ahistaa kun koko ajan tulee jotain oireita...odotan pääsyä reumapolille ja hermoni ovat suoraan sanottuna riekaleina!
Viikon verran on tuntunut varpaassa alapuolella, kuin joku painaisi sieltä peukalolla. Tavallaan puutunut tunne. Nyt varpaassa tuntuu kuin sitä nykisi jollain lailla. Vaikea selittää. Muutenkin jaloissa on alkanut tuntua tuntomuutoksia. Saattavat tietty johtua siitä että olen myös aina ollut taipuvainen psykosomaattiseen sairasteluun somaattisen ohella.
Ristiselkää pakottaa parhaillaankin niin että en saa selkää suoraksi vaikka on ilta. Yleensä aamut on pahimpia.
Voiko reumapolille pääsyä nopeuttaa alkamalla soittelemaan sinne? Tuntuu että hajoo pää ennen kuin selkä, jos en saa pian nimittäjää kivuilleni ja muille oireilleni.
Levottomat jalat-oireyhtymästä luin jostain. Onko kokemuksia, voisiko oireeni olla sitä ja onko reumasairailla taipumusta tähän?
varpaan nykiminen
5
5360
Vastaukset
- Reumapupu
Mulla ainakin oli yhtenä reuman oireena puutuminen, tosin käsissä. Nyttemmin puutuu silloin tällöin jalkapöytä. Ilmeisesti tulehtumassa oleva nivel painaa jotenkin hermoa (ei varmaa tietoa).
Millon reumalääkärin aikasi on? Voithan yrittää kiirehtiäkin sitä, mutta tuskin onnistuu, jonossa on varmaan muitakin innokkaita. Hyvällä säkällä saat jonkun peruutuspaikan.
Toisaalta odotellessasit voisit kuulostella rauhassa kaikkia oireitasi ja kirjoittaa niitä vaikkapa ylös päiväkirjan malliin. Ota lista sitten lääkärille mukaan.
Levottomissa jaloissa on käsittääkseni kyse jostain muusta...- alkup.
olen jo alkanutkin pitää päiväkirjaa, koska oireita on niin monenlaisia, etten vrmasti muista kaikkia reumatologin vastaanotolla. Mulle ei ole vielä tullut kutsua, mutta lähetteen työpaikkalääkäri laittoi kolmisen viikkoa sitten.
Luulen että toi puutumisen/levottomuuden tunne jalassa, voi johtua kyllä ainakin osittain siitä että olen henkisesti niin pinna kireellä koko ajan, ja siitä että tarkkailen varsinkin iltaisin itseäni ihan liikaakin. Tarttis keksiä jotain fiksumpaa harrastetta...
Mulla on muuten ihan jatkuvasti kädet puutuneet öisin, mutta olen aina yhdistänyt sen jumissa oleviin niskalihaksiin. Lavan alueella, kun on ollut pahoja kiputiloja, on suunnilleen 10cm halkaisijaltaan oleva alue ollut puuduksissa viikkotolkulla. Aiemmin en osannut olla juuri mistään oireista paniikissa, mutta nykyään olen ihan hermoheikko. Kun noi varvasoireet alkoivat, tein jo itselleni MS-tauti diagnoosin samantien ja mietin sopivaa hoivakotia itselleni...;D
Ymmärrän nyt täysin, mitä moni vakavasti sairastunut tarkoittaa, kun sanoo että on huojentunut kun saa diagnoosin. On kuitenkin parempi tietää mistä kaikki oireet johtuvat, kun joka tapauksessa on kipeä.
Voimia ja jaksamisia sulle reumapupu ja kaunista kevättä!
- .........
Vinkki: Magnesium autta levottomiin jalkoihin joissakin tapauksissa!
- Anonyymi
Miten tässä kävi??
- Anonyymi
Mulla nykimistä jaloissa ja varpaissa aiheuttaa polyneuropatia.
En ole aloittaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122236- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251085Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4937Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 86845
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573