Myrkyttömiä molemmat ja todella hyvä sekoitus kylppärin kaikkien pintojen pesuun ja kalkinpoistoon.
Voi kuinka ihanan kiiltäviä on hanat ja suihkuletkut, pesualtaat. seivälaatat ja lattia.
Tilkka vettä, etikkaa ja Fairya tekee pesutiloista ja keittiönkin pestävistä pinnoista joulunpuhtaita.
Nyt vielä kahvin ja vedenkeitin porisemaan etikkavedellä ja etikalla tiskikonekin, eikä ole kalkkisaostumia, ei, eikä tuoksu myrkyt.
Etikka ja Fairy kylppärinpesussa.
31
13570
Vastaukset
- Pertikk
Pesin kylpyhuoneen pariviikkoa sitten, siinä ei mitään kummallista, satuin lukemaan jostain kylpyhuoneen verhosta joka olisi syytä pestä silloin tällöin nii mulla oli ollu sama verho ainakin kymmenen vuotta, eikä pesty kertaakaan.
Aikani kateltua päätin ettei tuo pesmäällä parane niimpä ostin uuden ja nätin, tietysti pesin kylppärin jo siistiintyi kuin pisteen päälle uusi verho, kymmeneksi vuodeksi. - miesmieki
Ruokasooda ja etikka, siihen hiukan vielä suolaa ja tukkeutunut viemärikin aukeaa.
Käytetään keittiön tiskialtaan hajulukon tukkeumiin ja ellei siellä kiviä ole, vie rasvakertymät mennessään kun laskee kuumaa vettä niskaan kuohunnan loputtua.
Paras keino on avata hajulukot, puhdistaa ne ihan perusteellisesti ainakin kerran vuodessa ja aina kun vetää huonosti.
Kylppärin pesualtaan hajulukon tukkivat useimmiten hiukset, sama tapahtuu kylppärin lattiakaivojen kanssa. Avaan ja puhdistan isomman siivouksen yhteydessä senkin.WC-pytyn pohja tummunut vaikka pesen kuinka, kokeillut florinttia ynnä muita pesuaineita, onko kukaan kokeillut oksikaalihappoa jota saa kuulemma apteekistakin. WC-pytty vasta muutaman vuoden käytössä.
- todistetustitehoaa
Pertikki kirjoitti:
WC-pytyn pohja tummunut vaikka pesen kuinka, kokeillut florinttia ynnä muita pesuaineita, onko kukaan kokeillut oksikaalihappoa jota saa kuulemma apteekistakin. WC-pytty vasta muutaman vuoden käytössä.
Liota CocaColalla se paras aine vc-pytyn pesuun kuten myös ruosteen poistoon.....
Pertikki kirjoitti:
WC-pytyn pohja tummunut vaikka pesen kuinka, kokeillut florinttia ynnä muita pesuaineita, onko kukaan kokeillut oksikaalihappoa jota saa kuulemma apteekistakin. WC-pytty vasta muutaman vuoden käytössä.
Olisiko sinulla rautapitoinen vesi?
Kloriitilla minä pesen ja desifioin WC pytyn jätän sen aineen sinne kyllä muhimaan tunneiksi!
Liialla siisteydellä ja tehoaineilla tuhotaan migroobeja jotka suojaavat ihmiskehoa,näin olen lukenut ja uskon kyllä lukemaani!Joo kuullu että CocaCola mutten en kokeillu, aika ihmeellistä sinänsä että ihmisen sisäkalut sietää sitä.
rituliini_38 kirjoitti:
Olisiko sinulla rautapitoinen vesi?
Kloriitilla minä pesen ja desifioin WC pytyn jätän sen aineen sinne kyllä muhimaan tunneiksi!
Liialla siisteydellä ja tehoaineilla tuhotaan migroobeja jotka suojaavat ihmiskehoa,näin olen lukenut ja uskon kyllä lukemaani!Nii veden koostumusta epäilly kun edellinen pytty tummui samalla tavalla, en tiedä kuinka naapureilla. Ei sinänsä muuten haittaa kuin näkö !
Pertikki kirjoitti:
Joo kuullu että CocaCola mutten en kokeillu, aika ihmeellistä sinänsä että ihmisen sisäkalut sietää sitä.
Tuosta justiin yhden kanssa juteltiin, niin hän huomautti, että pestäänhän vedelläkin ja silti ihminen kestää sitä juoda.
- Anonyymi
todistetustitehoaa kirjoitti:
Liota CocaColalla se paras aine vc-pytyn pesuun kuten myös ruosteen poistoon.....
Ja joku juo sitä. Junalauta.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Tuosta justiin yhden kanssa juteltiin, niin hän huomautti, että pestäänhän vedelläkin ja silti ihminen kestää sitä juoda.
Suomentaisitko kommenttisi, En ummarra. Vedellähän aika yleisesti pestään. Vettä ja Cokista ei voi verrata keskenään.
- Ramoona_
Ostan mahdollisimman ekologisia siivousaineita ja hygieniatuotteita, biohajoavuus on tärkeä kriteeri, mielellään myös kasvipohjaisia. Soodaa käytän uunin ja mikron puhdistukseen, sekoitan veteen ja jätän lämpiämään, ei tarvitse juuri hankailla. Tuntuisi pahalta räjäyttää jollain tehomyrkyllä karstoja uunista, ruuan kypsennysympäristössä, aina jää jäämiä ja joutuuhan niitä hengittämäänkin. Tietysti valveutunut kokkaaja puhdistaa uunin, mikron ja keittiön pinnat heti tuoreeltaan, ei päästä pinttymään. :)
Etikka on tunnetusti hyvä puhdistaja, mutta itseäni sen haju hiukan etoo. Käytän paljon sitruunaa ruuanlaitossa, kala suorastaan vaatii sitä , salaatit se piristää juomavesikannuun ja teekuppiin puristan sitä . Sitruuna, kuten puolukka ja karpalo estävät elimistön tulehduksia luonnollisesti. En heitä hukkaan halkaistua sitruunaa mehun puristamisen jälkeen, vaan hankaan puolikkailla teräksiset tiskialtaat ja kaikki hanat, hieron käsiin ja leikkuulautoihin kalankäsittelyn jälkeen, häviää tuoksut ja toimii antibakteerisena. Sitruunan kuoria tai mehua voi lisätä etikkaan tai mehua sellaisenaan käyttää etikan tapaan.
Coca colan käyttö siivouksessa taitaa olla urbaanilegenda, turhan kallista ja tahmaista ainetta vessanpönttöön kaadettavaksi. Mutta happamuutensa takia se saattaa tepsiäkin. Luulisi hälytyskellojen soivan, mitä jatkuva cociksen litkiminen tekee hampaille .- miehenkikat
Cocacolaa käytetään vaikeiden tahrojen poistamiseen, ruosteenpoistoon mm. mutta WC pöntön puhdistamiseen en ole kokeillut, kloriitti (jota käytän tosi harvoin) ja tavallinen pesu fairyllä silloin tällöin pitää pöntönkin valkoisena.
Laita rautanaula cokispulloon ja näet mitä sille käy?
UUnin ja leivinpeltien puhdistukseen ruokasooda ja suolaa, siihen etikka ja johan kuohahtaa puhtaaksi.
Uunin pohjalle kiehuneet kakkutaikinat ja rasvat puhdistuvat pelkällä suolalla.
Suolaa tahroille, uuni kuumeksi ja kun uuni jähtyy lähtee lika irti.
Entisessä asunnossani oli erittäin likainen uunin pohja.
Levitin pohjalle karkeaa merisuolaa jonka annoin olla siellä muutaman laatikonpaiston ja leipomisten paistamisen ajan, ei irronnut kerralla, karstat, mutta sooda ja etikka veivät loput. Olihan siinä pieni hinkkaaminen, mutta tuli puhtaaks.
WC pöntölle on omat pesuaineensa, niitä ei tarvitse käyttää usein kun pitää harjan lähellä pönttöä ja harjailee usein, pelkkä vesikin riittää, mutta fairy, muut tiskiaineet, pyykinpesujauhe, ym. lisäävät tehoa.
Olipa hurja tieto että kokis noin tehokas puhdistusaine, mitä mahtaa tehdä vatsalle ja ylipäätänsä sisuskaluille. En onneksi ole kokista (Coca-Cola) harrastanut ollenkaan enkä mitään muitakaan juomia limuosastoilta. Joskus voisi kokeilla siivoukseen, nyt on kaikki siivottu jo Tolulla.
Meillä on siitä kiva juttu kun kalkkisaostumia ei näytä ilmestyvän juurikaan haitaksi. Arpajaisista voitin Sinin kiilto Kylpy suihkutettavan tuotteen joka poistaa kalkkeutumaa, käytän sitä kraanojen tiivisteisiin joissa joskus hivenen kalkkia. Ihan tavallisella pesullakin lähtee.
Etikka tuntuu sopivan moneen, myös pyykin huuhteluveteen, tosin hyvä kone pesee raikkaaksi pyykit ilman mitään, puhdas on raikas. Sitä ei voita mikään kun ulkona kuivattaa pyykit kesällä, kyllä niihin on kiva painaa nenänsä ja vetää puhdasta tuoksua sisään.- Neeasa
Ruokasooda ja sitruuna minullakin siivouskäytössä. Saa nopeasti tuoksuvan puhdasta ja mikä parasta, ei ole haittaa, vaikka ei ylettömästi huuhtoisikaan.
Myös kahvin keitin ja kahvitermos nopeasti puhdistuu soodalla ja tulee raikkaaksi! - Pertikk
Naapurin emäntä Mutanen nimeltään, pesi lastaan ja totesi " vaikka kuin pesen lastani niin silti on mutanen "
Muisti joskus 70-luvulta- kaikki.koettu.kalkista
Heipähei siivoojat j a vessanpbytyn tummumia ihmettelevät.
Liian usein, ja miehet kai yleisimmin, jäätävät pissan pyttyyn, varsinkin, jos asuvat kerrostalossa, veden runsas käyttö on kielletty 23.00 -07.00 välillä ja pissalla on pakko käydä! Vedä WC.
Virtsa kellastuttaa ja tummuttaa WC pytyn pohjan pikku hiljaa ja siitä virtsakivestä syntyneestä tummuudesta on hankala päästä eroo.
Perinpohjaisena siivoojana ovat kemikaalit tuleet tutuiksi, kun tuo tummentuma vaatii oikein järeitä aineita ja niitä ovat nimenomaan kalkin poistoon takoitetut WC pesuaineet. Aina ei valkoisesta silti tule valkoista, mutta kannattaa toki yrittää. Virtsakivi on kalkkia!
Vahvat pesuaineet eivät syövytä WC pyttyä, ja ne onkin syytä jättää pytyn pohjalle pitkäksi ajaksi pehmittämään kalkkikerrostumaa. Kun ottaa huomioon, että siellä pohjalla on aina se hajulukoksi jäävä vesipinta, voi pesutiivistetä laittaa niin reilusti, että osa vesipinnasta menee viemäriin ja liottava pesuaineseos siten on vahvempaa kuin muutama tippa veden joukossa.
Pissatkin pitää huuhtoa pöntöstä heti illalla, eikä vasta aamulla. Harvoin pissalla kävijäkään haluaa haistella vessan ovelta tunkevaa vanhaa pissan hajua.
Huuhdo pissa alas heti, oli yö tai päivä.! Ammattilaisena sen on huomannut mistä se väri.... Voi sanoa että poikkeuksetta huusholli jossa on miehiä WC haisee pinttyneelle pissalle johtuen että miehet laskee korkeelta roiskien sinne tänne. Onneksi ei ihan tänne asti.
Tuttava kertoi että heillä on omakotitalossa miehille oma vessa jonka saavat siivota itse.
Naisten WC on siisti ja hajuton koska istuvat pytylle tuli sitä tai tätä.
Miesystävän asuntoon kun menin ekakertaa siivosin vessan heti. Naiset kärsii ja häpeää virtsanhajuista vessaa. Tuttava laittaa vessaan tuoksukynttilän palamaan jos on vieraita tulossa.
Jokainen tämän tietää mutta tulipa kerrottua näin joulun kynnyksellä siivouksien lomassa.
Ps. Minun WC:ssä tuoksuu ainoastaan hajuvedet Opium ja Narciso 😊 nyt minä juon kahvia ☕️- siistin.vaimo
Himmelsauge1 kirjoitti:
Voi sanoa että poikkeuksetta huusholli jossa on miehiä WC haisee pinttyneelle pissalle johtuen että miehet laskee korkeelta roiskien sinne tänne. Onneksi ei ihan tänne asti.
Tuttava kertoi että heillä on omakotitalossa miehille oma vessa jonka saavat siivota itse.
Naisten WC on siisti ja hajuton koska istuvat pytylle tuli sitä tai tätä.
Miesystävän asuntoon kun menin ekakertaa siivosin vessan heti. Naiset kärsii ja häpeää virtsanhajuista vessaa. Tuttava laittaa vessaan tuoksukynttilän palamaan jos on vieraita tulossa.
Jokainen tämän tietää mutta tulipa kerrottua näin joulun kynnyksellä siivouksien lomassa.
Ps. Minun WC:ssä tuoksuu ainoastaan hajuvedet Opium ja Narciso 😊 nyt minä juon kahvia ☕️Hyi ällötys, miten siivoton miesystävä sulla ja miten epäromanttista mennä toiset kuset pesemään. Meillä mies siivoaa vuorollaan kylppärin ja vessat, käyttää itse sitä toista vessaa eikä haise koskaan. Osaa tähdätäkin suihkun kunnolla, pesaisee sen kalunsakin samalla kuin kädet. Sittenpähän sekin tuoksuu aina hyvälle. Vessan pitää tuoksua raikkaalle ja tuuletetulle, ei millekään hajuvesille tai tuoksukynttilöille. Voi raapaista tulitikun, niin paskan haju lähtee. Ja aina on jokaisen harjalla tarkistettava pönttö, ettei jää likaraitoja ja jos roiskuu jotain, vessapaprulla heti pois.
Miehet siivoaa huonosti, siinä juuri se vaara että lika pääsee pinttymään eikä haju lähde itkemälläkään. Ei lähde vaikka koko mies lähtisi 😁 on se niiin tiukassa 😖
- SuhteellinenLeskimies
Himmelsauge1 kirjoitti:
Miehet siivoaa huonosti, siinä juuri se vaara että lika pääsee pinttymään eikä haju lähde itkemälläkään. Ei lähde vaikka koko mies lähtisi 😁 on se niiin tiukassa 😖
No, ei lika eikä haju lähde itkemälläkään, mahdollisesti mies voisi lähteä itkemällä (,jos sillä on joku pakopaikka). En ole siivonnut vuosikausiin, mutta ei ole kukaan tullut valittamaan.
Njaa kyllä WC saa haista paska,
Kyllä saa kakka haista mutta vain hetken, ei jatkuvasti.
Paskalla ja kakalla on hajuero, sanonta olemassa ”olipa siellä paskanen huusholli” joka tarkoittaa liasta pinttynyttä asuntoa.- Pertikk
Ehdottomasti tykkään siististä huusollista, yksin eläjällä ei ihmeimpiä vaadita siisteydessä kun elää ettei tule sotkua.
Mökillä ulko WC on ihan jees, oikeesti nautinnollinen hetki kesäaamuna lintujen laulun säestäessä toimitusta. - siivosti
Pertikk kirjoitti:
Ehdottomasti tykkään siististä huusollista, yksin eläjällä ei ihmeimpiä vaadita siisteydessä kun elää ettei tule sotkua.
Mökillä ulko WC on ihan jees, oikeesti nautinnollinen hetki kesäaamuna lintujen laulun säestäessä toimitusta.Elää siistiisti kuin sikapossu. Sika on siisti eläin, ulostaa vain yhteen nurkkaan karsinassa mutta pahnat sekottaa,
Voi miten minä hinkkasin taas paikat puhtaiksi, kylppärikin kiiltää kaikkine kromeineen.
Miksi siivosin, kun kukaan ei tule kurkkimaan nurkkiani nyt eikä juhannuksena. Syy on se, etten rakasta saippuatahroja pesualtaan reunoilla, enkä kalkkitahroja kaakeleissa. Talvipäivänseisaus toi taas aurinkoisten päivien toivon, ja kaikkien pintojen pölyt in pois pyyhitty. Taitaa olla lumipyry lähempänä kuin aurigonpaiste, mutta ainakin pinnat kiiltää.
Ps. fairyä ja etikkaa käytän minäkin, hieno kalkkijauhe ja fairy ovat myrkyttömän hankausjauheen perusaineet, käy vaikka tekareiden pesuun.
Nyt seis siivoukset. Joulu on tullut, aattona juhla jaloin.
- Anonyymi
Minä liatan pullollisen etikkaa ja pullollisen fairia vessanpönttöön aina lauantaisin. On sitten raikas haju koko viikon.
- Anonyymi
Kyllä. Tämä on todettu todella toimivaksi. Tätä metodia käytetään mm ravintoloissa ja hotelleissa 👍
- Anonyymi
joopa joo
sen lisäksi rajummat tavarat pestään virstalla, vanha roomalainen tapa
ja huuhdellaan vedellä
paras pesuaine on sensitive
Rainbow Sensitive astianpesuaine testivoittaja
Testissä oli mukana 19 käsitiskiainetta, joista voittajaksi valikoitui Rainbow Sensitive astianpesuaine. Puolen litran pullo maksaa vajaan euron, ja pesuaineen pesuteho on hyvä: litralla saa pestyä 15 000 lautasta.
Tuote ei sisällä lainkaan ei-toivottuja kemikaaleja tai hajusteita. Sillä on Allergiatunnus ja Joutsenmerkki. - Anonyymi
Fairy ei ole myrkytön. Juuri hiljan uutisoitiin, että se on pahimpia pesuaineita, jäänteitä sen myrkyistä on jäljellä vielä vedenpuhdistamon jälkeenkin. Tarkista tietosi.
- Anonyymi
Akkunat tulee puhtaaksi, ja kesällä auton pissapoikaan
- Anonyymi
Mikä on hyväseos tekohampaiden plakin poistoon, kertyy sisäreunuksiin?
- Anonyymi
Veitsen kärjellä raaputellut varovasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6734529Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202205- 1021376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos181231- 711168
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia123999Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel66998Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75925Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255884- 65876