Putinin vallassapysymisongelma ratkaistu: Venäjästä monarkia, Putinista tsaari?

EuraasianBokassa

https://www.verkkouutiset.fi/kasvava-venalaisliike-haluaa-tehda-vladimir-putinista-tsaarin/

"Presidentti Vladimir Putinin meneillään oleva kuusivuotiskausi päättyy vuonna 2024, mutta maassa keskustellaan jo nyt vilkkaasti siitä, kuinka hän voisi jatkaa vallassa myös sen jälkeen.

Mahdollisina ratkaisuina on väläytelty muun muassa perustuslain muuttamista siten, että peräkkäisiä presidenttikausia koskeva rajoitus poistuisi, tai vallan keskittämistä neuvostolle, jonka puheenjohtajaksi Putin kautensa päätyttyä siirtyisi."

"Tarjolla on kuitenkin myös edellisiä radikaalimpi vaihtoehto: Venäjän palauttaminen monarkiaksi. Sitä tavoittelee muun muassa marraskuussa Moskovassa kokoontunut Kaksipäinen kotka -liike.

– Tulemme tekemään kaiken mahdollisen varmistaaksemme, että Putin pysyy vallassa niin kauan kuin mahdollista, oli järjestöä edustava venäläisliikemies Konstantin Malofejev Wall Street Journalin (WSJ) mukaan todennut monisatapäisen osallistujajoukon raikuvien aplodien saattelemana."

"Kaksipäinen kotka -liikkeen varapuheenjohtajana toimii kenraaliluutnantti Leonid Rešetnikov, entinen tiedustelu-upseeri. Hän kertoo käyneensä viime vuonna keskustelun monarkiasta Vladimir Putinin kanssa, ja tämä oli pitänyt ajatusta kauniina."

11

133

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsaarinimi

      Mikähän tulisi Putlerin hallitsijanimeksi? Venäjällä on ollut kolme Vladimir-nimistä hallitsijaa monarkia-aikana, joten kai se olisi sitten Vladimir IV. Sitten joku lisänimi vielä, esimerkiksi Krimin anastuksen kunniaksi "Vladimir IV Valloittaja".

      • HölmölleNimiä

        Vladimir I Myrkkyämmä.

        Vladimir I Kääpiö.

        Vladimir I Paidaton.

        Vladimir I Vähämieli.


      • Lisääehdotuksia
        HölmölleNimiä kirjoitti:

        Vladimir I Myrkkyämmä.

        Vladimir I Kääpiö.

        Vladimir I Paidaton.

        Vladimir I Vähämieli.

        Vladimir I Hanheneksyttäjä

        Vladimir I Botox-naama


    • täysin-eri-maailma

      On tuo Venäjä kyllä ihan omanlaisensa sivilisaatio. Ei voi muuta sanoa.

      • AfrikkaKremlissä

        Sivistyksestä ei oikein puhua muistamatta Idi Amia.


      • VladuBoka

        Tai jospa Vladimir pyrkii Bokassaksi Bokassan tilalle?


    • KruunajaisetSuorana

      Toivottavasti Putinin kruunajaiset tulevat suorana lähetyksenä Suomen televisiosta, kuten kaikki Ruotsin kuninkaallisten merkkitapahtumatkin tulevat. Yhtä lailla Venäjä on naapurimme ja jos saisimme Ruotsin ja Norjan lisäksi vielä kolmannenkin monarkian rajoillemme, niin se olisi hienoa!

      • AfrikkaKremlissä

        Keisari tsaari Bokassa I Vladimir tepastelisi kaikessa lyhykäisyydessään pitkin poikin Kremlin käytäviä....

        Ei hyvää päivää...


    • Oi suuri ja mahtava...
      Pelottaakos nyt, toverit?

    • Putin_Rex_Rectum

      Olen jo aikasemmin tämän sanonut, mutta Putinin kruunajaiset saa hoitaa Elizabet II BBC World News suorassa lähetyksessä työntämällä kruunujalokivet Putinin hanuriin Putinin samalla pinnistellessä naamallan kameroille.

      • AlhaisenKunnioitusta

        Juuri näin!

        Tuo olisi ainoa oikea tapa juhlistella pientä Putinia ja hänen suurta alhaisuuttaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2105
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1418
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1142
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1029
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      684
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      102
      581
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    Aihe