Könni Kerimäen Ubuntu-siirtokin kalpenee

Jyri-Viktor Heljän mukaan tulevaan sudottelukauteen sisältyy yksi suuri jännitysmomentti - ”Se suhde oli niin saatanan kylmää”.

Jyri-Viktor Heljän mukaan sudottelukaudessa 2019 on jo tässä vaiheessa yksi Könni Kerimäen Ubuntu-paluutakin mielenkiintoisempi jännitysmomentti.

– Suoriutuminen päivityksiä vastaan, varmuus, ei virheitä. Se oli nautinnollista sudottelua. Hän on päässyt vapautumaan, Heljä luetteli.

– Ehkä se muutti vähän kaikkea. Könni on täysi linuxhihhuli. Hän varmasti ajatteli, että "jumalauta, nyt vedetään sellainen sudoloitsu, että voi sanoa hasta la vista ja lähteä epäluotettavampaan jakeluun nauttimaan sudottamisesta".

Kerimäen lisäksi myös Heljä tuntee Ubuntun varsin hyvin. Heljä sudotteli Ubuntua sen ensimmäisen kauden 2004 ja palasi vielä uransa kahteen viimeiseen sudottelukilpailuun loppuvuodesta 2005.

– Könni pääsee nauttimaan. Kauhea hypetys ja kaikki toimivan jakelun mukana tuleva pienenee ihan älyttömästi. Tästä eteenpäin hän käynnistää koneensa vain tekemään parhaansa. Sitten katsotaan, mikä on tulos.

Kernel ratkaisee

Heljä odottaa tulevaan sudottelukauteen liittyen mielenkiinnolla myös sitä, minkälaisen piristysruiskeen uudet säännöt tuovat jakelujen voimasuhteisiin.

– Huonot, vielä huonommat ja niitäkin huonommat jakelut lähentyvät ehkä hetkeksi. Ensi vuonna on taas kyse siitä, kenellä on paras kernel.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt "Matt-Lenny.Köli" teki tunnistamisen hankalaksi, aivan uusia sanakäänteitä, joka tapauksessa lahjakas kaveri, hyvä ulosanti, piristävää lukemista ja neutraali asennoituminen voimassa olevaan käyttöjärjestelmien kuninkuuskisaan ei paljasta kirjoittajan Windows versiota.

Äänestä

♪ ♫ ♪ ♫ .... Ja niin Joulu joutui jo taas pohjolaan......♪ ♫

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matt-Lenny.Köli kirjoitti:

Jyri-Viktor Heljän mukaan tulevaan sudottelukauteen sisältyy yksi suuri jännitysmomentti - ”Se suhde oli niin saatanan kylmää”.

Jyri-Viktor Heljän mukaan sudottelukaudessa 2019 on jo tässä vaiheessa yksi Könni Kerimäen Ubuntu-paluutakin mielenkiintoisempi jännitysmomentti.

– Suoriutuminen päivityksiä vastaan, varmuus, ei virheitä. Se oli nautinnollista sudottelua. Hän on päässyt vapautumaan, Heljä luetteli.

– Ehkä se muutti vähän kaikkea. Könni on täysi linuxhihhuli. Hän varmasti ajatteli, että "jumalauta, nyt vedetään sellainen sudoloitsu, että voi sanoa hasta la vista ja lähteä epäluotettavampaan jakeluun nauttimaan sudottamisesta".

Kerimäen lisäksi myös Heljä tuntee Ubuntun varsin hyvin. Heljä sudotteli Ubuntua sen ensimmäisen kauden 2004 ja palasi vielä uransa kahteen viimeiseen sudottelukilpailuun loppuvuodesta 2005.

– Könni pääsee nauttimaan. Kauhea hypetys ja kaikki toimivan jakelun mukana tuleva pienenee ihan älyttömästi. Tästä eteenpäin hän käynnistää koneensa vain tekemään parhaansa. Sitten katsotaan, mikä on tulos.

Kernel ratkaisee

Heljä odottaa tulevaan sudottelukauteen liittyen mielenkiinnolla myös sitä, minkälaisen piristysruiskeen uudet säännöt tuovat jakelujen voimasuhteisiin.

– Huonot, vielä huonommat ja niitäkin huonommat jakelut lähentyvät ehkä hetkeksi. Ensi vuonna on taas kyse siitä, kenellä on paras kernel.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu