Hän palaa rallin mm-sarjaan citroenilla. Hän ajoi jo tällä kaudella kolme rallia voittaen niistä yhden. Ylivoimaisesti paras kuljettaja. Voitti 9 mestaruutta putkeen citroenilla v.2004-2012. Seuraavat kuusi mestaruutta on voittanut toinen ylivoimainen kuljettaja Sebastien Ogier. Hänellä 6 mestaruutta putkeen eri talleissa mm vw ja ford. Citroen xantia activan hirvenväistöennätys säilyy vieläkin ollen jo vuodelta 1999. Yksikään urheiluauto ei ole pystynyt lyömään citikkaa kaarretestissä hirvenväistökokeessa, vaikka citroen antaa tasoitusta, maavarassa, paikkaluvussa, auton korkeudessa, rengasleveydessä, spoilereissa. On se activa vaan niin ultimaalinen. Siitä tehtiin vielä etuvetoiseen verrattuna nelivetoinen prototyyppi, jossa kaarrenopeudet olisivat olleet jopa 20 prosenttia suuremmat kuin ennätys activalla. Autossa olisi ollut neliveto, nelipyöräohjaus, itseohjautuva taka-akselisto jne. Harmi ettei autoa virallisesti testattu ja se ei koskaan tullut tuotantoon. Activa kuitenkin suht halpa noin 50te ja pesi ja pesee edelleen kaarteissa kaikki jopa yli 10 kertaa kalliimmatkin urheiluautot. Toiseksi parhaimmat audi r8 ja mclaren jäävät activalle jopa 2km h hirvitestissä. Se on todella paljon ottaen huomioon urheiluautoissa käytetyn hiilikuidun yms.
Sebastien Loeb
activanloistejatkuu
6193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se tuon citroen xantia activan taika on ollut aktiiivi jousitus joka eliminoi auton kallistelut täysin. Kaasunestejousitus tietokoneohjauksella. Siihen ei vain muut merkit ole pystyneet.
Tarkoittanet nestekaasunsumutus tietokoneohjauksella. Huoneilmaan.
Toivon mukaan activaa alettaisiin taas pian valmistamaan. Siinä menisi monilla audi, bmw, mersukuskeilla polvet veteliksi, kun he ihmettelisivät täysin kallistelemattoman auton todella hurjia kaarrenopeuksia. Ennätyksestä aikaa jo pian 20v. Etumatka kestää!!
TÄÄLLÄ UUSI RALLIN KUNINGAS! TEISTÄ EI KUKAAN USKALLLA HAASTAA. EILEN MENI CITROEN KATON KAUTTA YMPÄRI MUTTA OLEN PARAS!
Citroen xantia activa edelleen nopein mutkissa. Miksei urheiluauto olla pysty ajamaan niin lujaa mutkiin, vaikka niissä leveät renkaat, pieni maavara ja ovat 2-paikkaisia??
Activan etumatka kestää. Citroenin johto hulluja, kun ei enää tee activaa. Eivät valmista lainkaan kaasunestejousituksella varustettuja autoja