Ostimme hiljattain käytettynä vuoden vanhan Kia Sorenton ja aloin selvittelemään ruostesuojauksen hintoja kun ensimmäinen omistaja ei alustaa tietenkään ollut suojannut.
Yllätyin melkoisesti kuultuani että järkevän tasoinen Finikor-suojaus maksaa teetettynä kyseiseen autoon yli tonnin. Tectylit yms. oletettavasti samassa hintaluokassa. Google-setä tiesi myös kertoa että itse tehtynä aineet kustantaa 50-100€.
Pistää siis miettimään että mihin tuo hinta perustuu? 900€ siis ihan työn osuutta? Toki tarvitaan myös kompuraa, letkua, ruiskua jne mutta nämä ovat uudelleen käytettäviä joten en ota mukaan laskutoimitukseen. Autokorjaamojen kiskurituntihinnalla 50€/h tuohon 900€ mahtuisi 18 tuntia aktiivista työtä, ei siis lasketa sitä kun auto odottaa aineiden kuivumista tms. Onhan pajalla tietysti muitakin juoksevia kuluja(tilavuokrat, lämmitys) mutta edelleen on vaikea ymmärtää tonnin hintaa, tuntuu aika kova kate olevan.
Minulla ei ole syvällisempää tuntumaa kyseisen toimenpiteen kulurakenteeseen kun olen aivan toisen alan ihmisiä mutta maalaisjärjellä tuntuu käsittämättömältä ja melkein kartellilta. Osaisikohan joku avata tätä?
Lisäksi ruostesuojaukseen liittyen koen hieman hämmentäväksi sen, että tiedustellessani Delta-autolta että mitä käsittelyjä näihin laitetaan tehtaan/maahantuojan puolesta niin en oikein selvää vastausta saanut. Tulkitsin ettei kyseinen henkilö vain tiennyt tai sitten ei kehdannut sanoa ettei niihin laiteta mitään. Hän myös totesi ettei Kioissa juuri ruosteongelmia ole ollut eikä nähnyt lisäsuojausta tarpeellisena. Netin syövereistä löysin kyllä aivan toisenlaista infoa etenkin vanhemmista malleista.
Toisaalta jos kysyt ruostesuojausliikkeen kavereilta niin tietysti kannattaa se kallein supersuojaus laittaa. Oma järki kyllä sanoo että aivan varmasti se auto jossain kohtaa alkaa ruostumaan mutta koen jokseenkin hankalaksi nähdä läpi näistä markkinointipaskapuheista ja määrittää se millainen suojaus kannattaa oikeasti laittaa ja mitä siitä kannattaa maksaa.
Huom. Kyse ei ole siitä etteikö minulla olisi enää varaa maksaa tonnia ostettuani kalliin auton. Kyse on siitä että vituttaa maksaa ellen ymmärrä mistä maksan. Iso kiitos sille joka osaisi vähän avata tätä asiaa.
Mikä ihme ruostesuojauksessa maksaa?
vtt
2
88
Vastaukset
- jolkua34
Suomessa kun kaikki maksaa pirusti itse tehtynä tosiaan noin satasen. Auton purku sisä loka suojat ja alustan pesut kuivatukset koteloitten kuivatus ilman paineella tarvittaissa pesu. Kotelo aineitten kuivatukset pohjaan massaus tietysti kasaus. Omaan autoon tein noin 9vuotta sitten kyllä se aika paska homma on. Tietysti suomalainen alv vero 24
- vtt
Paskaa hommaa varmasti. Alan ammattilaisella toki pelit ja pensselit sekä asianmukaiset tilat jotka tekevät hommasta siedettävämpää. Siltikin jopa runsaalla likasen työn lisällä tuo tonni kuulostaa isolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2563225Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201789Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231463Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381322- 811284
- 1041268
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581055- 1371008
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717977