Itse koulujen pakkoruotsi ei tuota etuiluasemaa rusuille ja varsinkin heidän eliitilleen vaan pakkovirkaruotsi. Koska korkeisiin ja hyviin julkisiin virkoihin useimmiten vaaditaan HYVÄÄ "molempien kielien" taitoa. Ja ketkä Suomessa osaavat hyvin sekä suomea että ruotsia? Niinpä, vain rusut!
Noin monet hyvät virat ovat käytännössä korvamerkitty rusueliitin jäsenille. Vaikka rusut tutkimustenkin mukaan pärjäävät heikommin koulussa kuin susut. Mutta pakkovirkaruotsi takaa hyviä virkoja suuret määrät vuosittain keskinkertaisille rusueliitin jäsenille.
Melko varmasti RKP ja rusutahot hyväksyisivät pakkoruotsin poiston, JOS saisi takuut, että pakkovirkaruotsi säilyisi! Mutta sellaista takuuta ei voi antaa eikä tulekaan antaa, joten siksi rusueliitti niin kiivaasti puolustaa pakkoruotsitusta.
Noin monet hyvät virat ovat käytännössä korvamerkitty rusueliitin jäsenille. Vaikka rusut tutkimustenkin mukaan pärjäävät heikommin koulussa kuin susut. Mutta pakkovirkaruotsi takaa hyviä virkoja suuret määrät vuosittain keskinkertaisille rusueliitin jäsenille.
Melko varmasti RKP ja rusutahot hyväksyisivät pakkoruotsin poiston, JOS saisi takuut, että pakkovirkaruotsi säilyisi! Mutta sellaista takuuta ei voi antaa eikä tulekaan antaa, joten siksi rusueliitti niin kiivaasti puolustaa pakkoruotsitusta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Niinpä. Sekä pakkoruotsi ja pakkovirkaruotsi kuuluvat oleellisesti yhteen kuin (huonon) kolikon molemmat puolet. Toista ei voi poistaa poistamatta toistakin. Joten molempien tule poistua suunnilleen samaan aikaan, kuten esim. SL on esittänytkin.
Mikä on rusu? Ruotsin suomalainen?
Rusu = ruotsinkielinen suomalainen
Susu = suomenkielinen suomalainen
Ruosu = ruotsinsuomalainen
Suru = suomenruotsalainen eli Suomeen muuttanut ruotsalainen
Kaikkiin virkoihin ei vaadita hyvää ruotsin taitoa, vaan tyydyttävä taito riittää. Se taas, että joku osaa erittäin hyvin sekä suomea että ruotsia, on tämän ihmisen oma ansio. Se ei johdu elitismistä, vaan hyvästä kielipäästä. Kielitaito on aina ansio. Kukaan ei synny kielitaito päässä. Monilla ruotsinkielisillä ei ole erittäin hyvää suomen kielien kirjallista ja suullista taitoa, mitä jotkin virat edellyttävät. Tämä on väärä kuvitelma.
Kaksikielisyys+vaatii+sitä,+että+lapsi+kasvaa+ympäristössä,+jossa+kahdelle+kielelle+on+käyttöä.
Tässä+maassa+on+käyttöä+suomen+kielelle,+koska+yli+90%+jne.
Tässä+maassa+ei+ole+käyttöä+ruotsille,+koska+alle+5%+jne.
Suomi-ruotsi+kaksikieliseksi+kasvaa+ilman+omaa+ansiotaan+ruotsinkielisessä/kaksikielisessä+kodissa+-+ja+vain+siellä.
Suomi-ruotsikaksikielisyys+virkamiesuran+ehtona+on+suru-elitismiä.
Tunnen erinomaisesti suomea osaavia, täysin ruotsinkielisissä perheissä ja ympyröissä kasvaneita.
Aivan.+Suomi-ruotsi+kaksikieliseksi+kasvaa+ilman+omaa+ansiotaan+ruotsinkielisessä/kaksikielisessä+kodissa+-+ja+vain+siellä.
Suomessa+on+yli+90%+suomea+puhuvia,+arki+pyörii+suomeksi+koko+mannermaalla.+Siksi+ruotsinkieliset+oppivat+suomensa+muttei+päinvastoin.
Et näköjään halunnut ymmärtää avausta? Kyse oli KORKEISTA julkisista viroista, joihin useimmiten vaaditaan hyvää tai jopa erinomaista suomen ja ruotsin taitoa!
Alempiin virkoihin kuten poliisi tai sosiaalivirkailijan työhön ei vaadita kuin sen muodollisen virkaruotsin kokeen suorittaminen. Ja tunnetusti se ei osoita kunnollista ruotsin taitoa.
Niin, entä sitten? Jos kerran vaaditaan erinomaista ruotsin ja suomen taitoa, niin silloin PÄTEVIN valitaan. Onkohan niin, että et itse ymmärrä nyt jotain olennaista.
Huhhuh!? DDDDDDDDD
Vai että kielitaito ja ruotsin taito on MUKA se virkamiehen pätevyyden mittari???
Mitä sitä muusta pätevyydestä kuten itse ammattitaidosta... ;-)
Hymiöitä ja typeryyksiä, siinä sun anti palstalle.
Kielitaito on erittäin merkittävä osa mitä tahansa pätevyyttä. Olet sitten insinööri tai humanisti, kielitaitoasi kysytään joka paikassa.
Ohjelmointikielten taitoa kyllä...
Höpöhöpö! Onko muka joku ruotsin taito "merkittävä osa" Suomessa asuvan suomalaisen insinöörin ammatissa???
Ja muka niin merkittävä, että se on RATKAISEVA viran saannisssa? Huhhuh!
Kyllä insinöörille ja muille korkeammin koulutetuille ylivoimaisen tärkeätä on osata itse ammattitaito. Oikeastaan vieraan kieln taidolla ei ole paljoakaan merkitystä. Firmoilla on kääntäjä- ja tulkkauspalvelut käytössä, jos tarvitaan vieraita kieliä.
Suomen kieli riittää varmasti Suomessa! Ja englantia on toki aina hyvä osata. Muut kielet ovat marginaalisia itse ammatiharjoittamisessa Suomessa.
Taas aloitus vakiovääristelijältä, nää on aika lapsellisia, oikeesti. Tälläset on vain parempi antaa valua alas pois.....
Sinusta tulee mieleen se mamu-palstalla pyörivä kiihkomamuttaja, joka ei osaa muuta sanoa, kuin että kirjoittaja valehtelee. Et kait satu olemaan sama henkilö? ;-)
"Melko varmasti RKP ja rusutahot hyväksyisivät pakkoruotsin poiston, JOS saisi takuut, että pakkovirkaruotsi säilyisi! Mutta sellaista takuuta ei voi antaa eikä tulekaan antaa, joten siksi rusueliitti niin kiivaasti puolustaa pakkoruotsitusta."
Näin.
Yliopistot päättävät itse tutkintovaatimuksistaan.
Kieliopinnot on säädetty eduskunnan asetuksella.
Eduskunnan tehtävä on päivittää ja korjata ajastaan jälkeen jääneet lait ja asetukset.
Olihan meillä koiraverokin mutta ei ole enään ???
Olihan ahvenanmaallakin ennen pakkosuomi mutta eipä ole enään .
Ahvenanmaalla poistettiin suomenkielen opetus jo yli kymmenen vuotta sitten .
Millä perusteella se voitiin saada aikaan ?
Pakkosuomi kuulemma söi nuorten muun kielitaidon!
Ajatella, että söi muun kielitaidon, vaikka ahvenanmaalaisten äidinkieli on ruotsi, jonka opittuaan muut kielet omaksuu niin helposti.
;)
Pakkovirkaruotsista on hyvä aloittaa pakon purku!
Yli 18v osaa päättää itse, haluaako kaksikielisyysnäytelmään virkamieheksi.
Tästä on aloitetava!
Virkamiesruotsivaatimus , pakkoruotsi , suomenkielen asema ruotsissa ja suomenkielen asema pohjoismaiden neuvostossa . Tässä olisi suomalaisille politikoille ja kaikille suomenkielisille työmaata , tasa-arvon ja olemassaolon vaatiminen .
Suomenruotsinkielisten ja ruotsalaisten suomenkielen sortaminen pitäisi jotenkin saada loppumaan .
Meidän suomalaisten itsemme täytyisi oppia vaatimaan kunnioitusta ja tasa-arvoa itsellemme ja kielellemme .
Me annoimme esimerkiksi ahvenanmaalaisten pyhkiä perseensä suomenkielellä ja lopettaa suomenkielen opetus kouluista eikä se aiheuttanut minkäänlaista keskustelua .
Emme me mitään antaneet. Media ei lainkaan saanut Suomessa kertoa koko asiasta. Me luimme tämänkin kymmenen vuoden takaisen päätöksen Ruotsin mediasta ;)
"Meidän suomalaisten itsemme täytyisi oppia vaatimaan kunnioitusta ja tasa-arvoa itsellemme ja kielellemme ."
Me suomalaiset - teitä kieliaktiiveja lukuunottamatta - elämme maassa, jossa äidinkielemme on arvostettu, kunnioitettu ja siitä pidetään huolta. Minä en samastu teihin kieliaktiiveihin millään tavalla. En odota, että ruotsinkieliset ratkaisevat suhteeni omaan äidinkieleen, kuten te kieliaktiivit teette.
Annankin teille neuvon: Arvostakaa suomen kieltä riippumatta muista, olkaa ylpeitä siitä. Älkää alentuko anelemaan muilta jotakin.
Tasapuolista kohtelua suomessa suomenkielisille , oikeutta valita haluamansa kielet opiskeltavaksi .
Ahvenanmaalaisille on jo annettu kielivapaus miksei suomenkielisille anneta ?
Miksi ruotsinkielisillä täytyy olla huomattavasti helpompi päästä korkeakouluihin jopa pelkällä ilmoittautumisella , miksi ??
Miksi suomessa ei anneta suomenkielisille samoja oikeuksia ??
Miksi suomalaiset jääräpäisesti pakotetaan opettelemaan tarpeetonta ruotsinkieltä vaikka maailmassa olisi hyödyllisiäkin kieliä opeteltavaksi ??