Vl-häiden mukavuutta käsittelevässä ketjussa on lipsuttu usein tarkastelemaan SRK:n masinoimien rippikoulujen uudistamista. Tämä keskustelu todella tärkeästä aiheesta tuppaa hukkumaan verbaaliseen kohinaan. Aloitetaanpa rippikouluaiheesta uusi ketju, jossa voidaan keskustella lähtien koulutettavien tarpeista, järjestävän seuran intohimoista jne jne rippikoulun kehittämisestä.
Rippikoulutuksen kehittämistarpeet ja todellisuus
lisää_teoriaako
1671859
6Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 167
Vanhimmat
Aloituksen päälle on todettava, että tämä on erittäin tärkeä keskustelunaihe! Itselleni oli vaikea paikka lähteä Jämsään 'leirille', kun liki kaikki luokkatoverit osallistuivat seurakunnan järjestämälle oikealle leirille Lapissa. Ei ollut kiva kuulla pilkkapuheita siitä, että Jämsän leiri kesti kaksi viikkoa, seurakunnan vain viikon. Kyllä siinä tyhmäksi leimautui, kun samojen asioiden opiskelu vei minulta tupla-ajan. Tästä sain kuulla usein vielä lukiossakin.
Keskustelua aiheesta voitaisiin käydä mm. iltakylissä, jos pottu polttaa liikaa sormissa esim. seurakuntapäivillä. Vaikeneminen johtaa siihen, että SRK:n mielivalta jatkuu.
Varsin selkeästi ilmaistu!
Kyllä jo vihdoin olisi uudistusten aika!
Aivann iin kuin Oulun vanhat körmyt pystyisivät joihinkin uudistuksiin. Raamatuntutkimus tuo liki viikottain esiin uusia asioita (jopa ikivanhoista kirjoituksista!), mutta SRK:ta ei moinen hetkauta.
Eipä ole tätäkään asiaa saatettu Oulun paavin tietoon.
Uudistusten aika tuntuu jatkuvan. Uudistuksia ei vaan näy.
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Liike uudistuu satavarmasti, kun yhä useammat saavat lähtemisen armon.
Harvinaisen totta!!!
Tarkoitukseen voitaisiin aloittaa aamukylä-käytäntö! Ennen töihin, kouluun jne menoa olisi hyvä fundeerata tällaisiakin asioita.
Tyypillista VL - tynnyripuhetta.
Teillä on 35,000 jäsentä, ja Rooma oli yli puolet sivistyneestä maailmasta.
iedätkö muuten, kuinak kauan Roomaa rakennettiin?
r
Kannattaisin aamukyliä. Ne voitaisiin mainiosti järjestää verkossa ja silloin, kun kuormitus on pientä.
Olisi mukavaa kuulla tämän suven rippikoululaisilta, miten homma sujui kaikenmoisten korona-rajoitusten puitteissa,
Mitäpä sitä uusista tutkimuksista piittaamaan, Lars Levin aika riittää hyvin - raamatunkäännöksineen ja -väännöksineen. Toki Oulun paavin esikunta haluaa Raamattuun omat lisälehtensä. Niitä ei käsitellä normaalinuorison rippikouluissa.
minä kannatan aamukyliä tässäkin aiheessa
Minua taas kiinnostaisi tietää, uskoyellanko riparilaisille edelleenkin, että "haureus" ja "huoruus" ovat synonyymejä.
MitäsVANHOILLISlestadiolaisia sitä sitten oltaisi, jos uudistuksiin sorruttaisiin?
Suosittelen iltakylien sijaan aamukyliä, Aamuisin ollaan virkeämpiä.
Veli haastaa järkeviä. Lisäiksi näin viiden aikaan on verkossakin väljempää pitää verkkokyliä, saati -ripareita.
Teorioiden sijaan käytännön toimintaa!
Voitaisiinko SRK:n rippileirejä pitää lapin luonnossa, vaellusrippikouluja.
Teoriassa kai voitaisiinkin, mutta käytännön voi jokainen todeta tarjonnasta. Yhteisrippikoulut seurakuntien kanssa olisivat varmasti kova sana. Tai joillekin kova luu.
SRK:n masinoimat rippikoulut ovat paljon uudempi keksintö kuin seurakuntien järjestämät. Niiden alku juontaa juurensa siitä, että seurakuntien ripareilla voi vapaasti ottaa esille 'mitä vain' keskustelunaiheita, mikä voi helposti lipsauttaa rippilasten mielet ajattelemaan.
Iltakylän aihe eilen. Konkretiaa pitää saada lisää niin synnintekoon, sen globaaliin torjuntaan ja henkilökohtaiseen anteeksisaantiin.
Toiseksi opetuksessa tulee tehdä selvä ero raamatullisten ja SRK:n keksimien syntien välille.
Mikähän on siinä niin vaikeaa, ettei noita syntejä voida listata erikseen ja paukuttaa seuroissa kuulijoiden yhteistuntoon. Raamatun mainitsemat synnit parilisina viikkoina, SRK:n johtokunnan synninkehittelyvaliokunnan keksimät synnit sitten parittomina viikkoina. Tätähän tukee rippikoulu'leirin' kaksiviikkoisuus.
Näinpä!
Minä puolestani kannattaisin sitä, että SRK:n näpit irrotettaisiin koko rippikoulutouhusta.
Minä taas menisin ehdotuksessani merkittävästi pidemmälle: lakkautetaan SRK!
Tuota ajatusta on helppo kannattaa!
Tuo on erityisen kannatettava ratkaisu. Mitä enemmän SRK saa huseerata, sitä enemmän asioiden tarkastelua riivaa putkinäköisyys.
Eiputkinäköisyys välttämättä ihan huono juttu ole. Kunhan putki on tarpeeksi väljä ja suunnattu oikein. Sen verran olen suvun kautta seurannut Oulun SRK:n touhuja, että tiedän menon olevan aika sairasta. Muutama ukko on tietävinään, mikä on lähimmäisille (ja
kauimmaisille) hyväksi. Ja tulokset näkyvät mielenterveysongelmina.
Ulkopuoliset eivät voi ymmärtää tätä(kään). Tunge itsesi sisäpiiriin (ja tarvittaessa muuta Ouluun)!
Miten synnintuntoa voi harjoitella tekemttä sitä?
Loistava kysymys aivan ytimestä!
Anteeksisaarnaamista ja -saantia ei voi myöskään kuivaharjoitella.
Hankitaan joka riparille kokonainen pullo etyylialkoholin vesiliuosta, esimerkiksi ohrapirtelöä ja pipetti. Leirin vetäjä tiputtaa kunkin suuhun tipan kerrallaan tarkkaa kirjapitoa pitäen. Kun leiriläinen on saanut sisäänsä alkoholia enemmän kuin mitä kefiiri/jugurttipurkista (synnittömäksi omalla riparillani sanottu) saadaan, kerrotaan syntisen elämän alkaneen ja kehotetaan rippilasta tarkkaan painamaan tuntemus mieleensä (yhteistuntoonsa). Jos asianomainen väittää, ettei tuntemuksia ole, leimataan hänet paatuneeksi, heitetään saatanalle tai lähetetään kotiin.
Tupakointia ei riparilla tarvinne harjoitella - johan sitä viidentoista ikäisenä on kelpo lestaperheissä opittu imemään Norttia.
Ja itse tupakovien SRK:n kätyrien mielestä tupakointi ei ole syntikään.
Tuollainen asteettainen eteneminen on monen (keksitynkin) synnin havainnollistamisessa varsin tehokas. Meillä Siikatörmällä lähes 20 vuotta sitten hoettiin (peitellysti toki) sormettamisen olevan syntiä kertomatta kuitenkaan, mistä alkaen arjen askareet (esim. tamponin asettaminen) alkavatkin olla syntiä.
Nuorisoa ei pidä päästää omatoimisesti tutustumaan syntiin kapakoissa, huorataloissa jne. Ohjattu synnintunnistus rippikoulussa on paljon parempi ja turvallisempi vaihtoehto nykyiselle teorianmakuiselle käytännölle.
Minä muistan riparpapan (päävetäjän, jonka nimeä en muista) varsin vaivaantuneesti saarnanneen itsensä kanssa leikkimisen synniksi - ilman yhtäkään tueksi esitettyä faktaa. Sanat masturbaatio, onania, itsetyydytys, tumputtaminen jne eivät tulleet esiin, vaikka olisivat monelle kuulijalle olleet tutumpina tarpeen. Kerrossängyn yläpetillä ladonoven kokoinen jullikka päästi joka yö paineita pois niin, että sänky valitti. Tuskin ymmärsi leikkivänsä itsensä kanssa. Tämä Posiolta, Paltamosta tai muusta vastaavasta kotoisin ollut kaveri ei edustanut penaalin terävintä kärkeä.
Kyllä voi.
Esim. keimaileva kävelytyyli (pepun tahatonkin heiluttaminen) on hyvä saarnata synniksi.
Ja kun nuori on sitten saatu synnintuntoon, voi kävelyn synniksi todennut saarnata kävelysynnin anteeksi.
Sitten jonkin ajan kuluttua kävelysynnin anteeksiantanut toteaakin nuorelle, että eipä sun kävelyssä ollutkaan mitään vikaa. Kannattaa vaan hommata paremmat kengät. Kunhan nyt koettelin uskoasi. Hyvin itkit ja kaduit. Kelpo lesta olet.
Ja kas: Näin on kuivaharjoitelu syntien anteeksi pyytämistä, ja syntien anteeksiantoa.
Synnintuntoa ei Raamattu opeta, ainoastaan Kerhon opetukseen, jolla pelotellaan ja syyllistetään ihmistä.
Tuo on loistoidea ja esimerkki hyvästä toimintamallista!
Tuosta on luettavissa varsin rakentava esimerkki toiminnan suunnitteluun.
Rippikoulussa voitaisiin opiskella myös juomakulttuuria ja testata, onko SRK:n opeissa tälläkään alalla mitään tolkkua. Hommassa auttaisi paljon sokkotesti. Osalle porukasta tarjottaisiin saunajuomaksi pullo normaalia olutta, osalle alkoholitonta (kummastakin etiketit poistettuina kuin makutesteissä ikään). Seuraavalla saunakerralla osat vaihdettaisiin. Kummastakin kerrasta rippilapsen olisi kirjoitettava tuntemusraportti.
Vaadittaisiinkohan tässä holhousyhteiskunnassa tuohon Alkon lupa? Vai olisiko odotettavissa syyte alkoholin välittämisestä alaikäisille?
Taisimme olla samalla riparilla!
Sormettamisesta ei irronnut ajatuksenpuolikastakaan.
Ihan en saanut tolkkua siitä, mitä olit sanomassa, mutta synnintunto-sanaa en Raamatusta löytänyt.
Ei löydy, sitä olen aina sanonut.
Toden totta!
Room. 3:20
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Se on väärin käännetty. Mutta seinoo kuitenkin -38 käännöksessä, mutta meille kristityille ei se ole voimassa, meillä ei ole Lakia, ainaostaan Kristus.
Alkukielellä se on oikein, arameasta käännettynä; 20. Koska sanan teoista ei mikään liha ole puhdistettua hänen edessään, sillä siitä sanasta se syntisyys on tullut tunnetuksi.
Siinä se on oikein, miten Jeesus sen halusi. Lähinnä oiein käännetty on -92; Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on
Synnin tunto ei kuulu Uuteen Testamenttiin.
Synnintunnistus esimerkiksi sopivin kalibroiduin laittein olisi jokaisen syytä oppia. Ei pidä luottaa ihmisten sanomisiin tässäkään asiassa.
Synnin tunto lienee tyystin eri asia kuin synnintunto.
Täysin en lauserakennettasi ymmärtänyt, mutta tunnen olevani kanssasi samoilla linjoilla.
Tätä asiaa ei vl-saarnaamisessa muisteta tuoda esiin.
Tuotapa en ole ennen tullut ajatelleeksi! Hyvä oivallus jokaisen arkeen, ei vain riippikoulun yhteyteen.
Tuohan on loistoidea! Vastaavia koejärjestelyjä voitaisiin varmaan kehittää vl-pamppujen masinoimien väitteiden validiteetin selvittämiseen. Voisi seurarahvaan silmät aueta.
Aivan tavallinen iltapäivälehti sopii hyvin oppimateriaaliksi ja keskustelun pohjaksi. Tästä esimerkki
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005954655.html
Vastaavia lnkkejä olisi hyvä kerätä nuorisolle valmiiksi. Ihmisläheinen tarkastelu ei riparien henkilöstöltä tunnu edelleenkään onnistuvan.
Maailmankuva ajan tasalle rippikouluopetuksessa
40 vuotta sitten puhujat saarnasivat, että maailma luotiin noin 6000 vuotta sitten. Tämä perustui siihen Raamatun kirjoitukseen, että tuhat vuotta Jumalalle on kuin yksi päivä ihmiselle. Myös vuoden 1776 Biblian alussa oleva aikalaskelma lienee osaltaan vaikuttanut. Ja koska Jumala loi kaiken kuutena päivänä, uskovaisillekin koittaa sapatin lepo, kun luomisesta on kulunut 6000 vuotta. Jos joku sanoi, että luonnosta löydetyt havainnot eivät tue tätä käsitystä, vaan että elämää maapallolla on ollut satojen miljoonien vuosien ajan, saattoi joutua puhuteltavaksi.
Koululaisia varoitettiin uskomasta siihen maailmankuvaan, jota biologian oppitunneilla opetettiin. Biologian läksyt kehotettiin sensijaan tekemään kunnolla, ettei opettaja saa moittimisen aihetta. SRK:n edesmenneen puheenjohtajan Erkki Reinikaisen kirjassa ”Näin on kirjoitettu”, 1986, ss.11-13 maailmankuvaa yhdenmukaistettiin tieteellisen tutkimuksen tulosten kanssa. Ehkä tämä on osaltaan vaikuttanut, että saarnoissa ei enää sanota maailman tulleen luoduksi 6000 vuotta sitten.
Eräs toinen saarnoissa kuultu maininta koski elämän keinotekoista valmistamista laboratoriossa. Tiedemiehet olivat sen mukaan tehneet samanlaisen siemenen kuin kasvissa syntyy. Heidän tekemänsä siemen ei kuitenkaan alkanut itämään. Puhuja sanoi tämän johtuvan siitä, että keinotekoisesta siemenestä puuttui elämän kipinä, joka voi tulla vain Jumalalta. Totuus on, etteivät tiedemiehet pysty vieläkään tekemään sellaista siementä, joka läheskään vastaisi oikeaa siementä kaikessa sen molekyylitason monimutkaisuudessaan. Keinotekoisia viruksia pystytään tekemään. Lähivuosina ilmeisesti saadaan aikaan ensimmäinen bakteeri. Elämän kipinän sijasta näyttää siltä, että elämän fyysinen puoli perustuu hämmästyttävän monimutkaisten molekyylikoneistojen yhteispeliin. Tämän monimutkaisuuden voi kylläkin ajatella vaativan yliluonnollista suunnittelijaa.
Eräs tieteellisen tutkimuksen esilletuoma ongelma koskee Vanhassa testamentissa kerrottua maailmanlaajuista tulvaa ja Nooan arkkia. Tätä on saarnattu täytenä totena viime aikoinakin. Ja pyhäkoululapset liimaavat Nooan arkkia esittävään pyhäkoulutauluun eläinten tarroja. Mitähän ajattelevat myöhemmin, kun joutuvat kohtaamaan toisenlaista informaatiota? Etelämantereen jäästä on porattu kolmen kilometrin pituinen näyte ja siihen vangiksi jääneistä ilmakuplista on voitu määrittää ilmasto-olosuhteet satojen tuhansien vuosien ajalta (EPICA-projekti). Mitään merkkiä maailmanlaajuisesta tulvasta ei ole löytynyt. Paljon muitakin perusteluja on esitetty tuhotulvaa vastaan.
Odottelen mielenkiinnolla aikoja, jolloin puhveli päästelee pöntöstä jotain maailmankuvan uudistamistarpeesta.
Ehkä pian saamme SRK:n johtokunnan sertifioiman listan sanoista, jotka muuttumattoman opin mukaan ovat kirosanoja. Tässä asiassa vallitsi ainakin minun riparillani täydellinen tietämättömyys.
Joko vl-liikkeen rippikouluissa rohjetaan saarnata Soneran puhelinliittymän käyttö synniksi? Jo Sonera-aikaan tässä asiassa pantiin pää pensaaseen.
Se ruma sana on nyt Telia, Sonera on tietty jo historiaa.
Sanalistalta voitaisiin kopsata pari joka päivä Fb-ryhmään "kielletyt sanat ja sanonnat".
Aiheeseen olennaisesti liittyen: kirosanaston ohessa olisi tarpeen saada sanasto, josta selviäisivät monet sanat, joita vanhoillislestadiolaisuudessa viljellään oudoissa merkityksissä. Vieraat, Kielitoimiston sanastosta puuttuvat ilmaisut olisi myös tarpeen selittää.
Kannatettava ajatus! Joku vihkonen puhujien viljelemistä fraaseista olisi paikallaan paitsi tuleville puhujille myös kuulijakunnalle. Puheissahan aihevalikoima on perin suppea, joten alle kymmensivuinen fraasisanakirja riittäisi mainiosti korvaamaan ympäristöä(kin) vahingoittavan seuramatkailun. Kolmena päivänä viikossa kolmen sivun lukutehtävä ei liene kenellekään ylivoimainen. Rippikoulua voitaisiin lyhentää useammalla päivällä, jos rippilapsille olisi toimittaa kyseinen sanasto etukäteislukemisiksi.
Tuossapa on ideaa! Saadaan vaikka joka viikko Päikkäriin uutta raikasta sisältöä. Nyt vaan SRK:n johtokunta muodostamaan kirosanavaliokuntaa kiireen vilkkaa!
Nämä srk rippikoulut ovat ihan järkyttävää paskaa. Itse käyneeni srk rippikoulussa käyneeni minulle opetettiin kuinka minun pitäisi lopettaa kilpaurheilu ja nostaa uskonto ykköseksi, on pahasta seurustella muun kuin lestan kanssa, meikkaus on syntiä, runkkaus on syntiä, ehkäisy on syntiä ja selitettiin että kuinka lestadiolaiset pääsee vain taivaaseen. kuin ihan helvetin sairaita juttuja onneksi olin jo tuohon aikaan kasvanu noista lestadilaisuuden opeista pois. Niinku ois semmosta sanottavaa tolle liikkeelle että Tulkaa jo 2000 luvulle ja nauttikaa elämästä. Mulle on ihansama että mihin uskotte mutta antakaa edes teidän lapsenne elää normaalia elämää.
Selkeästi havaittavissa, että olet muutoinkin saanut kärsiä vl-tyyppisestä kasvatuksesta, Sen hedelmiä ovat kiellot kielteisyys. Vapaa ihminen haluaa toki esitellä rakentavia krhityehdotuksia.
Masturboikaa, ettei käy näin
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/a/2016072921974479
Oletko sitä mieltä, että rippikoulua voitaisiin kehittää lisäämällä siihen masturboinnin oppitunteja?
Misi jotain masturbointia, kun voidaan opettaa yhteiskivaakin? Aloituksessa mainitusta hääketjusta löysin mielenkiintoisen osaajan nimen (Maryjane Auryn), jota kuukkeloimalla löytyi hyvää oppimateriaalia. Riparilla voitaisiin yhdessä katsoa ja sitten johdetusti keskustella siitä, mikä meni hyvin ja mikä on SRK:n virallisen linjan vastaista toimintaa.
Googletin tuon naikkosen esiin. Tarjoaa videoituna perusoppia. Riparilla voitaisiin alustuksen pohjaksi katsoa parit videot. Ei tarvitsisi rippikoululaisten harjoitella keskenään?
Vastaanpanojen puuttuessa voinemme sitten olla sitä mieltä, että SRK-rippikoulussa tulisi olla jakso "Johdatus pimpin ja pippelin oikeaoppiseen käyttöön"?
Pimppiä ja pippeliä käytetään useinmiten pissaamiseen. Ei kai tarvitse opettaa.
Kurssin tulisikin olla laaja-alainen ja kaiken käytön kattava.
Hainpa minäkin, ilmeisesti jo toistamiseen. Tarjonta tuntui varsin yksipuoliselta (vain takaapäin). Ei pitäisi antaa rippilapsille noin kapeaa käsitystä aktista.
Entäs kuivana pysymisen opiskelu? Kyllä siinä on myötäopitun poisoppimisesta kyse!
Tuo Maryjane on tiettävästi tulossa elokuun alussa Suomeen kurssitusmatkalle. Liittyneekö sittenkin johonkin SRK-rippikouluun?
Onko tarrkempaa tietoa? Elokuun alku on jo täällä...
Tuossa on selkeää ideanpoikasta! Samalla voitaisiin tuoda esille vääräoppiseen käyttöön liittyvät todelliset varat.
Minulla tuli tämän ihaillun Maryjanen sjaan mieleen Milena Velba sopivana havainnollistajana.
Milena oli kova juttu takavuosina. Nyt on pohjois-amerikkalainen tiukkapipoisuus aiheuttanut kaikkien herkimpien Milenan kuvien poiston kautta Internetin.
Ilmeisesti kyseessä on sama Milena, joka vuosikymmeniä sitten esitti maitotyttöä ja kirmasi niityllä rinnat reisiä vasten pomppien. Oli lysti katsoa!
Minusta tästä maitotyttöteemasta olivat vanhat videotallenteet parempia kuin tämä jotenkin väkinäinen leffa https://spankbang.com/o8ya/video/milena velba milk Ja edelleen minun mielestäni Milena oli söpömpi eli luonnollisempi hänen lukioiässään tehdyissä tallenteissa. En näkisi hänessä olevan ainesta kovinkaan moneen rippikoulun tuntiin käytettäväksi. Ikävä kyllä.
Joo ehdottomasti jotain selkeempiä ohjeita esim. kielenkäyttöön. Minulle on vieläkin epäselvää joutuuko sanan "paska" käyttämisestä helvettiin vai onko se vain vähän tuhma sana. Käymälläni lestojen rippileirillä 2014 oli paljon hyviä kysymyksiä (mm.mites ne dinosaurukset?!??!), mutta myös paljon huonoja vastauksia. Tuo onkin vl-liikkeelle aika leimaava piirre, että kaikki säännöt pitäis osata arvata ja kun uteliaisuuttaan kyselee esim runkkaamisesta niin jotain ihme muminaa saa vaan vastaukseksi. Yksi ratkaisu voisi tietenkin olla myös se että otetaan yhteyttä yoimpään johtoon eli itse jumalaan ja kysellään sieltä selkeämmät ohjeet jatkoa varten. Tätä kyllä hieman rohkenen epäillä toteutuvaksi sillä vastaus tuskin miellyttäisi. Sen verran kauas ovat lipsuneet opetuksissaan.
Olen samaa mieltä kanssasi. Lestapomot ovat päättäneet, että tietyt ilmaisut (esim. voi vittu!) ovat kiroilua ja sopimatonta kielenkäyttöä. Nuoriso osaa tuotekehityksen ja niinpä sadattelu margariini emätin! ei aiheuta kuin rajalisesti tunteenpurkauksia.
Rukoile Jarea niin pelastut. Hän on näet oikea ihminen eikä taruolento.
Mistä tiedät. ettei hän olisi täysin väärä ihminen johonkin tai jollekin?
Minulle hän ei ainakaan ole oikea ihminen.
Kiinnostaisi tietää, mitä rippikouluissa nykyään saarnataan lävistyskoruista (esim. https://www.flickr.com/photos/mayasnaughtysecrets/albums/72157649280825159/page1). Taannoin tuomittiin ankarasti.
Toisessa säikeessä, sen loppupuolella on ehdotus SRK-rippikoulun loppuhuipennukseksi.
Tarkoittanet tätä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15600643/omassatunnossa-poltinmerkki#comment-97081900?
Leimaajana ei luonnollisestikaan voi olla mikään rivilesta, vaan SRK:n johtokunnan asianomaisen valiokunnan jäsen. Ruuhkatilanteessa voidaan tehtävään valtuuttaa joku kokenut hoitokokousjulmuri.
Tärkeää kidutustehtävää ei voida antaa kelle tahansa, sehän selviö.
Keskeisin osa on tässä https://www.youtube.com/watch?v=fpTWBsBH7Mo&has_verified=1
Niukanpuoleisesti on noita kehittämisideoita tuotu esiin. Johtuneeko siitä, että aiempi kokemus on lamauttanut; mitään muutosehdotuksia ei saada läpi SRK:n mafiassa?
Minä tarjoan suhteellisen radkaalin kehittäisehdotuksen: lopetetaan SRK:n opistoille masinoimat rippikoulut ja korvataan ne ry:illä myydyllä vihkosella. Itselläni on kokemus Siikatörmän rippipiinasta parinkymmenen vuoden takaa. Esille ei tullut mitään sellaista, jota ei tavanoaisissa seurapuheissa olisi vuoden sisällä esitetty. Yhteenvetona tuosta voisi tuo vihkonen olla paikallaan.
Ehkä ei tänä päivänä mitään vihkosta, vaan strippi esim. Facebookiin. Tuo polttomerkkivideo voisi olla osana sitä.
Juu, rippikoulu verkko-opetukseksi! Pitäähän kustannuksiakin joskus muistaa.
Eiköhän ehdotuksesi nytkähdä eteenpäin, kun hallitus on kieltänyt laumakokoontumiset.
Lopettamisajatus on hyvä. Nyt kun kesäseuraradio työntää sitä sun tätä, voitaisiin joukoon mainiosti upottaa nettirippikoulu. Tunnin pläjäys aamuin illoin. Ei liene liian vaikeaa toteuttaa.
Nyt on kyllä suuri vaara, että mukelot pakotetaan taas SRK:n rippi"leireille", kun hallitus on löysäämässä kokoontumisrajoituksia. Kyllä viiteen sataan henkeen mahtuu jos jonkinlaista lestakekkeriäkin.
Saihan maan hallitus sentään ja peruttua kesän suviseurat. On SRK:n pamppujenkin korkea aika tehdä tiukka käännös ja ryhtyä ajamaan niin suviseurojenkin kuin 'maakunnallistenkin' siirtämistä pysyvästi nettiin. Siinä sivussa onnistuu varmasti rippikoulujenkin siirto.
Syntilista pitää käydä läpi jokaisen rippikoulun aluksi. Ja lopuksi syntilistasta tehdään tentti.
Tässä joitakin syntejä: Meikkaussynti, korvakorusynti, pukeutumissynti, alkoholisynti, ehkäisysynti, masturpaatiosynti, seuroissakäymättömyyssynti, keittiövuoroonosalistumattomuussynti, telttamaksun maksamattomussynti suviseuroilla, talkoovuoroonosallistumattomuusynti, permanenttisynti, akuankkasynti, musiikkisynti, tanssisynti, hiihtokilpailusynti, kirkkokuoroonosallistumissynti, kolehtiinosallistumattomuussynti, pussaussynti, vääränpuolueenäänetsämissynti...
Noita syntejä ei taideta muissa kristillisyyksissä tuntea.
Rippikoulussa pitäisi tutustuttaa erilaisiin syntivaihtoehtoihin.
Taannoin riparilla oli jakso 'siveysoppi'. Ja jostain syystä tytöille ja pojille eriytettynä. Se jäi mieleen, että vetäjäpappa ääni väristen kehoitti käyttämän niukkoja kaula-aukkoja. Rintojen näyttäminen kuulemma oli synti. Tivasin tähän raamatullista perustetta, mutta eipä irronnut. Raamattu suhtautuu kielteisesti häpynsä näyttämiseen (siitintä saa näyttää). Mistä tämä rintojen näyttökielto kumpuaa?
Kannattaa lukea vaikkapa Jes 3:17 ja ihmetellä, ettei seuroissa ikuna puhuta siitä, että Herra paljastaa häpyjä. Vanhaan testamenttiin puhujaveljet kuitenkin ajoittain eksyvät.
Mitä tisseihin tulee, on Hes 23 oivaa luettavaa.
Kaikenpuolinen johtopäätös tästä on, että nudismi on arvokas asia, jota seuroissa(kin) on syytä edistää jahka tämä hihaan aivastamisen aika päättyy?
Rintojen piilottelu on suhteellisen uusi ihmiskeksintö. Vanhat ihmiset muistavat vielä, että edes rintsikat saaneet näkyä, piti laittaa vaikka kahdet aluspaidat päällekkäin. Rintsikoiden henkselien näkyminenkin oli kamalaa. Lienevätkö vellut olleet asialla, kun keksittiin vuorata rintsikoiden kupit niin, etteivät nänninnipukat missään olosuhteissa näkyisi?
Kehittäminen on tässä ketjussa jäänyt positiivisessa mielessä vähiin. Jokaiseen ripariin kuuluu myös oman paikallisseurakunnan toimintaan. Silloin keskusteluissa on mahdollisuus jutella nuorisotyöntekijän tai nuorten kanssa siitä, millaista uskovaisen nuoren käsitys on. Eli onko myönteisyys vai kielteisyys elämän kärkiasioita.
Ja. Miten eri ihmiset ymmärtävät Jumalan sanan. Samoin musiikista on hyvä vaihtaa kokemuksia seurakuntamuusikon kanssa.
Olennaista on, että ripari vahvistaa nuorta etsimään omaa identiteettiään kristittynä ja ytämään mahdollisuuksien mukaan armollisen Jumalan ja Vapahtajan.
Ilmeisiä viisauden sanoja, vaikka en täysin ymmärtänytkään kaikkia kokonaisuuksia. Tärkeää on todella saada nuoren oma identiteetti vahvistettua ja luoda mahdollisuudet omatoimiseen etsimiseen. Tätä ei SRK:n valmiiksi luomassa maailmankuvassa haluta hyväksyä.
Mitäs siitä nyt tulisi, jos ajattelu sallittaisiin rippikoululaisille? Alkaisivat vanhemmatkin vaatia itselleen ajatteluoikeutta.
Missäs kohtaa Raamattu puhuukaan rippikoulusta, kuka muistaa?
Kaikilla taitaa olla kohtuuannos dementiaa, kun eivät tuotakaan muista. Pitäisi kysyä puhujaveljiltä. Siinä päivän tehtävä seuroihin.
Taisi jäädä tehtävä tekemättä?
Jeesus sanoi: Joka täsä (SRK:n leirikeskuksen) ovesta käy, sen pitää pääsemän Taivasten valtakuntaan.
Toi on siis ihan selkeesti mainittu Raamatussa toi rippikoulujutska
Suomen kirkossa on kehitetty riparia isosti. Ihan äskettäin on tullut uusi riparisuunnitelma. Olennaisena osana siihen kuuluu tutustuminen omaan seurakuntaan ja sen jumalanpalvelukseen sekä eri työmuotoihin. Tämä laajentaa monien uskovaisten nuoprten käsitystä äitikirkostamme. Saamme olla ja talostella sen suojassa. Liittyy kahden munan kuorioppiin!
Rohkeasti vain oppimaan suven aikana uuden riparin hienoja asioita. Ja kyllä paikallisseurakuntien kirkkoherrat tekevät tarkastukset myös SRK:n ripareille ja varmistuvat, että keskeiset asiat opitaan ja luterilaisesti uskotan!
Kirjoitat kuin asioiden parantumista odottavan pitää.
Minulla on ROUVANA kirkkoHERRA, ollut jo seitsemättä vuotta. Yhtään tarkastusmatkaa en tiedä hänen tehneen SRK:n ripareille.
En ole itse kirkkoherra tai -rouva, eikä lähipiirissänikän sellaisia ole. Mutta en usko, että he tekisivät tarkastuskeikkoja SRK:n rippikouluihin.
Tarkastushomma hoidetaan modernisti netissä. Niin voitaisiin hoitaa koko rippikoulutouhu nykyisen teoreettisen sisällön ansiosta.
Rouvasi pettää sinua ja tekee matkat salassa.
Olen virkavuosieni varrella tehnyt aika monta matkaa vanhoillislestadiolaisuuden rippikoululeireille kirkkoherrana. Käynyt läpi riparin ohjelman, haastatellut nuoria ja ollut parilla oppitunneilla mukana sekä syönyt leiriruuan! Mitään erityistä opiskelusta huomautettavaa en ole havainnut. Toki joskus olen maininnut ahtaista majoitustiloista.
Muuten toiminta ok.
Hienoa! Kiitos infosta.
Rippikoulussamme joku ukkokodista haettu papparainen siteerasi jatkuvasti Lutheria todeten synniksi kaiken sen, mikä erottaa meidät Jumalasta. Tuota vuosikausia märehdittyäni kysyn nyt rippikouluasiantuntijoilta, miksi kutsutaan niitä tekoja, jotka yhdistävät meitä Jumalaan.
Joku antisynti olisi vähän kökkö sana.
Mikäs kökkö se on? Käyttäkäämme antisyntiä niin kauan kunnes keksit paremman!
Rippikouluilla ei ol e mitään merkitystä mihinkään Raamatulliseen asiaan.
Ilman omakohtaista uudestisyntyhmää kaikki on farisealaista leikkimistä ja kasvatuskristillisyyttä eli muotojumalisuutta eli sitä farisealaista ihteään.
Kyllä on ja vahva yhteys Juutalaiseen kultturiin ja Jumalan ohjeisiin.
Sillä on nimi Bar, (poika) ja Bad (tyttä) aikuistumisen prosessi.
Jäi kirjoittamatta, että silloin he ovat omalta osaltaan mizvassa, lain alla, joka on sama, mitä käsky ja niitä on 618 kappaletta, jota taas Suomessa ei Lut kirkko opeta. lestadiolaiset niistä ei tiedä maalikkoina hajuakaan, vaikka Toora ja Tanaki niistä kertoo.
Ripikoulu leiriä ei tarvi kehittää ei sitten ollenkaan,
ollaan aina uskottu samalla tavalla, ni ei tarvi kehittää
Mutta ennen osattiin yhdyssanat kirjoittaa yhteen.
Vastikään rippikoulun käyneenä olen asiantuntija toteamaan, että kehitettävää todellakin on!
Mahtaako muilla klikeillä (körtit, viidesläiset jne) olla omat rippikoulunsa, joihin vanhemmat pakottavat kersansa vl-tyyliin?
En tiedä nykyisestä menosta, mutta viidesläisillä oli vuosikymmeniä sitten vaihtoehto'leiri' sata kilsaa Turusta itäänpäin.
Minulla on ripari edessä ensi kesänä. Vähän hirvittää sen perusteella, mitä olen kuullut Kehitys olisi varsin suotavaa.
Mahtoiko rippikoulujen uudistaminen olla esillä puhujainkokouksessa?
Minä aion ottaa kesällä esille riparilla sen, miksei nuortenilloissa koskaan kerrota onko tällaisten artikkelien käyttö sopivaa: https://www.wish.com/feed/tabbed_feed_latest/product/5dd50b8a8dd9b0878623ecc6?&source=tabbed_feed_latest&position=227
Sex Pray on näköjään loppuunmyyty. Lienee ollut 'Hyvä Jumala, älä anna tästä tulla lasta!"
Tarjolla on ihan konkreettisiakin tuotteita. Pitäisiköhän tilata muutmaa silikonituki ja kysyä puhujaveljen näkemystä niiden käytöstä? Myöhemmin niiden käyttö voidaan sisällyttää rippikoulun ohjelmaan.
Millään ripareilla ei ole pennin merkitystä jos ei ihmispoloinen tule ensin uskoon eli saa uudestisyntyä Pyhästä Hengestä.
tästä asiasta ei teillä puhuta yhtään mitään vaikka se on asia numero 1!
eikä sillä muutenkaan ole merkitystä kun koko systeemi ei tunnust amuuta kuin SRK keksimät syntiluettelot, ettekö hyvänen aika tajua että olette parrempia kuin fariseukset välttelemään todellista Jeesuksen seuraamista.
Rippikoulu on kirkon rituuaaleihin kytkeytyvä turhuus. Samoin kirkollinen vihkiminen, vauvakaste ja ruumiinsiunaus.
Ne ovat tapakristillisten keksimiä turhia rituaaleja.
Näinhän se on nähtävä ,mutta kun halutaan pysyä hyvävelikuorossa nämä kaikki temput tukee vain sitä, ja sitten pakkoverotus sen päälle.
voiko olla surkeampaa sokeutta suurilla ihmismassoilla. sitten ollaan olevinaan taivaaseen menossa hooohoijaa.
Koronaepidemia voi hyvinkin toimia katalyyttinä rippikoulun uudistustyölle, kun havaitaan, että aineisto voidaan toimittaa koulutettaville postitse tai Internetin kautta.
Eipä kai kukaan voi kiistää uudistustarvetta olevan?
Jotain hyvää sitä on koronassakin: massariparit on peruttu tältä kaudelta. Jokainen voi käydä oman seurakuntansa riparin. Odotan innolla etäriparien kehittämistä esim. kirjekursseiksi.
Missän se olikaan Raamatussa se kohta jossa puhutaan ripareista muistaako joku, itse olen unohtanut?
voisiko sen "jumalantekokasteenkin" toimittaa postissa..?
pappi siis se henkilö, joka komentelee jUmalaa, voisi toimittaa kuin teepussin joka liotetaan vaavin kylpyveteen ja se olisi siinä, pakkohan se olisi Jumalan ottaa syntinen vaaveli polvelleen kun kerran suomalainen agnostipappi niin palkkansa tähden määrää eikö olekkin niin!
Ja niin JUmalan sihteeri kirjaa ylös....on siepattu pieni Taneli Taavetti keleen polvelta pois ja aseteltu Jumalan polvelle ja päiväys ja nimet alla totistajineen.
noinko se menee tämä kirkkoisien keksintö vai muistinko jotain väärin?
Minua kiinnostaisi tietää, miten pedofilia (ja insesti) käsitellään vl-rippikouluissa. Pidetäänkö niitä niin elämään kuuluvina asioina, ettei tarvitse ottaa esille - kuten hengittämistä ja syömistä?
Raamattu ei puhu mitään rippikoulusta. Sen avulla vain tehdään nimikristittyjä.
Uskomattoman ilkeitä kirjoituksia. Tiedät itsekin, etteivät vl:t hyväksy pedofiliaa, kunhan vain ilkeyksilläsi kirjoitat. Jumala on ilkeyttä vastaan.
Eipä meillä puhuttu kummastakaan. Asiat ilmeisesti hyväksyttiin vaikenemalla.
Mistä voit olettaa, että kirjoittaja on uskomaton? Uskoo ehkä eri tavalla kuin sinä.
Mikä on tilanne vl-rippikouluissa nykyisin puhuttaessa sukupuoliyhteydestä; painotetaanko enemmän huvittelu- vai lisääntymisfunktiota? Vaikuttaako asiaan se, onko kyse haureudesta vai avioliiton piirissä tapahtuvasta suorituksesta? Nähdäänkö naisen kiima sopivana?
Rippikoulu ja -leiri on ihan hyvä asia. Ne, ketkä ovat menossa, voivat ihan hyvillä ja rohkein mielin niihin mennä. Avoin asenne, turvalliset ihmiset ympärillä, elämän ja uskon kysymykset, kaikki ovat hyviä asioita. Myös konfirmaatio on tärkeä perinne ja siirtymäriitti. Se on kasteen vahvistaminen. Eli kirkoissa, joissa on yleensä lapsikaste, tässä siirtymässä tarjotaan ikään kuin myös aikuiskastetta nuorelle. Eli tässä pyritään Jeesuksen kasteopetuksenkin kirjaimelliseen noudattamiseen, vaikka toki koko perheen kastamista on myös tapahtunut varmasti hyvin varhaisista ajoista asti. Kaikkea hyvää!
Rppikoulu voi olla hyväksi, vaikka onkin epäraamatullinen riitti. Sairaanpaa on eristää 'leirille' porukkaa, joka on jo oletusarvoisesti aivopesty samaan muottiin. Keskustelu ja kehitystyö edellyttää monipuolisia näkemyksiä.
Jotenkin tuntuu, että tämä säie osoittaa hyvin vanhoillislestadiolaisen keskustelukulttuurin luonteen: jotkut uskaltavat tuoda esiin uudistamistarpeen koko liikkeessä, harvemmat rohkenevat tehdä konkreettisia ehdotuksia koulutuksen parantamiseksi, ja sitten - ei tapahdu mitään. Nyt olisi esim. koronapandemian varjolla voitu Oulussa tehdä päätös vl-rippikoulujen muuttamisesta pysyvästi etäopetuspohjalle.
Onkohan mitään tapahtunut SRK-rippikoulujen siirtämiseksi nettiin?
Kummityttöni kävi kesällä seurakunnan rippikoulun. Kuvailunsa sai minut muistelemaan omaa koulutustani Jämsässä. Olen iloinen siitä, kuinka paljon monipuolisemman rippikoulun kummityttöni sai käydä!
Covid-19 kaikkine siitä siinneine rajoituksineen tarjosi oivallisen mahdollisuuden rippikoulujen kehittämiseksi verkko-opetuksen suuntaan. Mitenhän mahtaa olla nyt, kun Sanna Marinad kumppaneineen on purkamassa rajoituksia; mahdetaanko palata entiseen menoon ja meininkiin?
Toivottavasti kiusaaminen ainakin on loppunut kristillisyytemme rippikouluissa ja opistoissa.
Koko ajan pitää muistaa että rippikoulu ja konfirmaatio ovat vain evl kirkon keksimiä.
Ei niitä tunneta vapaissa suunnissa lainkaan, eikä alkuseurakunnassa ollut rippikoulua.
Kuka sitä tarvitsee, ei kukaan. Se on piinttynyt osa tapakristillisyyttä. Avioon pääsee ilman kirkollisia häitä joka sekin on tapakristillisyyttä.
Arvaa+moniko+teini+käy+jossain+seurakunnan+pyhäkoulussa+tai+raamattuluokassa?+Ei+varppina+juuri+kukaan.+Ainoa+keino+ev+lut+kirkolle+tutustuttaa+nuoriso+kristinuskoon+on+juuri+rippikoulu+ja+se+on+varsin+lyhyt+aika.+Jos+vapaista+suunnista+puhutaan,+niin+varmasti+lapsille+on+jotain++päiväkerho,+pyhäkoulu+ja+raamattuluokkatyyppistä+toimintaa.+Omien+viikottaisten+kokousten+lisäksi.+Eli+helpolla+evlut+kirkossa+pääsee!+Toimintatapa+on+vain+vähän+erilainen.+Ei+alkuseurakunnassa+myöskään+ollut+gospel-konsertteja+tai+kitaran+soittoa+leirinuotiolla.
Lisäksi+juuri+tulleen+uutisen+mukaan+vauvoista+enää+60%+kastetaan.+Kusee+se+maallistuminen+vapisten+muroihinkin.
Joku puhuja sanoi että ennen on järjestetty ripareita yhdessä kirkon kanssa ja niinä aikoina oli varmasti myös paljon parannuksen tekijöitä kun epäuskoisetkin pääsivät srk:n ripareille. Miksi tälläistä käytäntöä ei enää ole? Minä olisin mielelläni käynyt srk:n riparin jos se olisi nuorena ollut mahdollisuus. Muutenkin maallistumaan päin ovat kirkon riparit.. Toivon että tälläinen yhdistelmä mahdollisuus toteutuisi nykyaikanakin ja saisimme vietyä evankeliumia riviluterilaisillekin nuorille.
Kummityttö rippikoulutettiin tänä kesänä. Hänen jutuistaan oli helposti kuultavissa, ettei meininki ollut muuttunut siitä, kun itse kävin S:ssä rippikoulun. Sääliksi kävi ja käy.
Olin muutama kuukausi sitten rippi'juhlissa', ja haastatellessani juhlakalutarta oli helppo havaita, että meininki oli ollut perin samanlaista kuin omassa nuoruudessani. Sääli.