Minulla kekskenmeno tapahtui raskausviikolla 10. Kaikki oli mennyt todella hyvin siihen asti, kunnes oli päivällä vähän vatsannipistelyä. Illalla alkoi jo vihlonta ja pieni vuoto. Yöllä sitten heräsin valtaviin polttoihin/supistuksiin ja kun menin veskiin, niin sikiö tuli ulos ja heti sen jälkeen sikiöpussi. Aamulla menin lääkäriin ja siellä todettiin, että keskenmeno oli tapahtunut. Kauheinta ja järkytävintä asiassa oli se että pitelin pientä sikiötäni kädelläni ja siitä erotti aivan selvästi pään, silmät yms... menee vielä varmasti kauan ennenkuin olen valmis henkisesti yrittämään uudelleen lasta.
kekskenmeno vko 10
järkyttynyt
72320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla sama juttu, paitsi että olin parin viikkoa pidemmällä ja raskaus keskeytettiin lääkkeellisesti, kun sikiön todettiin kuolleen. Siitä sitten kotiin vuotamaan ja jossain vaiheessa tunsin jotain "isoa" valuvan putkia pitkin. Juoksin vessan ja siinä se makasi pikkuhousuissani. Paljon siitä ei erottanut, mutta kun tiedät mikä se on... ja sen mitä siitä pystyit näkemään.
Pahinta oli, kun en tiennyt mitä tehdä sille. Heitin sen sitten roskiin kun en todella tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä... jälkeenpäin tunsin syyllisyyttä, etten "haudannut" sitä tms. Mutta ehkä olisi mieskin pitänyt sekopäisenä jos lähdet lapio kourassa hautaamaan veristä epämääräistä klönttiä.
Kamala tilanne, joka ei unohdu koskaan. :(
mulla on nyt kulunut tapahtuneesta vasta pari päivää, ja olo on parempi,kuin eilen, mutta ei se unohdu koskaan, eikä pidäkkään. Sikiö varmaan "kummittelee" vielä kauan. Lääkärikin sanoi, että parempi,jos en olisi nähnyt koko sikiötä ollenkaan. Sama juttu kun sulla, etten tiennyt mitä tehdä sikiölle. Shokissa sitten heitin sen vessanpönttöön. Kauheaa, mutta mitä muutakaan olisi voinut siinä tilanteessa.
Kun mulla alko tuleen verta raskausviikolla 8 ,en uskaltanu käydä edes vessassa koska pelkäsin että mulle käy niinku teille. En sitte käyny vessassa juurikaan ja menin sitte sairaalaan, jossa keskenmeno todettiin ja kaavinta suoritettiin..Olis ollu tosi hirveetä jos olis käyny niinku teille...
Mulla oli keskeytynyt km rv 12 jälkeen. Oli muutama päivä aikaa miettiä mitä tehdä pienelle, kun se tulee ulos. Välillä olin lähes hysteerinen, itkin ja pelkäsin. Tiesin heti, etten voi raukkaa vetää vassasta tai laittaa roskiin jos näen. Liian paljon tunteita ja odotusta ladattuna siihen pieneen. Uloshan se lopulta tuli, eikä sitä todellakaan voinut olla huomaamatta. Pönttään meni ensin, mutta poimin ylös, näki siitä kuitenkin, että ihmisen alku oli kyseessä. Laitoin purkkiin ja yöllä vietiin se miehen kanssa jokeen. Olisi tehnyt mieli haudata kunnolla, mutta ainoa paikka mikä on sulana tähän aikaan vuodesta sai kelvata.
Nämä on todella vaikeita asioita. Harva läheinen tietää keskenmenosta, ei ole paikkaa haudata pientä ja toivottua. Täytyy surra salassa. Lääketiede tai kirkko ei tunnusta noin pientä oikeaksi ihmiseksi. Ja silti sitä itse jo rakastaa.
Teki niin tai näin, jokainen varmasti toimii tuossa vaikeassa tilanteessa niin kuin parhaaksi näkee ja miten pystyy. Eikä koskaan unohda. Eikä tarvikaan.
Minä en ehtinyt kertoa onneksi kovinkaan monelle ex- raskaudestani, vain parille ystävälle, kuvittelisin, että oli helpompaa selvitä asiasta, kun ei tarvinnut selitellä kenellekkään. Nyt olen kyllä jo jälkeenpäin kertonut siskolle ja kavereille, että miten kävi. Nyt pidämme taukoa lapsen hankinnassa ja sitten kun aika on sopiva, yritämme uudelleen.
sain keskenmenon rv 13 4 ja minun "vaavi" tuli omaan wc pönttöön....alkuraskaudesta ajan mulla oli pientä verenvuotoa, mut neuvolasta lohduttivat että joillakin naisilla vuotoja tulee loppuun asti joten otin rauhallisesti. Kunnes yhtenä iltana kovat tuskat ja silloin tiesin että se tulee pois ja menin nuk. kunnes yöllä supisteli kovasti ja raahauduin vessaan. Verta tuli kauheasti ja ambulanssilla sairaalaan, jouduin tiputukseen ja verta olin menettänyt paljon....Tapahtumasta on yli neljä vuotta ja nyt vasta vauvakuume iskenyt, sen verran järkyttynyt olin... onneksi meillä on jo 6.v. tyttö jos en enää saakkaan lasta. (pco vaivaa) Koittakaa jaksaa ja antakaa ajan kulua, kyllä se sitten helpottaa!! Mutta tiedän että pelko saada uusi keskenmeno kummittelee vielä jos onnistaa joskus....VOIMIA KAIKILLE!!!!!
Itse keskenmenon juuri kokeneena en voi kun antaa suuret lohtu halit teille, jotka olette joutuneet "synnyttämään" vaavinne kuolleena vessaan. Itku tuli itselläkin, kun luin juttunne. Itselläni oli keskeytynyt km ja olin sairaalassa kaavinnassa. En varmaan olisi selvinnyt pillerihommasta täyspäisenä. Aivan järkyttävää...
Toivottavasti saamme kaikki joskus ihanan oman lapsen!