Miksi Kansan Uutiset ei kirjoita tästä?

Olen suunnattomasti ihmetellyt että meidän köyhien ja vähvaraisten puolustana tunnettu Kansan Uutiset eivät ole jostain syystä kirjoittaneet sanaakaan hirvittävstä epäkohdasta eli Ben Zyskowichin HOK-Elannosta saamista valtavista kokouspalkkioista jotka ovat luokkaa liki 40000 euroa vuodessa. Tuo summa on melkein täyspäiväisen kaupan kassan tai siivoojan kahden vuoden (2v) palkka. Myös Vasemmistoliiton politiikot ovat olleet hämmästyttävän hiljaa asiasta, mikä siihen on syy?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pikku-Arvi kirjoitti:

Olen suunnattomasti ihmetellyt että meidän köyhien ja vähvaraisten puolustana tunnettu Kansan Uutiset eivät ole jostain syystä kirjoittaneet sanaakaan hirvittävstä epäkohdasta eli Ben Zyskowichin HOK-Elannosta saamista valtavista kokouspalkkioista jotka ovat luokkaa liki 40000 euroa vuodessa. Tuo summa on melkein täyspäiväisen kaupan kassan tai siivoojan kahden vuoden (2v) palkka. Myös Vasemmistoliiton politiikot ovat olleet hämmästyttävän hiljaa asiasta, mikä siihen on syy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu