Yle valehteli taas

Itsenäisyyspäivän aikaan Yle julkaisi eri kanavissa valheellisia väitteitä, joiden mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho olisi osallistunut natsien tilaisuuksiin. Ylen tuottaja Petri Kejonen myöntää, että väitteet perustuivat sosiaalisessa mediassa aiemmin esitettyyn Twitter-viestiin, jonka faktat jäivät tarkistamatta.
17514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Missä tarkalleen ottaen Petri Kejonen myönsi kyseisen asian ja onko linkkejä noihin uutisiin?

Äänestä

Ylen "uutiset" ovat sen vihervasemmistolaisen toimituskunnan tuntemuksia ja hyviä "viboja".
Miten nyt vaan tuntuu hyväksi milloinkin sanoa.

Äänestä
  • Usein toimittajat keskeyttävät Halla-ahon puheenvuoron. Oulun tapauksessakin hän oli kertomassa jostain kansalaisten toistuvasti tekemistä ilmoituksista kun poliisi ja YLE eivät ensin reagoineet jatkuviin pedofiilitapauksiin. Mutta toimittajan piti sekin keskeyttä ja kuulijalle jäi epäselväksi toimiko "laatumedia" ja poliisi jotenkin väärin ennen MTV 3.n uutisointia?

    Äänestä

Ele on valtava Valemedia.

Äänestä
  • Kirjoitatko aleniuksesta. ?

    Äänestä

Oliko GCM-mestari anustappi-Eerola edustamassa oikeistolaisuutta natsimarssilla?

Äänestä

Niin mikä se lähde tälle koko jutulle oli muuta kuin Suomen Uutiset (perussuomalaisen puolueen oma julkaisu)? Se jäi vielä vähän epäselväksi.

Äänestä
  • Yleisradio uutisoi perussuomalaisten kanssanedustajien matkoista tupakkateollisuuden lobbaamista, mutta" unohtaa "demareiden tehneen samat matkat!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Yleisradio uutisoi perussuomalaisten kanssanedustajien matkoista tupakkateollisuuden lobbaamista, mutta" unohtaa "demareiden tehneen samat matkat!

    JA missähän on kerrottu että demaritkin MUKA olis tehneet samaa lobbausmatkaa?? Eiköhän tuo PS:n edustajien tekemät matkat ole ensimmäisenä MTV:n uutisoimaa josta Ylekin sitten myöhemmin kertoi!!

    Äänestä

no. en katsonut. mutta ihmettelin kenen ylen toimissaolevan lapsi ne perjantain tampere rasistiset ja asenteelliset kaksi julkisuushakuiset juontaja oikein ovat todella outo ohjelma ja ketä nämä tälläiset ohjelmat tuottaa????

Äänestä
  • Kerrotko mitä rasistista näit/kuulit juontajien toiminnassa?

    Äänestä

Roskamedia yle auttaa juuri tälläkin hetkellä nostamaan verenpaineen tappiin jos muuten alhainen (yle 1 juuri nyt)

Äänestä

valehtelet

Äänestä
  • Ylen toimittajilla on suojatyöpaikka, siis journalismista puuttuu kritiikki, unionista kerrotaan vain positiivisesti, vaikka se kiristää Suomea mm. Taloudellisesti, vuonna ,2021 Suomi joutuu antamaan Varojaan 6,3 miljardia eu:lle.

    Äänestä

Laitetaan nyt sitten tänne tämä jokavuotinen jouluylenantaminen. Yleisradiolla on varmaan oma joulupolitiikka, jonka mukaan joulu alkaa itsenäisyyspäivän jälkeisestä päivästä ja kestää jouluaattoon. Radio Suomen kuuntelijana vaikuttaa siltä että politiikka kuuluu jotakuinkin seuraavasti:

Radion Suomen toimittajien tulee 7. - 24.12. välisenä ajanjaksona soittaa ensimmäisellä viikolla 75-prosenttisesti vuoden 1950 jälkeen tehtyä joulumusiikkia. Joulumusiikin määrän tulee lisääntyä siten, että jouluviikkoa edeltävällä viikolla ko. musiikin määrä on vähintään 90 prosenttia.

Joulun pyhinä ja niitä seuraavina arkipäivinä joulumusiikin määrän tulee olla 0 prosenttia, tämän politiikan tulee jatkua seuraavan vuoden itsenäisyyspäivän jälkeiseen päivään klo 00:00 saakka.

Toimittajien on myös sisällytettävä sana 'joulu' jokaiseen lausumaansa lauseeseen vähintään yhden kerran. Ylärajaa ei ole, mutta vähimmäissuositus on kaksi kertaa lausetta kohden.

Yleisenä tasa-arvopolitiikkana lausuttakoon että naisartistien esittämän musiikin osuus on nostettava 75 prosenttiin kaikesta musiikista, jotta korostettaisiin sukupuolten välisen tasa-arvon merkitystä suomalaisen yhteiskunnan vakauden ylläpitäjänä.

Helsingissä 1.1.2012

Yleisradion poliittis-strateginen lautakunta

Äänestä

Ei yle ollut ainoa esim,sanomalehti Karjalainen uutisoi myös tästä,tosin joutui vastentahtoisesti perumaan uutisensa valejuttuna,et kyllä ne muutkin mediat..

Äänestä

Kenen twitterviestiin tämä juttu perustui?

Faktat tietenkin pitäisi aina tarkistaa, mutta näyttääkö esimerkiksi perussuomalaisten "mediakriittiset vaihtoehtojulkaisut" faktantarkastuksessa kenties hyvää esimerkkiä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


YleHaukkuujaValehtelee kirjoitti:

Itsenäisyyspäivän aikaan Yle julkaisi eri kanavissa valheellisia väitteitä, joiden mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho olisi osallistunut natsien tilaisuuksiin. Ylen tuottaja Petri Kejonen myöntää, että väitteet perustuivat sosiaalisessa mediassa aiemmin esitettyyn Twitter-viestiin, jonka faktat jäivät tarkistamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu