Juoposta Pauli Matti Juhani Leskisestä elokuva!

eiAlkoholisteille

Jo on aikoihin eletty. Mies veti aikoinaan viinaa jo aamusta ja lihoikin muodottomaksi. Tällaisestako me verojen maksajat kustannamme elokuvan joka lopullisesti turmelee juankoskisen nuorison? Nuoriso luulee, että viinaa juomalla ja turpoamalla tienaa ja menestyy.

Pauli Leskinen ei edes huolehtinut tyttärestään, joka lankesi huumeisiin ja kuoli. Tällaista vanhemmuutta ei mitenkään voi tukea. Pauli Matti Juhani Leskinen ei ole sopiva esikuva nuorille siitä millainen elämä on elettävä ja miten tulla hyväksi vastuulliseksi vanhemmaksi. Vetoankin nyt sinuun arvoisa juankoskinen: boikotoi tulevaa Riku Niemisen elokuvaa Leskisestä.

Alkoholisti ei ole hyvä esimerkki nuorisollemme, jolta odotamme suurtekoja isänmaan hyväksi!

Kootusti vielä: Leskinen ei valmistunut mistään koulusta, teki heikkotasoista, nuorisoa demoralisoivaa musiikkia, käytti alkoholia ylettömästi, ei suorittanut armeijaa, ei varsinkaan viimeisenä kolemenakymmenenä vuonnaan näyttänyt mitenkään suomalaisen sotilaan arkkityypiltä.

Tällaisesta ihmisestä kertovaa elokuvaa voi kunniallinen kansalainen vain boikotoida.

17

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrkijyrkiälätyrki

      Kas vain! Onpas joku uskaltanut kirjoittaa kriittisesti Juankosken omasta mannekiinista, Juice Leskisestä! Elokuvassa kuulemma näytetään juuri tätä pimeämpää puolta Juicesta: juomista ja vaihtuvia naissuhteita. Siitä huolimatta Juicea suorastaan palvotaan. Mistä tämä kertoo? Eiköhän pitkälle siitä, että hän eli kuten monet haluaisivat elää mutteivät uskalla. Eli törttöili meidän muidenkin puolesta. Tai moni alkoholin liikakäyttäjä saa hänestä tekosyyn juoda: mitäs minä lopettaisin kun ei Juicekaan lopettanut!

    • 5triupotr

      Kukkaan ee oo hyövytön. Aena voepi olla ies varottavana esimerkkinä.

    • elämäonkuolemista

      Mitenkäs siellä Isossa Kirjassa sanottaankkaa jotta: Ee oo kukkaa rohvveetta omalla muallaan. :D

    • 0000000000

      Muistan kun Juice tuli Juankoskelle kanavajuhliin, oli jo aika heikossa hapessa. Lauloi muutaman kappaleen ja huuteli kirkuville tyttölapsille painokelvottomia kommentteja

      • annavettäkuihtuneelle

        Kas vain, löytyikö Ruukiltakin kirkuvia tyttölapsia?:D


      • Reitti

        Itse olin Juankoskella Juicen-torin avajaisissa v.1986.Asiallinen,ei ryypänny ku Jaffaa.Jaffan seassa on voinu olla...Sakari Kuosmanenkin siihen aikaan bändissä.


    • JuanJuankoski

      Eiköhän Juicen elämässä tapahtunut paljon muutakin ?

      Lähtökohdat / esim ko aikana ja syntyminen Juankoskelle - ei varmasti antanut ihan mitää - maailman parhaita

      - lähtökohtia elämään ?

      Jo ennen itse elokuvaa - pitää rahoitus saada kasaan !

      - ja sitten tietysti käskirjoitus ja Team !

      Eli mitä ottaa mukaan elokuvaan ja miten ne tua esille ja esittää ?

      Käsikirjoitus vaiheessa - pidetään kolme palaveria joskus jopa useampia !

      # että mitkä ehdottomasti pitää ottaa & mitkä ei vain mahdu ko
      90minuuttiin !

      Näyttelijät näyttelevät ja koko muu Team parsii kokoon itse lopputuloksen !

    • heinolassajyrää

      Kävin sunnuntaina katsomassa kyseisen elokuvan. Mahtavin koskaan näkemäni elokuva. Antaa meille Juicen nousun ja tuhon ajan eläneille paljon ajattelemista.Ei mikään muu elokuva itselleni ole antanut samanlaista elämystä. En kyllä ole ollut mikään elokuvien,dvd:n tai videoiden suurkuluttaja kun työurani aikana laitoin mieluummin rahat karjan hyvinvointiin(esim. sorkanhoito ja kunnon rehu) kuin seinälliseen elokuvatallenteita.

      • olemullevähänaikaahän

        Ehkäpä elokuvan nimeksi olisikin sopinut Juicen nousu ja tuho!
        Vai oli se vaikuttava elokuva. Pitäisiköhän vaivautua katsomaan:) Toisaalta, olen huomannut, että monet kriitikoiden kehumat filmit eivät minua sytytä, ja toisinpäin, lytätyt saattavat herättää voimakkaitakin tunteita.


      • anonyymi_TZH
        olemullevähänaikaahän kirjoitti:

        Ehkäpä elokuvan nimeksi olisikin sopinut Juicen nousu ja tuho!
        Vai oli se vaikuttava elokuva. Pitäisiköhän vaivautua katsomaan:) Toisaalta, olen huomannut, että monet kriitikoiden kehumat filmit eivät minua sytytä, ja toisinpäin, lytätyt saattavat herättää voimakkaitakin tunteita.

        Olet sellainen lipevä vastarannankiiski.


    • Arabialaista

      Aloittelijalle. Oletko joku körtti tai muuten joku parempi ihminen? Juice maksoi ainakin veroja enempi kuin sun sukusi koskaan. Eli elokuva ei ole tehty sun rahoillasi. Ja mikä kateus paistaa sun kirjoituksesta läpi!!

      • aamuinenkoi

        Minun mielestäni ei paista. Aloittaja vain tuo esiin noita yleisessä tiedossa olevia, mutta usein vaiettuja tosiasioita tämän Juankosken mannekiinin elämästä. Ja kyllähän Juice itsekin joskus totesi, että tuloksena hänen elämäntavoistaan tuli risainen elämä.


      • Anonyymi

        Pontikankeitosta kun ei tohi veroja isäpapan maksaa.


    • napoleoninmopo

      tuo alottaja on lomittajien ylläpitämän tilan ns. emäntä. Oma poikansakkin sanoi että vanhempiaan kun ei voi valita.

    • ManseRockRoots

      Kerrankin Juankoski pääsee oikein elokuva kankaalle !

      Kiitos kaikille aidon tunnelman tuomisesta sekä autiouden säilyttämisestä !

      Minulla Juice on ennenkaikkeia laulujen tekijä & esittäjä !

    • heinolassajyrää

      On suorastaan endorfiininen tunne kun tiedän että eräs liikuntakyvytön rampa ei pääse telkkuun koskaan

      • pemarillapääsee

        Minäkin olen puheistansa olen päätellyt että on joillekkin kade että ovat päässeet


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe