Kun seuraamme elämää Jumalan luomakunnassa, saatamme joskus havaita, että lähes kaikki luontokappaleet elävät aivan kuin jatkuvan varuillaan olon leimaamaa elämää. Vaarana on joutua toisten saaliiksi ja ruoaksi. Eläinten tunne-elämästä tiedämme vain vähän, mutta ihmisinä voisimme kokea vastaavassa tilanteessa kuolemanpelkoa.
Ihmisille pelko, myös kuolemanpelko, on tuttu asia jo lapsuudesta lähtien. Pelko tuli ihmisten elämään jo paratiisissa syntiinlankeemuksen seurauksena. Jokainen ihminen kohtaa elinkaarensa aikana hyviä päiviä, mutta jatkuvasti myös pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Useimmat lapset ovat jo ennen kouluikää tulleet tietoisiksi elämän rajallisuudesta ja ihmisen hauraudesta.
Ihmisen osaan kuuluu myös ymmärrys siitä, että joudumme ajallisen elämämme päättyessä luopumaan kaikesta ajallisesta: omaisuudesta, tavaroista, tiedoistamme ja taidoistamme, yhteiskunnallisesta asemastamme, perheestämme ja läheisistämme. Raamattu toteaa ihmisen osasta Paavalin sanoin: ”Emme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois” (1. Tim. 6:7).
Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessään syntiinlankeemuksen seurauksia. Hänen mukaansa ihmisten osana on kuormien kantaminen, naisilla lasten synnyttämisen vaiva ja miehillä toimeentulon hankkimisen kuorma. Näiden edessä kaikki sukupolvet ovat kamppailleet.
Jumalan asettama elämänjärjestys ei ole muuttunut meidänkään aikanamme. Samat vaivat ovat myös meidän osanamme. Haluaisimme kyllä elää huoletonta elämää, mutta usein olemme ahtaalla ja jopa hätäännymme.
Martti Lutherin käsitys perhe-elämän todellisuudesta oli aikamme ihanteiden vastainen. Hänen mukaansa siihen, ja muuhunkin elämään, kuuluu olennaisena osana vaiva ja kärsimys. Hän lohduttaa, että Jumalan määräysten ja säädösten jälkeen niin tuleekin olla.
Jumala ei syntiinlankeemuksen jälkeenkään ole jättänyt ihmisiä oman onnensa varaan. ”Jumala, Herra Jumala, on puhunut ja kutsunut koolle koko maanpiirin, idän ääriltä, kaukaiseen länteen saakka. Siionista, täydellisen kauniista, Jumala ilmestyy kirkkaudessaan.” (Ps. 50:1–2.)
Adventin aikaan saamme kohottaa katseemme elämän antajaan ja ylläpitäjään, meidän Jumalaamme, olimmepa sitten ahtaalla tai iloisella mielellä. Jumala on auttajamme.
Psalmin kirjoittaja kehottaa turvautumaan kaikkivaltiaan Jumalan apuun: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15.)
Jumalan poika, Jeesus Kristus, on Jumalan kirkkaus. Sitä kirkkautta katselemme avoimin sydämin Kristuksen kasvoissa. (2. Kor. 4:6.)
Evankeliumi on Jumalan voima. Jeesus kehotti: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)
Ihmisille pelko, myös kuolemanpelko, on tuttu asia jo lapsuudesta lähtien. Pelko tuli ihmisten elämään jo paratiisissa syntiinlankeemuksen seurauksena. Jokainen ihminen kohtaa elinkaarensa aikana hyviä päiviä, mutta jatkuvasti myös pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Useimmat lapset ovat jo ennen kouluikää tulleet tietoisiksi elämän rajallisuudesta ja ihmisen hauraudesta.
Ihmisen osaan kuuluu myös ymmärrys siitä, että joudumme ajallisen elämämme päättyessä luopumaan kaikesta ajallisesta: omaisuudesta, tavaroista, tiedoistamme ja taidoistamme, yhteiskunnallisesta asemastamme, perheestämme ja läheisistämme. Raamattu toteaa ihmisen osasta Paavalin sanoin: ”Emme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois” (1. Tim. 6:7).
Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessään syntiinlankeemuksen seurauksia. Hänen mukaansa ihmisten osana on kuormien kantaminen, naisilla lasten synnyttämisen vaiva ja miehillä toimeentulon hankkimisen kuorma. Näiden edessä kaikki sukupolvet ovat kamppailleet.
Jumalan asettama elämänjärjestys ei ole muuttunut meidänkään aikanamme. Samat vaivat ovat myös meidän osanamme. Haluaisimme kyllä elää huoletonta elämää, mutta usein olemme ahtaalla ja jopa hätäännymme.
Martti Lutherin käsitys perhe-elämän todellisuudesta oli aikamme ihanteiden vastainen. Hänen mukaansa siihen, ja muuhunkin elämään, kuuluu olennaisena osana vaiva ja kärsimys. Hän lohduttaa, että Jumalan määräysten ja säädösten jälkeen niin tuleekin olla.
Jumala ei syntiinlankeemuksen jälkeenkään ole jättänyt ihmisiä oman onnensa varaan. ”Jumala, Herra Jumala, on puhunut ja kutsunut koolle koko maanpiirin, idän ääriltä, kaukaiseen länteen saakka. Siionista, täydellisen kauniista, Jumala ilmestyy kirkkaudessaan.” (Ps. 50:1–2.)
Adventin aikaan saamme kohottaa katseemme elämän antajaan ja ylläpitäjään, meidän Jumalaamme, olimmepa sitten ahtaalla tai iloisella mielellä. Jumala on auttajamme.
Psalmin kirjoittaja kehottaa turvautumaan kaikkivaltiaan Jumalan apuun: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15.)
Jumalan poika, Jeesus Kristus, on Jumalan kirkkaus. Sitä kirkkautta katselemme avoimin sydämin Kristuksen kasvoissa. (2. Kor. 4:6.)
Evankeliumi on Jumalan voima. Jeesus kehotti: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.