Kaupunki ampuu taas itseään jalkaan

Parkkimaksut nousee ja maksua aletaan perimään myös viikonloppuisin. Viikonlopun parkkimaksut iskee kauppojen sunnuntaimyyntiin pahasti. Taitavat alkaa pitää ovensa kiinni sunnuntaisin. Kylä hiljenee.

Kun parkkimaksut kallistuu, niin entistä vähemmän autoilijoita käy keskustassa. Parkkihallit jäävät vajaalle käytölle, jolloin parkkimaksuja täytyy taas nostaa, että saadaan kulut peitetyksi. Ja syöksykierre on valmis. Meille joskus kymmeniä vuosia sitten opetettiin liiketaloutta, jossa avainsana oli hintajousto.
57682
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Minulla on varaa 25000€ autoon, muttei neljän euron parkkimaksuun.

Äänestä
  • aattelit sillä neljällä egellä parkkeerata tulevana vuonna? Muista käydä lisäämässä mittariin rahaa reilun tunnin päästä, ettei ole 60:n euron pikavoitto sen neljän euron kiilana.

    Äänestä

  • Pitkäänkös kirjoitti:

    aattelit sillä neljällä egellä parkkeerata tulevana vuonna? Muista käydä lisäämässä mittariin rahaa reilun tunnin päästä, ettei ole 60:n euron pikavoitto sen neljän euron kiilana.

    Juurihan minä sanoin ettei ole varaa siihen neljän euron pysäköintiin! Miten helvetin vaikeaa se on lukea normaalia tekstiä!?

    Äänestä

  • Suurin osa uudemmista autoista on rahoituyhtiöiden omaisuutta, eli tää kertoo jo paljon missä mennään.

    Äänestä

Hervannasta on näppärä käydä Ideaparkissa ostoksillla. Siellä on reilusti ilmaista pysäköintitilaa.

1Äänestä
  • Lielahdesta ei tarvitse lähteä mihinkään. Kohta pääsee nuijakalaankin

    Äänestä

Käytä Nysseä

Äänestä
  • Sehän se vasta maksaakin. Pitäisi ottaa mallia Tallinnasta, jossa joukkoliikenne on maksutonta asukkaille.

    1Äänestä

  • liiankallista kirjoitti:

    Sehän se vasta maksaakin. Pitäisi ottaa mallia Tallinnasta, jossa joukkoliikenne on maksutonta asukkaille.

    Ei sitä Nysseä tarvitse omaksi ostaa. Osta vain tiketti

    Äänestä

  • liiankallista kirjoitti:

    Sehän se vasta maksaakin. Pitäisi ottaa mallia Tallinnasta, jossa joukkoliikenne on maksutonta asukkaille.

    Nyssen ja bussen käyttö on nyt loppu, ajelkoon köyhät ja matut niillä, tästä eteenpäin vain omalla autolla. Matut yritti jo kahdesti tappaa bussin matkustajat, nyt oli tuuria, että oli riuskoja ja toimintakykyisiä ihmisiä lähellä estämässä aikeet, mutta ei se tähän jää, matut yrittävät uudestaan, ehkä puukkojen kanssa. Onneksi minä en ole silloin autossa.

    1Äänestä

  • EiIkinäEnääBussiin kirjoitti:

    Nyssen ja bussen käyttö on nyt loppu, ajelkoon köyhät ja matut niillä, tästä eteenpäin vain omalla autolla. Matut yritti jo kahdesti tappaa bussin matkustajat, nyt oli tuuria, että oli riuskoja ja toimintakykyisiä ihmisiä lähellä estämässä aikeet, mutta ei se tähän jää, matut yrittävät uudestaan, ehkä puukkojen kanssa. Onneksi minä en ole silloin autossa.

    Kaksi asiaa johon jalallani en astu: Bussi ja Lidl. Ne on tarkoitettu molemmat köyhille. Mielummin tallaan vaikka keräämättömään koiranpaskaan. Se ei edes haise yhtä pahalle.

    Äänestä

  • Oikein. Isänämaallista ajattelua. Kättä lippaan.

    Äänestä

korottamisella ihmiset ohjataan käyttämään joskus mahdollisesti käyttöön tulevaa ratikkaa. Jos mukavasti sattuu niin saattaa asua kiskojen läheisyydessä tai sitten saa raahata ostoskassiaan sen seitsemän kilometriä.

1Äänestä
  • Joidenkin raitiotiepysäkkien läheisyyteen tulee parkkipaikkoja. Monelle tulee olemaan kätevämpää jättää se oma peltilehmä ratikkaparkkiin kuin johonkin keskustan tunneliparkkiin, johon kuitenkin joutuu kävelemään.

    Ratikka tulee olemaan ihan aito menestystarina.

    Äänestä

  • kisko.pelastaa kirjoitti:

    Joidenkin raitiotiepysäkkien läheisyyteen tulee parkkipaikkoja. Monelle tulee olemaan kätevämpää jättää se oma peltilehmä ratikkaparkkiin kuin johonkin keskustan tunneliparkkiin, johon kuitenkin joutuu kävelemään.

    Ratikka tulee olemaan ihan aito menestystarina.

    Koska niitä tulee ja mihin? Ratikkapysäkin lähellä maa on todella kallista parkkipaikaksi

    1Äänestä

  • kisko.pelastaa kirjoitti:

    Joidenkin raitiotiepysäkkien läheisyyteen tulee parkkipaikkoja. Monelle tulee olemaan kätevämpää jättää se oma peltilehmä ratikkaparkkiin kuin johonkin keskustan tunneliparkkiin, johon kuitenkin joutuu kävelemään.

    Ratikka tulee olemaan ihan aito menestystarina.

    Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!

    1Äänestä




  • Kyllälähtee kirjoitti:

    Ratikka vaikuttaa tonttivuokriin karmeasti?
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005925819.html

    ...siltähän se voi vaikuttaa, jos ei ymmärrä asiasta mitään... mitä luulet voisiko siihen vaikuttaa jokin muukin asia kuin ratikka...?

    Äänestä

  • Kvbnvbjv kirjoitti:

    ...siltähän se voi vaikuttaa, jos ei ymmärrä asiasta mitään... mitä luulet voisiko siihen vaikuttaa jokin muukin asia kuin ratikka...?

    Juu, ahneus vaikuttaa

    Äänestä

Trendi on autottomuus jo isoissa kaupungeissa. Keski-ikäiset vielä pitävät autoja orjinaan. Nuorista vain 30 prossaa ajaa enään kortin 18 vuotiaana.

Äänestä
  • Luovuin autosta kaksi viikkoa sitten. Ihmeen vaikea päätös oli, mutta ei ole kaduttanut vielä hetkeäkään. Nyt joku muu saa maksaa vakuutusmaksua, käyttövoimaveroa, polttoaineveroa, pysäköintimaksua, renkaanvaihtopalvelua, måäräaikaishuoltoa, ilkivaltakorjausta, ylinopeussakkoa ....

    Äänestä

  • Kun ei ole rahaa niin ei saa ajokorttiakaan. Ja kun ei ole ajokorttia niin ei tarvitse autoakaan.

    Tasa-arvon kannalta olisi hyvä, jos nuoret saisivat suorittaa ajokortin maksutta ammattikoulussa tai lukiossa. Ajokortittomuus kun heikentää asemaa työmarkkinoilla.

    Äänestä

  • tervetuloa.ratikka kirjoitti:

    Luovuin autosta kaksi viikkoa sitten. Ihmeen vaikea päätös oli, mutta ei ole kaduttanut vielä hetkeäkään. Nyt joku muu saa maksaa vakuutusmaksua, käyttövoimaveroa, polttoaineveroa, pysäköintimaksua, renkaanvaihtopalvelua, måäräaikaishuoltoa, ilkivaltakorjausta, ylinopeussakkoa ....

    Kuolemaako ootat.

    Äänestä

  • äläluovuta kirjoitti:

    Kuolemaako ootat.

    Päinvastoin. Tarkoitus on olla kuolematta tai vammautumatta missään järjenvastaisessa kolarissa. Jo vähäinenkin kävelyn lisääminen parantaa kuntoa. Pyöräilijäksi en sentään rupea.

    Äänestä

  • Nuorista+30-%+ajaa+kortin+18+vuotiaana.+Loput+myöhemmin.

    Äänestä

  • kortti.pitää.olla kirjoitti:

    Nuorista+30-%+ajaa+kortin+18+vuotiaana.+Loput+myöhemmin.

    Jos ei ole varaa tonnien lukiokirjoihin, miten ihmeessä sitä rahaa löytyy ajokorttiin?

    1Äänestä

  • Kokomusta puolue leikkaa koulutustukia,alentaa autoveroa,leikkaa lapsilisiä. Näin tehdään luokkayhteiskuntaa.

    Äänestä

Mainiota, tämä sopii varsin hyvin.

Äänestä

Tampereen mielivaltaiset ja vastuutomat virkamiehet on vakava uhka ja suuri häpeä koko Pirkanmaalle .

1Äänestä

kyllähän se tietysti kirpaisee, kun huomaa, että maailma muuttuu ympärillä
auton omistaminen ei olekaan kaikille ihmisille tärkeintä maailmassa, haetaan muita liikkumisvälineitä ja tapoja, yhteisautot ja vuokra-autot kasvattavat suosiotaan
monista maahanmuuttajista näkee vielä vanhan ajan hengen, ostetaan ensimmäisenä "hieno" auto ja asumiseen ei satsata yhtään

Äänestä
  • Ei ole omistamisesta kysymys, vaan liikkumisesta. Suomi on harvaan asuttu maa, ja esim. Kaanaastakin pitäisi päästä keskikaupungille asioimaan. Maalla mikään yhteisautoilu nyt vaan ei toimi. Linja-autolla en ole sitäpaitsi kenenkään nähnyt roudaavan isokokoisia tavaroita. Kekustan liikkeet näivettyy, kun pysäköintimaksuja nostetaan.

    Äänestä

  • Käyttäkää lähikauppaa vai joko ne on konkurssissa. Kuljetuspalvelu on vanha palvelumuoto. Vähästäpä on kiinni näivettyminen,miksi kauppiaat ei maksa niitä jos ne on niin tärkeitä. Eihän maalla ole enää asukkeja,yhteistoiminta on hankalaa. Kaanaasta pääsee nyssellä.

    Äänestä

Täytyy päättää, onko kaupunki asukkaitaan vai johtoklikkiään varten. Näyttää siltä, että pääasiassa rakennellaan johdon suuruudenhulluja hankkeita ja asukkaiden tarpeet jäävät kakkossijalle.

Äänestä

Asunnon syrjäytyminen on aina riski. Halpa ostaa, mutta kun pitäs päästä liikkumaan itketään yhteiskuntaa apuun. Veronmaksajia. Asuntoa ostaessa pitää lisätä hintaan auto ja käyttökulut. Näin halpa hinta on vertailukelpoinen kaupunkiasuntoon. Autottomuus on arvovalinta,mihin haluat sijoittaa.

Äänestä
  • Sinähän kumipää olet, ihan käsittämätöntä sontaa lykkäät, esim. "asunnon syrjäytyminen on aina riski" HAHAHAAAAA!
    Autoilijat eivät "itke" yhteiskuntaa apuun, vaan rahoittavat sinunkin palveluja ja tukia.
    Autottomuus ei ole arvovalinta, vaan silkkaa köyhyyttä.
    Auto on liikkumaväline, ei arvovalinta, eikä muutakaan ihmeellistä.

    Äänestä

  • No ei se nyt kyllä ihan noin mustavalkoista ole... ja kyllä se auto ja käyttökustannukset on laskettava elämiseen mukaan, asuu sitten kaupungissa tai maalla...
    ps. Turha täällä on muita nimitellä köyhäksi. Kyllähän se niin menee, että vain köyhät täällä huutelee ja valittaa...

    Äänestä

  • Asunnon syrjäytyminen ,voit lukea sen myös paskan ostit korvesta. Minä maksan Veroni. Kaikille auto niin jopa menee hyvin Suomella. Rahaa tulee enemmän kuin ratikalla. Auto on tarpeen,mutta turhat valitukset pois. Arvovalinta asia asua kaukana palveluista.

    Äänestä

  • Rautalankailua kirjoitti:

    Asunnon syrjäytyminen ,voit lukea sen myös paskan ostit korvesta. Minä maksan Veroni. Kaikille auto niin jopa menee hyvin Suomella. Rahaa tulee enemmän kuin ratikalla. Auto on tarpeen,mutta turhat valitukset pois. Arvovalinta asia asua kaukana palveluista.

    "Arvovalinta asia asua kaukana palveluista."

    Onneksi palvelut on siirtyneet pitkälti nettiin. Käy autolla kerran viikossa ostokset automarketista. Keskustaan ei änkeä juuri muut kuin narkkarit ja vastaavat yhteiskunnan avustuksien varassa elävät. Kaikkihan tietävät minkälaisia tiivistelijöitä nämä Jouko-eläimet ovat. Heitä ei auta edes Koneen hissit.

    Äänestä

  • Arvovalinta,kuten sanottu. Köyhiä on joka paikassa,narkkareiksijuopoiksihulluiksi tullaan joka paikassa. Kerro kaikille terveisiä.

    Äänestä

  • Entunne kirjoitti:

    Arvovalinta,kuten sanottu. Köyhiä on joka paikassa,narkkareiksijuopoiksihulluiksi tullaan joka paikassa. Kerro kaikille terveisiä.

    Meiltä on lähimpään naapuriin noin puoli kilometriä. Ainakaan siellä ei ole narkkareita. Että tuo jokapaikkasi on aika lailla liioiteltua. Mutta keskustassa heitä kyllä riittää. Toivottavasti myös pysyvät siellä missä normaalit veronmaksajat eivät asu.

    Äänestä

  • Katso peiliin.

    Äänestä

  • Arvovalinta todellakin on asuinpakan valinta. Minäkin asun n. 20 km lähimmästä keskuksesta, joten auto on välttämätön. Ostokset hoidan automarketissa tai Ideaparkissa. Ideaparkkiin jäi viime viikonloppunakin useampi satanen. Ostospaikan valintakin on arvovalinta, eli Tampereen keskustassa en käy enkä sinne jätä sinne euroakaan. Rikki revittyyn keskustaan jää vain ihmissaasta (oululaisen poliitikon sanontaa mukaillen..), viherpunikit ja kaupungin virkapellet. Minä en tätä porukkaa tarvitse, arvovalinta tämäkin! Jotkut asiat ovat täällä maalla kalliimpia kuin toisaalla, mutta elämän laatua ei aina voi mitata rahassa.

    Äänestä

  • Elämän laatu on yhtä hyvää tai huonoa kaupungin ytimessä tai maalla. Mitä kukakin arvostaa. Parkkimaksu tuntuu olevan liikaa maalaisille. Lähikauppa on keskustassa joka korttelissa. Meillä on varaa valita Ratinasta lähikauppaan. Laadukasta . Vieläpä kävellen,auto on tai ei.

    Äänestä

  • Valintoja kirjoitti:

    Elämän laatu on yhtä hyvää tai huonoa kaupungin ytimessä tai maalla. Mitä kukakin arvostaa. Parkkimaksu tuntuu olevan liikaa maalaisille. Lähikauppa on keskustassa joka korttelissa. Meillä on varaa valita Ratinasta lähikauppaan. Laadukasta . Vieläpä kävellen,auto on tai ei.

    Parkkimaksu ei monenkaan autoilijan taloutta kaada, mutta on periaatekysymys että näillä maksuilla ei tueta kaupungin kyvyttömien virkamiesten ja aatteen sekoittamien kunnallispoliitikkojen virheinvestointeja. Joka ratikkaa haluaa sen pitää olla myös valmis asettamaan käyttäjille sellaiset taksat että toiminta pyörii asiakastuloilla.

    Äänestä

  • Niinpä,sähköpiuha markkinahintaan sinunkin torppaan.Nettipiuhakin maksaa ,tiestön kunnossapito. On paljon mitä maksetaan alle markkinahinnan.

    Äänestä

  • Maaseutuloisii kirjoitti:

    Niinpä,sähköpiuha markkinahintaan sinunkin torppaan.Nettipiuhakin maksaa ,tiestön kunnossapito. On paljon mitä maksetaan alle markkinahinnan.

    Maaseudulla+kustannusvastaavuus+on+tosiasia+toisin+kuin+verovaroin+sponsoroiduissa+kaupunkikeskustoissa.+Autoilun+veroluonteisista+maksuista+vain+n.+10+%+ohjautuu+takaisin+autoilun+hyödyksi,+joten+se+siitä+tiestön+maksamisesta.+Todellisuudessa+jokainen+autoileva+maalla+asuva+tukee+keskustoiden+hipstereitä+suurella+summalla+joka+vuosi.+Palkkana+on+sitten+sinun+kaltaisten+henkilöiden+epäasialliset+ja+vääriin+luuloihin+perustuvat+kommentit.+Jatka+linjallesi+uskollisena!

    Äänestä

  • Eiköhän maaseudullakin ole omanlaisensa yritystuet ja taksikyydit koululaisille ym.

    Äänestä

  • Muita veroja olekaan kuin autovero 😃

    Äänestä

Onneksi autoveroa lasketaan. Entistä köyhemmillä nuorilla on mahdollisuus päästä nauttimaan oman auton mahdollistamasta vapaudesta.

Äänestä
  • Jätetään ratikka mehiläiskennoasujille. He tykkäävät yhteisöllisyydestä muutenkin

    Äänestä

  • Niin,emme pelkää kanssa ihmisiä. Emme pidä muita eriarvoisina,emme edes teitä sivummalla asuvia.

    Äänestä

  • Muscellar kirjoitti:

    Niin,emme pelkää kanssa ihmisiä. Emme pidä muita eriarvoisina,emme edes teitä sivummalla asuvia.

    mutta ymmärrämme, että muutamien huutelijoiden varaan ei tulevaisuutta rakenneta,
    se on kokonaisuudessaan ihan samantekevää mitä joku yksittäinen asukas peräpersiöstä asioista ajattelee

    Äänestä

  • kaupungistumista kirjoitti:

    mutta ymmärrämme, että muutamien huutelijoiden varaan ei tulevaisuutta rakenneta,
    se on kokonaisuudessaan ihan samantekevää mitä joku yksittäinen asukas peräpersiöstä asioista ajattelee

    Itse olet peräpersiöinesi melko yksin höpisemässä

    Äänestä

  • Muscellar kirjoitti:

    Niin,emme pelkää kanssa ihmisiä. Emme pidä muita eriarvoisina,emme edes teitä sivummalla asuvia.

    Meitä on moneen junaan. Jotkut joutuvat ajamaan raitiovaunullakin.

    Äänestä

hallitus onneksi tulee vastaan autoveroa laskemalla, seuraava hallitus joutuu puuttumaan kaupunkien ylisuuriin pysäköintimaksuihin ja polttoaineveroon, äänestämällä voi vaikuttaa,
vihreitä ja muita käsienheiluttajia ei tietenkään kannata äänestää jos haluaa tämän maan pitää elinvoimaisena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älypää kirjoitti:

Parkkimaksut nousee ja maksua aletaan perimään myös viikonloppuisin. Viikonlopun parkkimaksut iskee kauppojen sunnuntaimyyntiin pahasti. Taitavat alkaa pitää ovensa kiinni sunnuntaisin. Kylä hiljenee.

Kun parkkimaksut kallistuu, niin entistä vähemmän autoilijoita käy keskustassa. Parkkihallit jäävät vajaalle käytölle, jolloin parkkimaksuja täytyy taas nostaa, että saadaan kulut peitetyksi. Ja syöksykierre on valmis. Meille joskus kymmeniä vuosia sitten opetettiin liiketaloutta, jossa avainsana oli hintajousto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu