Gallup: minkä naapurimaan kimppuun Venäjä hyökkää seuraavaksi?

GallupVenäjänAikeista

Venäjän federaatio on ollut nykymuodossaan olemassa vuodenvaihteesta 1991-1992 lähtien, jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin ja siihen kuuluneet neuvostotasavallat itsenäistyivät. Venäjä oli neuvostotasavalloista suurin, hallitseva, ja siitä tuli myös NL:n kansainvälisoikeudellinen seuraajavaltio.

Kuten tiedämme, Venäjä on hyökännyt kahteen naapurimaahansa: Georgiaan vuonna 2008 ja Ukrainaan 2014. Veikkaan, että hyökkäykset eivät jää siihen. Mihin naapurimaahansa sinä uskot Venäjän hyökkäävän seuraavaksi? Ne, joilla maantieto ei ole niin vahvasti hallussa, kertaan vielä Venäjän naapurimaat (jo hyökkäyksen kokeneet Georgia ja Ukraina on jätetty pois, sekä ne, joiden kanssa Venäjällä ei ole maarajaa):

- Norja
- Suomi
- Viro
- Latvia
- Liettua
- Puola
- Valko-Venäjä
- Azerbaidzhan
- Kazakstan
- Kiina
- Mongolia
- Pohjois-Korea

Itse järkeilen seuraavasti: Norja, Puola ja Baltian maat ovat NATO-jäseniä, joten ne ovat turvassa. Suomi on EU:n jäsen, joten se pistää Venäjän miettimään, vaikka EU ei sotilasliitto olekaan. Suomen sijainti on strategisesti merkittävä Itämerellä, joten Suomi voi olla joskus hyökkäyskohde, mutta tuskin se seuraava. Valko-Venäjä on jo käytännössä Venäjän hallinnassa, vaikka muodollisesti itsenäinen onkin, mutta jos siellä kansa päättää vaihtaa Venäjälle myönteisen hallinnon, se voisi olla hyökkäyskohde. Kiina ja Pohjois-Korea ovat ydinasevaltioita, joten niiden kimppuun Venäjä ei uskalla käydä. Mongolia on pelkkää aroa ja aavikkoa ilman luonnonvaroja, sinne Venäjällä ei ole mitään tarvetta hyökätä. Kazakstan on Kiinalle tärkeä kumppani ja Kiina mieltää sen eräänlaiseksi reviirikseen, joten Venäjä ei Kiinan pelossa uskaltane sinnekään hyökätä. Azerbaidzhanin uskon olevan melko suuressa vaarassa. Siellä on luonnonvaroja, se on melko puolustuskyvytön, sillä ei ole vaikutusvaltaisia liittolaisia (Turkki tosin "heimovelivaltiona" jossain määrin) ja sen sijainti on strategisesti merkittävä.

Pidän siis Venäjän mahdollisena seuraavana hyökkäyskohteena jotakin kolmikosta Suomi, Azerbaidzhan tai Valko-Venäjä. Ja jos on joku pakko nimetä, niin se on Valko-Venäjä. Maan presidentti Lukashenko on ollut jo pitkään vallassa ja hänen syrjäyttämiseen tähtäävä liikehdintä on täysin mahdollinen. Se taas aiheuttaisi todennäköisesti samanlaisen reaktion kuin mitä Ukraina sai osakseen, kun kansa päätti vaihtaa korruptoituneen hallintonsa.

47

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lhkjbjkb

      Veikkaan pelkästään Naton kimppuun, Tai kumpiko sen aloittaa???

      • fufghghh

        Kaltaisesi pellet voivat olla kirjoittelematta mitään näihin ketjuihin, kun ei kerran ole mitään järkevää sanottavaa.


      • pellehermannib
        fufghghh kirjoitti:

        Kaltaisesi pellet voivat olla kirjoittelematta mitään näihin ketjuihin, kun ei kerran ole mitään järkevää sanottavaa.

        Oliko tuo edellinen väärä ennustus?


      • ösvkndsv
        fufghghh kirjoitti:

        Kaltaisesi pellet voivat olla kirjoittelematta mitään näihin ketjuihin, kun ei kerran ole mitään järkevää sanottavaa.

        Olet tyypillinen kuplassa elävä elätti, joka luulee ja uskoo ylikansalliseen taikaseinään. Mun diaknoosi vs sä ja Mä.

        Minä:
        -Velaton
        _Omalla työllä maksettu omakotitalo
        _Kesämökki ja säästöillä ostettua metsämaata, pahan päivän varalle.
        -En kulje aatteeltani huutelemassa sortajieni puolesta.

        Sinä luuseri pummi:
        -Sulla on lainaa
        -Sossu maksaa sun kulut.
        - Tulevaisuteesi turva on perseen nuolemalla tulevaa
        _Huudat asioita mistä et edes tajua.


      • tosihauskaläppähehe

        Venäjä hyökkäämässä Naton kimppuun :)

        Luulisi jo paatuneimmankin Venäjä-nuoleskelijan sisäistäneen sen tosiasian, että Venäjä ei ikinä uskalla käydä vahvempansa kimppuun.


      • voittajatvaihtuu
        tosihauskaläppähehe kirjoitti:

        Venäjä hyökkäämässä Naton kimppuun :)

        Luulisi jo paatuneimmankin Venäjä-nuoleskelijan sisäistäneen sen tosiasian, että Venäjä ei ikinä uskalla käydä vahvempansa kimppuun.

        Se on kivaa olla luuloissaan olla voittajien puolella ilman omaa tahtoa. Niitä kutsutaan lampaiksi ja luusereiksi ja maitopojiksi.


      • Sulla_mitään_ole
        ösvkndsv kirjoitti:

        Olet tyypillinen kuplassa elävä elätti, joka luulee ja uskoo ylikansalliseen taikaseinään. Mun diaknoosi vs sä ja Mä.

        Minä:
        -Velaton
        _Omalla työllä maksettu omakotitalo
        _Kesämökki ja säästöillä ostettua metsämaata, pahan päivän varalle.
        -En kulje aatteeltani huutelemassa sortajieni puolesta.

        Sinä luuseri pummi:
        -Sulla on lainaa
        -Sossu maksaa sun kulut.
        - Tulevaisuteesi turva on perseen nuolemalla tulevaa
        _Huudat asioita mistä et edes tajua.

        psykiatrin diagnoosi susta on aivan toisenlainen ja ilman nykyistä vapaata ajattelua olisit ollut takaisin suljetulla aikoja sitten.


      • gcmckhj
        Sulla_mitään_ole kirjoitti:

        psykiatrin diagnoosi susta on aivan toisenlainen ja ilman nykyistä vapaata ajattelua olisit ollut takaisin suljetulla aikoja sitten.

        Eikös argumentointi ole vapaata? Faktat tukee lyhyitä kertomuksia.


      • w.kje
        Sulla_mitään_ole kirjoitti:

        psykiatrin diagnoosi susta on aivan toisenlainen ja ilman nykyistä vapaata ajattelua olisit ollut takaisin suljetulla aikoja sitten.

        Onkos nyt vapaa ajattelu, ilman rasismi leimaa?


      • ämdlvsm
        tosihauskaläppähehe kirjoitti:

        Venäjä hyökkäämässä Naton kimppuun :)

        Luulisi jo paatuneimmankin Venäjä-nuoleskelijan sisäistäneen sen tosiasian, että Venäjä ei ikinä uskalla käydä vahvempansa kimppuun.

        Kyllä jenkit olis jo ölyt vieneet venäjältäkin jos olisivat uskaltaneet..


      • oucssc
        Sulla_mitään_ole kirjoitti:

        psykiatrin diagnoosi susta on aivan toisenlainen ja ilman nykyistä vapaata ajattelua olisit ollut takaisin suljetulla aikoja sitten.

        Suvakkinatsiko se siellä puhkuu nettiraivoissaan?


      • ösvkndsv kirjoitti:

        Olet tyypillinen kuplassa elävä elätti, joka luulee ja uskoo ylikansalliseen taikaseinään. Mun diaknoosi vs sä ja Mä.

        Minä:
        -Velaton
        _Omalla työllä maksettu omakotitalo
        _Kesämökki ja säästöillä ostettua metsämaata, pahan päivän varalle.
        -En kulje aatteeltani huutelemassa sortajieni puolesta.

        Sinä luuseri pummi:
        -Sulla on lainaa
        -Sossu maksaa sun kulut.
        - Tulevaisuteesi turva on perseen nuolemalla tulevaa
        _Huudat asioita mistä et edes tajua.

        Tämä menee kyllä liian pitkälle. En usko että olen ajatukseni kanssa yksin, kun sanon että mielipiteestä huolimatta jokainen voi miettiä miten asiansa ilmaisee. Kunnioitetaan toisiamme. #pienipalarakkautta


      • Justsayin
        ösvkndsv kirjoitti:

        Olet tyypillinen kuplassa elävä elätti, joka luulee ja uskoo ylikansalliseen taikaseinään. Mun diaknoosi vs sä ja Mä.

        Minä:
        -Velaton
        _Omalla työllä maksettu omakotitalo
        _Kesämökki ja säästöillä ostettua metsämaata, pahan päivän varalle.
        -En kulje aatteeltani huutelemassa sortajieni puolesta.

        Sinä luuseri pummi:
        -Sulla on lainaa
        -Sossu maksaa sun kulut.
        - Tulevaisuteesi turva on perseen nuolemalla tulevaa
        _Huudat asioita mistä et edes tajua.

        Onnea: olet leikkinyt elämäsi parempaa kansalaista.

        Ei lisää voimaa argumentointiin tai oman näkemyksen oikeana pitoon ja muiden sortamiseen.

        Olet henkinen luuseri afterall.


      • TukeaOmakotiasujalle
        Sulla_mitään_ole kirjoitti:

        psykiatrin diagnoosi susta on aivan toisenlainen ja ilman nykyistä vapaata ajattelua olisit ollut takaisin suljetulla aikoja sitten.

        Ihan kuin pelle tietäisit jotain psykiatrisista diagnooseista. Jos jotain asioista tietäisit, niin et esittelisi asiaa tuolla tavalla. Lisäksi tosiasiassa niitä diagnooseja ei tehdä tuolla tapaa, mitä tuo nimimerkki yrittää muille uskotella tehtävän. Toisaalta häiriintyneet ei pysty omakotitaloja rakentamaan omalla työllään eikä elämään ilman yhteiskunnan tukea tai ilman isoja perintöjä lottovoittoja unohtamatta. Muitakin tietoja tarvitaan, että diagnoosi olisi oikea ja silloinkin diagnoosi voi olla virheellinen psykiatrian ollessa vielä varsin kehittymätön tieteenala.


    • V-VenäjääVeikkaan

      Suomi on pitänyt puolustuksensa kunnossa ja meillä on Euroopan suurin tai toiseksi suurin (lähteestä ja laskutavasta riippuen) reserviläisarmeija. Emme ole turvassa, mutta kynnys tänne hyökkäämiseen on korkea. Minäkin veikkaan Valko-Venäjää jonkunlaisen värivallankumouksen jälkeen.

      • voiollanoin

        Totta, Venäjä ei tule hyväksymään demokraattista hallintoa Valko-Venäjälle ainakaan putlerin aikana.


    • Ukraina-menee

      Veikkaan että ottaa koko Ukrainan takaisin ja sen se voi ottaakkin helposti lopulta. Siellä hyvät viljavat maat ja muutenkin hyvällä paikalla. Oodttaa vaan seuraavia vaaleja josko valt avaihtuu vai pitääkö hyökätä. Eu ei lähetä sinne joukkoja apuun eikä yksikään Natomaa sen Venäjä tietää.

      • on.se.lukeminen.vaikeaa

        Uskomattoman paljon ihmisillä on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Ukrainaan ON JO hyökätty. Kysyttiin, että MIHIN SEURAAVAKSI!


    • saaristonsirkka

      suomeen et saavat affenanmaan

    • 474474

      Toivottavasti liitytään Natoon niin se ei ole ainakaan Suomi.

      • wäepfk

        Oletko valmis taistelemaan aatteesi puolesta natosi rinnalla?


      • enääpuuttuutaistelu
        wäepfk kirjoitti:

        Oletko valmis taistelemaan aatteesi puolesta natosi rinnalla?

        missä taistelussa? Moneenko Nato-maahan Venäjä on hyökännyt?


      • Rfi
        enääpuuttuutaistelu kirjoitti:

        missä taistelussa? Moneenko Nato-maahan Venäjä on hyökännyt?

        Aa, luulet siis, että jos Suomi liittyy Natoon, et joudu sotimaan. Päinvastoin käy. Venäjä hyökkää ydinohjuksin.

        Itse taas pyrin välttämään totaalisen tuhon skenaarion ja vastustan Natoa sen vuoksi.
        Myöskin näen muslimit suurempana uhkana meille. Ei ole aikaa tapella veljien kanssa, kun pahuus uhkaa meitä: olisi liittouduttava Venäjän kanssa islamia vastaan.


      • enääpuuttuutaistelu
        Rfi kirjoitti:

        Aa, luulet siis, että jos Suomi liittyy Natoon, et joudu sotimaan. Päinvastoin käy. Venäjä hyökkää ydinohjuksin.

        Itse taas pyrin välttämään totaalisen tuhon skenaarion ja vastustan Natoa sen vuoksi.
        Myöskin näen muslimit suurempana uhkana meille. Ei ole aikaa tapella veljien kanssa, kun pahuus uhkaa meitä: olisi liittouduttava Venäjän kanssa islamia vastaan.

        Totta kai sodin jos Venäjä tänne hyökkää. Mutta Naton jäsenenä on paljon mukavampi puolustautua kuin ypöyksin. Tosin en missään nimessä usko Venäjän hyökkäävän Natoa vastaan. Varsinkaan ydinohjuksin.


      • Iowesraelfanatic
        enääpuuttuutaistelu kirjoitti:

        missä taistelussa? Moneenko Nato-maahan Venäjä on hyökännyt?

        Moneenko maahan nato on hyökännyt? Onko Israel monikulttuurin kannattaja omassa yk:n päätöksellä tehdyssä valtiossa?


    • öaosjc

      Suomeen Suorat kansan äänestykset, ilman kansan ajatusten krimilasiointia. Punikit menkööt loisimaan Venäjälle.

    • M-O-T

      Eikös tämä Airiston alue olekin jo pohjustusta sille, että Venäjä järjestelee Ympäri Suomea tukikohtia. Helppo on sitten tämä maa vaivihkaa valloittaa.

      Tukikohtia alkaa olla jo sisämaassa ja saaristossa. Varmaan itärajallakin on salaa jo varmistettu tällaisia tukikohtia.

      Älkää vaan liittykö Natoon, helpompihan Venäjän on meidät kahmia hallintaansa. Hyvästi vain tämä vähäinenkin itsenäisyys, mikä meillä on EU:n kanssa.

    • Putinin_doktriini

      Kaliningradissa muistaakseni keväällä 2016 Putin kertoi, että venäjä "kriisiksi" määrittelemässään tilanteessa miehittää Suomen etelärannikon ja Ahvenanmaan.

      Sen estämiseksi tulisi toimia mm. allaesitetysti
      Sveitsin tapaan miespuolisille kansalaisille konetuliaseet ja patruunat vaatekomeroihin
      Runsaasti perustettava "metsästysseuroja" harjoittelemaan sotilaallista toimintaa.
      Suomenkin armeijan otettava käyttöön "vihreät miehet" joita tuhatpäisesti "lomailee" Ahvenanmaalla kuten venäjän sotilaita Itä-Ukrainassa

    • yankiaattacks

      Amerikka hyökkää toisen kerran suurvaltio Grenadaan.

      • JosKerranUuEsAakin

        Pitteehä sitä Venäjänkii saaha hyökkii ko jenkitki hyökkii!


    • GoneIn60Hours

      Kysykää Merkkeliltä, kaikkihan täällä jo sekoilee noiden eastgermaani Stasilaisten takia, Puti-Nistit.

    • skenaarioita

      Veikkaan Suomea. Venäjä haluaa testata, miten kunnolla länteen integroituneen, mutta ilman Nato-suojaa olevan maan kimppuun käymisestä seuraa. Seurauksena voi olla joko laaja sota muiden länsimaiden tullessa apuun tai pelkkä Suomen ja Venäjän välinen konflikti. Ensin mainittuun Putin näyttää varautuneen päätellen niistä "maailma ilman Venäjää on turha" ja "ydinsodan jälkeen venäläiset pääsevät paratiisiin" -puheista.

      Jos Venäjä selviää Suomeen hyökkäämisestä vain pienehköllä sodalla, se rupeaa kokeilemaan kepillä jäätä entistä kauempaa. Kohteena olisivat Suomen jälkeen luultavasti Baltian maat ja niistä heikoin, Latvia.

    • tsemiäkaikille

      Jaba daba duuu, mitä kuuluu, kukkuluuruu. 😎

    • GoneIn60Hours

      Ja toivottavasti se on taas SUOMI, "Natsiuhkaa vastaan", joka on itse asiassa valtion itsensä luoma ... ne on niitä RIKOLLISIA joilta Politzeitung a la YK on huumannu psykoosipartion avulla aivot kaarelle ...

      Joo ne kysyy sitten että onkos siitä RIKOLLISESTA ELÄMÄSTÄ OLLUT HYÖTYÄ, tarttees nuolla pimppii Venäjän JUUTALAISMAFIALLE. Kieli pitkällään kuolaa ja miettii ... jotakin mätää tässä kyllä on... siis valtio leimaa jo ennalta ihmiset jotka lääkitään pellolle ihan taaperona, selkeesti ei arjalainen, joo murhataan ja homoeroottisimmat pimpitetään SECOND CHANCE... näin siis SUOMI!

      VITTU ET ON PIMEE VALTIO!

    • Airiston.kelmi

      Suomeen hyökkäksen vuoksi Nato ja USA ei aloita 3.maailmansotaa, mutta vastalauseiden myrsky olisi suuri ja Suomi saisi sympatiaa yhtä paljon kuin Talvisodan päivinä 1939.
      Venäjä saatettaisiin jopa sulkea pois G20 ryhmästä, ainakin väliaikaisesti.

      Miksikähän Suomeen on niin kovin vaikea saada investointeja lännestä?

    • Lyhyestävirsikaunis

      Suomen.

    • silmätaukirajalla

      Suomi on kyllä ihan oikeassa vaarassa, vaikka moni tuntuu ajattelevan, ettei Suomea voi mikään koskaan uhata milloinkaan enää. Onneksi puolustusvoimat, supo ym. tuntuvat olevan hereillä, vaikka poliitikot ovat lääpällään itään kuin YYA-aikana konsanaan, moni entinen korkean tason poliitikkokin tuon mafiavaltion juoksupoikana.

      En toki tiedä, onko Suomi juuri se seuraava kohde, mutten sulkisi sitä mahdollisuutta ainakaan pois.

    • selvä_suunnitelma
    • joulurauhaa

      Nykymuotoinen Venäjä muodostettiin vasta 2014, kun Krim liitettiin Venäjän federaatioon.
      Tämä Venäjä ei ole hyökännyt kenenkään naapurimaan alueelle. Syyriassa on hivenen pommitellut kouluja ja sairaaloita, mutta nekin vain uusien aseiden testaamiseksi.
      Rauhantahtoinen on itäinen naapurimme.

      • LaajentunutUusiVenäjä

        Eikös Putlerillakin ole sitten vasta ensimmäinen täysi presidenttikausi menossa uuden Venäjän federaation peräsimessä, joten hän voisi asettua ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa?


    • allahonmätäpaise

      Toivotaan että Suomi. On se sellaista sotkua joittenkin Suomen hallinnon toimistojen touhut, että olis jo aikakin vähän luututa.

    • Suomi on mielenkiintoinen tapaus. Olemme EU:ssa, mutta emme Natossa. Suomen alueiden miehittäminen saisi näkyvyyttä ja hermostuttaisi Natoa. Toisaalta kiista Suomen kanssa estäisi Suomen pääsyn Natoon, mikä olisi Venäjälle strateginen etu. Tätä vartenhan Venäjä on miehittänyt paloja Ukrainasta ja Georgiasta.

      Nato-maahan hyökkääminen voisi merkitä kolmatta maailmansotaa ja on liian iso riski jopa vastuuttomalle Putinille. Kiina on liian vahva. Mongoliaan hyökkääminen voisi myös ärsyttää Kiinaa. Pohjois-Korea on 15 miljoonan nälkiintyneen ihmisen keskitysleiri - miksi vaivautua.

      "Mielenkiintoisia" maita ovat Valko-Venäjä, Azerbaidžan ja Kazakstan. Valko-Venäjään voi sopia sanonta "ei väkisin, vaan väsyttämällä". Valko-Venäjä on tulliliitossa Venäjän kanssa ja taloudellisesti täysin riippuvainen Venäjästä ja noita siteitä voi tiukentaa. Kazakstan on suuri ja rikos maa. Voi olla liian kova pala eikä sijainti ole strategisesti kovin merkittävä. Azerbaidžan on epädemokratia ja maalla on sekä öljyä ja myös monia sisäisiä ristiriitoja, joilla Venäjä voi pelata ja luoda osapuolen, jota voi tulla "auttamaan".

      Minun veikkaus on Azerbaidžan. Kakkossijalla on Valko-Venäjä jos maa muuttaa linjaansa ja yrittää etääntyä Venäjästä.

      • todnäksken

        Minä luulen että todennäköisin skenaario on se että Suomi hyökkää Venäjälle, on taas nassikoilla sellainen ryssäviha ja uho päällä että karjalan mäntyyn on jälleen kerran pää lyötävä. Sitten tehdään taas uusia maastojuoksu ennätyksiä (aika) kannaksen läpi ryntäämisessä kotiin päin äidin helmoihin.


      • KÄYPPÄVÄLILLÄ
        todnäksken kirjoitti:

        Minä luulen että todennäköisin skenaario on se että Suomi hyökkää Venäjälle, on taas nassikoilla sellainen ryssäviha ja uho päällä että karjalan mäntyyn on jälleen kerran pää lyötävä. Sitten tehdään taas uusia maastojuoksu ennätyksiä (aika) kannaksen läpi ryntäämisessä kotiin päin äidin helmoihin.

        Kallistamassa turvonnutta nuppiasi, että enin kusi valuisi korvasta. Sillä tosiasia ON, että suomi ei olisi koskaan nostanu asetta sotiakseen, jos venäjä ei olisi hyökänny KAIKELLA VALHEEN VOIMALLA suomen kimppuun !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • Kekkekdl

      Hiekkakadulla pillunjako käynnissä

    • Anonyymi

      Pihalle jos tulevat varmaan yhden listin ennenkuin mun lähtöni lie !

      Skånepåg

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe