Jalankulkijat

Mikä vaivaa jalankulkijoita. Ovat ilmeisesti nuoria, jotka eivät käytä puistoissa sinne suunniteltuja käytäviä, vaan tallovat polkuja nurmikkoon. Yksi menee ensin ja toiset seuraavat samaa polkua. Siinä tuhoutuu puiston nurmikko. Muuttuu mutavelliksi ja jäätiköksi. Ovatko jalkavaivaisia? Porsaita, jotka kulkevat jonossa toisen viitoittamaa tietä.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juoneet Nokian vettä

Äänestä

Jalkakäytävällä on autoparkissa,pitää kiertää. On ne outoja autoilijat,kun yks parkkeeraa keskelle jalkakäytävää on toinen heti vieressä ja kolmas jne.

Äänestä

Ensin viheralue polkuineen suunnitellaan. Sitten se rakennetaan. Puolen vuoden päästä rakennetaan uudet polut niihin kohtiin, joista ihmiset ovat kävelleet.

Äänestä

Oikoreitit voisi ottaa jo suunnittelussa huomioon, että niitä on riittävästi, niin säästyy nurmikkokauhistelut. Lisäksi mutaiseen kohtaan voi lisätä kuivempaa ainesta.

Äänestä

Suunnittelijoiden kannattaa katsoa ja seurata mistä ihmiset yleensä kulkevat. Ei tarvii myöhemmin ihmetellä oikopolkuja.

Äänestä
  • Puistot ja niiden kulkureitit suunnitellaan kten asuinalueetkin. Ei niitä miten sattuu ole rakennettu. Ne ovat kaikkien meidän omaisuutta.
    Onko niin reteetä painaa ihan oma polku maahan. Parin metrin päähän rakennetusta puistotiestä. Anarkistista. Toiset luulevat sitä sallituksi kulkureitiksi kun se alkaa kulua monen tallaajan alla.

    Äänestä

Voisivat samalla panostaa vähän tuohon turvallisuuteen. Kaikenmaailman jössejä siellä kulkee sienissä ja käyttäytyy arvaamattomasti.

Äänestä

Kun maa on jäässä niin ihan sama missä kävelee, ei tule jälkiä eikä tuhoja.

Äänestä
  • Kyllä muuten tulee. Ei se nurmikko kestä ylenpalttista tramppaamista. Sitäpaitsi sama ongelma on keväisin kesäisin syksyisin.

    Äänestä

  • hööpöttäjälle kirjoitti:

    Kyllä muuten tulee. Ei se nurmikko kestä ylenpalttista tramppaamista. Sitäpaitsi sama ongelma on keväisin kesäisin syksyisin.

    Ei muuten tule ja varsinkin jos on jo vähänkään lunta kuten nyt on.

    Minä puhun tiedosta, sinä arvauksesta.

    Äänestä

  • Ei ehkä siä maaseudulla, kun harvakseen kuljeskellaan.

    Äänestä

  • Juuri silloin kun maa on jäässä ja luminen ei nurmikolla saisi kävellä. Lumen pakkautuminen ja jäätyminen aiheuttaa lumipoltetta ja ruoho tuhoutuu alla.

    Äänestä

Joo kävelevät miten sattuu. Eivät ymmärrä, että jalkakäytävällä kävellään oikeaa puolta. Maantiellä vasenta.

Äänestä
  • Kyllä! Tämä on sitten asia mikä pistää mua vituttamaan jokaikinen kerta kun olen lenkillä! Minä kuljen oikeaoppisesti jalkakäytävän/kevyenliikeenteenväylän OIKEAA reunaa. Niin mitä tekee vastaantulijat?!! Tulevat heidän vasenta reunaa, eli toisin sanoen MINUA PÄIN!! Jos nää idiootit ymmärtäisi kulkea AINA OIKEAA REUNAA, ei törmäyksiä tulisi. No eihän näitä törmäyksiä oikeasti tule, koska se olen aina MINÄ joka joutuu väistämään. Nää sontaläjät kun on olevinaan niiiiiin tärkeitä, että "MINÄHÄN EN VÄISTÄ!!" Kyllä se pikkasen pistää vituttamaan, kun minä joudun jatkuvasti loikkimaan puolelta toiselle ja väistelemään näitä saatanan tampioita. Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää, että kevlillä kuljetaan aina OIKEAA reunaa, mutta maantiellä VASENTA??!! Tampereella on kyllä maailman itsekkäimmät jalankulkijat.

    Äänestä

  • SeuraavaksiEnKylläVäistä kirjoitti:

    Kyllä! Tämä on sitten asia mikä pistää mua vituttamaan jokaikinen kerta kun olen lenkillä! Minä kuljen oikeaoppisesti jalkakäytävän/kevyenliikeenteenväylän OIKEAA reunaa. Niin mitä tekee vastaantulijat?!! Tulevat heidän vasenta reunaa, eli toisin sanoen MINUA PÄIN!! Jos nää idiootit ymmärtäisi kulkea AINA OIKEAA REUNAA, ei törmäyksiä tulisi. No eihän näitä törmäyksiä oikeasti tule, koska se olen aina MINÄ joka joutuu väistämään. Nää sontaläjät kun on olevinaan niiiiiin tärkeitä, että "MINÄHÄN EN VÄISTÄ!!" Kyllä se pikkasen pistää vituttamaan, kun minä joudun jatkuvasti loikkimaan puolelta toiselle ja väistelemään näitä saatanan tampioita. Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää, että kevlillä kuljetaan aina OIKEAA reunaa, mutta maantiellä VASENTA??!! Tampereella on kyllä maailman itsekkäimmät jalankulkijat.

    Jos niillä on kiire tarkastamaan tilinsä saldoa?

    Ne on vielä niin maalaisia. Luulevat maantiellä kulkevansa. Siellähän, jos ei ole jalkakäytäviä, tulee kävellä vasenta puolta, vastavirtaan autoja, jotkabhavaitsevat kulkijan.
    Muutamia vauosikymmeniä sitten oli rautatienkadun suojatiellä jopa nuolet, että oikeaa puolta kuljetaan suuntiinsa.

    Äänestä

"Mikä vaivaa jalankulkijoita. Ovat ilmeisesti nuoria, jotka eivät käytä puistoissa sinne suunniteltuja käytäviä"

Jalankulkijoita ovat he jotka kävelevät jalan. Siis kaikki he joilla ei ole kulkuvälinettä alla kuten pyörää tai autoa.

Oletko sitä mieltä että kaikki muut kuin nuoret käyttävät jotakin kulkuvälinettä? Ikinä et ole iäkästä jalankulkijaa nähnyt? Tai keski- ikäistä?

Taidat olla vähän tomppeli.

Äänestä
  • En ole tomppeli. Olen vain nähnyt, että useimmiten ne, jotka kävelevät miten satuu ovat olleet nuoria ihmisiä. Maleksivat katse älylaitteessa. Eivät huomioi ympäristöään. Keski-ikäisetkin tallaavat näiden nuorten polkemia polkuja. Koska olen itse kävelijä näen sen mitä näen.

    Äänestä

  • miksituhoatte kirjoitti:

    En ole tomppeli. Olen vain nähnyt, että useimmiten ne, jotka kävelevät miten satuu ovat olleet nuoria ihmisiä. Maleksivat katse älylaitteessa. Eivät huomioi ympäristöään. Keski-ikäisetkin tallaavat näiden nuorten polkemia polkuja. Koska olen itse kävelijä näen sen mitä näen.

    Näet sen mitä haluat nähdä koska vihaat nuoria ihmisä. Koska vihaat nuoria ihmisiä näet että useimmitenkaikkeen mahdolliseen syyllisiä ovat nuoret. Iäkkäät puolestaan käyttäytyvät aina niin moitteettomasti että. Jotenkin yhdistät tämän vihasi jalankulkijoihin. Tamperelaista johtopäätösten tekemistä. Tomppeli olet todellakin.

    Äänestä

  • tiedotus kirjoitti:

    Voi sunua. "tiedottus". Ilmeisesti nuori ihminen. Tartuit sanaan nuori. Onko se sinulle ongelma? Kyllä sinä siitä vielä vanhenet. Joka sekunti ja minuutti. Aivotkin kehittyvät koko ajan. Yleensä järki ja harkintakyky silloin lisääntyvät. Jos niitä harjoittaa ja sellaiseen on halua.

    Mielipiteeni edelleen on se, että olipa minkäikäinen ihminen hyvänsä ei kannata tallata puistojen nurmikoihin polkuja. Ainakaan kulutaa joka kerta samasta paikasta. Onhan siinä tavallisesti laajempaakin aluetta josta astella. Miksi kaikki haluavat samaa uraa kyntää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miksituhoatte kirjoitti:

Mikä vaivaa jalankulkijoita. Ovat ilmeisesti nuoria, jotka eivät käytä puistoissa sinne suunniteltuja käytäviä, vaan tallovat polkuja nurmikkoon. Yksi menee ensin ja toiset seuraavat samaa polkua. Siinä tuhoutuu puiston nurmikko. Muuttuu mutavelliksi ja jäätiköksi. Ovatko jalkavaivaisia? Porsaita, jotka kulkevat jonossa toisen viitoittamaa tietä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu