Viedään sinne valtamerelle nykyaikainen induktiotykki jonka kantama on satoja kilometrejä ja ammuksen lentoaika lasketaan minuuteissa.
Vihollisalukset hyökkäävät joka puolelta ja tulenjohtajalta vaaditaan pikaisia tulikomentoja eri ilmansuuntiin että saadaan vihulaispaatit upotettua.
Kuinka tulenjohtajaparka selviää näistä ennakkojen laskennoista?
Itse sain koulutuksen KRH- ryhmän johtajaksi. Täällä Pohjolassa Maa ei ehdi onneksi noin pirun nopeasti pyöriä ja raskaankin krh- ammuksen lentoaika ei ole kummoinen.
Ammunnoissa eikä koulutuksessamme Maan pyörimistä huomioitu lainkaan.
Siksi on merkillistä että ammuksemme silti osuivat kohteisiimme.
Maapallo pyörii 1600 km/h päiväntasaajalla.
21
145
Vastaukset
- TotuusSattuuQC
"Ammunnoissa eikä koulutuksessamme Maan pyörimistä huomioitu lainkaan.
Siksi on merkillistä että ammuksemme silti osuivat kohteisiimme."
Ei se ole lainkaan merkillistä. Piippu pyörii maapallon mukana ihan samaa vauhtia kuten koko ilmakehäkin, joten myös ammus saa saman nopeuden. Vasta jos ampumamatkat ovat erittäin pitkiä, ns. coriolis-voima aiheuttaa jonkin verran muutosta joka pitää ottaa huomioon. Mutta kaikki muut ammuksen lentoon vaikuttavat seikat (ilman lämpötila, tuulet, ilmanpaine yms.) vaikuttavat lentorataan paljon enemmän. - hähähähähäähähäääää
Nimim. TotuusSattuu on höhlä.
- palloviski
Ad hominem...
Leveyaste merkitsee noin 110 km. Suomen korkeudella maanpinnan pyörimisnopeus muuttuu tällä matkalla (suoraan pohjoiseen tai etelään mitattuna) noin kuusi metriä (on Suomessa n. 175-230 m/s). Siis jos tykillä täällä ammutaan suoraan pohjoiseen 110 kilometrin päähän sekunnissa, ammus osuu maahan kuuden metrin päähän tarkoitetusta kohdasta itään. Jos taas ammutaan etelään, virhe on saman verran länteen.
Jos realistisemmin ammutaan vain 11 kilometrin päähän samassa ajassa, virhe on 0,6 m. Todellisuudessa lento vie ainakin 20 sekuntia, joten virhe on ainakin 12 metriä. Kranaatinheitin ampuu lähemmäksi, mutta lentoaika on ampumaetäisyyteen nähden pitempi kuin tykillä, koska lentonopeus on pienempi ja kranaatti tekee laajemman kaaren.
Joten kyllä coriolis syytä huomioida kummallakin putkella. Sen vinouttava vaikutus riippuu siis sekä matkasta että ajasta.Voi edellen laskea esimerkiksi, että kun tarkka-ampuja ampuu pohjoiseen kilometrin päähän ja luodin lento kestää kaksi sekuntia, maali siirtyy luodin lentomatkan aikana 11 senttiä vähemmän itään kuin ampuja. Eli tuon verran hänen täytyy tähdätä kohteesta vasemmalle. Suoraan itään tai länteen ei tähtäystä tarvitse muuttaa, mutta etelään 11 senttiä oikealle. Näiden välisissä ilmansuunnissa korjaukset saa sinitaulukon avulla.
pähkäilijä kirjoitti:
Voi edellen laskea esimerkiksi, että kun tarkka-ampuja ampuu pohjoiseen kilometrin päähän ja luodin lento kestää kaksi sekuntia, maali siirtyy luodin lentomatkan aikana 11 senttiä vähemmän itään kuin ampuja. Eli tuon verran hänen täytyy tähdätä kohteesta vasemmalle. Suoraan itään tai länteen ei tähtäystä tarvitse muuttaa, mutta etelään 11 senttiä oikealle. Näiden välisissä ilmansuunnissa korjaukset saa sinitaulukon avulla.
No eihän nimenomaan ampujalla ole väliä sen jälkeen, kun hän on painanut liipaisinta, vaan tässä on olennaista se, että luoti on saanut aseesta tietyn itäsuuntaisen nopeuden (melko tarkasti saman joka oli ampujallakin), jonka se säilyttää koko lentomatkansa ajan. Kohteen itäsuuntainen nopeus on hieman erilainen, joten siitghän se coriolis-poikkeama tulee.
Poikkeama riippuu matkan ja ajan lisäksi tietysti myös suunnasta, kuten ohessa ilmeneekin.
Pyörimättömässä lättämaassa tällaista ilmiötä ei esiintyisi, joten aloittaja ym. uskovaiset eivät tietenkään näitä selityksiäni usko. He ampuvat aina suoraan maaliin - ja osuvat harhaan. Jo maalitauluun ampumisessa syntyy senttien vääriä, mitä sitten ihmetellään. Ja on pakko muuttaa tähtäystä, mikä pannaan aseen epätarkuuden viaksi. Sitten joka tapauksessa osuu paremmin, ennen kuin asetta tai ampumaetäisyyttä vaihdetaan.
- LongShotMaster
Siis mitäs ihmettä selität??? Tyynellä säällä osuu ampumissuunnasta riippumatta aina sinne mihin tähtää. Hyvällä aseella ampuessa hajonnan keskikohta on aina sama, eikä liiku mihinkään tiettyyn suuntaan, vaikka ampui sitten mihin ilmansuuntaan tahansa. Mitään coriolis-ilmiötä ei ole olemassa, tai se ei ainakaan vaikuta ampuessa luodin lentorataan. Ainoa joka sivuttaisuunnassa vaikuttaa osumiseen on tuuli.
- palloviski
Nyt puhutaankin pitkän kantaman tykeistä, ei jostain luotiaseista joilla tyypillisesti ampumamatka on korkeintaan satoja metrejä.
palloviski kirjoitti:
Nyt puhutaankin pitkän kantaman tykeistä, ei jostain luotiaseista joilla tyypillisesti ampumamatka on korkeintaan satoja metrejä.
Kuten esitin, coriolis ilmenee kaikilla matkoilla. Tosin sen vaikutus heikkenee nopeasti matkan lyhentyessä, sillä samallahan lyhenee lentoaika. Karkeasti sanoen: matkan lyhentyessä puoleen pienenee coriolisvaikutus neljännekseen.
- alikessuSaatananArmosta
Kiitän kaikkia herroja aiheeni pohdiskelusta, tosin ainoastaan
hra LongShotMaster ei ole niin pallomaa- teorian lumoissa etteikö realiteetteja tunnistaisi. Hän on ampunut ennenkin.
Voin vakuuttaa ettei millään aselajilla eikä millään aseella ikinä koskaan milloinkaan oteta huomioon ilmansuuntia minne ammutaan.
Tuo induktiotykki päiväntasaajalla on ääriesimerkki ja laskentataitoinen voi laskea tykin harhaiskemät pää- ja sivuilmansuuntiin ammuttaessa jos Maa pyörii tuon 1600 km/h ja ammuksen lentoaika on esim. 3 min.
Hra pähkäilijä lienee saanut sotilaskoulutuksensa hevosmieheksi?.....D- prinikku
Meillä hevosmiehetkin saivat alokkaina ampua 10 kovapatruunaa.
- aswwewww
Ihan kevyesti alikessuSaatananArmosta kelpaa hevosmieheksi:
http://www-das.uwyo.edu/~geerts/cwx/notes/chap11/artillery.html
https://socratic.org/questions/does-the-rotation-of-the-earth-have-any-effect-upon-artillery-fire- pistepirkoko
Mitään coriolis- voimia ei tunneta MISSÄÄN ammunnoissa.
- aswwewww
Et sitten, pistepirkoko, vaivautunut lukemaan linkkejä (vai etkö osaa englantia)?
- ampuja
Valheita kirjoitetaan monella kielellä.
Mitään coriolisvoimaa ei oteta huomioon minkään aselajin missään ammunnoissa ikinä koskaan milloinkaan.
- nampsik
ostin kesäl tykkimäest ranskikset ja nakit ja kolaa
vitosella
eri hyvää- hähähähähähähähäääääää
Mitään coriolis- voimaa ei huomioida minkään aselajin ammunnoissa koskaan ikinä milloinkaan.
- häähähähähähähäähää
Minä pohdin sitä jollei coriolis- voimia oteta missään ammunnoissa huomioon niin onko sitä olemassakaan?
Minkään valtakunnan todisteita ei tuosta ainakaan ole, teorioita kylläkin jotka ovat globalistieliittiimme rakkikoirien maksamia....D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794333Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182776Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242688Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162465Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122444Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6292016MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321796