Mielenkiintoisessa rehellisyyden puuskassaa myöntää tämän:
" Luomiselle ei ole tieteellisiä todisteita."
Eli luominen ei siis ole tiedettä ja siltä puuttuvat todisteet. Tämän kun kaikki muistavat ja muistuttavat RoTtä, niin ehkäpä hänkin jotain oppii...
RoT: Luomiselle ei todisteita
6
<50
Vastaukset
Luonnollisestikin ROT:n ainoa motiivi evoluutioteorian kaatamiseen on tuolta pohjalta saattaa se ikäänkuin tasa-arvoiseen (ehkä huonompaankin) asemaan luomisen rinnalla.
Tämähän on tuttua muutenkin, kun uskovainen inkuttaa että evoluutio/evoluutioteoria on "vain uskonto", taustana on uskovaisen kokema häpeäntunne omasta uskovaisuudestaan.
Projisointia, projisointia jälleen.Aloituksesta näkee taas hyvin sen, miten termi 'tiede' on täysin hukassa näiltä evoluutiouskovaisilta. Tiede tarkoittaa havainnoitua, vahvistettua, mitattua ja empiirisesti eli kokeellisesti toistettavaa tapahtumaa tai ilmiötä. Kaikki, mikä on tapahtunut menneisyydessä ja mitä emme voi kokeellisesti vahvistaa, ei ole tiedettä. Se voi olla dokumentoitua historiaa, mutta se ei ole tiedettä.
Samasta syystä evoluutioteoria ei ole tiedettä. Se on teoria, jonka mukaan kaikki eliöt polveutuvat samasta biologisesta kantamuodosta. Se kuitenkin jää teorian asteelle, koska todellisen havainnoidun tieteen tutkimustulokset eivät tue ajatusta, että eliöissä tapahtuisi kehitystä, mikä edellyttäisi biologisen informaation lisäystä siten, että se johtaisi toiminnallisen tai rakenteellisen monimutkaisuuden kasvuun. Evoluutiota termin ja teorian todellisessa merkityksessä ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Muutosta kyllä tapahtuu, mutta muutos ja aika rappeuttaa, ei kehitä, kuten logiikkakin sanoo.
Evoluutioteoria on Jumalaa pakoilevien ja Jumalaa vastaan kapinoivien ihmisten kiero yritys johtaa ihmisiä harhaan ja eroon Jumalasta. Älkää antako minkään eksyttää teitä, hyvät ihmiset.Ei kommenttia kreationistilta, joka ei sisältäisi vääristelyjä ja valheita.
ROT aivopiereskelee: "Tiede tarkoittaa havainnoitua, vahvistettua, mitattua ja empiirisesti eli kokeellisesti toistettavaa tapahtumaa tai ilmiötä."
Todellisuudessa empiirinen tutkimus on vain yksi tutkimustrategioista, joita sovelletetaan tieteellisessä tutkimuksessa: "Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla ja mittaamalla sitä. Empiirisessä tutkimuksessa konkreettinen ja koottu tutkimusaineisto on tutkimuksen keskiössä ja toimii tutkimuksen tekemisen lähtökohta".
Mutta mistäpä uskovainen pseudotieteilijä, joka ei ole koskaan tehnyt tieteellistä tutkimusta, ei ole kirjoittanut ensimmäistäkään tieteellistä julkaisua eikä todistettavasti tunne tieteellistä menetelmää.
Mutta jos tarkemmin lukee niin pseudotieteilijämme väittämä sisältää todella huvittavan aivopierun. Katsokaas kun pseudotieteilijä väittää että tiede on tapahtuma tai ilmiö: "Tiede tarkoittaa ... tapahtumaa tai ilmiötä".
ROT: "Samasta syystä evoluutioteoria ei ole tiedettä."
No jos otetaan tieteen määritelmäksi hetkeksi kieroilevan pseudotieteilijän aivopieru niin toki evoluutioteoria ei olisi "tiedettä" kun ei mikään mukaan tieteelliinen teoria.
ROT: "... koska todellisen havainnoidun tieteen tutkimustulokset eivät tue ajatusta, että eliöissä tapahtuisi kehitystä, mikä edellyttäisi biologisen informaation lisäystä siten, että se johtaisi toiminnallisen tai rakenteellisen monimutkaisuuden kasvuun."
Puhdas valhe. Esitä yksikin tieteellinen vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus, joka johtopäätöksinään päätyisi tuohon. Sen sijaan on vähintään tuhansia tieteellisiä tutkimuksia jotka esittelevät tutkimusraporteissaan evoluutioteorian vahvistavia empiirisiä tutkimuksen tuloksia.
ROT: " Muutosta kyllä tapahtuu, mutta muutos ja aika rappeuttaa, ei kehitä, kuten logiikkakin sanoo."
Noin aivopiereksii pseudotieteilijä "logiikkaa" ei tiede.
ROT: "Evoluutioteoria on Jumalaa pakoilevien ja Jumalaa vastaan kapinoivien ihmisten kiero yritys johtaa ihmisiä harhaan ja eroon Jumalasta."
Kas kun missään tieteellisessä teoriassa ei ole mitään kieroa. Tieteelliset teoriat, kuten evoluutioteoria ovat luotettavinta tietoa mitä ihmiskunnan hallussa on. Mikään tieteellinen teoria ei ota mitään kantaa minkään jumalan olemassa oloon.
ROT: "Älkää antako minkään eksyttää teitä, hyvät ihmiset."
Varsinkaan ROT:in kaltaisten käsittämättömän epärehellisten ja kieroilevien pseudotieteilijöiden.Siis, jos jotain asiaa ei voi tutkia laboratoriossa koeputkea vatkaten, on syytä uskoa että maailma on luotu n. v. 4000 eKr, ja että n. v. 2500 eKr tapahtui tulva, joka peitti korkeimmat vuorenhuiputkin!
Aaaaaameeeen!- BlueDevil
"Aloituksesta näkee taas hyvin sen, miten termi 'tiede' on täysin hukassa näiltä evoluutiouskovaisilta. Tiede tarkoittaa havainnoitua, vahvistettua, mitattua ja empiirisesti eli kokeellisesti toistettavaa tapahtumaa tai ilmiötä. Kaikki, mikä on tapahtunut menneisyydessä ja mitä emme voi kokeellisesti vahvistaa, ei ole tiedettä. Se voi olla dokumentoitua historiaa, mutta se ei ole tiedettä."
Kreatiosnimi ei ole kumpaakaan. Ja vielä kehtaatte väittää sitä tieteeksi.
"Samasta syystä evoluutioteoria ei ole tiedettä. Se on teoria, jonka mukaan kaikki eliöt polveutuvat samasta biologisesta kantamuodosta. Se kuitenkin jää teorian asteelle, koska todellisen havainnoidun tieteen tutkimustulokset eivät tue ajatusta, että eliöissä tapahtuisi kehitystä, mikä edellyttäisi biologisen informaation lisäystä siten, että se johtaisi toiminnallisen tai rakenteellisen monimutkaisuuden kasvuun. Evoluutiota termin ja teorian todellisessa merkityksessä ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Muutosta kyllä tapahtuu, mutta muutos ja aika rappeuttaa, ei kehitä, kuten logiikkakin sanoo."
Niin, kuitenkin taas todellisuus iskee vastaan tuota todistamatonta mielipidettäsi.
"Evoluutioteoria on Jumalaa pakoilevien ja Jumalaa vastaan kapinoivien ihmisten kiero yritys johtaa ihmisiä harhaan ja eroon Jumalasta. Älkää antako minkään eksyttää teitä, hyvät ihmiset. "
Ja sitten tärähtänyttä horinaa satuhahmosta.
- Ei.edes.perusteluja
Tieteelliset todisteet ovat korkealla oleva rima.
Pahempaa on se, että luomiselle ei ole minkäänlaisia loogisia perusteluja. Kuvitelma luomisesta ei ollenkaan selitä sitä, että universumi tai elokehä on tällainen kuin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38869Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17493Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492