Perussuomalaiset on todennäköisesti kuitenkin pienpuolue ensi vaaleissa vasemmistoliiton tapaan, joten sille annettu ääni johtaa todennäköisimmin siihen että Kokoomus on päähallituspuolue vaalien jälkeen. Miksikö? No siksi että Kokoomuksen kannattajat epätodennäköisemmin äänestävät Persuja ja pakolaisbisnes sekä halpatyömarkkinoiden ja 70% palkkatuettujen mamujen massatuonti Suomeen hyödyttää Kokoomuksen eturyhmiä. Sen sijaan SDP:n kannatus laskee varmimmin, kun massamaahanmuuttoon k-rpiintyneet työläiset ja työttömät työläiset äänestävät Persuja demarien sijaan, joka ikävä kyllä myös Kokoomuksen, Vasemmistoliiton, Kokoomuksen, Kepun ja Vihreiden tapaan kannattaa jostain käsittämättömästä syystä mamutusta, vaikka suurin osa puolueen kannattajakunnan duunareista ei. Persujen äänestäminen aiheuttaa siis sen että Kokoomuksesta tulee päähallituspuolue ja Suomen massamamutus ja työläisten, työttömien ym. kurmotus jatkuu kympillä. Tämä johtuu siitä että Timo Soinin Persujen PetosJytky! ja sitä seurannut PetosRytky! ovat edelleen ihmisten mielessä ja tämä estää Persujen pääsyn suurpuolueeksi, lisäksi myös Halla-aho olisi hyväksynyt porvarihallituksen hallitusohjelman, mutta Orpo ja Sipilä eivät hyväksyneet heitä hallitukseen. Halla-aholaiset olivat valmiit ajamaan porvaripolitiikkaa proletaaria vastaan! Tämä estää Persujen kannatuksen nousun enää merkittäväksi puolueeksi, joten ne lisääänet jotka se saa ovat pois SDP:ltä ja johtavat Kokoomuksen nousuun.
Johtaako Perussuomalaisten äänestäminen taas Kokoomuksen hallituspaikkaan?!
34
129
Vastaukset
- ghfhfjfjfj
Sdp ja vasemmisto edustajat ovat osoittautuneet keskusteluissa. Siis naamatusten käydyissä. Enemmän kokoomuslaisiksi kun kokoomuslaiset. Tästä syystä itse valitsin pitkän tutkimisen jälkeen vihreät.
- massamamutusta
Vihreät on EHKÄ vielä Kokoomustakin pahempi mamutuspuolue. EK-Kokoomus uhkasi jo Jyri Häkämiehen suulla että mamutista lisätään ensi hallituskaudella kympillä (mikäli Kokoomus on hallituksessa) ja yritysten palkanmaksu sosialisoidaan 70%:sti veronmaksajille.
Sosialismi tulee nyt EK:sta: Suomalainen työntekijä maksamaan veroistaan 70% ulkomaalaisen palkasta
http://www.extrauutiset.com/sosialismi-tulee-nyt-eksta-suomalainen-tyontekija-maksamaan-veroistaan-70-ulkomaalaisen-palkasta/
"Elinkeinoelämän Keskusliitto EK julkisti eilen hätkähdyttävän suunnitelman: Ulkomailta tuodun työntekijän t. turvapaikan saaneen palkkatuki nostetaan jopa 70%:iin. Miksei samantien sataan? Tarkastelemme ehdotuksen takana olevaa tajuntaa.
EK kertoi myös haluavansa maahanmuuton reipasta lisäämistä:
EK haluaa helpottaa työperäistä maahanmuuttoa monin keinoin ja kasvattaa turvapaikan saaneiden maksimipalkkatukea. … EK:n mukaan Suomi tarvitsee myös lisää osaajia ulkomailta, joten vuosittaisen nettomaahanmuuton lisäksi Suomeen pitäisi houkutella 20 000–35 000 kansainvälistä osaajaa vuoteen 2023 mennessä. Työntekoon oikeuttavien oleskelulupien käsittelyaika pitäisi saada rajattua korkeintaan kuukauteen. – Osaajapula on kasvun este. Tekijöitä tarvitaan nyt kaikkiin tehtäviin, kaikille toimialoille ja kaiken kokoisiin yrityksiin, (Jyri) Häkämies sanoo.
Tässä joutuu pakostakin kysymään, mitä intressejä EK edustaa? Markkinataloudessa työpaikka ilmaantuu, jos joku haluaa maksaa tuotettavasta tavarasta tai palvelusta sellaista hintaa, että yrittäjä pystyy maksamaan työntekijälle sellaisen palkan, jolla tämä tulee toimeen, ja että yrittäjälle jää myös itselleen jokin kate tuotantokustannuksen, pääomakulujen yms. jälkeen. Valtio huolehtii puitteista verotus- ja keskuspankki-toimilla, mutta kannattamatonta bisnestä ei saa kannattavaksi, kuten kaivokaan ei täyty vettä kantamalla." - Kantisaito
Persuthan on itsekin mamuja
- PahinSkenaario
massamamutusta kirjoitti:
Vihreät on EHKÄ vielä Kokoomustakin pahempi mamutuspuolue. EK-Kokoomus uhkasi jo Jyri Häkämiehen suulla että mamutista lisätään ensi hallituskaudella kympillä (mikäli Kokoomus on hallituksessa) ja yritysten palkanmaksu sosialisoidaan 70%:sti veronmaksajille.
Sosialismi tulee nyt EK:sta: Suomalainen työntekijä maksamaan veroistaan 70% ulkomaalaisen palkasta
http://www.extrauutiset.com/sosialismi-tulee-nyt-eksta-suomalainen-tyontekija-maksamaan-veroistaan-70-ulkomaalaisen-palkasta/
"Elinkeinoelämän Keskusliitto EK julkisti eilen hätkähdyttävän suunnitelman: Ulkomailta tuodun työntekijän t. turvapaikan saaneen palkkatuki nostetaan jopa 70%:iin. Miksei samantien sataan? Tarkastelemme ehdotuksen takana olevaa tajuntaa.
EK kertoi myös haluavansa maahanmuuton reipasta lisäämistä:
EK haluaa helpottaa työperäistä maahanmuuttoa monin keinoin ja kasvattaa turvapaikan saaneiden maksimipalkkatukea. … EK:n mukaan Suomi tarvitsee myös lisää osaajia ulkomailta, joten vuosittaisen nettomaahanmuuton lisäksi Suomeen pitäisi houkutella 20 000–35 000 kansainvälistä osaajaa vuoteen 2023 mennessä. Työntekoon oikeuttavien oleskelulupien käsittelyaika pitäisi saada rajattua korkeintaan kuukauteen. – Osaajapula on kasvun este. Tekijöitä tarvitaan nyt kaikkiin tehtäviin, kaikille toimialoille ja kaiken kokoisiin yrityksiin, (Jyri) Häkämies sanoo.
Tässä joutuu pakostakin kysymään, mitä intressejä EK edustaa? Markkinataloudessa työpaikka ilmaantuu, jos joku haluaa maksaa tuotettavasta tavarasta tai palvelusta sellaista hintaa, että yrittäjä pystyy maksamaan työntekijälle sellaisen palkan, jolla tämä tulee toimeen, ja että yrittäjälle jää myös itselleen jokin kate tuotantokustannuksen, pääomakulujen yms. jälkeen. Valtio huolehtii puitteista verotus- ja keskuspankki-toimilla, mutta kannattamatonta bisnestä ei saa kannattavaksi, kuten kaivokaan ei täyty vettä kantamalla."Persujen kannatuksen nousu johtaa siihen että SDP:n kannatus laskee ja Kokoomuksesta tulee päähallituspuolue. Se ei ota SDP:tä hallitukseen jatkaakseen pääoman etujen vaalimista EK-porvaripolitiikalla, eikä se ota Halla-ahon persujakaan hallitukseen, vaan muodostaa pahimman mahdollisen työläisiä ja veronmaksajia rasittavan hallituspohjan eli Kokoomuksen, Vihreiden ja Kepun viherporvarihallituksen, jonka ensisijainen tehtävä on mamuttaa Suomi, sillä onhan tässä hallituksessa kaksi pahinta mamutuspuoluetta Kokoomus ja Vihreät. Työlöiselle, veronmaksajille, työttömille, pienituloisille, eläkeläisille ja opiskelijoille on tulossa kylmää kyytiä ja superkikytystä kun maahamme rahdataan kymmeniä- tai satoja tuhansia mamu"osaajia" joiden 70%:n palkkatukemisen EK-Kokoomus haluaa sosialisoida yrityksiltä veronmaksajille ja kansalle, sekä tarjota kaikille maahantulijoille heti Suomen täyden sosiaaliturvan, jota jo porvarihallitus on ajanut. Siinä missä SDP:n pitää mamutuksen rinnalla ottaa huomioon myös kannatuspohjansa suomalaisten työläisten edut ja asema, Kokoomuksen eturyhmät vain hyötyvät amssamamutuksesta pakolaisbisneksen ja ulkomaisen palkkatuetun työvoiman muodossa.
Kokoomuksen-Vihreiden-Kepun viherporvarihallitus ajaa maahanmuuttajien, pääomapiirien, elinkeinoelämän, tukijussien, rikkaiden ja kermaperseluokan asiaa, jotka ovat jo nyt todellisuudessa suurimpimpia tuensaajia ja pienimpiä veronmaksajia yritystuet huomioiden. Veroja maksavat työläiset laitetaan kustantamaan tämä ja köyhiltä, työttömiltä, pienituloisilta, pieneläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan taas lisää. Tätäkö te tosiaan tilaatte? - Haans.seA
PahinSkenaario kirjoitti:
Persujen kannatuksen nousu johtaa siihen että SDP:n kannatus laskee ja Kokoomuksesta tulee päähallituspuolue. Se ei ota SDP:tä hallitukseen jatkaakseen pääoman etujen vaalimista EK-porvaripolitiikalla, eikä se ota Halla-ahon persujakaan hallitukseen, vaan muodostaa pahimman mahdollisen työläisiä ja veronmaksajia rasittavan hallituspohjan eli Kokoomuksen, Vihreiden ja Kepun viherporvarihallituksen, jonka ensisijainen tehtävä on mamuttaa Suomi, sillä onhan tässä hallituksessa kaksi pahinta mamutuspuoluetta Kokoomus ja Vihreät. Työlöiselle, veronmaksajille, työttömille, pienituloisille, eläkeläisille ja opiskelijoille on tulossa kylmää kyytiä ja superkikytystä kun maahamme rahdataan kymmeniä- tai satoja tuhansia mamu"osaajia" joiden 70%:n palkkatukemisen EK-Kokoomus haluaa sosialisoida yrityksiltä veronmaksajille ja kansalle, sekä tarjota kaikille maahantulijoille heti Suomen täyden sosiaaliturvan, jota jo porvarihallitus on ajanut. Siinä missä SDP:n pitää mamutuksen rinnalla ottaa huomioon myös kannatuspohjansa suomalaisten työläisten edut ja asema, Kokoomuksen eturyhmät vain hyötyvät amssamamutuksesta pakolaisbisneksen ja ulkomaisen palkkatuetun työvoiman muodossa.
Kokoomuksen-Vihreiden-Kepun viherporvarihallitus ajaa maahanmuuttajien, pääomapiirien, elinkeinoelämän, tukijussien, rikkaiden ja kermaperseluokan asiaa, jotka ovat jo nyt todellisuudessa suurimpimpia tuensaajia ja pienimpiä veronmaksajia yritystuet huomioiden. Veroja maksavat työläiset laitetaan kustantamaan tämä ja köyhiltä, työttömiltä, pienituloisilta, pieneläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan taas lisää. Tätäkö te tosiaan tilaatte?> Kokoomuksen-Vihreiden-Kepun viherporvarihallitus ajaa
> maahanmuuttajien, pääomapiirien, elinkeinoelämän,
Eihän tuosta poliittisesta ringistä millään voi "demari"-koiraa (SDP:tä) unohtaa. Niin usein on istunut kakon kanssa samassa hallituksessa, että täsmälleen samaa sakkia !!
PS. Suomessa nk. vaihtoehdoton politiikka perustuu Kako-Kepuli-"demarointiin", täsmälleen samoin kuin monissa euroopan KAKSI-puolue maissa "kristillis"-oikeiston ja "demarien" yhteistyöhön. Siis siten että ne ikään kuin muodostivat "vastakkaiset" leirit. Saksassa ja Britanniassa nämä kusetusleirit ovat kuitenkin näyttävästi murtuneet, koska ne tosiasiassa edustivat sitä samaa rikkaiden valtaenemmistöä ja ajoivat härskisti vain omaa etuaan.
Näin mm. ne saksassa päättivät keskenään liittoutua:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15176669/quotdemarinquot-ja-oikeiston-epapyha-allianssi-saksassa
- PS-ainut-mamutusta
PS on valitettavasti ainoa vaihtoehto mamutusta vastaan kaikki muut ovat himomamuttajia
PS puoluekin on nykyään vähän eri Halla-ahon kaudella ei enää sitä Soini-örhötystä ja outoja heittoja fillarikommunisteista- MitäTeTilaatte
Soinin persut asemoitui porvaripuolueeksi ja vasta vaalien jälkeen Timo Soini kertoikin olevansa Suomen ainoa republikaani Kokoomuksen Kimmo Sasin ja Matti "Bilderberg & Omistajan ääni" Apusen kanssa. Moni ennen demareita ja vassuja äänestänyt työläinen tunsi tulleensa petetyksi. Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren maahanmuuttoasioissa järkevät jutut eivät riitä, kun ajatusmaailma on liian porvarillinen työelämään ja ihmisten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olen itse hyvinvointivaltiodemokraatti, joka laittaa ihmisten hyvinvoinnin sekä oikeudenmukaisen kohtelun etusijalle. Laura Huhtasaari kertoi Marja Veitolan Yökylässä ohjelmassa äänestäneensä ennen Persuja Kokoomusta. Se kertoo jo ihan tarpeeksi, vaikka siis maahanmuuttoasiat, rajojen valvonta ja suomalaiset ensin ajatukset mätsäävät. Mikäli Persut saavat ääniä keskikastin puolueiden esim. Vihreiden kannatuksen tason verran, Persujen äänet pääosin työläisiltä johtavat Kokoomuksen voittoon vaaleissa, joka jatkaa tätä Suomelle tuhoisinta rajat seljällään -politiikkaa ja massamamutusta sekä siinä samalla tavallisen kansan, köyhien ja pienituloisten sekä työttömien kyykytystä ja leikkauspolitiikkaa. Kokoomus edustaa pahimmillaan EU-eliitin uusliberalistiglobalisteja, jotka haluavat yksityistää EU-kansallisvaltioiden kansallisomaisuuden ja puhaltaa ne rahan hyväveljille. Eurokriisin pankkituet ja massamamutuksen pakolaisbisnes ovat osa tätä uusjakoa kansalta eliitille, suuria pyramidihuijauksia siirtää julkinen omaisuus ja velkaannuttaa valtiot, jotta ne heikkoina ovat paremmin eliitin ja rahan ohjailtavissa. Myös EU-liittovaltiokehitys jota Kokoomus etunenässä ajaa on juoni tuhota kansanvalta ja siirtää päätöksenteko kauas Brysseliin taloudelliselle- ja poliittiselle eliitille sekä elinkeinoelämän lobbareille. Kaiken lisäksi Kokoomus ajaa poliisivaltiota ja käyttää tekosyynä itse aiheuttamaansa haittamassamaahanmuuttoa terrorismin muodossa, siitä aiheutunutta "vihapuhetta" sekä ryssäntrollikorttia. DDR:n Stasin tapaan tällä polpokoneistolla ja hybridijaroilla on tarkoitus pitää vain Kokoomus vallassa eli pääoman ja elinkeinoelämän edut ykkösenä.
Liian vaarallista äänestää Persuja. Joko sen keskitason kannatus nostaa Kokoomuksen päähallituspuolueeksi (toista porvarihallitusta Suomi ei enää kestä) tai vielä pahempaa, Halla-ahon persut paljastuu porvaripuolueeksi joka ruotsidemokraattien tapaan haluaa nimenomaan maahan porvarihallituksen eli täystuhon. - Jussi_voittoon
MitäTeTilaatte kirjoitti:
Soinin persut asemoitui porvaripuolueeksi ja vasta vaalien jälkeen Timo Soini kertoikin olevansa Suomen ainoa republikaani Kokoomuksen Kimmo Sasin ja Matti "Bilderberg & Omistajan ääni" Apusen kanssa. Moni ennen demareita ja vassuja äänestänyt työläinen tunsi tulleensa petetyksi. Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren maahanmuuttoasioissa järkevät jutut eivät riitä, kun ajatusmaailma on liian porvarillinen työelämään ja ihmisten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olen itse hyvinvointivaltiodemokraatti, joka laittaa ihmisten hyvinvoinnin sekä oikeudenmukaisen kohtelun etusijalle. Laura Huhtasaari kertoi Marja Veitolan Yökylässä ohjelmassa äänestäneensä ennen Persuja Kokoomusta. Se kertoo jo ihan tarpeeksi, vaikka siis maahanmuuttoasiat, rajojen valvonta ja suomalaiset ensin ajatukset mätsäävät. Mikäli Persut saavat ääniä keskikastin puolueiden esim. Vihreiden kannatuksen tason verran, Persujen äänet pääosin työläisiltä johtavat Kokoomuksen voittoon vaaleissa, joka jatkaa tätä Suomelle tuhoisinta rajat seljällään -politiikkaa ja massamamutusta sekä siinä samalla tavallisen kansan, köyhien ja pienituloisten sekä työttömien kyykytystä ja leikkauspolitiikkaa. Kokoomus edustaa pahimmillaan EU-eliitin uusliberalistiglobalisteja, jotka haluavat yksityistää EU-kansallisvaltioiden kansallisomaisuuden ja puhaltaa ne rahan hyväveljille. Eurokriisin pankkituet ja massamamutuksen pakolaisbisnes ovat osa tätä uusjakoa kansalta eliitille, suuria pyramidihuijauksia siirtää julkinen omaisuus ja velkaannuttaa valtiot, jotta ne heikkoina ovat paremmin eliitin ja rahan ohjailtavissa. Myös EU-liittovaltiokehitys jota Kokoomus etunenässä ajaa on juoni tuhota kansanvalta ja siirtää päätöksenteko kauas Brysseliin taloudelliselle- ja poliittiselle eliitille sekä elinkeinoelämän lobbareille. Kaiken lisäksi Kokoomus ajaa poliisivaltiota ja käyttää tekosyynä itse aiheuttamaansa haittamassamaahanmuuttoa terrorismin muodossa, siitä aiheutunutta "vihapuhetta" sekä ryssäntrollikorttia. DDR:n Stasin tapaan tällä polpokoneistolla ja hybridijaroilla on tarkoitus pitää vain Kokoomus vallassa eli pääoman ja elinkeinoelämän edut ykkösenä.
Liian vaarallista äänestää Persuja. Joko sen keskitason kannatus nostaa Kokoomuksen päähallituspuolueeksi (toista porvarihallitusta Suomi ei enää kestä) tai vielä pahempaa, Halla-ahon persut paljastuu porvaripuolueeksi joka ruotsidemokraattien tapaan haluaa nimenomaan maahan porvarihallituksen eli täystuhon."Liian vaarallista äänestää persuja." Hengenvaarallista suorastaan on antaa äänensä nyt valtaapitäville tai oppositiossa oleville vasemmistoliitolle, demareille, rkp:lle ja vihreille! Joten eipä paljon jää turvallisia puolueita jäljelle. Kyllä ääni ps:lle on taatusti parempi, kuin noille muille Suomen kansan kiusaajille! Ps on selvästi esimerkiksi maamme kehitysmaamuslimeilla asuttamista vastaan. Tätä kiihtyvästi kasvavaa riesaa ei ainutkaan muu puolue halua vastustaa ties mistä syistä johtuen.
- pahin_vaihtoehto
Jussi_voittoon kirjoitti:
"Liian vaarallista äänestää persuja." Hengenvaarallista suorastaan on antaa äänensä nyt valtaapitäville tai oppositiossa oleville vasemmistoliitolle, demareille, rkp:lle ja vihreille! Joten eipä paljon jää turvallisia puolueita jäljelle. Kyllä ääni ps:lle on taatusti parempi, kuin noille muille Suomen kansan kiusaajille! Ps on selvästi esimerkiksi maamme kehitysmaamuslimeilla asuttamista vastaan. Tätä kiihtyvästi kasvavaa riesaa ei ainutkaan muu puolue halua vastustaa ties mistä syistä johtuen.
Pahinta on jos Kokoomus pääsee päähallituspuolueeksi, se tietää massamamutusta, joiden 70% palkkatuet maksaa veronmaksaja sekä ilmastomuutos/ympäristöveroja mm. tienkäyttömaksua eli tienkäyttötasaveroa, ihmisten kyttäämistä ja kansallisomaisuuden luovutusta ulkomaille sekä tietenkin työläisten KiKytystä ja työttömien kurmotusta.
- valoisapuoli
pe ilmoittus eu-ehdokkaista
to kertomus ympäristöstä
https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2018/12/Koko-970_490_Tuumaustunti-20.12.-940x470.jpg - Ffjfjfndnd
Ääni vasemmistolle!
- KYLLÄ.maahanmuutolle
Vain mäntti äänestää Persuja.
- seeväsee
"KYLLÄ.maahanmuutolle"
Eli olet Kokoomuksen tai Vihreiden kannattaja. - RKP-siirtyy-PS-ään
Yritätkö RKP:läisä käännynnäisiä estää äänestämästä PerusSuomalaisia.
.
RKP:läiset ovat totaalisen kyllästyneet pakkomamutukseen, haluavat pois unimaailmasta, jossa "moniosaajia" palvotaan.
Useimmat RKP:läiset ovat joutuneet toteamaan tyttäriensä tulleen raiskatuksi. Alkaa riittämään rantaväestölle suvakkien hörhöily. - cbdfdghgd
seeväsee kirjoitti:
"KYLLÄ.maahanmuutolle"
Eli olet Kokoomuksen tai Vihreiden kannattaja."KYLLÄ.maahanmuutolle"
Eli olet Kokoomuksen tai Vihreiden kannattaja."
Ei vaan persujen äänestäminen, vaikka ajavatkin järkevää maahanmuuttopolitiikkaa avaa tien Kokoomukselle päähallituspuolueena ja se johtaa Kokoomuksen-Vihreiden-Kepun Viherporvarihallitukseen joka on Suomelle tuhoisin mahdollinen. Kymmeniä- tai satoja tuhansia mamuja, ilmastoveroja mm. tienkäyttömaksua ym. ilmastobisnestä, työläisten ja työttömien armotonta kulutus- ja ympäristöverottamista sekä pakolaisbisnesverottamista ja päälle mamuosaajien 70% palkkatuet veronmaksajien laskuun.
- mamumamumamu
Ei kai kukaan täysillä valoilla ajava äänioikeutettu mene äänestämään tätä joukkiota, jonka ainoa teema vaaleihin on hokea suut vaahdossa ja silmät litran päästä ulkona pullottaen: mamusiellä-mamutuolla-mamutäällä?
- KoskaSuomiHerää
Portugali mukaan ”keltaisten liivien” kapinaan
http://www.extrauutiset.com/portugali-mukaan-keltaisten-liivien-kapinaan-eilinen-protesti-jai-alle-tavoitteen/
"Movimiento Coletes Amarelos, ”keltaisten liivien liike”, ulottui eilen perjantaina yli koko Portugalin. Protestit kohdistuivat elintason laskuun ja poliitikkojen korruptioon, kuten Ranskassakin, mutta muitakin teemoja nousi esille, -kuten maahanmuutto."
Ranska, Portugal, Italia.. uusliberalismin ja globalismin vastainen kritiikki kasvaa, mutta kas kummaa Suomen lammaskansa on hiljaa, vaikka Kokoomuksen ja Kepun työläisiä ja työttömiä työläisiä kyykyttävä EK-porvaripolitiikka edustaa tätä kansalle tuhoisaa politiikkaa puhtaimmilaan. Suomessa maahanmuuttokriittiset ja hyvinvointidemokraatit eivät ole löytäneet vielä toisiaan ja yhteistä säveltä, vaan he ovat toistensa kimpussa, ja se sataa oikeiston uusliberalistien laareihin. - ei_kansan_tahto
KoskaSuomiHerää kirjoitti:
Portugali mukaan ”keltaisten liivien” kapinaan
http://www.extrauutiset.com/portugali-mukaan-keltaisten-liivien-kapinaan-eilinen-protesti-jai-alle-tavoitteen/
"Movimiento Coletes Amarelos, ”keltaisten liivien liike”, ulottui eilen perjantaina yli koko Portugalin. Protestit kohdistuivat elintason laskuun ja poliitikkojen korruptioon, kuten Ranskassakin, mutta muitakin teemoja nousi esille, -kuten maahanmuutto."
Ranska, Portugal, Italia.. uusliberalismin ja globalismin vastainen kritiikki kasvaa, mutta kas kummaa Suomen lammaskansa on hiljaa, vaikka Kokoomuksen ja Kepun työläisiä ja työttömiä työläisiä kyykyttävä EK-porvaripolitiikka edustaa tätä kansalle tuhoisaa politiikkaa puhtaimmilaan. Suomessa maahanmuuttokriittiset ja hyvinvointidemokraatit eivät ole löytäneet vielä toisiaan ja yhteistä säveltä, vaan he ovat toistensa kimpussa, ja se sataa oikeiston uusliberalistien laareihin.Kokoomusmguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy, sille kannatuskyselyt monopolisoinut propagandavaltamedia (Yle, HS, IS ym.) sekä Tieto Oy vaalijärjestelmä äänestävät kokoomuksen valtaan, ei kansa.
- muslimitpoismaasta
PerusSuomalaiset tulevat saamaan äänivyöryn, ja valitsevat itse kumppaninsa.
Jos vasemmistoliitto erottaa vikisevän Anderssonin niin mikäs siinä, kommunistithan on aina olleet myötäsukaa kuka tahansa on vallassa.
Mutta tukijussit ja kokkareet tekivät sellaisen tempun, että tuskin Halla-aho ottaa näitä hallitukseensa, vaikka tosiaan sitten vasemmisto, rkp ja sdp!- hyvätsävärit
mitä mömmöjä olet lainkaan vetäny?
- muslimitpoismaasta
hyvätsävärit kirjoitti:
mitä mömmöjä olet lainkaan vetäny?
Tyhmä, eipä tarvi vetää mömmöjä niinkun sinä. Kun kyselee toreilla kansalaisten mielipiteitä selviää hyvin äkkiä, että PerusSuomalaiset TULEVAT VOITTAMAAN vaalit!
Ja hyvä niin! JES - tää.on.tätä
muslimitpoismaasta kirjoitti:
Tyhmä, eipä tarvi vetää mömmöjä niinkun sinä. Kun kyselee toreilla kansalaisten mielipiteitä selviää hyvin äkkiä, että PerusSuomalaiset TULEVAT VOITTAMAAN vaalit!
Ja hyvä niin! JESTuollaisessa haavemaailmassa eläminen päättyy vielä suurin kyyneliin. Sitten saamme taas lukea vähintään yhtä lennokkaita tarinoita maailmanlaajuisista salaliitoista ja vaalipetoksista.
- OutoPolitiikka
Ainakin Laura Huhtasaari kertoi Maria Veitolan Yökylässä ohjelmassa äänestäneensä ennen Perussuomalaisiin liittymistään Kokoomusta, joten edustaako Perussuomalaiset porvarismia? Jo aiemmin Timo Soini vielä Perussuomalaisiin kuuluessaan kertoi olevansa Suomen ainoa republikaani (USA:n Kokoomus) Kokoomuksen Kimmo Sasin ja EK-Kokoomuksen Matti "Bilderberg & omistajan ääni" Apusen kanssa. Sampo Terho vaikuttaa oikeisto-porvarilta jolle työväenliike ja vasemmisto on pahin vihollinen, ja myös Jussi Niinistöstä saa tällaisen kuvan. Entä Jussi Halla-aho, olisiko hänkin Kokoomuksen kannattaja ilman massamaahanmuuton ongelmia?
Työläisiä ja työttömiä työläisiä turpaan, vaikka näistä suurin osa on maahanmuuttokriittisiä.
- voiaikoja
Täällä äänensä kantaville sattaa yllätyksenä monien haukkumat perussuomalaiset. Heillä on rivistössä uskomattoman paljon kannattajia, jotka eivät ole valheellisissa kannatuskyselyissä mukana.
Tulossa on yllätys.- muslimitpoismaasta
Hieno kirjoitus!!! Juuri samaan tulokseen olen tullut.
- Vahvastips
Kyllä vahva kannatus tosiaan löytyy!
- SuomenLoppu
Se yllätys on Kokoomuksen johtama Viherporvarihallitus ja jättimamutus sekä ilmastomuutosverot.
- mieti.ketä.äänestät
Ikävä kyllä näin käy, eikä Perussuomalaiset pääse kuitenkaan hallitukseen.
- Sitäsattuu
Perussuomalaiset ovat tällä menolla suurin puolue vaalien jälkeen. Muiden puolueiden kutsuvat kunniavieraat tekevät hyvää vaalityötä. Nasima voisi valaita suhdettaan aliin.
- eilisäätätä
Perussuomalaiset muka nykyisestä 9 %:n kannatuksesta nousevat suurimmaksi puolueeksi, aika mahdoton tehtävä. Viherporvarihallitusta pukkaa ja jättimamutusta sekä ilmasto-ympäristöverotusbisneksen tappiin laittamista ja työläisiä sekä työttömiä kyykkyyn.
- petos_tuhosi
Perussuomalaisilla oli Jytkynsä! mutta porvarihallitukseen mennessä ja porvaripuolueeksi palastuttuaan tuli PetosJytky! ja Soinilaisten juudaksien irrottautuessa hillotolppauuvateiksi vielä PetosRytky! Nyt persut voivat olla korkeintaan Ruotsin sisarpuoleensa ruotsidemokraattien tapaan tekijä, joka pitää kokoomuksen ja kepun tuhoporvaripolitiikan vielä yhden hallituskauden suomalaisten ikeenä. Vasemmistoliiton tapainen marginaalipuolue nyt ja jatkossa. Kokoomus olisi samanlainen marginaalipuolue ilman isoa rahaa ja omistamaansa propagandavaltamediaa, galluptoimistoja sekä ulkoista apua.
- semmostahanseon
Totta,persut hajoitti poliitisen kentän ja siitä on saanut köyhä kansa kärsiä. Ennen vanhaan kokkareita ei edes päästetty hallitukseen asioita sotkemaan. Duunarin ja köyhän ainoa toive on että demarit olisivat suurin puolue, joskaan sekään ei takaa etteivätkö samat paskat jatkaisi hallituksessa.
Toivotaan että mahdollisimman moni tavallinen duunari ja köyhä kävisi äänestämässä, mutta ei persuja, persut ovat jo ilmoittaneet kokoomuksen olevan sopivin hallituskumppani. - kuinka.kovapäisiä
Kansa äänesti persuille jo kaksi jytkyä ja mitä saivat? Ensin neljä vuotta pelkkää oppositiossa räksytystä, ja toisella kertaa sitten sellaisen vaalilupausten petosten tsunamin turvapaikkaturistien invaasion, ettei maassa koskaan ennen, eikä jälkeen, ole nähty.
Vieläkö kolmannen kerran äänestäjät menisivät samaan valheiden miinaan, vai joko oppirahoja on maksettu tarpeeksi? - Anonyymi
"Johtaako Perussuomalaisten äänestäminen taas Kokoomuksen hallituspaikkaan?!"
Tietenkin se johtaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859