Perussuomalaiselle turhat menot budjetin ulkopuolelle!

Meille on säädetty Yle-vero, jota maksavat hyvätuloiset, paitsi ahvenanmaalaiset.
Jokainen näkee, kuinka suurella panoksella on osallistunut vihervasemmiston ja erityisesti RKP:n vaalipropagandan suoltamiseen.

Samalla tavalla pitäisi eriyttää pakolaisverolla summa, jolla osallistut pakolaisten aiheuttamiin kustannuksiin. Veroa voisivat suvakit maksaa sitten enemmänkin.

Kaksikielisyys aiheuttaa myös menoja, joita vain pieni prosentti kansalaisista pystyy hyödyntämään. Tämäkin voisi olla erillinen ja ne jotka palveluita ruotsiksi haluavat voisivat kerryttää vapaaehtoisella maksulla.

Ahvenanmaan itsehallinto vaatii myös varoja enemmän, kuin sieltä saadaan.
Tämäkin vero pitäisi olla erillinen veronmaksajan veroilmoituksessa, jotta näkisi kuinka paljon on kustantanut rikkaiden elämää.

15

65

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persujen äänestäminen pitää tehdä maksulliseksi!

    • Korvamerkitty.laki

      ON tehtävä korvamerkitty laki jossa yhtenä tai kahtena vuonna erotetaan Oolannille osoitetuista suomalaisten verovaroista kiinteä osa suomalaisten televisiolähettimien rakentamiseen Oolantiin
      jolloin oolantilaisetkin voivat maksaa yleveroa

    • Quacamoles

      Perusnuorella taitaa olla hiukan ajatus hukassa, tai sitten vaan eksynyt väärään seuraan, jos hänestä näyttää siltä, että Yle on jotenkin vihervasemmiston asialla. Kyllä Yle on nykyisin täysin Hallituksen äänitorvi ja propaganda väline.

      • pakkoruåtsi

        NYLANDER
        RKP: "Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä"
        Tuolla kirjoituksella hän osoittaa että hänellä ei ole oikeata perustelua pakkoruotsille, vain argumenttivirhe.
        Hän yhdistää keskenään lain pakkoruotsista ja kaksikielisyydestä, mikä on tietysti kehäpäätelmä.
        Toisekseen hän myöntää että ruotsi ei ole juurtunut tänne eikä ole elävä kieli Suomessa. Kieli joka säilyy vain pakottamalla ei voi olla kansalliskieli.
        Enää ei riitä että vedotaan kansalliskielen asemaan pakkoruotsin puolustamisessa ymmärtämättä että ruotsin kielen asema pitää muuttaa jos kansalliskielen ehdot eivät täyty.

      • Quacamoles
        pakkoruåtsi kirjoitti:

        Hienoa, oletettavasti palstoilla häiriköivä pankkomajuri? Mitä tuo sitten tarkoittaa, tuo kopiosi, ja miten se tuohon kommenttiini liittyy tai edes aloitukseen?

      • Lukiolaislikka
        pakkoruåtsi kirjoitti:

        NYLANDER
        RKP: "Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä"
        Tuolla kirjoituksella hän osoittaa että hänellä ei ole oikeata perustelua pakkoruotsille, vain argumenttivirhe.
        Hän yhdistää keskenään lain pakkoruotsista ja kaksikielisyydestä, mikä on tietysti kehäpäätelmä.
        Toisekseen hän myöntää että ruotsi ei ole juurtunut tänne eikä ole elävä kieli Suomessa. Kieli joka säilyy vain pakottamalla ei voi olla kansalliskieli.
        Enää ei riitä että vedotaan kansalliskielen asemaan pakkoruotsin puolustamisessa ymmärtämättä että ruotsin kielen asema pitää muuttaa jos kansalliskielen ehdot eivät täyty.

        Ruotsi ei voi olla kansalliskieli, koska ruotsiksi saa opiskella vain vähemmistö.
        Suomenkieliset ja maahanmuuttajat eivät pääse ruotsin kieliseen kouluun, ei edes päivähoitoon. Ruotsi on täysin vähemmistön kieli!

    • Todellakyllästynyt

      Unohdit mainita miksi eivät maksa.
      Siksi, ettei yle:n palveluita ole siellä saatavissa. Siellä näkyy SVT::n televisiokanavat.
      Mitä jos lopettaisit bullshiitin edes joulun ajaksi.

      • Lukiolaislikka

        Ahvenanmaalla ja saaristossa näkyy Yle varsin hyvin. Yle1 näyttää aina Allsång på Skansen kesällä, kun ruotsin kieliset ovat lomalla saaristossa, koska siinä on voimakkain signaali veneissä oleviin antenneihin.

      • Oolannin.fasistinen
        Lukiolaislikka kirjoitti:

        Ahvenanmaalla ja saaristossa näkyy Yle varsin hyvin. Yle1 näyttää aina Allsång på Skansen kesällä, kun ruotsin kieliset ovat lomalla saaristossa, koska siinä on voimakkain signaali veneissä oleviin antenneihin.

        Jos Oolannissa ei olisi fasistinen hallinto Västebottenin suomalaiset näkisivät suomen tv-kanavia Ahvenanmaan lähettimistä (koko Tukholman alueella)

      • korjaus---
        Oolannin.fasistinen kirjoitti:

        Jos Oolannissa ei olisi fasistinen hallinto Västebottenin suomalaiset näkisivät suomen tv-kanavia Ahvenanmaan lähettimistä (koko Tukholman alueella)

        Korjaus piti olla Västerbottenin alueella siis Ruotsin itärannikolla. Tiettävästi yle olisi rakentanut lähetinmaston Oolantiin mutta fasistit uhkasi räjäyttää sen tuusan nuuskaksi

    • Kiintiöpakolaisten 750 kpl menoiksi voi laskea miljardi. Persut vastustavat heidän ottamista, joten heidät pitää vapauttaa maksuista.

      • Mikäli pakolaiset asetetaan asumaan niihin kuntiin, missä on ruotsin kielinen enemmistö ei persuille tarvitse maksaa mitään.

      • stalag-Gulag
        Finlandssvenskar kirjoitti:

        Mikäli pakolaiset asetetaan asumaan niihin kuntiin, missä on ruotsin kielinen enemmistö ei persuille tarvitse maksaa mitään.

        Stalag-Gulag -leirityksille vähennetyillä muona-annoksilla ei täällä joutilaita aleta elättämään

      • stalag-Gulag kirjoitti:

        Stalag-Gulag -leirityksille vähennetyillä muona-annoksilla ei täällä joutilaita aleta elättämään

        Persut kun pääsee valtaan eivät muslimit asu hotelleissa veronmaksajien piikkiin.

    • Huomasitteko

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      703
      3133
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1003
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      879
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      805
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      593
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      55
      592
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      507
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      498
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      83
      490
    Aihe