta lasku pitäisi tulla perunkirjoitukseen ja maksaa kuolinpesästä. Kuolinpesä on kuitenkin varaton ja jos annan valtakirjan niin olenko silloin itse tehnyt kuolinpesälle velkaa ja joudun näin myös vastuuseen? Perinnöstä en pysty kieltäytymään koska minulla on lapsia ja kaikki lankeaisi heille.
Olen aivan hukassa enkä tiedä mitä tehdä.
Ylivelkainen sukulainen kuoli
32
2478
Vastaukset
- puuppakuuppa
Teet nyt niin että soitat kelaan ja kerrot tilanteen,varattoman hautajaiskustannukset hoitaa sossu/kela.
Jos tarviit lakiavustusta ja olet peeaa niin soita oikeusaputoimistoon,sieltä saat lakimiehen tekemään perukirjat jne.vähätuloinen saa ilmaseks.
Ja kyllä joudut maksumieheksi jos teet sen valtakirjan ja tiedät että pesä on varaton.
Velat eivät periydy ellei sitten kämmää perukirjoja ja tee vahinkoa velkojien piikkiin.- Unis
Uskallan siis tyhjentää asunnon ilman että velkojat katsovat sitä pesään ryhtymiseksi ja minua halukkaaksi ottamaan perinnön (tässä tapauksessa velat) vastaan?
Ap - Anonyymi
Jos haluat periä velat, otat perinnön vastaan. Jos et halua periä velkoja, et ota perintöä vastaan. Perunkirjoitus on tietenkin tehtävä mutta sinun on ilmoitettava kirjallisesti pesänselvittäjälle ettet halua ottaa perintöä vastaan Muuten joudut maksamaan perinnönjättäjän velat, ellei kuolinpesän varat riitä.
Väärää tietoa on paljon liikkeellä perinnöstäkin. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan. Ei sittenkään vaikka perinnössä olisi velkaa enemmän kuin varoja. Vain ja ainoastaan kieltäytymällä ottamasta perintöä vastaan, voi välttyä velkojen maksusta.
Lukekaa tarkkaan perunkirja. siinä luetellaan perilliset ja perintö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat periä velat, otat perinnön vastaan. Jos et halua periä velkoja, et ota perintöä vastaan. Perunkirjoitus on tietenkin tehtävä mutta sinun on ilmoitettava kirjallisesti pesänselvittäjälle ettet halua ottaa perintöä vastaan Muuten joudut maksamaan perinnönjättäjän velat, ellei kuolinpesän varat riitä.
Väärää tietoa on paljon liikkeellä perinnöstäkin. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan. Ei sittenkään vaikka perinnössä olisi velkaa enemmän kuin varoja. Vain ja ainoastaan kieltäytymällä ottamasta perintöä vastaan, voi välttyä velkojen maksusta.
Lukekaa tarkkaan perunkirja. siinä luetellaan perilliset ja perintö.Väärin. Perillinen ei joudu maksamaan perittävän velkoja ottaessaan perinnön vastaan.
Perunkirjoitus on tehtävä, ja siitä ilmoitettava velkojille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat periä velat, otat perinnön vastaan. Jos et halua periä velkoja, et ota perintöä vastaan. Perunkirjoitus on tietenkin tehtävä mutta sinun on ilmoitettava kirjallisesti pesänselvittäjälle ettet halua ottaa perintöä vastaan Muuten joudut maksamaan perinnönjättäjän velat, ellei kuolinpesän varat riitä.
Väärää tietoa on paljon liikkeellä perinnöstäkin. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan. Ei sittenkään vaikka perinnössä olisi velkaa enemmän kuin varoja. Vain ja ainoastaan kieltäytymällä ottamasta perintöä vastaan, voi välttyä velkojen maksusta.
Lukekaa tarkkaan perunkirja. siinä luetellaan perilliset ja perintö.Käsittääkseni "perit velat" on aikapäiviä sitten haudattu.
- puuppakuuppa
Edelleen velat eivät periydy ellet sitten kämmää asioita,pesään ryhtyminen ei tarkoita sitä että joudut maksumieheksi.
Siitä vaan tyhjentämään asuntoa,se on eri asia sitten että kuka sen maksaa,velkaa et voi tehdä kuolinpesän nimiin jos pesä on varaton. - Eieieiei
Älä koske asuntoon ja varsinkaan sen sisältöön... ihan sama mitä siellä on... arvohuonekaluja ja kultakoruja vai kaatikselle menevää romua- se on pesään ryhtymistä ja sinusta tulee silloin vastuullinen velkojenkin suhteen...
Älä tee itse mitään! - Nolo123
Tässä 11 vuoden takainen kommenttini:
*********************************************
Lainaapa kirjastosta teos: Aarnio-Kangas, Suomen jäämistöoikeus I. Sen (painos 1999) sivulla 149- todetaan:
"Perunkirjoituksen toimittamisvelvollisuus on pääsääntöisesti sillä kuolinpesän osakkaalla, jonka hoidossa jäämistöomaisuus on. // Perunkirjoitusvelvollisuutta ei ole kytketty pelkkään osakasasemaan kuolinpesässä. Perunkirjoitusvelvollisuus on VAIN OSAKKAALLA, JONKA HOIDOSSA JÄÄMISTÖ ON. Omaisuuden hoidolla tarkoitetaan omaisuuden tosiasiallista hallussapitoa. // Jos kuolinpesän osakas ei millään tavoin osallistu jäämistön hoitoon, hän ei ole perunkirjoitusvelvollinen. Ja koska hänellä ei ole sanottua velvollisuutta, häneen ei voida kohdistaa myöskään sanktiota siinä tapauksessa, että perunkirjoitusta ei toimiteta määräajassa. Ulkomailla oleva perillinen, olkoonkin vaikka ainoa rintaperillinen, ei ole perunkirjoitusvelvollinen pelkästään sen johdosta, että hän on saanut tiedon vanhempansa kuolemasta. // Yleistestamentin saajan perunkirjoitusvelvollisuus määrittyy samojen kriteerien mukaan kuin lakimääräisen perillisenkin perunkirjoitusvelvollisuus. Vaikka henkilö on yleistestamentin saaja ja vaikka hän näin ollen onkin perittävän kuolinpesän osakas, hän ei ole perunkirjoitusvelvollinen, jos hänellä ei ole perittävän omaisuutta tosiasiallisesti hallussaan. Siten perunkirjoitusvelvollisuus voi olla aivan ´laillisesti´laiminlyöty."
Ja s. 156
"Perunkirjoitusvelvollisuus voi olla myös muulla kuin kuolinpesän osakkaalla,... Jos kukaan edellä mainituista henkilöistä ei ole ottanut omaisuutta haltuunsa, perunkirjoitusvelvollisuus on sillä, jolle omaisuudesta huolehtiminen ´olosuhteisiin katsoen´ lähinnä kuuluu. Perunkirjoitusvelvollinen voi näin ollen olla myös avopuoliso, jolla ei testamentin nojalla ole osakasasemaa. Näin on asianlaita aina, kun ´avoleski´ on pesän tilaan parhaiten perehtynyt. Kuolinpesän osakaspiirin ulkopuolelle jäävän avopuolison perunkirjoitusvelvollisuus on kuitenkin juridisesti heikko. Se on toissijainen aina, kun joku kuolinpesän osakkaista hoitaa pesän asioita. Perunkirjoituksen laiminlyönti ei aiheuta avoleskelle vastuuta vainajan tai pesän veloista. // Vastuu voi syntyä vain osakkaille."
Ja s. 209
"Perillinen voi menettää asemansa kuolinpesän osakkaana LUOPUMALLA kokonaan perinnöstä. // Osakasasema on myös perinnöstä luopuneen jälkeläisellä, jos luopuja on ´vetäytynyt pesästä´ ulottamatta luopumistahdonilmaisuaan koskemaan koko sukuhaaraa. //
Ja s. 449-
"PK 17:2a:n mukaan perillisellä ja testamentin saajalla on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jolleivät he ole jo ryhtyneet sellaisiin toimiin, että heidän on katsottava ottaneen perinnön vastaan. // Perinnöstä luopumisen on perittävän kuoleman jälkeen tapahduttava kirjallisesti. // Vähimmäisvaatimuksena on allekirjoitettu luopumisilmoitus. // Perittävän kuoleman jälkeen luopumistahdon vastaanottajiksi voidaan ajatella jokin seuraavista tahoista: kaikki kuolinpesän osakkaat yhdessä, yksikin kuolinpesän osakas, pesänselvittäjä, pesänjakaja, testamentin toimeenpanija ja se, jonka hyväksi luopuminen tapahtuu eli sijaantuloperillinen. // Luopuminen on ilmoitus, joka voidaan antaa tiedoksi kenelle tahansa edellä mainituista henkilöistä. // Luopujaperillinen voi kuitenkin aina ulottaa luopumisensa koskemaan koko luopujan sukuhaaraa riippumatta siitä, kuka on sijaantuloperillinen. Jos luopuja ulottaa luopumisensa koko sukuhaaraansa, luopujan katsotaan perintöverotuksessa ottaneen jäämistöosuutensa vastaan. Luopuja joutuu siten maksamaan saannostaan perintöveron ja ne henkilöt, joiden hyväksi luopuminen tapahtuu, ovat puolestaan lahjaverovelvollisia. // Jos luopuminen tapahtuu ehdoitta ja sijaan tuleva henkilö on PK 15:5:ssä tai PK 16:3:ssa tarkoitettu, kysymyksessä on perinnöstä luopuminen sanan varsinaisessa merkityksessä. // Pesästä vetäytyvä perillinen ei ole perintöverovelvollinen."
Toivottavasti tästä on apua.
**********************************************
Voit siis luopua perinnöstä myös lastesi puolesta - etkä perintöveroa olemattomasta perinnöstä maksa. Luopumisilmoitus tässä tapauksessa voidaan tehdä maistraattiin.
Minilex:
"Edunvalvojan tehtävänä on huolehtia päämiehensä taloudellisista eduista. Osa edunvalvojan suorittamista päämiehen kannalta merkittävistä oikeustoimista on luvanvaraisia. Tämä tarkoittaa sitä, että edunvalvojan on pyydettävä maistraatilta lupa oikeustoimen suorittamiseen. Perinnöstä luopuminen lukeutuu luvanvaraisiin oikeustoimiin. Edunvalvoja ei siten saa ilman maistraatin erillistä lupaa luopua päämiehensä oikeudesta perintöön. Perinnöstä luopuminen on edunvalvojan toimesta käytännössä mahdollista jos maistraatti antaa siihen harkintansa jälkeen luvan. Lupa voidaan myöntää, jos se on päämiehen edun mukaista." https://www.minilex.fi/a/voiko-edunvalvoja-luopua-perinnöstä-päämiehen-puolesta
Ota yhteys maistraattiin tarkempia neuvoja saadaksesi.- Lawetorder
Olipas taas nololta se todellinen nolouden huippu, etten sanoisi.
Auttoipa taas selkeä sanainen neuvosi umpitietämätöntä.
Vaihe 1. tyhjennä asunto, oli siellä arvokasta taikka ei, vuokrameno kuitenkin kulkee koko ajan, siivouta se omaan laskuusi ja liitä lasku kuolinpesään. et ole ryhtynyt pesään millään tavoin, koska kuolinpesän veloista voi joutua vain vastuuseen silloin jos ei tee/tekee myöhässä perukirjat ja on ainoa laissa oleva peruste.
Vaihe 2 kerää kaikki vainajan velat ja varat yhteen, marssi maistraattiin ja haet kuolinpesän konkurssiin, sen jälkeen olet vapaa. (maistraatissa kyllä neuvovat).
Tässä ohjeeni.
MUUTA SITTEN EI TARVITAKKAAN. - hhu
Aivan riippumatta siitä, tietääkö kuolinpesän varattomaksi vai ei, tuolla toiminnalla ottaa riskin joutua itse maksamaan tilaustensa laskut, tässä tapauksessa siivouksen. Jos siivooja/siivousyrittäjä ei saa omiaan kuolinpesältä, maksaja on tilauksen tekijä/-t.
- Nolo123
Lawetorder kirjoitti:
Olipas taas nololta se todellinen nolouden huippu, etten sanoisi.
Auttoipa taas selkeä sanainen neuvosi umpitietämätöntä.
Vaihe 1. tyhjennä asunto, oli siellä arvokasta taikka ei, vuokrameno kuitenkin kulkee koko ajan, siivouta se omaan laskuusi ja liitä lasku kuolinpesään. et ole ryhtynyt pesään millään tavoin, koska kuolinpesän veloista voi joutua vain vastuuseen silloin jos ei tee/tekee myöhässä perukirjat ja on ainoa laissa oleva peruste.
Vaihe 2 kerää kaikki vainajan velat ja varat yhteen, marssi maistraattiin ja haet kuolinpesän konkurssiin, sen jälkeen olet vapaa. (maistraatissa kyllä neuvovat).
Tässä ohjeeni.
MUUTA SITTEN EI TARVITAKKAAN.Tämä L-höppänä on palstan yleisesti tiedostettu sekoilija, jonka neuvot usein ovat sitä sun tätä.
Esittämäni sitaatit ovat perhe- ja jäämistöoikeuden (silloisten, nykyään emeritus-) professorien Aulis Aarnion & Urpo Kankaan teoksesta Suomen jäämistöoikeus I.
Jos et ole pesään ryhtynyt eikä sen omaisuus ole ollut sinun hallinnassasi, ET OLE PERUNKIRJOITUSVELVOLLINEN, ja kun et ole perunkirjoitusvelvollinen, velkavastuu perunkirjoituksen laiminlyömisestä tai mistään muustakaan ei kohdistu sinuun.
Jos tyhjennät asunnon omaan laskuusi, kustannus myös jää lopullisesti kontollesi, kun pesässä ilmeisesti perunkirjoitus- ja pesänselvityskulujen jälkeen ei ole varoja sinun saatavasi maksamiseen. Hyvä olisi laatia luettelo ainakin arvokkaammista tyhjennettävistä esineistä ja vaikkapa valokuvata ne.
Konkurssiin hakeminen on turha toimi kannaltasi, jos et ole perunkirjoitusvelvollinen.
Tässä vielä muutama sitaatti ylhäällä olevasta:
- Perunkirjoitusvelvollisuus on VAIN OSAKKAALLA, JONKA HOIDOSSA JÄÄMISTÖ ON. Omaisuuden hoidolla tarkoitetaan omaisuuden tosiasiallista hallussapitoa.
- Jos kuolinpesän osakas ei millään tavoin osallistu jäämistön hoitoon, hän ei ole perunkirjoitusvelvollinen. Ja koska hänellä ei ole sanottua velvollisuutta, häneen ei voida kohdistaa myöskään sanktiota siinä tapauksessa, että perunkirjoitusta ei toimiteta määräajassa.
- Perillinen voi menettää asemansa kuolinpesän osakkaana LUOPUMALLA kokonaan perinnöstä. // Osakasasema on myös perinnöstä luopuneen jälkeläisellä, jos luopuja on ´vetäytynyt pesästä´ ulottamatta luopumistahdonilmaisuaan koskemaan koko sukuhaaraa.
- Luopujaperillinen voi kuitenkin aina ulottaa luopumisensa koskemaan koko luopujan sukuhaaraa riippumatta siitä, kuka on sijaantuloperillinen.
Paras neuvo on, että käyt kohdakkoin neuvottelemassa asiasta oikeusaputoimistossa ja/tai maistraatissa.
Mitä huoneiston vuokrasuhteeseen tulee, se on irtisanottavissa 1 kk:n irtisanomisajalla, mikä tarkoittaa, että jos irtisanominen toimitetaan joulukuun aikana (tiedoksi vuokranantajalle), kuolinpesä on velvollinen maksamaan joulukuun vuokran lisäksi vielä tammikuun vuokran. Mutta velvollisuus on kuolinpesällä, ei sen osakkaalla henkilökohtaisesti. Tässä säännös,
HVL 46 § 1 mom.
"Vuokrasuhteen jatkuminen vuokralaisen kuoltua
Jos huoneiston vuokralainen kuolee, vuokrasuhde pysyy voimassa entisin ehdoin, jollei jäljempänä toisin säädetä, ja vuokralaisen kuolinpesä on vastuussa vuokraehtojen täyttämisestä. Riippumatta siitä, mitä vuokrasuhteen kestosta tai irtisanomisajan alkamisesta on sovittu, kuolinpesä voi kuitenkin aina sanoa sopimuksen irti niin kuin toistaiseksi voimassa olevasta vuokrasopimuksesta säädetään. Jos vuokralainen oli vuokrannut huoneiston yhdessä toisen kanssa, irtisanomisoikeus kuuluu kuolinpesälle ja eloon jääneelle vuokralaiselle yhteisesti. Kummallakin on myös oikeus irtisanoa sopimus omalta osaltaan."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481#L6P46 - Lawetorder
Nolo123 kirjoitti:
Tämä L-höppänä on palstan yleisesti tiedostettu sekoilija, jonka neuvot usein ovat sitä sun tätä.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481#L6P46Aivan, AAAIIVAAAN ja nololta saadaan aina neuvot jotka käyvät kalliikksi kaikille ja vaatii aina aasinajajan mukaan ottamista.
Tässä pitää huomioida mitä sopimuslaki sanoo ja siitä millain sopimus päättyy vai onko nolon mielestä vuokrasopimus vaan sellainen jossa on sitouduttu hamaan tulevaisuuteen asti, tapahtui mitä tapahtui?
Huomioi, "huoneen vuokralaista" (vanhentunut ja nykyisin on LAV) on tämä: "49 §
Vuokralaisen konkurssi
Jos vuokralaisen omaisuus on luovutettu konkurssiin eikä konkurssipesä ole vuokranantajan asettamassa vähintään yhden kuukauden määräajassa ilmoittanut ottavansa vastatakseen vuokrasopimuksesta konkurssin alkamisen jälkeen aiheutuvien velvollisuuksien täyttämisestä tai vuokralainen samassa määräajassa asettanut näiden velvollisuuksien täyttämisestä vakuutta, vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Milloin vuokralainen asettaa vakuuden myöhemmin kuin tässä momentissa on säädetty, oikeutta vuokrasopimuksen purkamiseen ei ole, jos vakuus on asetettu ennen purkamisilmoituksen tiedoksisaamista.
Vuokralaisen omaisuuden luovuttaminen konkurssiin ei estä vuokrasopimuksen irtisanomista tai purkamista muualla tässä laissa säädetyin perustein. Vuokranantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta konkurssin alkamisen jälkeen purkaa sopimusta sen johdosta, että vuokraa on maksamatta konkurssin alkamista edeltäneeltä ajalta."
Eli siis kun pesä haetaan konkurssiin, raukeaa kaikki sopimukset jja on yksinkertaisin tapa, nolo123höppännöinneistä huolimatta.
Huomaathan NOLON SAATANA, että sinun pykäämässäsi lainkohdassa on ETTÄ JOLLEI TOISIN JÄLJEMPÄNÄ SÄÄDETÄ.
En vittu ymmärrä mistä noita nolon kaltaisia raharohmuja oikein sikiää, ovat kuin kondorikotkat haaskalla. - Lawetorder
Lawetorder kirjoitti:
Aivan, AAAIIVAAAN ja nololta saadaan aina neuvot jotka käyvät kalliikksi kaikille ja vaatii aina aasinajajan mukaan ottamista.
Tässä pitää huomioida mitä sopimuslaki sanoo ja siitä millain sopimus päättyy vai onko nolon mielestä vuokrasopimus vaan sellainen jossa on sitouduttu hamaan tulevaisuuteen asti, tapahtui mitä tapahtui?
Huomioi, "huoneen vuokralaista" (vanhentunut ja nykyisin on LAV) on tämä: "49 §
Vuokralaisen konkurssi
Jos vuokralaisen omaisuus on luovutettu konkurssiin eikä konkurssipesä ole vuokranantajan asettamassa vähintään yhden kuukauden määräajassa ilmoittanut ottavansa vastatakseen vuokrasopimuksesta konkurssin alkamisen jälkeen aiheutuvien velvollisuuksien täyttämisestä tai vuokralainen samassa määräajassa asettanut näiden velvollisuuksien täyttämisestä vakuutta, vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Milloin vuokralainen asettaa vakuuden myöhemmin kuin tässä momentissa on säädetty, oikeutta vuokrasopimuksen purkamiseen ei ole, jos vakuus on asetettu ennen purkamisilmoituksen tiedoksisaamista.
Vuokralaisen omaisuuden luovuttaminen konkurssiin ei estä vuokrasopimuksen irtisanomista tai purkamista muualla tässä laissa säädetyin perustein. Vuokranantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta konkurssin alkamisen jälkeen purkaa sopimusta sen johdosta, että vuokraa on maksamatta konkurssin alkamista edeltäneeltä ajalta."
Eli siis kun pesä haetaan konkurssiin, raukeaa kaikki sopimukset jja on yksinkertaisin tapa, nolo123höppännöinneistä huolimatta.
Huomaathan NOLON SAATANA, että sinun pykäämässäsi lainkohdassa on ETTÄ JOLLEI TOISIN JÄLJEMPÄNÄ SÄÄDETÄ.
En vittu ymmärrä mistä noita nolon kaltaisia raharohmuja oikein sikiää, ovat kuin kondorikotkat haaskalla.lisään omaani: lisäksi tuo nolo ei koskaan lue alkuperäistä kysymystä, vaan alkaa vääntään omaa paskaansa kesken kaiken.
NOLO!!! kysyjä on ilmaissut jo kysymyksessään ETTÄ ON AINOA PERILLINEN. - Nolo123
Lawetorder kirjoitti:
lisään omaani: lisäksi tuo nolo ei koskaan lue alkuperäistä kysymystä, vaan alkaa vääntään omaa paskaansa kesken kaiken.
NOLO!!! kysyjä on ilmaissut jo kysymyksessään ETTÄ ON AINOA PERILLINEN."NOLO!!! kysyjä on ilmaissut jo kysymyksessään ETTÄ ON AINOA PERILLINEN."
Aivan. Entä sitten? Ainoalla perilliselläkään ei ole velvollisuuksia, jollei ole ryhtynyt perintöön ja luopuu perinnöstä omasta ja sukunsa puolesta siten kuin olen, professoreihin Aarnio & Kangas tukeutuen, kertonut.
L-höppänä sotkee tapaukseen aivan turhaan konkurssia. Siitä aiheutuu hakijalle kustannuksia, jotka hänen tapauksessaan eivät ole välttämättömiä. Ap. voi ilman konkurssiakin irtisanoa vuokrasopimuksen siten kuin olen esittänyt.
L-höppänä viljelee vittua ja saatanaa enemmän kuin kukaan muu täällä, ja saman tasoista on hänen tietämyksensä asioista, joissa hän täällä sekoilee. - Lawetorder
Nolo123 kirjoitti:
"NOLO!!! kysyjä on ilmaissut jo kysymyksessään ETTÄ ON AINOA PERILLINEN."
Aivan. Entä sitten? Ainoalla perilliselläkään ei ole velvollisuuksia, jollei ole ryhtynyt perintöön ja luopuu perinnöstä omasta ja sukunsa puolesta siten kuin olen, professoreihin Aarnio & Kangas tukeutuen, kertonut.
L-höppänä sotkee tapaukseen aivan turhaan konkurssia. Siitä aiheutuu hakijalle kustannuksia, jotka hänen tapauksessaan eivät ole välttämättömiä. Ap. voi ilman konkurssiakin irtisanoa vuokrasopimuksen siten kuin olen esittänyt.
L-höppänä viljelee vittua ja saatanaa enemmän kuin kukaan muu täällä, ja saman tasoista on hänen tietämyksensä asioista, joissa hän täällä sekoilee.Hei haloo, järjen valoo nyt kaivataan.
Ainoa perillinen, eli se joka ottaa pesän haltuunsa.
Jolloinka ainoa toimi ylivelkaisessa pesässä on hakea pesä konkurssiin.
HEEEEIII, järkeä järvelle, nolon paatti uppoo... - puuppakuuppa
Lawetorder kirjoitti:
Hei haloo, järjen valoo nyt kaivataan.
Ainoa perillinen, eli se joka ottaa pesän haltuunsa.
Jolloinka ainoa toimi ylivelkaisessa pesässä on hakea pesä konkurssiin.
HEEEEIII, järkeä järvelle, nolon paatti uppoo...kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa pesää hoitoonsa,ei edes jos pesässä on tasan 1 osakas.
- hhu
Vuokra-asunto kannattaa irtisanoa sekä tyhjentää ja tietenkin siivota heti ja luovuttaa avaimet nopeasti, viimeistään ennen kuukauden viimeistä (arki)päivää (huomioi toimistoajat!) ja samalla ilmoittaa vuokranantajalle, että asunnon voi heti antaa uudestaan vuokralle, niin lisää vuokranmaksua ei ehkä tule, jos uusi vuokralainen löytyy heti. Velkaisessa kuolinpesässä periaatteessa samoin, silloin vaan mahdollinen irtisanomisajan vuokravelka jää vuokranantajan kontolle. Rahanarvoinen irtaimisto on yleensä halvempaa varastoida muualle, jos vain asunnosta pääsee eroon joutumatta maksamaan irtisanomiskuukauden vuokraa (siltä kuukaudeltahan ei saa esim. asumistukea eikä eläkettä).
Jos isännöitsijä tai hänen valtuuttamanaan huoltoyhtiö on nähnyt ja todennut irtaimiston arvottomaksi, silloin he voivat tarvittaessa todistaa velkojille, että et yritä petkuttaa. Velkojien kannalta arvottomat esineet, kuten perhevalokuvat, voit ottaa muistoksi itsellesi, toisaalta paperi- tai muussa muodossa olevien asiakirjojen hävittämisessä pitää jo tieto- ja yksityisyydensuojan takia olla huolellinen.
Jos pesä on varaton, se joka tilaa jotain sen nimissä, maksaa myös laskun. Kuolinilmoitukset ovat kalliita, eivätkä ollenkaan välttämättömiä. Hiljattain tapahtuneista kuolemantapauksista on usein paikallislehdissä lyhyt maininta ja vainajan läheisille ja tuttaville asiasta saa kerrottua muutenkin. Muistotilaisuus on toki yleensä tapana pitää, mutta ei sekään pakollinen ole, pääasia on että vainaja on saatettu hautaan. Kunnan sosiaalitoimistosta saa tietoa varattoman hautauksesta, kunnalla saattaa saada esim. maksusitoumuksen johonkin hautaustoimistoon, ota siis kunnan sosiaalitoimeen yhteyttä ennen mitään hautausjärjestelyjä.- Lawetorder
Höpötystä taas nolo123 tapaan viimeinen osio: 4 § (20.8.2004/783)
Osakkaat vastaavat henkilökohtaisesti velasta, jonka he ovat tehneet pesän lukuun, jollei toisin ole sovittu tai katsottava tarkoitetun taikka muualla toisin säädetä. 5 § (20.8.2004/783)
Pesän varoista suoritetaan kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskustannukset sekä pesän hoidosta, hallinnosta ja selvityksestä johtuvat tarpeelliset kustannukset (pesänselvitysvelat) niin kuin 21 luvun 1 §:ssä säädetään.
PESÄN VAROISTA SUORITETAAN, sekä pesän HOIDOSTA ja hallinnosta aiheutuvat kulut, eli vaikkapa vainajan asunnon siivoaminen, jollei kyseessä ole omistusasunto (jolloinka se voidaan jättää pidemmäksi aikaa vaikka siivoamatta, kunhan huolehditaan yhtiövastikkeesta).
ERITTÄIN YKSINKERTAISTA, eikö vaan olekkin? - Nolo123
"ERITTÄIN YKSINKERTAISTA, eikö vaan olekkin?"
Liiankin yksinkertaista L-höppänälle, joka ei näytä ymmärtävän, että jos pesässä ei ole varoja (ainakaan hautaus-, perunkirjoitus- ja pesänselvityskulujen jälkeen), pesän varroista ei mitään muita kuluja - kuten asunnon tyhjentämis- ja siivouskuluja - suoriteta, vaan ne jäävät nuo toimenpiteet suorittaneen tai tilanneen kontolle. - Lawetorder
Nolo123 kirjoitti:
"ERITTÄIN YKSINKERTAISTA, eikö vaan olekkin?"
Liiankin yksinkertaista L-höppänälle, joka ei näytä ymmärtävän, että jos pesässä ei ole varoja (ainakaan hautaus-, perunkirjoitus- ja pesänselvityskulujen jälkeen), pesän varroista ei mitään muita kuluja - kuten asunnon tyhjentämis- ja siivouskuluja - suoriteta, vaan ne jäävät nuo toimenpiteet suorittaneen tai tilanneen kontolle.NOLOLLA kokemusta????????
Minulla on, kaveri kuoli, pesässä ollut mitään arvokasta, kaks koiraa jotka piikitettiin, parveke koiran paskassa ja kusessa, kun ei viimeisinä kuukausina käyttäny koiraa ulkona.
Siivousfirma siivos kämpän, lasku kuolinpesälle ja kuolinpesä haettiin konkurssiin, konkurssipesän laskut hoiti ukko ylijumala..
Siinä oli se kuolinpesä.
Olikos nololla muuta 'yhtä viisasta'??
- Unis
Okei, eli siis saan tyhjentää rauhassa asunnon omin kustannuksin ennen perunkirjoitusta ilman että siitä tulee minkäänlaisia seuraamuksia minulle? Ts. Velkojat katsovat minun ottaneen perinnön vastaan tms?
"Osallistuminen perunkirjoitustilaisuuteen ei välttämättä ole perintöön ryhtymistä, mutta kuolinpesän omaisuuden ottaminen hoitoon ja etenkin kuolinpesää koskevien määräämistoimien suorittaminen on yleensä perintöön ryhtymistä. "
Tuo ylläoleva ote minilexin sivuilta on kuitenkin se mikä mieltäni kalvaa.
Ap - puuppakuuppa
Eikö mene jakeluun,velat eivät periydy ellet sitten kämmää asioita,voit ryhtyä pesään ihan huoletta.
Voit suorittaa normaalit asiat ilman huolia eli vaikkapa perukirjotukset ja asunnon tyhjentäminen arvottomasta tavarasta,jos jotain miljoonatauluja on seinällä niin ne realisoidaan velkojen maksuun.Ylipäätänsä jos pesässä on realisoitavaa irtaimistoa(arvokasta) niin niistä saaduilla varoilla voidaan maksaa pesän velkoja.
"Okei, eli siis saan tyhjentää rauhassa asunnon omin kustannuksin ennen perunkirjoitusta ilman että siitä tulee minkäänlaisia seuraamuksia minulle? Ts. Velkojat katsovat minun ottaneen perinnön vastaan tms? "
Siitä vaan,ei vainajan velat sulle siirry jos tyhjennät asunnon arvottomasta roinasta. - kkv
Ota yhteyttä lähimpään oikeusaputoimistoon.
Kerro heti, että pesä on velkainen ja varaton etkä halua perintöä.
Kyllä sieltä neuvot annetaan ja perunkirjat tehdään. - Unis
Noniin eli:
- varaan ajan oikeusaputoimistoon perukirjoitusta varten
-tyhjennän asunnon omakustanteisesti ja tämän voi tehdä ennen perukirjoitusta ja tavarat saa viedä kaatopaikalle?
-irtisanon vuokra-asunnon
-kerään kaikki laskut mitä löydän ja oletettavasti myös soitan velkojille että saan tietää todellisen velan määrän?
Entä jos en perunkirjoitukseen mennessä olekaan tietoinen kaikista veloista?
-perukirjoituksissa luetellaan velat ja varat ja koska kuolinpesään jää velkaa rutkasti niin velkojille lähetän perunkirjoituksesta kopion? Entä jos ilmestyy uusia velkojia?
Onko tässä kaikki ja olenko sitten vapaa koko hommasta?
Pää on vaan niin sekaisin kaikesta tästä ja tilannetta hankaloittaa kun en ole kyseisen sukulaisen kanssa ollut tekemisissä vaikka rintaperillinen olenkin... - puuppakuuppa
"Aivan. Entä sitten? Ainoalla perilliselläkään ei ole velvollisuuksia, jollei ole ryhtynyt perintöön ja luopuu perinnöstä omasta ja sukunsa puolesta siten kuin olen, professoreihin Aarnio & Kangas tukeutuen, kertonut."
Jos koko sukuhaaran osalta luovutaan perinnöstä niin silloin ei ole enää kyse perinnöstä luopumisesta vaan perintöosan luovutuksesta,jos perittävä olisi saamassa jotain perintöä niin asia katsotaan niin että perittävä on ottanut perinnön vastaan ja ohjannut sen eteenpäin jos koko sukuhaaran osalta luovutaan.Tuplaverot tulee.
Sitä miten asia vaikuttaa jos perintöä ei ole tulossa niin on taas eri juttu,sikäli jos pesä on ylivelkainen.
Ei pidä sekoittaa perinnöstä luopumista ehdoitta siihen että luovutaan perinnöstä koko sukuhaaran osalta,ne ovat 2 eri asiaa.- Nolo123
"Sitä miten asia vaikuttaa jos perintöä ei ole tulossa niin on taas eri juttu,sikäli jos pesä on ylivelkainen."
Kiitos vain tiedosta, arvoisa "tietäväinen". Tuota minä kyllä olen täällä opettanut jo reilusti yli 10 vuotta, ehkäpä "tietäväinenkin" on tietonsa täältä saanut.
Nyt on kysymys ap:n varattomasta pesästä, joten, kuten hänelle totesin, pelkoa tuplaverotuksesta EI ole, kun mitään veroa ei kertaalleenkaan ole tulossa. Järki ohoi, arvoisa "tietäväinen".
Tässä vielä yllä lainaamani ote professoreilta Aarnio & Kangas (jota "tietäväinen ei ole ymmärtänyt):
"Luopujaperillinen voi kuitenkin aina ulottaa luopumisensa koskemaan koko luopujan sukuhaaraa riippumatta siitä, kuka on sijaantuloperillinen. Jos luopuja ulottaa luopumisensa koko sukuhaaraansa, luopujan katsotaan perintöverotuksessa ottaneen jäämistöosuutensa vastaan. Luopuja joutuu siten maksamaan saannostaan perintöveron ja ne henkilöt, joiden hyväksi luopuminen tapahtuu, ovat puolestaan lahjaverovelvollisia. // Jos luopuminen tapahtuu ehdoitta ja sijaan tuleva henkilö on PK 15:5:ssä tai PK 16:3:ssa tarkoitettu, kysymyksessä on perinnöstä luopuminen sanan varsinaisessa merkityksessä."
- Unis
Huoh, oikeusaputoimistosta ei puhelinaikaa herunut kun kerran sellaisen olen jo saanut mutta paljon oli asioita mitä en silloin tajunnut edes kysyä ja mitkä ovat vasta nyt selkiytyneet päässäni. Ohje tuli vain että anna kaiken olla ennen perunkirjoituksia ja katsot sitten sen jälkeen, mutta mielestäni sekään ei ole oikein. Enhän minä voi antaa asunnon vain olla vaan jotainhan sille on tehtävä.
Nyt tosiaan kaipaisin auttavaa kättä mitä minä ihan oikeasti saan tehdä ja mitä minun täytyy tehdä.
-Asunnon irtisanominen ja tyhjentäminen
-pankista saldotodistus
-virkatodistus
-tietämieni velkojien soittelu läpi että paljonko sinne ollaan velkaa
Nämäkö ne on mitä saan / minun täytyy tehdä ennen perunkirjoitusta. pelkään niin paljon että teenkin jotain väärin ja ne velat niskaani lankeavat..- 786665
Kuulostaa tuo kertoma siltä, että jotain on ehditty jo tehdäkin, vai mistä muutoin pelkästään-velkaa käsitys olisi päässyt muodostumaan, siis jos missään tekemisissä ei ole edes oltu.
Perunkirjoitusta toimittamassa pitää olla kaksi uskottua miestä ja heillä on velvollisuus merkitä perukirjaan pesän varat ja velat, joten koko irtaimistoa ei parane viedä oikopäätä kaatopaikalle ennen kuin perunkirjoitus on suoritettu, aivan kuten oikeusaputoimistosta on neuvottu. - Onnibonni
786665 kirjoitti:
Kuulostaa tuo kertoma siltä, että jotain on ehditty jo tehdäkin, vai mistä muutoin pelkästään-velkaa käsitys olisi päässyt muodostumaan, siis jos missään tekemisissä ei ole edes oltu.
Perunkirjoitusta toimittamassa pitää olla kaksi uskottua miestä ja heillä on velvollisuus merkitä perukirjaan pesän varat ja velat, joten koko irtaimistoa ei parane viedä oikopäätä kaatopaikalle ennen kuin perunkirjoitus on suoritettu, aivan kuten oikeusaputoimistosta on neuvottu.Oikeassa elämässä irtaimistoa ei enää luetella perukirjassa, eikä kukaan välitä siitä. Jos haluat olla varma, niin kirjoita siihen perukirjaan "hyvin huonokuntoinen koti-irtaimisto, joka hävitettiin vuokra-asunnon tyhjennyksen yhteydessä". Sitten perukirja lähetetään velkoojille jotka sitten näkevät, ettei kuolleella tyypillä ollut mitään omaisuutta ja he eivät saa rahojaan takaisin.
Jos me aletaan mennä ihan teoreettiselle vahingonkorvausajattelutasolle, niin kai joku hullu velkooja voisi vaatia irtaimistoa itselleen, jotta hän saa velat katetuksi sillä. Mutta toisaalla kuolinpesällä (eli aloittajalla) on velvollisuus rajoittaa vahinkoa, ja hän rajoittaa kuolinpesälle syntyvää velkaa tyhjentämällä vuokra-asunnon ja hävittämällä tavarat, eli ei hän missään nimessä joudu mihinkään vahingonkorvausvastuuseen asiassa. - 786665
Onnibonni kirjoitti:
Oikeassa elämässä irtaimistoa ei enää luetella perukirjassa, eikä kukaan välitä siitä. Jos haluat olla varma, niin kirjoita siihen perukirjaan "hyvin huonokuntoinen koti-irtaimisto, joka hävitettiin vuokra-asunnon tyhjennyksen yhteydessä". Sitten perukirja lähetetään velkoojille jotka sitten näkevät, ettei kuolleella tyypillä ollut mitään omaisuutta ja he eivät saa rahojaan takaisin.
Jos me aletaan mennä ihan teoreettiselle vahingonkorvausajattelutasolle, niin kai joku hullu velkooja voisi vaatia irtaimistoa itselleen, jotta hän saa velat katetuksi sillä. Mutta toisaalla kuolinpesällä (eli aloittajalla) on velvollisuus rajoittaa vahinkoa, ja hän rajoittaa kuolinpesälle syntyvää velkaa tyhjentämällä vuokra-asunnon ja hävittämällä tavarat, eli ei hän missään nimessä joudu mihinkään vahingonkorvausvastuuseen asiassa.Täh, irtaimistosta pitää ottaa talteen velallisen asiakirjat ja mahdollinen muu dokumentaatio perunkirjoituksen toimittamista varten ja jos on kovin sotkuinen pesä, parempi jättää sillensä, mutta ei se estä irtisanomasta asuntoa ja viemästä kaatopaikalle muuta.
- Anonyymi
Otsikossa puhut sukulaista ja sitten oletkin rintaperillinen. Hyvä satu 👍5 vuotta mennyt, oletko onnistunut huijaamaan rahoja itsellesi?
- Anonyymi
Aloittajan uskottavuus on katoamassa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569