Meillä on Suomessa varaa toimia toisin. Ihmisten palauttaminen Afganistaniin, Irakiin tai Somaliaan ei ole inhimillisesti kestävää.
Vasemmistoliitto tuomitsee pakkopalautukset
84
<50
Vastaukset
- Noin.Lehdissä
Kumpiko auttaa enemmän ?
Vasemmistoliiton tuomio vai sopimukseton tila Irakin ja Suomen välillä ?
Jos lennättelemme joukko Irakin ja suomen välillä niin , että kohdemaan lentokentän Tulli ei edes anna tulijoiden poistua koneesta onko siis tilanne vasemmistoliiton vai Irakin valtion hallinnassa.
Uskallan väittää ettei vasemmistoliitolla ole mitään "Legitiimteettiä" tuohon !
Joten tuo julistus on smanlainen kuin tuomitseminen Tsunamin jo ollessa lähellä rannikkoa.
Hyvä mieli julistjalla ja asioista perilläolemattomilla mahdollisilla äänestäjillä !!
Afganistan ja Somalia ovat taas toinen asia . Somalia on kaaoksessa mutta lomamatkat sinne eivät tunnu loppuvan. Miksi siis se on tuossa joukossa ? - Komuakalle
Vain äärimmäisen tyhmä ihminen äänestää vasemmistoa.
- miraiira
Ihan hyvä että asioita tulee julki se helpottaa päätöksentekoa kun vaalit koittaa
ei muuta sanottavaa - racism.is.for.idiots
Vain äärimmäisen tyhmä ihminen äänestää rasisteja!
- ennustelija
Olen 70 v ja rasisti.En ole tyhmä ! Vieläkin teen yritykseni puitteissa työtä.
Olen köyhän perheen lapsi ja minulle sanottiin aina ,muista juuresi.
Olen myös aina äänestänyt vasemmistoliittoa. Vaan en enää,yhtäkään
valehtelijaklubilaista käy äänestämässä.
- joskerrankivaa
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulun-poliisi-tutkii-jo-kolmatta-lapseen-kohdistunutta-torkeaa-seksuaalirikoskokonaisuutta-saksasta-tavoitettu-epailty-vangittiin-poissaolevana/811936/
eiku vas poliitikot koteja siis omia käyttöön? - ihanOK
täysin kestävää ovat nuo palautukset ja inhimillisestikin täysin oikein.
- jotainrotia
Suomalaisia on Afganistanissa ja Irakissa sekä lisäjoukkoja aiotaan lähettää ko.maihin, vastustaako vasemmistoliitto suomalaisten lähettämistä ja pitäisikö jo paikalla olevat kotiuttaa?
Onhan suomalaisia kuollut paljon kun ylivoimainen vihollinen hyökkäsi Suomeen, kaatuneita on kadoksissa yli 10000, heillä kun ei ollut vaihtoehtoa lähteä hakemaan turvapaikkaa ulkomailta.
Stalin ei kyennyt miehittämään koko Suomea, mutta itsenäisyydestä maksettiin kova hinta ihmishenkiä ja sotakorvaukset.- vasemmisto.vaalivoittoon
Aivan. Persuilu on tuottanut maahamme jo yli 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksemme! Nyt on aika lopettaa se.
- olenrobotti
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Aivan. Persuilu on tuottanut maahamme jo yli 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksemme! Nyt on aika lopettaa se.
No kukahan se lupasi talonsa ns.pakolaisille ja sitten jälkeenpäin perui puheensa.
Siitähän se invaasio alkoi..
Ei ollut persu se mies
...................../´¯/)
...................,/¯../
................../..../
............/´¯/'...'/´¯¯`·¸
........./'/.../..../......./¨¯\
.......('(...´...´.... ¯~/'...')
........\.................'.../
.........''...\.......... _.·´
...........\..............(
.............\.............\.... - mamutushallitus
olenrobotti kirjoitti:
No kukahan se lupasi talonsa ns.pakolaisille ja sitten jälkeenpäin perui puheensa.
Siitähän se invaasio alkoi..
Ei ollut persu se mies
...................../´¯/)
...................,/¯../
................../..../
............/´¯/'...'/´¯¯`·¸
........./'/.../..../......./¨¯\
.......('(...´...´.... ¯~/'...')
........\.................'.../
.........''...\.......... _.·´
...........\..............(
.............\.............\....Aivan. Koko oikeistohallitus oli mamutuksen arkkitehteja. Eli Kok Kepu Persut
- nippahaho
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Aivan. Persuilu on tuottanut maahamme jo yli 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksemme! Nyt on aika lopettaa se.
olisikohan kuitenkin ihhan päinvastoin tuo asia tuskin Halla-aho kovin hirveesti kannattaa pakolaisten ryntäystä suomeen......................
- persut_mamuttaa
nippahaho kirjoitti:
olisikohan kuitenkin ihhan päinvastoin tuo asia tuskin Halla-aho kovin hirveesti kannattaa pakolaisten ryntäystä suomeen......................
Vuonna 2015 hän oli kuitenkin laatimassa maahanmuutto-ohjelmaa, jolla tänne on päästetty jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme.
Voi olla, että Jussilla on nyt jo jotain tunnontuskia asiasta, mutta tuskinpa! vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Aivan. Persuilu on tuottanut maahamme jo yli 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksemme! Nyt on aika lopettaa se.
Heko,heko tyypillinen vassarivalehtelijan kommentti.
persut_mamuttaa kirjoitti:
Vuonna 2015 hän oli kuitenkin laatimassa maahanmuutto-ohjelmaa, jolla tänne on päästetty jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme.
Voi olla, että Jussilla on nyt jo jotain tunnontuskia asiasta, mutta tuskinpa!Persujen aikaan saannosta on se, että tämä kaaottinen perheitten yhdistäminen saatiin jotenkin aisoihin.Eli jos yksikin henkilö perheestä sai turvapaikan niin koko suku/heimo oli tervetullut Kelan ruokittavaksi. Ei ole nyt.
- persut_mamuttaa
ciccero kirjoitti:
Persujen aikaan saannosta on se, että tämä kaaottinen perheitten yhdistäminen saatiin jotenkin aisoihin.Eli jos yksikin henkilö perheestä sai turvapaikan niin koko suku/heimo oli tervetullut Kelan ruokittavaksi. Ei ole nyt.
Persujen aikaansaannosta on tosiaan se, että tämä kaaottinen mamutus hyväksyttiin v. 2015.
Ja siitä on tuloksena 100 000 täällä elätettävää mamua. persut_mamuttaa kirjoitti:
Persujen aikaansaannosta on tosiaan se, että tämä kaaottinen mamutus hyväksyttiin v. 2015.
Ja siitä on tuloksena 100 000 täällä elätettävää mamua.Olet selvästi ns. epätyypillinen autisti.
- Ne_Teot
Maahanmuuttoasioista äänestettiin, kun eduskunta äänestää ennen joulutaukoa ensi vuoden talousarviosta. Perussuomalaiset esittivät lukuisia säästöjä turvapaikkaturismista.
– Esitimme muun muassa turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan pienentämistä, laittomasti maassa olevien seurantaa ja tällaisten henkilöiden karkotuksien tehostamista. Lisäksi kunnalliset palvelut tulisi lakkauttaa laittomasti maassa olevilta.
Äänestysluvut kertovat karua kieltään
Kaikissa perussuomalaisten eduskuntaryhmän mainitsemissa esimerkeissä ryhmä jäi äänestyksissä yksin.
– Voidaankin siis viimeistään nyt todeta, kun äänestystulokset puhuvat karua kieltään, että tässä maassa on tasan yksi puolue, joka haluaa rajoittaa haittamaahanmuuttoa, eduskuntaryhmä toteaa.- persut_mamuttaa
Ja se on juuri se sama puolue, joka on ollut mukana päättämässä nykyisin täällä oleskelevien yli 100 000 kehitysmaamuslimin tänne päästämisestä.
Olisikohan ko. puolueelle tullut nyt tunnontuskia mitä tuli tehtyä ...???? - nellineuvokas
Noinhan asia todellakin on lyhyesti ja ytimewkkäästi sanottuna
Mitä muutakaan tähän voinee sanoa kuin että vaalien koittaessa ei kun äänestämään vain
vain siten voi vaikuttaa asioihin - Ne_Teot
persut_mamuttaa kirjoitti:
Ja se on juuri se sama puolue, joka on ollut mukana päättämässä nykyisin täällä oleskelevien yli 100 000 kehitysmaamuslimin tänne päästämisestä.
Olisikohan ko. puolueelle tullut nyt tunnontuskia mitä tuli tehtyä ...????Soini vain ratsasti Halla-ahon kannatuksella hallitukseen ja päästi mamut Suomeen. Kenttä huomasi huijauksen ja äänesti hänet pois puheenjohtajan paikalta.
- Ei.Tehoa.Häkä
Jos sopimus noiden palautusvaltioiden kanssa saadaan syntymään jotakin voi tapahtua !
Muussa tapauksessa ei. Siihen saavat sekä v-liitto, vehreät ja kaikki muutkin jopa otavalaiset puhua mitä tahansa. Tuohan menee kansaan kuin häkä mummelin päähän savusaunassa. Ja onhan tuo autuaallinen vaalipelleilykin tulossa , siihen toki kannattaa ottaa "ajatusnakertajilta" teemoja ties vaikka onnistuisi......
Tuomiot eivät vaikuta suuntaa eikä toiseen ja kun tulijoiden reitit ovat kuin poliitikkojen tiet salaiset ja arvaamattomat on tapaus selvä. Liittovaltion osana emme voi tehdä mitään ennenkuin lupa on Brysselistä saatu meillä kun ei ole kunigasta kuten tanskassa ja vähän muuallakin !!- mitäne
Vasurit täällä meuhaa, Li ja Paavo ovat epäluotettavia, molemmat esiintyvät usein niinjuovuksissa ettei ole vielä keksitty kamaraa millä heistä saisi selvänkuvan.
- 111111011011
Kamaralla on vaikea saada selviä kuvia, siksi on kehitetty kamera. Toki sinun lahjoillasi, et edes sillä saa selvää kuvaa aikaiseksi.
- muutoksen.aika
Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia ja työvoimaa. Persut eivät onneksi sovi seuraavaan vasemmistolaiseen hallitukseen. Miettikää ketä äänestätte kevään vaaleissa.
- suomi.oikeasti.kuntoon
Vasemmistolainen hallitus mahdollistaa kohta sinunkin PALKKAtyöllistämisen , joten ole vaan huoletta!
- työtöntyöttömänä
Kumpa pysyttäisiin ensin työllistämään ensin yli 200 000 jo ennestään työttömämnä olevaa ihmistä vasta sen jälkeen voisi ajatella että haalitaan lisää ..........porukkaa
- vasemmisto.vaalivoittoon
työtöntyöttömänä kirjoitti:
Kumpa pysyttäisiin ensin työllistämään ensin yli 200 000 jo ennestään työttömämnä olevaa ihmistä vasta sen jälkeen voisi ajatella että haalitaan lisää ..........porukkaa
Niinpä. Oikeistohallitus ei pystynyt itse kuin tempputyöllistämisellä siivoamaan tilastoja, vaikka on ennätyksellinen nousukausi ollut koko hallitusajan!
- oioiunnin
työtöntyöttömänä kirjoitti:
Kumpa pysyttäisiin ensin työllistämään ensin yli 200 000 jo ennestään työttömämnä olevaa ihmistä vasta sen jälkeen voisi ajatella että haalitaan lisää ..........porukkaa
tiedän erään suomalaisen porukan ,joka tietää miten tässä tulee käymään.....ase ja ammuskätköjä pitkin erämaita ym ym
- Isopersemerjajaaggg
Nyt ottakaa käyttöön pikaisesti näitä korkeasti koulutetut somalit jotka ovat melkein kaikki koneinsinöörejä, pyydetään sitten heitä lisää kun tarvetta ilmenee.
- 11001001001
Mieluummin heitä kun teikäläisiä alikoulutettuja typeryksiä..
- 1010101010101010
Ei suomalaisista työttömistä ole töihin. Otetaan sen sijaan lisää nuoria ahkeria maahanmuuttajia.
- vasemmisto.vaalivoittoon
1010101010101010 kirjoitti:
Ei suomalaisista työttömistä ole töihin. Otetaan sen sijaan lisää nuoria ahkeria maahanmuuttajia.
Kotona lellityistä oikeistokakaroistahan tuon uskookin, mutta työläistaustaiset menisivät varmasti PALKKAtöihin jos niitä vaan olisi kaikille tarjolla.
- on-niin-älyvapaata
Suomessa ei ole varaa pitää omia kansalaisia asunnottomina ja leipäjonoissa!!!
Jos ei kyetä hoitamaan oman maan köyhien kansalaisten asioita kuntoon on aivan naiivia kuvitella ottavan tänne 3maan kansalaisia, joiden kotouttaminen vaatii paljon muuta kuin asunnon ja leipää. Mitä ei kyetä antamaan omille kansalaisille.
Minne katosi vasemmistolaisten huoli köyhistä ja pienituloisista kansalaisista?
Vaihtui irakilaisten, somalien, afgaanien, paperittomien hyysäämiseen. Moneenko palautettavaan TEILLÄ vasemmistolaisilla on varaa elättää, aivan omilla rahoilla?
"MEILLÄ SUOMESSA" kun ei ole varaa edes vanhuksille ja lapsille palkkaamaan riittävästi hoitajia.
"MEILLÄ SUOMESSA" EI OLE VARAA ANTAA VÄHENEVIEN SUOMALAISTEN NUORTEN, LASTEN SYRJÄYTYÄ. JÄTTÄÄ OMAN ONNENSA NOJAAN, ILMAN TURVALLISUUTTA, KOSKA LINTUKOTOOMME ON PÄÄSTETTY PETOJA JOITA EI KYETÄ POISTAMAAN.- vasemmisto.vaalivoittoon
Turhaa persun on vasemmistoa syyttää, sillä persuthan olivat juuri silloin hallituksessa, kun nämä maahanmuutajat tänne päästettiin.
Vasemmisto on ainoa puolue, joka on ollut Kikyä, koulutusleikkauksia, aktiivimalleja yms. vastaan! Persut taas ovat olleet niitä suunnittelemassa ja hyväksymässä! - suvakit.tappioon
Vasemmistoliitto eli kommunistit syyttävät persuja maahanmuuttovastaisiksi. Jokaisen pitäisi päästä maahamme jos niin haluaa, eikä ketään saisi karkoittaa vastentahtoisesti. Eli lisää verorahoilla eläjiä ulkomailta. Eikö olisi syytä laittaa ensin suomalaisten asiat kuntoon ennen kuin hyysätään nuoria muslimimiehiä tuhansittain.
- Totuuskomissio1
Vasemmisto jatkaa rappioputkea kommenteillaan onnenonkijoiden toivottamisesta tervetulleeksi täysylläpitoon Suomeen.
Tämä on ymmärrettävä kai lähinnä niin, että yrittävät saada heikon kannatuksensa nousuun, noiden maahamme päästettyjen matujen avulla.
Kaikki muut puolueet ovatkin ottaneet mieluusti riveihinsä maahantunkeutujia, joille annettu höperösti Suomen kansalaisuudet ,petoksellisten ja mistään piittaamattomien poliittisten tahojen ja virkahenkilöiden toimesta, persut käsittääkseni ainoa, joilla ei vielä ole matuongelmaa poliitikkojen joukossa?
Vain idiootit kuvittelevat Suomen nousevan velkataakkansa alta noiden pääasiassa onnenonkijoiden avulla, puhumattakaan, että asiat ja todellisuus jotenkin paranisivat kehitysmaista tulleiden myötä.
Tilanne pahenee ja lainanotto kiihtyy, mutta eihän noita valtionvelkoja pysty moet muutkaan maat maksamaan koskaan pois, esim USA:n valtionvelka mitataan biljoonissa dollareissa, eli täysin mahdoton tehtävä sellaisen maksu taitaa olla?
Niinpä ne tyytyvätkin valmistelemaan superaseistusta kolmanteen ja samalla hyvin mahdollisesti ihmiskunnan viimeiseen maailmansotaan:/
Sitä ennen pienet ja vähän suuremmatkin kansallisvaltiot sekoitetaan hulluun tilaan massamaahanmuuton, haittasellaisen myötä. - persut_mamuttaa
Totuuskomissio1 kirjoitti:
Vasemmisto jatkaa rappioputkea kommenteillaan onnenonkijoiden toivottamisesta tervetulleeksi täysylläpitoon Suomeen.
Tämä on ymmärrettävä kai lähinnä niin, että yrittävät saada heikon kannatuksensa nousuun, noiden maahamme päästettyjen matujen avulla.
Kaikki muut puolueet ovatkin ottaneet mieluusti riveihinsä maahantunkeutujia, joille annettu höperösti Suomen kansalaisuudet ,petoksellisten ja mistään piittaamattomien poliittisten tahojen ja virkahenkilöiden toimesta, persut käsittääkseni ainoa, joilla ei vielä ole matuongelmaa poliitikkojen joukossa?
Vain idiootit kuvittelevat Suomen nousevan velkataakkansa alta noiden pääasiassa onnenonkijoiden avulla, puhumattakaan, että asiat ja todellisuus jotenkin paranisivat kehitysmaista tulleiden myötä.
Tilanne pahenee ja lainanotto kiihtyy, mutta eihän noita valtionvelkoja pysty moet muutkaan maat maksamaan koskaan pois, esim USA:n valtionvelka mitataan biljoonissa dollareissa, eli täysin mahdoton tehtävä sellaisen maksu taitaa olla?
Niinpä ne tyytyvätkin valmistelemaan superaseistusta kolmanteen ja samalla hyvin mahdollisesti ihmiskunnan viimeiseen maailmansotaan:/
Sitä ennen pienet ja vähän suuremmatkin kansallisvaltiot sekoitetaan hulluun tilaan massamaahanmuuton, haittasellaisen myötä.Vuoden 2015 jälkeisestä mamutuksesta voimme "kiittää" persuja ja varsinkin Jussi Halla-ahoa, jonka laatima maahanmuutto-ohjelma on tuottanut maahamme jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme.
Eli älä täällä mussuta valheitasi vaan lähetä vaikka kiitoskortti omalle puoluejohtajallesi! - turusakka
on-niin-älyvapaata
8.1.2019 13:11
UUSI
Suomessa ei ole varaa pitää omia kansalaisia asunnottomina ja leipäjonoissa!!!
Jos ei kyetä hoitamaan oman maan köyhien kansalaisten asioita kuntoon on aivan naiivia kuvitella ottavan tänne 3maan kansalaisia, joiden kotouttaminen vaatii paljon muuta kuin asunnon ja leipää. Mitä ei kyetä antamaan omille kansalaisille.
Minne katosi vasemmistolaisten huoli köyhistä ja pienituloisista kansalaisista?
Vaihtui irakilaisten, somalien, afgaanien, paperittomien hyysäämiseen. Moneenko palautettavaan TEILLÄ vasemmistolaisilla on varaa elättää, aivan omilla rahoilla?
"MEILLÄ SUOMESSA" kun ei ole varaa edes vanhuksille ja lapsille palkkaamaan riittävästi hoitajia.
"MEILLÄ SUOMESSA" EI OLE VARAA ANTAA VÄHENEVIEN SUOMALAISTEN NUORTEN, LASTEN SYRJÄYTYÄ. JÄTTÄÄ OMAN ONNENSA NOJAAN, ILMAN TURVALLISUUTTA, KOSKA LINTUKOTOOMME ON PÄÄSTETTY PETOJA JOITA EI KYETÄ POISTAMAAN.
yllä lainaus jossa todetaan asiat niin kuin ne ovat. Muistakaa äänestää vaaleissa - ajattelijaa.apeli
Totuuskomissio1 kirjoitti:
Vasemmisto jatkaa rappioputkea kommenteillaan onnenonkijoiden toivottamisesta tervetulleeksi täysylläpitoon Suomeen.
Tämä on ymmärrettävä kai lähinnä niin, että yrittävät saada heikon kannatuksensa nousuun, noiden maahamme päästettyjen matujen avulla.
Kaikki muut puolueet ovatkin ottaneet mieluusti riveihinsä maahantunkeutujia, joille annettu höperösti Suomen kansalaisuudet ,petoksellisten ja mistään piittaamattomien poliittisten tahojen ja virkahenkilöiden toimesta, persut käsittääkseni ainoa, joilla ei vielä ole matuongelmaa poliitikkojen joukossa?
Vain idiootit kuvittelevat Suomen nousevan velkataakkansa alta noiden pääasiassa onnenonkijoiden avulla, puhumattakaan, että asiat ja todellisuus jotenkin paranisivat kehitysmaista tulleiden myötä.
Tilanne pahenee ja lainanotto kiihtyy, mutta eihän noita valtionvelkoja pysty moet muutkaan maat maksamaan koskaan pois, esim USA:n valtionvelka mitataan biljoonissa dollareissa, eli täysin mahdoton tehtävä sellaisen maksu taitaa olla?
Niinpä ne tyytyvätkin valmistelemaan superaseistusta kolmanteen ja samalla hyvin mahdollisesti ihmiskunnan viimeiseen maailmansotaan:/
Sitä ennen pienet ja vähän suuremmatkin kansallisvaltiot sekoitetaan hulluun tilaan massamaahanmuuton, haittasellaisen myötä.Tuskin Suomen valkataakka yli 100 miljardia kauheesti pienenee otettiimpa tänne vaikka
miten paljon pakolaisia. Eiköhän asia ole ihan päinvastoin.
Leipäjonot pitenee vanhusten hoidossa ilmenee yhä enemmän vakavia puutteita jopa veteraanienkin hoidossa ja huolenpidossa pihistellään kun ei löydy tarpeeksi rahaa
Olisiko syytä päättäjien pysähtyä miettimään missä mennään - on-niin-älyvapaata
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Turhaa persun on vasemmistoa syyttää, sillä persuthan olivat juuri silloin hallituksessa, kun nämä maahanmuutajat tänne päästettiin.
Vasemmisto on ainoa puolue, joka on ollut Kikyä, koulutusleikkauksia, aktiivimalleja yms. vastaan! Persut taas ovat olleet niitä suunnittelemassa ja hyväksymässä!Mitä hyvää vasemmisto on saanut aikaan? Joo, ootte pitänyt älämölöä niin eduskunnassa kuin kaduillakin. Mutta mitä saitte aikaan ollessanne edell.hallituksessa?
Niitä videoita on vielä v. 2015 asti tallella kuinka vasemmistolaiset oli kaduilla "meillä on unelma" ja "Welcome refugees" -kylttien kanssa. Itkeä tihutettiin ja vastustettiin palautuksia.
Muille voitte yrittää valehdella, mutta olisitte edes itsellenne rehellisiä.
Onko inhimillistä ja varaa antaa yhdenkään lapsen joutua julman raiskauksen kohteeksi, vain teidän mieliksi...koska taas osaatte vastustaa järjenvastaisesti... tällä kertaa pakkopalautuksia. - 1110011100011
Toisaalta refugees aika tuli vasta tämän nykyisen hallituksen aikana. Kun Hallaaho uudisti maahanmuuttopolitiikkaa ja teki osaamattomana karkean ja kalliin virheen.
Persut halusivat vain nuoria poikia ja nyt sen politiikan seurauksia kannetaan mm. Oulussa. - Muisti_ei_petä
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Turhaa persun on vasemmistoa syyttää, sillä persuthan olivat juuri silloin hallituksessa, kun nämä maahanmuutajat tänne päästettiin.
Vasemmisto on ainoa puolue, joka on ollut Kikyä, koulutusleikkauksia, aktiivimalleja yms. vastaan! Persut taas ovat olleet niitä suunnittelemassa ja hyväksymässä!Mun mielestä koko vihervasemmisto istui edelllisessä hallituksessa jossa leikattiin koulutuksesta. Kaikki muistaa sixpack hallituksen jonka takia näitä kikyjä tehdään.
Persuissa oli johdossa petturi joka on loikannut omaan puolueeseen. Tuota ei tapahdu kun Halla-aho on johdossa. - persut_mamuttaa
Muisti_ei_petä kirjoitti:
Mun mielestä koko vihervasemmisto istui edelllisessä hallituksessa jossa leikattiin koulutuksesta. Kaikki muistaa sixpack hallituksen jonka takia näitä kikyjä tehdään.
Persuissa oli johdossa petturi joka on loikannut omaan puolueeseen. Tuota ei tapahdu kun Halla-aho on johdossa.Vuoden 2015 jälkeisestä mamutuksesta voimme "kiittää" persuja ja varsinkin Jussi Halla-ahoa, jonka laatima maahanmuutto-ohjelma on tuottanut maahamme jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme.
Eli älä täällä mussuta persuvalheitasi vaan lähetä vaikka kiitoskortti omalle puoluejohtajallesi! persut_mamuttaa kirjoitti:
Vuoden 2015 jälkeisestä mamutuksesta voimme "kiittää" persuja ja varsinkin Jussi Halla-ahoa, jonka laatima maahanmuutto-ohjelma on tuottanut maahamme jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme.
Eli älä täällä mussuta valheitasi vaan lähetä vaikka kiitoskortti omalle puoluejohtajallesi!Turhaa höpinää vassareilta.Kyllä ne olivat pääpäsmärit Sipilä ja Orpo jotka vuonna 2015,antoivat "uunottaa itseään.Liittokansleri ja Ruotsin demari ulkoministeri "uunottivat" nämä kyseiset herrat sallimaan noin 30000:nen tulijan suomeen, ainoa onni oli, ettei meillä ollut hallituksessa demareita, sillä nyt niitä maahanmuuttajia olisi ainakin 100000:tta.
- persujen.petokset
ciccero kirjoitti:
Turhaa höpinää vassareilta.Kyllä ne olivat pääpäsmärit Sipilä ja Orpo jotka vuonna 2015,antoivat "uunottaa itseään.Liittokansleri ja Ruotsin demari ulkoministeri "uunottivat" nämä kyseiset herrat sallimaan noin 30000:nen tulijan suomeen, ainoa onni oli, ettei meillä ollut hallituksessa demareita, sillä nyt niitä maahanmuuttajia olisi ainakin 100000:tta.
Niinpä. Persuillahan ei ollut asiaan mitään sanomista, vaikka hallituksessa olivatkin. Persut hiljennettiin hillotolpilla mamuttajien kumileimasimeksi!
- persujen.petokset
Persujen takinkäännöt ovat todellakin tuottaneet maahamme jo yli 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksemme! Ja vaikka persut lupailivat suureen ääneen pistävänsä "RAJAT KIINNI" viime vaalien alla.
Miten persujen tekemä kansalle valehtelu silloin on erilaista kuin nyt? Onko se parempaa vai tuoreempaa vai uskottavampaa vai ...? Valhetta se joka tapauksessa on!!!- olen.Suomalaine.n
persut ainoa puolue jota voi äänestää.
- vasemmisto.vaalivoittoon
olen.Suomalaine.n kirjoitti:
persut ainoa puolue jota voi äänestää.
Persupoju on pahasti hakoteillä.
Eduskuntavaaleissa ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja vähintään 100 äänioikeutetun perustamat valitsijayhdistykset. Kukin puolue voi asettaa kussakin vaalipiirissä enintään 14 ehdokasta tai, jos vaalipiiristä valitaan enemmän kuin 14 edustajaa, enintään niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia. Puolueet voivat muodostaa keskenään vaaliliittoja. Vaaliliiton muodostaneiden puolueiden ehdokkaiden yhteismäärä saa kuitenkin olla enintään sama kuin yksittäisen puolueen ehdokkaiden enimmäismäärä. - uyrthgfb
olen.Suomalaine.n kirjoitti:
persut ainoa puolue jota voi äänestää.
noihan se on
ei muuta kommentoitavaaa - Muisti_ei_petä
Soini se petti myös persut. Nyt on uusi luotettava johto, joten hyvillä mielin vaaleihin
- taistolaisuuttako
Pakkopalautusten tuomitsemisessa on jotakin erikoista kun Itä-Suomessa puolueen kannatus on tasan nolla.
Tietävätkö/pelkäävätkö itäsuomalaiset jotakin mistä meillä muilla ei ole tietoa.
Perustuslakivaliokuntaa johtaa taistolainen Lapintie:
– jos kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota vähentäisivät päästöjään neljä prosenttia, päästöt vähenisivät yhteensä 36 prosenttia.
– Venäjän raja on juuri Suomessa turvallisin.
- Olisi väärin ärsyttää Venäjää
– sanoi vastustavansa Nato-jäsenyyden hakemista siksi, että se ärsyttäisi Venäjää.
Tiedustelulaki ei etene eduskunnan päätökseksi niinkauan kuin Lapintie johtaa perustuslakivaliokuntaa.
Mitä Lapintie pelkää paljastuvan jos kansainväliseltä terrorismilta voidaan suojautua entistä paremmin? Onko kysymys pienien vihreiden miehien pakkopalautuksista? - sinnevaan
Norjan tilastokeskus 16-74 vuotiaista humanitäärisistä ” turvaantulijoista” Lomailevat ikuisissa sodissa , Irakilaiset 71%, Afganistanilaiset 40%, Somalit 24%, pitääkö vieläkin todistella että huvipaikanhakijoitahan nämä ovat suurimmaksi osaksi......
Turvallisia maita ovat. - hehjaheh
Helppo homma koko elätys. Lopetetaan vain ulkomaanvelanotto ja maksetaan heti pois kaikki velkamme. Lopetetaan asumistuki ja koko tukiviidakko ja katsotaan ketkä ne ensimäisenä alkavat huutaan ei helvetissä. Tuliko tuillaseisojista heti rasseja
- vasemmisto.vaalivoittoon
Ei tarvitse lopettaa kuin yritystuet ja maatalouskommunistien tukeminen, niin Suomi pystyy maksamaan velkansa ja työllisyys kasvaa! Suomi oikeasti kuntoon!
- vasemmisto.hallitukseen
Aivan ja Suomen kokoisessa maassa asuu vain noin 5 miljoonaa ihmistä, joten kyllä tänne mahtuu. Ja jokainen ihminen on yhtä arvokas.
- kysymys.vasurille
Pitääkö tappajat ja raiskaajat karkoittaa kotimaihinsa vai elättää täällä Suomessa loppuikänsä?
- vasemmisto.hallitukseen
Myös rikolliselle kuuluu ihmisoikeudet ja turvapaikka. Eikä ketään saisi pakottaa Suomesta pois ellei hän itse halua täältä lähteä. Inhimillisyyteen meillä on velvollisuus ja myös varaa.
- Liian_hankala_kysymyskö
Pystytkö sanomaa tuon rikoksen uhrin omaisille?
Esim. törkeästi lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttänyt ansaitsee turvapaikan Suomesta?
Tämä on asiallinen kysymys, lopettakaa tämän kysymyksen poistaminen. - Liian_hankala_kysymyskö
vasemmisto.hallitukseen kirjoitti:
Myös rikolliselle kuuluu ihmisoikeudet ja turvapaikka. Eikä ketään saisi pakottaa Suomesta pois ellei hän itse halua täältä lähteä. Inhimillisyyteen meillä on velvollisuus ja myös varaa.
Pystytkö sanomaa tuon rikoksen uhrin omaisille?
Esim. törkeästi lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttänyt ansaitsee turvapaikan Suomesta?
Tämä on asiallinen kysymys, lopettakaa tämän kysymyksen poistaminen. vasemmisto.hallitukseen kirjoitti:
Myös rikolliselle kuuluu ihmisoikeudet ja turvapaikka. Eikä ketään saisi pakottaa Suomesta pois ellei hän itse halua täältä lähteä. Inhimillisyyteen meillä on velvollisuus ja myös varaa.
Oletkohan edelleen samaamieltä, jos kolahtaa omaan nilkkaan tälläisen tyypin tekonen.
- ääliöpersuilua
ciccero kirjoitti:
Oletkohan edelleen samaamieltä, jos kolahtaa omaan nilkkaan tälläisen tyypin tekonen.
Kaltaisesi tyypithän niitä tekosia eniten tekeekin. Eikä se silti yhtään parempaa ole.
- suvakkianneli
Hassu juttu somaliassa voi kyllä lomailla,mutta jos sinne palautetaan matu niin se kuolee heti lentokentällä.
- ääliöpersuilua
Milloin ajattelit mennä sinne siis lomalle?
- atte.vantaalta
Nykyiseen hallitukseen on valittu henkilöitä, joille yhteinen hyvä on kirosana ja oman (ja muutamien yksityisten sektoreiden edustajien) edun tavoittelu ajaa kauas sen edelle.
Käsittämättömintä silti on, että Kokoomus selviää tästäkin vaalikaudesta ilman valtavaa äänitappiota, kun kaikki syyt ja seuraukset on osattu kaataa Keskutan niskaan. Keskusta toki ansaitseekin äänikatonsa, niin osaamatonta on heidän toimintansa pääasiassa ollut.
Kokoomusta äänestävät todella monet keskipalkkaiset ja jopa ihmisiä alhaisemmistakin palkkaluokista, mutta itselläni on aina ollut vaikeuksiä käsittää, miten Kokoomus heidän asioitaan ajaa. Onko kyse sitten oman imagon pönkittämisestä vai miksi korkeapalkkaisten asioita ajavien puoluetta muuten äänestäisi… noh, niin tai näin, jos kokoomus onnistuu jälleen kerran luikertelemaan hallitukseen, niin vastaavanlaista rosvouspolitiikkaa yksityiselle sektorille pyritään jatkamaan varmasti kaikin keinoin.Keskiluokkaisena itseään pitävä duunari käy Lidlissä ostoksilla ja pakkaa ostoksensa mukana olevaan stockmannin muovikassiin ja lähtee osamaksuautollaan kotiin, josta on velkaa suurimman osan. Itse petos on niin saatanan helppoa.
- kanttis
Jämsässä ainakin mamuilla hienot autot ja mustakaapu nainen ajaa pikkubussilla aamusta iltaan edestakaisin
- ääliöpersuilua
Pubin ikkunastako sitä seuraat?
- 783579
Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa asuu yhteensä noin 90 miljoonaa ihmistä. Ihanko oikeasti Suomella on varaa linjata, että he kaikki saavat tulla tänne ja jäädä maahan?
- Näillä_vaaleihin
Kyllä tänne sopii ja maksamme tietysti kaiken. Aloitetaan rankaisemalla autolla työssä käyviä ruuhkamaksuilla. Nostetaan veroja ja rangaistaan maalla asuvia.
- MarkkuKa
Köyhät maksaa ja bisnes kukoistaa
Koska se tuomitsee raiskaukset? Typerää vedota siihen, että suomalaisetkin raiskaavat!
- Onneksi_on_PS
Lisää vain pitää vasemmistoliiton mukaan ottaa
- vasemmisto.vaalivoittoon
Työläisten ääniä kannattaa ottaa, koska juuri hehän hyötyvät ainoan oikean työväenpuolueen äänestämisestä!
- RaiskaajaVasurit
Ouluhan näytti selvästi mitä vasemmiston matumyötäily saa aikaan.
- Jarmo68
Ikävä kyllä olet oikeassa. Tynkkynen antoi palaa valtuustossa kun hänet tyrmättiin valtuussa aikaisemmin
- johto_vaihtoon
Kannatus laskussa nykyisellä vasemmistoliiton johdolla
- vasemmisto.vaalivoittoon
Äläs nyt hulluja höpise.
Li on osoittautunut todella hyväksi ja asialliseksi puolueen johtajaksi. Ja kannatuskin on vaan kasvanut koko ajan. Vaalivoittokin on todennäköistä.
- palkkatyöläinen
Aloittaja sekä Vasemmistoliitto on oikeassa. Suomesta ei tule pakolla palauttaa ketään.
- arvot_kohdillaan
Kaikki rikolliset tänne elätettäväksi? Suomalaiset vanhukset makaa paskoissaan kun ei ole rahaa.
- mamutushallituksen.tulos
arvot_kohdillaan kirjoitti:
Kaikki rikolliset tänne elätettäväksi? Suomalaiset vanhukset makaa paskoissaan kun ei ole rahaa.
Persujen kutsuvieraat tulevat tosiaan kalliiksi, mutta minkäs teet kun mamutushallitus ne tänne päästi. Älä tee siis samaa virhettä, että äänestät v 2015. hallituspuolueita = Kok Kepu Persut
- Korjataan
mamutushallituksen.tulos kirjoitti:
Persujen kutsuvieraat tulevat tosiaan kalliiksi, mutta minkäs teet kun mamutushallitus ne tänne päästi. Älä tee siis samaa virhettä, että äänestät v 2015. hallituspuolueita = Kok Kepu Persut
Soinin kutsuvieraat
- Jvhvjjbj
Natsivasukomupopulistit ihannoivat muslimeja ja ei haittaa vaikka he raiskaavat lapsemme.Vasemmisto on syypää siihen kun suomessa on heti rasisti tai natsi puolustaessaan suomalaisuutta..onneksi perussuomalaiset saivat tiukennettua perheen yhdistämisiä ja pakkopalaituksia, tosin haukkujen säestyksillä. Vihervasemmisto on saanut hirveän tilanteen suomeen ja tämmöiset uudenseelannin jutut ovat mahdollisia myös meillä,koska kansa joka kokee epäoikeudenmukaisuutta toimii myös väkivaltaisesti..itse tuomitsen kaiken väkivallan ja ihmettelenkin kun vihervasut ovat kansaansa vastaan ja eivät tajua misdä mennään. Ainoastaan perussuomalaiset tietävät mihin mamujen paapominen voi pahimmillaan johtaa.
- Kannattaa_muistaa
Vihervasemmiston jos pääseee hallitukseen niin nuo tiukennukset poistuvat.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5703780Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483278- 382771
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662699Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192094- 322051
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121857- 291825
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171740Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471709