Oma tilanne on tällä hetkellä aika heikko. Mies ei ota antabuksia, tuntuu että ei siis todellakaan halua lopettaa juomista.
Juominen haittaa jo perhe-elämää, lapset ihmettelee, vanhin jo ymmärtääkin mistä on kyse. Myös työ jää välillä toiselle sijalle. Meillä on oma yritys joten työnantajaa ei ole. Jos viikolla on kahtena iltana selvä niin se on jo hyvä. Harvoin juo jalat alta, yleensä horjuskelee, ei ymmärrä mitä tekee/ sanoo, menee "nukkumaan" neljältä iltapäivällä jne.
Minulla alkaa olla omat voimat vähissä. Olen vienyt katkolle kerran, muutaman kerran käynyt sen kanssa a-klinikalla juttelemassa ja kuitenkin olen pyrkinyt olemaan ja toimimaan "oikealla tavalla" eli tukemaan mutta en ole juomista peitellyt jne.
Olen vakavissani harkitsemassa asumiseroa. Se toisi mukanaan monia ongelmia mutta olisi terveellistä minulle ja lapsille. Eroa en kuitenkaan halua, niin omituista kun se saattaakin olla.
Mikä mielikuva teillä on jotka juotte? Voisiko asumisero olla jonkinlainen "pohja" miehelleni? Vai mitä ihmettä minä enää voin tehdä, kaikki kun on kiinni miehestäni.
Enpä tiedä onko kirjoituksessani nyt mitään järkeä, tämä on tätä toivottomuutta ja epätoivoa..
Juominen haittaa jo perhe-elämää, lapset ihmettelee, vanhin jo ymmärtääkin mistä on kyse. Myös työ jää välillä toiselle sijalle. Meillä on oma yritys joten työnantajaa ei ole. Jos viikolla on kahtena iltana selvä niin se on jo hyvä. Harvoin juo jalat alta, yleensä horjuskelee, ei ymmärrä mitä tekee/ sanoo, menee "nukkumaan" neljältä iltapäivällä jne.
Minulla alkaa olla omat voimat vähissä. Olen vienyt katkolle kerran, muutaman kerran käynyt sen kanssa a-klinikalla juttelemassa ja kuitenkin olen pyrkinyt olemaan ja toimimaan "oikealla tavalla" eli tukemaan mutta en ole juomista peitellyt jne.
Olen vakavissani harkitsemassa asumiseroa. Se toisi mukanaan monia ongelmia mutta olisi terveellistä minulle ja lapsille. Eroa en kuitenkaan halua, niin omituista kun se saattaakin olla.
Mikä mielikuva teillä on jotka juotte? Voisiko asumisero olla jonkinlainen "pohja" miehelleni? Vai mitä ihmettä minä enää voin tehdä, kaikki kun on kiinni miehestäni.
Enpä tiedä onko kirjoituksessani nyt mitään järkeä, tämä on tätä toivottomuutta ja epätoivoa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Neuvoja en voi antaa mutta kertoa omasta kokemuksesta.Olen tänään raitis alkoholisti.Meillä kokeiltiin aikoinaan asumuseroa.Ei auttanut minun juomiseeni.Sitten avioero.Ei auttanut sekään.Vasta kun olin niin pohjalla että halusin juoda itseni hengiltä ja olin menettämässä työpaikkani,sain kohdata henkilön joka toimitti minut hoitoon.En vielä siinä vaiheessakaan ollut alkoholisti.Mutta sitten alkoi tapahtumaan.Minnesota mallin hoidossa minulle selvisi missä mennään.En enää halunutkaan kuolla.Sain tietää olevani sairas.Sairaus joka ei koskaan parane on kohtaloni.Mutta päivä kerrallan menetelmällä mennään.Ja kyllä se järkikin tulee esiin kun raittius jatkuu.On muuten hyvä hoito senkin puolesta että siellä saa avun koko perhe.Kaikki läheiset kärsii enemmän kuin alkoholisti itse.LOPUKSI SITTEN SE VAIKEIN.Sinun miehesi itsensä pitää tunnustaa tämä ongelma.Muuten ei onnistu.
No kokemuksesta se pappikin saarnaa? Vastaan minäkin, vaikka en enää juo. En tiedä, miksi halusit juopoilta tähän ongelmaasi vastauksen?
Kukaan ei voi tietää toisen pohjaa, kun kysyit siitä asumuserosta, niin jokainen pari ratkaisee sen omista lähtökohdistaan. Omalla kohdallani kävi samoin kuin "minnen" kaverillakin.
Avioeron jälkeen sain ottaa vastuun omasta elämästäni ja juomisestani sekä kaikesta siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Mutta se oli minulle ainoa tapa herättää ja nähdä tilanteen toivottomuus. Kahdenkymmenen kuukauden "kemian lopputyön" jälkeen olin valmis nostamaan kädet pystyyn ja ottamaan vastaan tarjottu apu. Siitä on nyt useita vuosia ja uusi elämä on antanut mahdollisuuden korjata menneet ja luoda uutta uusine ihmissuhteineenkin.
Nämä ovat niin yksilöllisiä juttuja nämä parisuhteet, että tuskin niihin on mitään patenttiratkaisua. Mutta haluan kannustaa sinua tekemään jotain oman ja perheesi hyvinvoinnin eteen. Asumusero saattaa teidän kohdalla olla paras ratkaisu ja täytyy muistaa, että toipuminen vie aikaa ja kohtalokasta on saattaa pariskuntaa liian nopeasti takaisin yhteen. Itselläni oli raitistuessani kiire takaisin suhteeseen, josta minut oli ulostettu. Onneksemme lasteni äiti oli fiksumpi ja pelasti näin molempien toipumisen ja ystävyytemme, joka on mahdollista tänään tahollamme.
Summa summarum: Meni vuosia ennen kuin tajusin, mitä todellinen rakkaus tarkoittaa. Se tekee kipeääkin, mutta kaikki on ollut sen arvoista.
Olen jo aikoja sitten tunnustanut kaikin tavoin olevani alkoholisti,heikkoluonne,tunnehäiriöinen,huononitsetunnon omaava,yliherkkä,persoonallisuushäiriöinen jne jne.
Silti vaan en ole päässyt viinasta eroon,vaikkakin kehitystä parempaan ajoittain tapahtuu.
Olen perheellinen työelämässä oleva tuurijuoppo,rajuja juopottelukohtauksia olen pikkuhiljaa oppinut välttelemään omin konstein.
Kiitos vaimon tuesta ja pitkämielisyydestä.
(on yritetty eroilla ja on ollut vaikeita jaksoja kaikin tavoin)
..vastauksistanne. Pahintahan tässä onkin juuri se, että minä en voi tehdä mitään vaan mies itse. Juuri tuota on niiiin vaikea niellä. Olen elämässä aika toimelias ja aikaansaava ja yleensä saan tahtoni läpi. Tähän nyt vain ei kova tahto jne. auta.
Olen tänään menossa al-alateen ryhmään. Jos en voi ukolle mitään niin tarvitsen ainakin itselleni jonkilaista rauhaa. Ehkä löydän sen sieltä, kuka tietää?
Enpä olisi koskaan uskonut kuinka vaikeaa tämä voi olla.